PedApproach 2024
Taidepedagogisten opinnäytetöiden esittelyjä, puheenvuoroja ja keskusteluja: tutustu teatteri- ja tanssinopettajaopiskelijoiden opinnäytetyöprosesseihin.
PedApproach –tapahtuma tekee näkyväksi tanssi- ja teatteripedagogiikan moninaisia ilmentymiä ja tarjoaa läpileikkauksen valmistuvien maisteriopiskelijoiden opinnäytteiden kysymyksistä, menetelmistä ja taidepedagogisista prosesseista. Mihin suuntaan taidepedagogiikka menee praktiikkana ja tutkimuksena tanssi- ja teatteripedagogiikan koulutuksissa?
Tapahtuman teemoja ovat taidepedagogiikan suhteet yhteiskuntaan, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ekososiaaliseen sivistykseen.
Tanssi- ja teatteripedagogiikan maisteriopiskelijoiden opinnäytetapahtuma järjestetään tiistaina 7.5. ja keskiviikkona 8.5. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kampuksella. Tarkemmat sisällöt, esittelykohtaiset aikataulut ja tilat päivittyvät tälle sivulle huhtikuun aikana.
Tervetuloa mukaan!
Ohjelma/Programme
Ti 7.5. / Tue 7.5.
Interpretation in English at Zoom: https://uniarts.zoom.us/j/66549446486
- 10:00 Johdatus PedApproach-tapahtumaan ja päivän ohjelmaan / Introduction to PedApproach and for the day
- 10:15 – 10:30 Riina Hosio: JAETTU PULSSI – Kehollista yhteyttä, jaettuja kokemuksia vai harhaa ja vallankäyttöä?
- 10:30- 10:40 Francis Maskens: Investigation of body-space awareness through selected dance practices for pre-school children.
- 10:40-11:00 Sara Kortelahti: Kehollisen tunteen välittäminen tanssielokuvassa
- 11:00-11:20 Keskustelu/Discussion
- Tauko/Break 10 min
- 11:30–12.15 Mikko Dahlström: Luokkakuva – opettajan ja osallistujien kokemus teatteriprosessissa
Ville Vehmasaho: “Ei tällaista vaan pääse tekemään missään.” – Teatteriharrastuksen ja opettamisen lähtökohtia - 12:15 Lounastauko / Lunch
- 13:15 Hilla Hanhela & Riikka Niemistö: Esityksellinen keskustelu kollektiivisuudesta ja pedagogiikasta
- 14:00 Intorduction to podcasts:
- Juho Sarno: Taidon takana
- Sari Kerkkänen: Kohti näkymätöntä praktiikkaa
- Kati Korosuo: The accessibility of Dances to a Beat (DTB) method: one artist’s attempt to inclusive dance-making #ChoreographersPedagogy
- Sanna Väisänen: Taidelähtöinen työskentely itsetunnon ja itsensä johtamisen äärellä – “Bosslevel metodin” kehittäminen
- Anniina Koski: Motions of matter – Värähtelyä tanssin ja meditaation rajapinnalla
- 15:30 – 16:15 Yhteenveto ja keskustelu / Wrap-up and discussion
Ke 8.5. / Wed 8.5.
