Valgie verevä
Ken katsoo, katsokoon itseensä, ken näkee, näkeköön itsensä, liat ne likoaa, himot ne hikoaa, musta veri silmilläs.
Valgie verevä on itämerensuomalaisesta viisausperinteestä, siihen sidonnaisesta animistisesta maailmankuvasta ja rituaalirunoudesta versova ritualistinen nykyesitys.
Teos on alku-unessa lepäävä ruumillinen kertomus elinvoimasta ja ihmisolemuksen tulisesta luonteesta. Se on ylistyslaulu ruumissielullemme löylylle, joka syntymässämme virtaa ruumiiseemme ensimmäisenä sisäänhengityksenä. Löylylle eli hengelle, joka syntyy tulen, maan, veden ja ilman kierrosta, soljuu lävitse lämminten lihojemme, luidemme ja jäseniemme ja kuollessamme jatkaa kiertoaan viimeisenä uloshengityksenä.
Elinvoiman, elämän ja veren monisyiset yhteydet ilmenevät suomen kielen sanoissa vertyä ja verestää. Maanpoveen kaivetun savusaunan uumenissa, löylyn hellässä huomassa, kehojemme jäsenet vertyvät eli palauttavat elinvoimansa. Samaan tapaan luontomme, kehollinen viisautemme ja muistomme toisenlaisesta olemassaolon tavasta voi verestyä sille luoduissa olosuhteissa.
Kirjallisuustieteen ja sukupuolentutkimuksen tutkija Kaarina Kailon (2019) mukaan on korkea aika, että me suomalaisina ymmärtäisimme, että ennen kristittyjen lähetyssaarnaajien saapumista ja mielen kolonisaatiota, meilläkin on ollut rikas ja ekologisesti kestävä maailmankuva, jossa ihmisiä ei aseteta muiden lajien yläpuolelle. Muinaiset nykyisen suomen alueella asuvat kansat jakoivat animistisen maailmankuvan eli ajatuksen siitä, että kaikissa olennoissa, jopa kivissä ja järvissä asuu väkeä. Erilaisten väkien kanssa elettiin jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Pohjoisen kansojen voidaan nähdä omaksuneen ”maademokratian” arvot sen sijaan, että he olisivat ilmaisseet patriarkaalista, hierarkista ja dualistista maailmaa.
Tarinat eivät ole vain tarinoita, vaan niissä on voimaa muuttaa paradigmoja, niitä malleja ja tapoja, joiden mukaan me elämme. Herättäen meissä kiinnostusta syvempiin ekovisioihin kuin mitä patriarkaaliset kertomukset sallivat (Kailo, 2019).
Lähteet: Kaarina Kailo. 2019. Finnish Goddes Mythology and the Golden Woman.
Työryhmä
- Ohjaus & valosuunnittelu: Oskari Kaarne (Taiteellinen opinnäyte)
- Lavastus: Anna Papinsaari (Taiteellinen opinnäyte)
- Koreografia: Oskari Kaarne & työryhmä
- Äänisuunnittelu: Sarah Kivi
- Puku- ja maskeeraussuunnittelu: Salla Oinas
- Esiintyjät: Riina Hosio, Katriina Loisa, Kerttu Luotamo, Mathilda Muk, Heikki Nousiainen, Sara Rantanen, Sointu Saraste
Arvioitu kesto: 1h 30min.
Valgie verevä on itämerensuomalaisesta viisausperinteestä, siihen sidonnaisesta animistisesta maailmankuvasta ja rituaalirunoudesta versova ritualistinen nykyesitys.
Teos on alku-unessa lepäävä ruumillinen kertomus elinvoimasta ja ihmisolemuksen tulisesta luonteesta. Se on ylistyslaulu ruumissielullemme löylylle, joka syntymässämme virtaa ruumiiseemme ensimmäisenä sisäänhengityksenä. Löylylle eli hengelle, joka syntyy tulen, maan, veden ja ilman kierrosta, soljuu lävitse lämminten lihojemme, luidemme ja jäseniemme ja kuollessamme jatkaa kiertoaan viimeisenä uloshengityksenä.
Elinvoiman, elämän ja veren monisyiset yhteydet ilmenevät suomen kielen sanoissa vertyä ja verestää. Maanpoveen kaivetun savusaunan uumenissa, löylyn hellässä huomassa, kehojemme jäsenet vertyvät eli palauttavat elinvoimansa. Samaan tapaan luontomme, kehollinen viisautemme ja muistomme toisenlaisesta olemassaolon tavasta voi verestyä sille luoduissa olosuhteissa.
Kirjallisuustieteen ja sukupuolentutkimuksen tutkija Kaarina Kailon (2019) mukaan on korkea aika, että me suomalaisina ymmärtäisimme, että ennen kristittyjen lähetyssaarnaajien saapumista ja mielen kolonisaatiota, meilläkin on ollut rikas ja ekologisesti kestävä maailmankuva, jossa ihmisiä ei aseteta muiden lajien yläpuolelle. Muinaiset nykyisen suomen alueella asuvat kansat jakoivat animistisen maailmankuvan eli ajatuksen siitä, että kaikissa olennoissa, jopa kivissä ja järvissä asuu väkeä. Erilaisten väkien kanssa elettiin jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Pohjoisen kansojen voidaan nähdä omaksuneen ”maademokratian” arvot sen sijaan, että he olisivat ilmaisseet patriarkaalista, hierarkista ja dualistista maailmaa.
Tarinat eivät ole vain tarinoita, vaan niissä on voimaa muuttaa paradigmoja, niitä malleja ja tapoja, joiden mukaan me elämme. Herättäen meissä kiinnostusta syvempiin ekovisioihin kuin mitä patriarkaaliset kertomukset sallivat (Kailo, 2019).
Lähteet: Kaarina Kailo. 2019. Finnish Goddes Mythology and the Golden Woman.
Työryhmä
- Ohjaus & valosuunnittelu: Oskari Kaarne (Taiteellinen opinnäyte)
- Lavastus: Anna Papinsaari (Taiteellinen opinnäyte)
- Koreografia: Oskari Kaarne & työryhmä
- Äänisuunnittelu: Sarah Kivi
- Puku- ja maskeeraussuunnittelu: Salla Oinas
- Esiintyjät: Riina Hosio, Katriina Loisa, Kerttu Luotamo, Mathilda Muk, Heikki Nousiainen, Sara Rantanen, Sointu Saraste
Arvioitu kesto: 1h 30min.