Taide ja tähtitaivas
Mitä taiteilija näkee tähtitaivaalla? Entä kosmologi tai kulttuurihistorioitsija?
Millaisia tunteita maailmankaikkeuteen peilataan?
Miten tähtikartoista tulee taidetta?
Tervetuloa keskustelemaan näistä kysymyksistä Taideyliopiston Kuvataideakatemian Valkoiseen Studioon keskiviikkona 24.11. klo 16 alkaen. Keskustelun alustajina toimivat kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärki, kosmologi Syksy Räsänen, tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen ja kuvataiteilija Elina Saloranta.
Tilaisuuden järjestäjiin kuuluvat Taideyliopiston Taiteellisen tutkimuksen keskus (CfAR) ja Turun yliopiston tutkimuskeskus SELMA (Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory). Tilaisuus on suomenkielinen.
Alustukset:
Maarit Leskelä-Kärki: Avaruus ja suru
Avaruus ja siellä mahdollisesti oleva elämä on kiehtonut ihmisiä vuosisatojen ajan. Elokuvan historia sisältää lukuisia tarinoita ihmisistä, jotka uskovat, että erilaisten kokeiden, laitteiden ja tutkimusten kautta meidän on mahdollista löytää avaruuden salaisuudet. Samaan aikaan kun jälkimoderneissa avaruuselokuvissa on kyse suurista ihmiskuntaa koskevista kysymyksistä – maailmanlopusta, avaruudessa olevan elämän löytämisestä, maapallon kohtalosta loputtomassa avaruudessa, ajallisuuden ja iäisyyden välisestä suhteesta – ne keskittyvät intiimeihin ihmissuhteisiin sekä yksilöllisiin tragedioihin ja traumoihin. Puheenvuorossani pohdin elämänkerronnallisen tutkimuksen näkökulmasta sitä, millaisia merkityksiä 2000-luvun avaruuselokuvissa annetaan yksilölle, ajallisuudelle ja surulle.
Maarit Leskelä-Kärki on kulttuurihistorian dosentti ja yliopistonlehtori Turun yliopistossa. Hän on erikoistunut elämänkerronnan tutkimukseen ja toimii SELMA: Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory -tutkimuskeskuksen varajohtajana.
Syksy Räsänen: Kaikkeuden epäinhimillinen kauneus
Kun Aurinko vajaan kahdeksan miljardin vuoden kuluttua sammuu, ihmiskunta on kuollut sukupuuttoon kauan sitten. Silti Auringon loppu ja Maapallon tuho herättää surua. Ihmiset ovat tottuneet katsomaan maailmaa inhimillisen linssin kautta, joten epäinhimillisen maailmankaikkeuden tapahtumia verrataan ihmiselämään. Toisaalta ihmisille on kehittynyt tilan ja muotojen hahmottamiseen abstraktin ajattelun välineitä, joita on mahdollista soveltaa maailmankaikkeuden täsmälliseen ymmärtämiseen ja epäinhimillisen kauneuden kokemiseen.
Syksy Räsänen on kosmologi Helsingin yliopistolla. Hän on tutkinut muun muassa ylimääräisiä ulottuvuuksia, rakenteiden vaikutusta maailmankaikkeuden laajenemiseen, kosmista mikroaaltotaustaa ja kosmista inflaatiota. Hän kirjoittaa Ursan sivuilla hiukkasfysiikasta ja kosmologiasta blogissa nimeltä Maailmankaikkeutta etsimässä.
Hannu Karttunen: Tähtikarttojen taidetta
Nykyiset tähtikartat kuvaavat taivaan kohteita askeettisen asiallisella tavalla. Tähdistöjen nimistöstä suuri osa perustuu kuitenkin muinaisiin tarustoihin, ja vanhoissa tähtikartoissa taruolennot ovat joskus niin vahvasti esillä, että itse tähtiä voi olla vaikea erottaa. Siirtyminen nykyaikaiseen tyyliin tapahtui 1800-luvulla, ja valokuvauksellisissa kartoissa näkyy luonnollisesti vain todellisia kohteita. Nykyajan digitaalitekniikka on kuitenkin antanut mahdollisuuden saada taivaan kohteista todella näyttäviä kuvia, joiden värimaailma ja yksityiskohtien runsaus tekevät niistä uudenlaista taidetta.