Interpretation in English at Zoom: https://uniarts.zoom.us/j/66549446486
- 10:00 Johdatus PedApproach-tapahtumaan ja päivän ohjelmaan / Introduction to PedApproach and for the day
- 10:15 – 11:00 Katariina Kannisto: Turvallisuudesta ja suostumuksesta teatterityössä ja -opetuksessa
- 11:00 Activities and podcasts:
- Camilla Anderzén & Nella Kaartinen: Me, toiset eläimet ja taidepedagogiikka
- Sini Onne: Pedagoginen näyttelijä
- Myrsky Ylänen: Pelattu peli, eletty elämä: Myötäeläminen roolipelien kautta. Opinnäytteestä johdettu pohdinta podcast -muodossa
- Oona Leinonen: Toivolla on asiaa – vaikuttamisen taidepedagogiikkaa esityskontekstissa
- 12:00-12:30 Sara Pollari: Rauhoittuvaa pedagogiikkaa
- 12:30 Lounastauko/ Lunch
- 13:30–14.30 Antti Seppänen: Ukrainalaisten vuoro on kuoro
- Nicole Oga: Dreaming to life Collective Liberation: cultivating caring communities through dance and movement
- 14:30 -15.15 Yhteenvetoa / Wrap-up
- 15:15 -16.15 Activities and podcasts
- 16:15 Tapahtuma päättyy / The event ends
Juho Sarno: TAIDON TAKANA
Taidon harjoittelu on monesti hyvin maanläheistä, tekniikkoihin ja ulkoiseen suoritukseen keskittyvää. Samalla taidon harjoittajan oma kokemus, sekä taidon laajempi merkitys harjoittajan elämään jäävät helposti varjoon.
Mutta miten taitoharjoittelu todella vaikuttaa sen harjoittajaan? Mitä taidossa kehittyminen oikeastaan on? Ja ennen kaikkea, mitä taidon harjoittaminen tekee taidon harjoittajalle?
Taidon takana -opinnäytetyössäni perehdyn taitoharjoittelun muodon takana piileviin vaikutuksiin, sekä siihen miten näitä voi kehittää tietoisesti oppilasta tukevaan suuntaan.
Juho Sarno on sirkustaiteista ponnistava esiintyvä taiteilija sekä pedagogi, joka on ehtinyt olla monessa mukana. Hän on työskennellyt laajalti sirkuspedagogiikan parissa ja on kiinnostunut siirtämään fokusta teknisistä toistoista oppilaan kokonaisvaltaisesti kohtaavaksi.
Riina Hosio: JAETTU PULSSI – ryhmän kehollista yhteyttä, jaettuja kokemuksia yhteisönä vai harhaa ja vallankäyttöä?
Opinnäytteessäni yhdistyvät kansanomaiset ryhmätanssit ja nostalgian teoria sekä massaopettamisen etiikka taideopetuksessa. Nostalgian avulla tarkastelen perinnettä ja perinnekasvatusta sekä perinteen kantamista itselleni uudesta viitekehyksestä. Kehollisena menetelmänä toimivat niin muistiinmerkityt kuin opetuskokeiluissa kehitellyt ryhmätanssit.
Nostalgia voidaan jakaa populismiin, entisöivään nostalgiaan, pohdiskelevaan ja banaaliin nostalgiaan. ”Jaettu pulssi” tavoittelee voimauttavaa nostalgiaa, jonka ajattelen olevan osa pohdiskelevaa nostalgiaa eikä osa ”ennen oli paremmin” -ajattelua. Nostalgia sanana viittaa menneeseen, kotiinpaluuseen ja koti-ikävään, ja siihen liitetään myös tunkkaista ja laiskaa ajattelua – näiden rinnalle työni tarjoaa eteenpäin katsovan sekä historiatietoisen asenteen.
Riina Hosio on Vantaalla asuva rovaniemeläislähtöinen kansantanssija tanssitaiteilija ja tanssipedagogi. Esittävän taiteen ohella hänen fokuksensa on vahvasti sosiaalisessa kansanomaisessa tanssitoiminnassa. Riina tanssii, esiintyy, koreografioi, opettaa ja organisoi erityisosaamisenaan suomalainen ja karjalainen kansantanssi. ”Kansantanssija”-nimikkeen konnotaation laajentaminen on yksi Hosion keskeisimpiä taiteellisia tavoitteita.
Antti Seppänen: Ukrainalaisten vuoro on kuoro
Opinnäytetyöni käytännönosio oli hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kerättiin varoja ukrainalaisten lasten kesäleirille. Tapahtumassa kaikki esiintyjät olivat ukrainalaisia.
Haluan opinnäytetyöni esittelyssä nostaa esille kaksi tärkeätä kulmaa: sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja aktivismi. Esittelen työskentelyäni ukrainalaisten pakolaisten kanssa ja sitä kuinka omat taiteelliset intressini muuttuivat vastuuksi ukrainalaisia kohtaan.
