Polenta ja Vimma
Polenta ja VIMMA esiintyvät Live on MARS -tapahtumassa Seinäjoella.
Polenta
Polenta on kolmen viulistin ja yhden kitaristin yhtye, joka soittaa omaa sekä perinteistä pelimannimusiikkia hiki hatussa ja täydellä sydämellä. Yhtyeen esikoisalbumi Kaustinen Turbo, joka julkaistiin syksyllä 2021, koostuu kaustislaisista sävelmistä, jotka ovat Polentan käsittelyssä saaneet uuden ilmeen. Näillä kaustis-tulkinnoilla lohkesi myös Konsta Jylhä -kilpailun voitto vuonna 2019. Ketteränä livebändinä tunnetun Polentan keikat huokuvat välitöntä tunnelmaa ja soittamisen riemua. Uutta kansanmusiikkia raikkaalla ja räväkällä otteella!
Aino Kinnunen, viulu
Veera Kuisma, 5-kielinen viulu
Olli Sippola, 5-kielinen viulu, mandoliini
Mikko Malmivaara, kitara
Polentan keikka on osa Kansanmusiikkiliiton kevätkiertuetta.
VIMMA
VIMMA on seitsemän taitavan helsinkiläismuusikon kollektiivi, joka kirjoittaa musiikkia hektisestä nykymaailmasta, ilmastokriisistä ja luontosuhteesta. Musiikin sävellyksistä vastaa pääasiassa saamelaissyntyinen Pessi Jouste ja solistina toimii nuorta karismaa tihkuva näyttelijä, laulaja, pian myös ohjaajaksi valmistuva Eeva Rajakangas. VIMMAn uusi albumi Tornadon silmässä julkaistiin lokakuussa 2023. Etno-pop-rock -albumi vie kuulijansa matkalle, joka pureutuu syvälle eksistentiaalisesti epävakaisiin aikoihin ja tarjoaa vertaistukea kollektiivisen hajoamisen hetkinä.
Eeva Rajakangas, laulu
Pessi Jouste, viulu
Roope Jokinen, viulu
Kalle Outila, akustinen kitara
Aino Kallio, piano
Santeri Kettu, basso
Aapo Lankinen, rummut
Aikataulu ja lisätiedot
Illan aikataulu:
19.00 Polenta
20.00 VIMMA
Lisätiedot: Jenni Latva, Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö
Taideyliopiston Seinäjoen Yksikkö on toteuttamassa MARS-festivaalia ja sen liveohjelmaa Live on MARS. Lue lisää MARS-festivaalista. Ilta järjestetään yhteistyössä Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen SELMU ry:n kanssa.