Tutkimusetiikka

Perehdy tutkimusetiikan ohjeistuksiin ja tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin toimikuntaamme.

Vastuullisen tutkimuksen ja tutkimusetiikan lähtökohtana on tutkimuskohteen ja -ympäristön suojaaminen. Tutkimuseettiset kysymykset kattavat koko tutkimuksen elinkaaren ja liittyvät esimerkiksi aineistonhallintaan, menettelytapojen eettisyyteen, tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuuteen ja tutkittavan yksityisyyden suojaan sekä turvallisuuteen.

Taideyliopisto on sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohjeeseen hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausten käsittelemisestä (2023). Taiteellinen tutkimus ja tutkimustoimintaan liittyvät taiteelliset produktiot kuuluvat ohjeen soveltamisalaan. Vastuu hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta kuuluu koko tiedeyhteisölle ja jokaiselle tutkijalle.

Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi

Suomessa tietyt tutkimusasetelmat edellyttävät tutkimuksen eettistä ennakkoarviointia. Taideyliopiston tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin toimikunta arvioi pyydettäessä tutkimuksen eettisyyttä.  Ihmistieteissä ja ihmistieteiden menetelmiä käyttävässä tutkimuksessa eettinen ennakkoarviointi perustuu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) antamaan ohjeeseen.

Joskus myös julkaisijat tai tutkimuksen rahoittajat saattavat vaatia ennakkoarviointia. Taideyliopisto suosittelee ennakkoarviointia myös, jos tutkimuksessa aiotaan käsitellä erityisiä henkilötietoja.

Tarkempi ohje Taideyliopiston eettiseen ennakkoarviointiin löytyy Artsista.

Taideyliopiston tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin toimikunta

Taideyliopiston tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin toimikunta arvioi pyydettäessä tutkimuksen eettisyyttä.

Toimikunta 1.1.2024-31.12.2026

Professori Heidi Partti, puheenjohtaja 
Varadekaani Laura Gröndahl 
Tohtorikoulutettava Hanna Pajala-Assefa
Yliopistonlehtori Saijaleena Rantanen
Tutkimusinstituutin johtaja Leena Rouhiainen

FT Riikka Palonkorpi, sihteeri

Toimikunnan kokouksiin osallistuu myös lakipalveluiden edustaja.

Tutkimuslupa

Taideyliopiston ulkopuolisen tutkijan, jonka tutkimus kohdistuu Taideyliopiston henkilökuntaan, tulee hakea tutkimuslupaa. Tutkimuslupa-asiassa voit olla yhteydessä tutkimuspalveluiden asiantuntija Riikka Palonkorpeen, riikka.palonkorpi (at) uniarts.fi.

Tutkimusetiikan tuki

Taideyliopiston tutkimuseettisten asioiden koordinaatio, Tutkimuspalveluiden asiantuntija FT Riikka Palonkorpi riikka.palonkorpi@uniarts.fi (Vastuullisen tutkimuksen koulutukset, tutkimuseettinen ennakkoarviointi, tutkimusetiikan yleinen neuvonta).

Tutkimusetiikan tukihenkilöt

Taideyliopistossa on nimetty tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) suositusten mukaisesti tutkimusetiikan tukihenkilöitä. Tukihenkilöiden tehtävänä on edistää hyvän tieteellisen käytännön (HTK) tuntemusta. Lisäksi tukihenkilöt tarjoavat Taideyliopiston työntekijöille ja tohtoriopiskelijoille luottamuksellisen keskustelumahdollisuuden ja puolueetonta tukea hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyissä.

Tukihenkilöillä ei ole toimivaltaa mahdollisesti käynnistyvissä hyvään tieteelliseen käytäntöön liittyvissä prosesseissa, eivätkä he myöskään ota niihin osaa.

Taideyliopiston tutkimusetiikan tukihenkilöinä toimivat Kai Lehikoinen ja Heidi Partti.

Hyvän tieteellisen käytännön vastainen toiminta ja loukkausepäilyjen käsitteleminen

Hyvän tieteellisen käytännön vastainen toiminta rikkoo hyvän tieteellisen käytännön perusperiaatteita sekä vahingoittaa tieteellisen toiminnan laatua, uskottavuutta, tekijyyttä tai yhteistyötä. Toiminta voi myös olla lainvastaista, jolloin siihen liittyviä tekoja käsitellään HTK-prosessin lisäksi erillisissä viranomaismenettelyissä tai oikeusprosesseissa. Sen sijaan tieteellisiin teorioihin, menetelmiin tai tulosten tulkintoihin liittyvät näkemyserot tai erimielisyydet ovat osa tieteellistä keskustelua, eivätkä ne yleensä ole hyvän tieteellisen käytännön vastaisia.

Suomessa hyvän tieteellisen käytännön vastainen toiminta jaetaan kahteen muotoon, jotka ovat vilppi tieteellisessä toiminnassa ja piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Lisätietoja löydät HTK-ohjeesta (2023).

Jos epäilet, että hyvää tieteellistä käytäntöä on loukattu, epäilyilmoitus tehdään kirjaamon kautta Taideyliopiston rehtorille käyttäen TENKin ilmoituslomaketta: Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyn ilmoituslomake 2023. (kirjaamo@uniarts.fi)

Epäilyilmoituksen käsittelyssä noudatetaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan HTK-ohjeen mukaista käsittelyprosessia.

Perustutkintojen opintoihin ja opinnäytteisiin liittyviä loukkausepäilyjä ei käsitellä HTK-ohjeen kuvaamassa prosessissa vaan yliopiston sisäisen prosessin ja ohjeistuksen mukaisesti.

Yhteystiedot tutkimusetiikkaan liittyen