Haluan kertoa itse tapahtumasta ja sen tuloksista, mutta ennen kaikkea puran sitä matkaa minkä minä tein yksin ja osin muiden kanssa. Avaan konkreettisia vastuksia, joita matkallani tuli ja mitä tekisin nyt toisin ja ehkä jopa paremmin.
Tätä työskentelyä haluan peilata osana omaa polkuani opettajaksi, mitä tästä kaikesta on jäänyt paidan helmaan ja mitkä asiat ovat päässeet syvemmälle ihokosketuksiin.
Olen tanssinut ja itseäni esitellyt teattereissa, tavarataloissa, eri pallonpuoliskoilla sekä turuilla että toreilla reilun parin vuosikymmenen ajan. Nyt olen vastannut uuteen haasteeseen, pedagogiseen kutsuun ja haluan uusilla, paremmilla välineillä omistautua empaattisemman ja paremman maailman puolesta.
Kati Korosuo: The accessibility of Dances to a Beat (DTB) method: one artist’s attempt to inclusive dance-making #ChoreographersPedagogy
In 2013 I developed a dance method that is both an artistic-pedagogical practice and a tool for creating instant choreography. The method is based on improvisation, repetition and rhythm and it’s called Dances to a Beat (DTB). During the past ten years I’ve created four professional contemporary dance pieces and guided over 80 workshops and courses based on the practice.
In my thesis, I’m primarily examining how accessible this method is. The focus of the research is my work as a choreographer for the dance students at the special education institution Vocational Collage Live. For Live’s students with special needs, I choreographed a version of my previous work Them Merphing (2021), a contemporary dance piece based on the practice of DTB. In the process, the question of accessibility quickly expanded from looking at just the method to looking at accessibility in my way of teaching, as well as the accessibility of the choreographic form of the work and the accessibility of the final performance in relation to the audience.
In my thesis, I consider inclusive dance-making from the perspective of choreographer’s pedagogy, including the contexts of professional dance studies and making a performance.
Kati Korosuo (she/her) is a dance artist from Helsinki. She has worked as a dancer in the works of numerous Finnish and international choreographers since 2006. As a choreographer and dance pedagogue, Korosuo has worked, among other things, with her method Dances to a Beat (DTB) since 2013. She’s been also working as a performance artist in the Other Spaces Live Art collective since 2010. She is interested in dismantling hierarchies and being real. In Korosuo’s work, the personal is also political. www.katikorosuo.com
Sari Kerkkänen: Kohti näkymätöntä praktiikkaa
Opinnäytetyössäni tutkin näkymättömän praktiikan muotoutumista autoetnografisen tutkimusotteen kautta. Praktiikan keskiössä on harjoittaa maailmaan kuulumista kehollisen kuuntelun avulla.
Näkymätön praktiikka on tapahtunut Helsingin julkisessa liikenteessä kevään 2024 aikana. Siinä pienten ja näkymättömien, kehonsisäisten harjoitteiden avulla olen pyrkinyt vahvistamaan kehollista läsnäoloa ollessani jaetussa tilassa tuntemattomien kanssaihmisten kanssa. Olen tutkinut, millaisia asioita tällainen praktiikka tuo esiin suhteessa toisiin ihmisiin ja maailmaan.
Seuraavat kysymykset ovat inspiroineet opinnäytetyön aiheen pariin: Voiko näkymättömän praktiikan avulla syventää yhteydessä olemista maailmaan ja toisiin ihmisiin? Jos, niin millä tavoin? Voisiko praktiikan kautta syntyä uudenlaisia muotoja taidepedagogiselle jakamiselle? Olisiko niiden kautta mahdollista vaikuttaa yksinäisyyteen tai löytää eri tavoin ajatteleville ihmisille yhteyttä?
Sari Kerkkänen on Helsingissä asuva tanssipedagogi ja tuleva yhteisöpedagogi. Häntä puhuttelee yksinäisyyden ja eriytyneisyyden ilmiöt ja hän haluaa oppia kasvamaan ja toimimaan yhä enemmän kohti yhdenvertaisuutta.
Oona Leinonen: Toivolla on asiaa – vaikuttamisen taidepedagogiikkaa esityskontekstissa
Millaisessa suhteessa pedagogiikka on yhteiskunnalliseen taiteeseen ja taiteen vaikuttavuuteen? Tällaisen kysymyksen esitän opinnäytetyöni kautta, jonka keskiössä on yhteiskunnallisen taiteen tarkastelu pedagogisista lähtökohdista käsin.
Opinnäytetyön nimi ”Toivolla on asiaa” viittaa 1980–2000-luvun alussa Suomen televisiossa esitettyyn Karpolla on asiaa -reportaasiohjelmaan, jossa toimittaja Hannu Karpo antoi ohjelmansa kautta äänen valtakunnallisella tasolla tavallisille kansalaisille, tuoden näin esiin erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja epäkohtia. Karpo toimi erilaisten äänten ja kohtaloiden lähettiläänä, tuoden elämisen kirjon näkyväksi ohjelmansa kautta. Työssäni Karpon positiossa kulkee toivo, jonka erilaisia muotoja tarkastelen suhteessa ihmisten asemaan, toimijuuteen ja rooleihin. Työni esittelyssä suhteutan toivon teeman taiteellispedagogiseen viitekehykseen, sekä taiteen merkitykselliseen ja vaikuttavaan asemaan yhteiskunnassa.
Opinnäytetyöni praktisena inspiraationa toimii paikkasidonnainen taidesuuntaus, jonka kautta tarkastelen olemisen ja ruumiillisuuden performatiivisuutta. Työssäni kysyn, millaisia olemisen mahdollisuuksia nykyajan maailma meille tarjoaa ja kuinka ennalta määriteltynä ja normatiivisena ruumiillinen oleminen meille näyttäytyy? Työni taiteellisena tarkastettavana osana on ”Toivolla on asiaa” -esitys, jota avaan PedApproach-tapahtumassa podcastin ja videomateriaalin kautta.
Oona Leinonen on Tampereella ja Helsingissä vaikuttava esittävän taiteen ammattilainen, joka on työskennellyt tanssijana, tanssitaiteilija ja opettajana monissa eri konteksteissa. Tällä hetkellä Leinonen viimeistelee tanssitaiteen maisteriopintoja (tanssipedagogiikka) Teatterikorkeakoulussa (2022–2024). Työssään Leinonen on kiinnostunut taiteen yhteiskunnallisesta asemasta, sen vaikuttavuudesta sekä moninaisista mahdollisuuksista kokemuksellisuuteen. Taiteellisessa ja taidepedagogisessa työskentelyssä Leinonen korostaa yhteisökeskeisyyttä, kehollista herkkyyttä, sekä kestäviä työskentelytapoja.
Sara Kortelahti: Kehollisen tunteen välittäminen tanssielokuvassa
Opinnäytetyössäni tarkastelen tanssielokuvan kautta sitä, miten voin luoda sellaista koreografiaa, joka herättää katsojassa osallisuuden tunteen. Halusin tarkastella sitä, millaiset koreografiset keinot voivat saada elokuvan katsojan kokemaan olevansa kehollisesti osa elokuvan maailmaa ja sen teemoja. Miten voin saada katsojan tuntemaan kehossansa liikkeen, jonka hän näkee valkokankaalla?
Elokuvan teemana on univaje ja tavoitteenani on saada katsoja tuntemaan kehossansa edes pieni pilkahdus tuota kehollista kokemusta katsoessaan elokuvaa. Tuon kokemuksen tavoittelussa hyödynnän sekä koreografisia että elokuvallisia keinoja. Pienen työryhmän kanssa, työryhmälähtöisellä työtavalla toteutettu tanssielokuva toimii pohjana tälle pohdinnalle.
Ville Vehmasaho: “Ei tällaista vaan pääse tekemään missään” – Teatteriharrastuksen ja opettamisen lähtökohtia
Opinnäytteessäni tarkastelen yleisimpiä syitä teatterin harrastamiselle. Lisäksi pohdin, kuinka tätä tietoa harrastamisen lähtökohdista voi hyödyntää teatteriopettajana toimiessa.
Monimuotoisen teatterikenttään mahtuu runsaasti syitä tehdä teatteria, ja syyt vaihtelevat yksilöstä ja ryhmästä toiseen. Motiiveiksi harrastukselle voivat toimia tarve itsensä kehittämiselle, halu sosiaaliselle kanssakäynnille, tai kaipuu luovaan toimintaan. Motiivit voivat olla niinkin yksinkertaiset kuin tylsyyttä vastaan taistelu, tai tarve höyryjen päästämiselle. Teatteriharrastamisen moninaisten syiden tarkastelu voi toimia lähtökohtana teatteriopetuksen yksilökeskeiselle suunnittelulle, sekä selventää opettajana toimimisen vaikutusmahdollisuuksia.
Syvennyn harrastusmotiiveihin niistä tehdyn tutkimuksen ja keräämäni aineiston avulla, peilaten niitä omaan polkuuni teatterin harrastajasta pedagogiksi. Löydöksieni pohjalta pohdin teatteriopettajan tehtävää teatteriharrastuksessa.
Ville Vehmasaho on teatteripedagogi ja teatterintekijä. Hänen työnsä keskeisiä näkökulmia ovat yksilön toimijuus ryhmässä, harrastamisen mahdollistaminen, moninaisuus, sekä teatteritoiminta maakunnissa. Valmistumisensa jälkeen Villeä kiinnostaa oman teatteriopetuspainotteisen harrastajateatterin perustaminen, jossa tarjotaan taideopetusta kaikille ikäryhmille.
Mikko Dahlström: Luokkakuva – opettajan ja osallistujien kokemus teatteriprosessissa
Taiteellispedagoginen opinnäytteeni tutkii teatterin opettamiseen ja tekemiseen liittyviä kokemuksia. Opinnäytetyön pohjana toimii peruskoulun opettajille järjestetty teatterikurssi, josta valmistui esitys ”Luokkakuva.” Kurssin aikana minulle nousi keskiöön ajatus jokaisen kokemuksen arvokkuudesta. Syntyi tarve jakaa tärkeitä oivalluksia matkan varrelta, sekä opettajan että osallistujan näkökulmasta. Opinnäytetyön aineistona toimivat opettajan ja osallistujien kirjoittamat kokemukselliset kirjoitukset, jotka tuovat teatteriprosessin lähelle lukijaa.
Opinnäyteprosessi on johdattanut minut käytännön pienten hetkien äärelle. Mitä teatteriprosessissa oikein tapahtuu? Miten opettaja luo tilaa, jossa jokainen osallistuja tulee nähdyksi? Millä tavalla teatterin tekeminen vaikuttaa osallistujan ajatteluun ja olemiseen? Matkan varrella tehtyjen havaintojen pohjalta olen luonut “teatteriopettajan lohtupeiton”, joka voisi toimia teatteriopettajan tukena ja turvana työelämän kiireen keskellä.
Mikko Dahlström on teatteriopettaja, jolla on kokemusta opettamisesta ja ohjaamisesta lukuisissa eri konteksteissa. Hän on tehnyt pitkän uran lasten- ja nuortenteatterin parissa sekä toiminut lähes vuosikymmenen taidepedagogina varhaiskasvatuksessa. Viime aikoina Mikko on löytänyt iloa teatterin opettamisesta opettajille. Mikolle opettamisessa on tärkeää leikki, ryhmäkeskeiset työtavat ja prosessikeskeisyyden vaaliminen.
Francis Maskens: Investigation of body-space awareness through selected dance practices for pre-school children.
How can dance support a pre-school child’s creative development as well as awareness of body and space?The purpose of the thesis investigation has been to find ways through dance to support motor skill and creative development in preschool children.
Francis Maskens (he/him) is an English dance artist and pedagogue based in Finland. The language of presentation is English.
Camilla Anderzén, Nella Kaartinen: Me, toiset eläimet ja taidepedagogiikka
Tässä podcastissa esitystaidepedagogi Camilla Anderzén ja tanssitaitelija-pedagogi Nella Kaartinen keskustelevat monilajisissa yhteisöissä työskentelystä ja ihmiskeskeisyyttä purkavasta taidepedagogiikasta.
Anderzénin opinnäytetyö lähti liikkeelle halusta olla yhdessä toisten eläinten kanssa, sekä yhteisen toiminnallisen maaperän etsimisestä esitystaiteen ja taidepedagogiikan rajamaastoissa. Anderzén työskenteli 5 kuukautta Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä yhdessä esitystaiteilija Maija Linturin kanssa vapaaehtoistyötä tehden. Työskentelystä käsin hän kuulosteli, minkälaista esitystaidepedagogista praktiikkaa Tuulispään toiset eläimet ehdottavat, josta muodostui osallistava Välillä-esitys. Anderzénin työ asettuu posthumanistisen-, kriittisen eläintutkimuksen-, taidepedagogiikan- ja esitysteorian viitekehykseen. Se pyrkii suuntaamaan huomiota toisten eläinten toimijuuteen ja keskittyy kuuntelemaan, minkälaisia kysymyksiä he kysyvät?
Kaartinen taas kysyy taiteellis-pedagogisessa opinnäytetyössään: Miten käsitellä ongelmallista ihmis-eläin-suhdetta tanssipedagogiikan keinoin? Taiteellis-pedagogisen tutkimustyön yksi tärkeimmistä tavoitteista oli kehittää ihmiskeskeisyyttä purkavaa taidepedagogiikkaa. Kaartinen esittelee havaintojaan ja purkaa kokemuksiaan työskentelyprosessista, jonka aikana opinnäytetyön taiteellinen osa, lasten ja aikuisten osallistava tanssiteos Minä ja muut eläimet, syntyi. Teos ensiesitettiin 23.3.2024 lasten ja nuorten taidekeskus Annantalossa. Kaartinen esittelee myös opinnäytetyössään käyttämänsä ekososiaalisen taidekasvatuksen kolme ulottuvuutta; kehollisuuden, kuvittelukyvyn ja huolenpidon, ja niiden merkityksen teoksessa.
Camilla Anderzén on esitystaiteeseen suuntautunut teatteripedagogi, eli oman määritelmänsä mukaisesti esitystaidepedagogi. Anderzén on työskennellyt yli 15 vuotta laaja-alaisesti teatteriopetuksen, draamakasvatuksen ja yleisötyön kentällä. Hän keskittyy etsimään vaihtoehtoja ihmiskeskeiselle teatteriopetukselle kehittämällä praktiikkaa, jossa yhdistyy monilajisuus, esitystaide ja taidepedagogiikka. Anderzénin taiteellisessa ajattelussa ja -toiminnassa vaikuttavat posthumanistiset- ja kriittisen eläintutkimuksen viitekehykset, sekä tutkimuksellinen lähestymistapa taiteentekemiseen. Anderzén työskentelee mieluiten monilajisissa yhteisöissä, muiden kanssa, paremman huomisen puolesta. Camilla haaveilee pitkistä taiteellis-pedagogisista prosesseista monilajisissa yhteisöissä, taiteellisesta praktiikasta, jossa tehdään asioita ”oikeasti”, sekä maailmasta, jossa toisilla eläimillä olisi parempi olla.