Hannu Karttunen on Turun ja Helsingin yliopistojen tähtitieteen dosentti. Hän on työskennellyt Arizonassa Lowellin observatoriossa, supertietokoneskus CSC:n ohjelmistoasiantuntijana ja La Palmalla yhteispohjoismaisen NOT-teleskoopin atk-vastaavana. Hän on toiminut kahteen otteeseen Ursan puheenjohtajana. Hän on yksi Skepsis-yhdistyksen perustajajäsenistä. Kovin vaatimattomaksi jäänyttä tieteellistä uraa paremmin hänet tunnetaan tietokirjailijana.
Elina Saloranta: Kirje Liisiltä
Pariisin observatoriossa aloitettiin vuonna 1887 valokuvaushanke, jonka tavoitteena oli mitata miljoonien tähtien paikat. Hankkeeseen, joka tunnetaan nimellä Carte du Ciel, osallistui lukuisia observatorioita ympäri maailman, mutta työ eteni hitaasti ja lopulta uudet mittaustekniikat syrjäyttivät valokuvakameran. Viime aikoina Carte du Ciel -kuvat ovat kuitenkin kokeneet jälleensyntymän, kun niitä on alettu digitoida ja verrata satelliittikuviin. Sata vuotta vanhat lasilevyt ovat saaneet uuden elämän myös videoteoksessani Kirje Liisiltä (2021), jonka lähtökohtana on eräs kirje vuodelta 1912. Esitykseni aluksi näytän teoksen ja kerron sitten lyhyesti sen synnystä.
Elina Saloranta on Kuvataideakatemiasta tohtoroitunut taiteilija-tutkija, joka tunnetaan intohimostaan menneisyyttä kohtaan. Postdoc-tutkimuksessaan hän lukee 1800-luvun ihmisten kirjeitä ja pyrkii vastaamaan niihin nykyajasta käsin. Joskus vastauksena syntyy teksti, joskus videoteos. Tutkimuksensa ohessa Saloranta toimii kirjoittamisen tuntiopettajana Taideyliopistossa.
Mitä taiteilija näkee tähtitaivaalla? Entä kosmologi tai kulttuurihistorioitsija?
Millaisia tunteita maailmankaikkeuteen peilataan?
Miten tähtikartoista tulee taidetta?
Tervetuloa keskustelemaan näistä kysymyksistä Taideyliopiston Kuvataideakatemian Valkoiseen Studioon keskiviikkona 24.11. klo 16 alkaen. Keskustelun alustajina toimivat kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärki, kosmologi Syksy Räsänen, tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen ja kuvataiteilija Elina Saloranta.
Tilaisuuden järjestäjiin kuuluvat Taideyliopiston Taiteellisen tutkimuksen keskus (CfAR) ja Turun yliopiston tutkimuskeskus SELMA (Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory). Tilaisuus on suomenkielinen.
Alustukset:
Maarit Leskelä-Kärki: Avaruus ja suru
Avaruus ja siellä mahdollisesti oleva elämä on kiehtonut ihmisiä vuosisatojen ajan. Elokuvan historia sisältää lukuisia tarinoita ihmisistä, jotka uskovat, että erilaisten kokeiden, laitteiden ja tutkimusten kautta meidän on mahdollista löytää avaruuden salaisuudet. Samaan aikaan kun jälkimoderneissa avaruuselokuvissa on kyse suurista ihmiskuntaa koskevista kysymyksistä – maailmanlopusta, avaruudessa olevan elämän löytämisestä, maapallon kohtalosta loputtomassa avaruudessa, ajallisuuden ja iäisyyden välisestä suhteesta – ne keskittyvät intiimeihin ihmissuhteisiin sekä yksilöllisiin tragedioihin ja traumoihin. Puheenvuorossani pohdin elämänkerronnallisen tutkimuksen näkökulmasta sitä, millaisia merkityksiä 2000-luvun avaruuselokuvissa annetaan yksilölle, ajallisuudelle ja surulle.
Maarit Leskelä-Kärki on kulttuurihistorian dosentti ja yliopistonlehtori Turun yliopistossa. Hän on erikoistunut elämänkerronnan tutkimukseen ja toimii SELMA: Centre for the Study of Storytelling, Experientiality and Memory -tutkimuskeskuksen varajohtajana.
