Tunne orkesterisi: Koulutus ja elinikäinen oppiminen

Taiteilijaksi tai muusikoksi ei tulla viidessä ja puolessa vuodessa – eikä liiemmin kapellimestariksikaan! Kapellimestarin on oltava hyvä oppimaan ja omaksumaan uutta ja kyettävä aina päivittämään itseään ja mukautumaan uusiin haasteisiin – ja sama pätee nykypäivän orkesterimuusikoihin yleisemminkin. Millaista heidän koulutuksensa siis on?

Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri

Tunne orkesterisi -sarjan kapellimestarikevät 2022 polkaistaan käyntiin kurkistuksella luokkahuoneisiin sekä orkesterikoulutuksen ja kapellimestariopintojen arkeen. Vieraiksi tulevat Sinfonia Lahden käyrätorven varaäänenjohtaja, kapellimestari ja Sibelius-Akatemian kapellimestariluokkien lehtori Petri Komulainen, Kansallisoopperan orkesterin sooloalttoviulisti ja Sibelius-Akatemian opettaja Riitta-Liisa Ristiluoma sekä Sibelius-Akatemian orkesterikoulutuksen suunnittelija Anna Rombach, joka on itsekin valmistunut Sibelius-Akatemian maineikkaalta kapuluokalta.

Isäntänä on tuttuun tapaan muusikko ja pedagogi Ville Komppa.

Tapahtuma on katsottavissa maksutta suorana lähetyksenä Youtubessa 10.2. klo 16:30–18.

Paavo-saliin pääsee paikan päälle luentoja seuraamaan koronatilanteesta aiheutuneiden rajoitusten sallimissa rajoissa, tämän hetkisen tiedon mukaan 10.2. paikalle voidaan ottaa viidenkymmenen hengen yleisö. Musiikkitalo ei ole vielä auki, mutta tätä Tunne orkesterisi -tilaisuutta varten sisään pääsee saapumalla Kansalaistorin puoleisista ovista.

Luentoon voi valmistautua vaikkapa lukemalla Tuula Kotilaisen mainion kirjoituksen Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin historiasta ja nykypäivästä ”Heitä kelpaa kuunnella!” Tunne orkesterisi -nettisivuilta.

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE!-yleisötyöohjelmaa. 

Lisätietoja: Ville Komppa

Ajankohta

10.2.2022 klo 16:30 – 18:00

Sijainti

Paavo

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet