Sibelius-Akatemian julkaisut

Julkaisemme opetukseemme ja tutkimusaloihimme kuuluvaa kirjallisuutta, verkkomateriaaleja, lehtiä ja äänitteitä.

Julkaisemme teoksia ja tohtorintutkintojen opinnäytteitä kahdeksassa julkaisusarjassa sekä kahden levymerkin kautta. Toimitamme myös kahta vertaisarvioitua tieteellistä lehteä. Julkaisutoimintamme on tärkeä osa yliopiston yhteiskunnallista vaikuttamista. Toiminta on suunnattu taiteilijoille, opiskelijoille, pedagogeille, tutkijoille, organisaatioille ja instituutioille sekä musiikista kiinnostuneelle suurelle yleisölle.

Noudatamme julkaisutoiminnassamme Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita sekä Taideyliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita. Vertaisarvioiduilla DocMus-tohtorikoulun julkaisuja -sarjalla sekä Trio- ja Musiikkikasvatus-lehdillä on käytössään Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan vertaisarviointitunnus. Sähköisten rinnakkaistallenteiden ja tohtorintutkinnon kirjallisten töiden – väitöskirjojen ja tutkielmien – arkisto on Taideyliopiston julkaisuarkisto Taju.

Tutustu uusimpiin julkaisuihimme

Julkaisusarjamme

DocMus-tohtorikoulun julkaisuja 

DocMus-tohtorikoulun julkaisuja -sarjalle on myönnetty Tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnus 2017, lähtien numerosta 9. Sarjaa on julkaistu vuodesta 2012 ja sen on perustanut professori Anne Kauppala.

Sibelius-Akatemian julkaisuja

Sarja sisältää sekä vertaisarvioituja että vertaisarvioimattomia tutkimusjulkaisuja, konferenssijulkaisuja, ammattiyleisölle tarkoitettuja julkaisuja ja juhlakirjoja. Sarjasta vastaa Sibelius-Akatemian julkaisutoimikunta.

Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja (Etno.net)

Etno.net -portaali sisältää kansanmusiikin koulutusohjelman oppimateriaali- ja nuottijulkaisut, muut kansanmusiikin alan kirjalliset ja monimediaiset julkaisut sekä taiteellisen tohtorintutkintojen kirjallisia töitä.

Sibelius-Akatemian selvityksiä ja raportteja 

Sibelius-Akatemian selvityksiä ja raportteja on verkkosarja selvitystyöhön perustuville kehittämis- tai tutkimusraporteille sekä selvityksille. Sarjassa voidaan julkaista myös painettuja teoksia. Sarjasta vastaa Sibelius-Akatemian julkaisutoimikunta.

Tohtorintutkintojen julkaisusarjat

Studia Musica

Tieteellisten väitöskirjojen sarja.

EST-julkaisusarja

Taiteellisten tohtorintutkintojen tutkielmien sarja.

Äänitteet

Kansanmusiikin aineryhmän äänitteet ja painetut julkaisut Etno.net-portaalissa

Etno.net on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän julkaisu joka sisältää äänitteitä, kirjasarjan, opinnäytteitä, sekä oppimateriaaleja ja tietoaineistoja. Esitellyt CD-levyt kuuluvat Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän julkaisusarjaan ja ovat osa aineryhmän taiteellista toimintaa. Kirjasarjassa on mukana sekä pedagogisia julkaisuja että tohtoritutkintojen osana ilmestyneitä kirjoja. Opinnäytteet-osiossa esitellään kansanmusiikin tohtorin tutkintoihin liittyviä kirjallisia ja monimediaisia töitä sekä maisterivaiheen projektitöitä. Osa tästä aineistosta on esillä kokonaisuudessaan, osasta on tekijänoikeussyistä voitu julkaista vain perustiedot. Oppimateriaalit ja tietoaineistot ovat kansanmusiikin aineryhmän opettajien ja opiskelijoiden tekemiä, hyviksi havaittuja opintopaketteja ja muita kansanmusiikin opiskelun kannalta hyödyllisiä aineistoja. Etno.net verkkoäänitteet ovat näytteitä kansanmusiikin aineryhmän musiikillisesta monimuotoisuudesta.

Sibelius-Akatemian levymerkki Sibarecords

SibaRecords on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oma levymerkki, jonka toiminta alkoi vuonna 2009. SibaRecordsin tavoitteina on tuottaa korkeatasoisia levyjä, auttaa Sibelius-Akatemian muusikkoja laajentamaan taiteellista toimintaansa ja levittää Sibelius-Akatemiassa syntynyttä musiikkia tallennemuodossa. SibaRecordsin julkaisuja on toteutettu monikanavaisina Super Audio CD -tallenteina, perinteisinä CD-levyinä sekä vinyylinä. Lisäksi kaikki levymme on julkaistu myös digitaalisesti ja niitä jaellaan maailmanlaajuisesti niin fyysisinä levyinä kuin ladattavina ja streamattavina versioina.

Digitaaliset oppimateriaalit

Taidealan oppimateriaaleja sekä linkkejä hyödyllisiin tietokantoihin ja verkkosivustoihin, joita voit käyttää apuna opetuksessasi.

Tieteelliset lehdet

Musiikkikasvatus

Vertaisarvioitu Musiikkikasvatus-lehti (Finnish Journal of Music Education) on musiikkikasvatuksen ilmiöihin ja tutkimukseen keskittyvä tieteellinen julkaisu, joka sisältää artikkeleita sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Lehteä julkaisevat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osasto ja Suomen Taidekasvatuksen Tutkimusseura. Ensimmäinen lehti ilmestyi vuonna 1996.

Trio

Vertaisarvioitu Trio on musiikin taiteelliseen tutkimukseen, esittämiseen ja pedagogiikkaan, esityskäytäntöjen, niiden estetiikan ja historian sekä nykyhetken haasteiden tutkimukseen keskittyvä julkaisu, jossa on sijaa myös musiikin historiaan, filosofiaan ja teosanalyysiin keskittyville kirjoituksille. Lehdessä julkaistaan vertaisarvioituja artikkeleita, katsauksia, raportteja, kirja-arvosteluja ja lektioita.

Satasarvi

Satasarvi- nansanmusiikin tutkimuksen aikakauskirja

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmän, MuTri-tohtorikoulun ja tutkimusyksikön yhteistyössä käynnistämän julkaisun tavoitteena on edistää kansanmusiikin tutkimusta ja siitä käytävää keskustelua Suomessa ja kansainvälisesti sekä erityisesti nostaa esiin tutkivan muusikon näkökulmaa. Kansanmusiikin tutkimuksen aikakauskirja ilmestyy vuosittain sekä verkkoversiona että painettuna kirjana.

Myynti ja saatavuus

Sibelius-Akatemian julkaisuja voi ostaa nuottikauppa Ostinatosta tai Unigrafian verkkokaupasta. SibaRecords-levyjä voi ostaa mm. levyjen jakelija Naxoksen kautta.

Vanhat jo lakkautetut julkaisusarjat ja lehdet

Sävellys ja musiikinteoria

Sävellys ja musiikinteoria -lehti oli sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmän oma julkaisu 1991-1998. 

Säteitä

Vuosina 2009-2010 sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmä julkaisi Säteitä-vuosikirjaa.