Syksy Räsänen: Kaikkeuden epäinhimillinen kauneus
Kun Aurinko vajaan kahdeksan miljardin vuoden kuluttua sammuu, ihmiskunta on kuollut sukupuuttoon kauan sitten. Silti Auringon loppu ja Maapallon tuho herättää surua. Ihmiset ovat tottuneet katsomaan maailmaa inhimillisen linssin kautta, joten epäinhimillisen maailmankaikkeuden tapahtumia verrataan ihmiselämään. Toisaalta ihmisille on kehittynyt tilan ja muotojen hahmottamiseen abstraktin ajattelun välineitä, joita on mahdollista soveltaa maailmankaikkeuden täsmälliseen ymmärtämiseen ja epäinhimillisen kauneuden kokemiseen.
Syksy Räsänen on kosmologi Helsingin yliopistolla. Hän on tutkinut muun muassa ylimääräisiä ulottuvuuksia, rakenteiden vaikutusta maailmankaikkeuden laajenemiseen, kosmista mikroaaltotaustaa ja kosmista inflaatiota. Hän kirjoittaa Ursan sivuilla hiukkasfysiikasta ja kosmologiasta blogissa nimeltä Maailmankaikkeutta etsimässä.
Hannu Karttunen: Tähtikarttojen taidetta
Nykyiset tähtikartat kuvaavat taivaan kohteita askeettisen asiallisella tavalla. Tähdistöjen nimistöstä suuri osa perustuu kuitenkin muinaisiin tarustoihin, ja vanhoissa tähtikartoissa taruolennot ovat joskus niin vahvasti esillä, että itse tähtiä voi olla vaikea erottaa. Siirtyminen nykyaikaiseen tyyliin tapahtui 1800-luvulla, ja valokuvauksellisissa kartoissa näkyy luonnollisesti vain todellisia kohteita. Nykyajan digitaalitekniikka on kuitenkin antanut mahdollisuuden saada taivaan kohteista todella näyttäviä kuvia, joiden värimaailma ja yksityiskohtien runsaus tekevät niistä uudenlaista taidetta.
Hannu Karttunen on Turun ja Helsingin yliopistojen tähtitieteen dosentti. Hän on työskennellyt Arizonassa Lowellin observatoriossa, supertietokoneskus CSC:n ohjelmistoasiantuntijana ja La Palmalla yhteispohjoismaisen NOT-teleskoopin atk-vastaavana. Hän on toiminut kahteen otteeseen Ursan puheenjohtajana. Hän on yksi Skepsis-yhdistyksen perustajajäsenistä. Kovin vaatimattomaksi jäänyttä tieteellistä uraa paremmin hänet tunnetaan tietokirjailijana.
Elina Saloranta: Kirje Liisiltä
Pariisin observatoriossa aloitettiin vuonna 1887 valokuvaushanke, jonka tavoitteena oli mitata miljoonien tähtien paikat. Hankkeeseen, joka tunnetaan nimellä Carte du Ciel, osallistui lukuisia observatorioita ympäri maailman, mutta työ eteni hitaasti ja lopulta uudet mittaustekniikat syrjäyttivät valokuvakameran. Viime aikoina Carte du Ciel -kuvat ovat kuitenkin kokeneet jälleensyntymän, kun niitä on alettu digitoida ja verrata satelliittikuviin. Sata vuotta vanhat lasilevyt ovat saaneet uuden elämän myös videoteoksessani Kirje Liisiltä (2021), jonka lähtökohtana on eräs kirje vuodelta 1912. Esitykseni aluksi näytän teoksen ja kerron sitten lyhyesti sen synnystä.
Elina Saloranta on Kuvataideakatemiasta tohtoroitunut taiteilija-tutkija, joka tunnetaan intohimostaan menneisyyttä kohtaan. Postdoc-tutkimuksessaan hän lukee 1800-luvun ihmisten kirjeitä ja pyrkii vastaamaan niihin nykyajasta käsin. Joskus vastauksena syntyy teksti, joskus videoteos. Tutkimuksensa ohessa Saloranta toimii kirjoittamisen tuntiopettajana Taideyliopistossa.