Nella Kaartinen on helsinkiläistynyt tanssitaiteilija- ja pedagogi. Hän työskentelee taiteilija-pedagogina monitaiteisissa työryhmissä, viimeisimpinä taiteellisina töinään muun muassa Minä ja muut eläimet (2024), Puun tarina (2023), Kosket (2022), POST EVA (2021) ja Life forms (2019). Nella on myös työskennellyt viime vuosina Luovaa liikettä luonnossa -praktiikan parissa. Nella haluaa kehittää taidepedagogisia praktiikoita, jotka tuovat näkyville ihmisen ongelmallista suhdetta toislajisiin olioihin. Hänen mielestään kehollisissa praktiikoissa voi olla valtava potentiaali luoda empaattisempaa monilajista kanssaolemista. Nella ikävöi metsää, ja haaveilee puiden ja kivien kanssa tanssimisesta.
Sara Pollari: Rauhoittuvaa pedagogiikkaa
Opinnäytetyössäni tutkin, millaisia tiloja taidepedagogiikka voi luoda rauhoittumiselle, keskittymiselle, (itsen) kuuntelulle ja tietoiselle läsnäololle. Pyrkimykseni on kehittää praktiikkaa, jossa kokemuksille, oloille ja luovuudelle on aikaa ja tilaa. Jälkimodernissa yhteiskunnassamme tempo kiihtyy, ärsykkeitä on loputtomasti ja informaatiotulva on valtava. Mielenterveyden ja keskittymiskyvyn haasteet koettelevat lukuisia ihmisiä lapsista aikuisiin.
Monet tietoiseen läsnäoloon tähtäävät praktiikat, esimerkiksi mindfulness ja meditaatio, kasvattavat suosiotaan. Ne voidaan nähdä yksilöiden itsesäätelyn ja tasapainon hakemisen tapoina rauhattoman kulttuurin keskellä. Yhteiskunnallis-kulttuurisia haasteita ei kuitenkaan tulisi jättää vain yksittäisten ihmisten ratkaistaviksi. Uskon, että taide- tai teatteripedagogiikan keinoin voidaan vaikuttaa yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin sekä ottaa askelia kohti kestävämpää kulttuuria.
Sara Pollari on muusikko, esiintyjä ja taidepedagogiikan moniosaaja. Hän on sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti kiinnostunut tietoisesta läsnäolosta, monitaiteisuudesta ja pehmeämmästä maailmasta. Teatteriopettajan opintojen lisäksi Sara viimeistelee musiikkikasvatuksen maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa.
Sini Onne: Pedagoginen näyttelijä
Opinnäytetyöni keskiössä on ajatus Pedagogisesta näyttelijästä. Siitä, mitä se on, en tiedä vieläkään varmaksi juuri mitään. Sen tiedän, että pedagogisen näyttelijän kysymys on suhteessa sitä ympäröivään maailmaan. Mietin, mitä olisi näyttelijyys jos se ei olisi yksilökeskeistä. Mietin, miten rakentaa taiteellista praktiikkaa, joka ei rakennu yksilön mukaan? Mietin, minkälaisen arvopohjan päälle näyttelijän toiminta voisi rakentua? Kysymysten kanssa oleminen on tapahtunut suhteessa käytäntöön ja käytäntö on opetusharjoittelunani fasilitoimani ryhmän toimintaa. Ryhmän osuus tässä ajattelussa ja käytännössä on korvaamaton ja ensiarvoisen tärkeä.
Sini Onne on näyttelijä, taiteilija ja teatteripedagogi. Hänen työssään keskeisintä on ei-yksilökeskeinen eli kollektiivinen taiteellinen toiminta ja sen kehittäminen queer-feminististen ja posthumanististen näkökulmien kautta. Lisäksi hän pyrkii etsimään taiteellis-pedagogisia tapoja asettua suhteeseen ihmistä ympäröivän maailman kanssa.
Sanna Väisänen: Taidelähtöinen työskentely itsetunnon ja itsensä johtamisen äärellä – “Bosslevel metodin” kehittäminen
Opinnäytetyön lähtökohtana on johtajuutta kuvailevat sanat ja niiden tuomat mielikuvat. Opinnäytetyössä pyrin antamaan uudenlaisia merkityksiä johtajuutta kuvaileville sanoille ja vinouttaa sanojen tuottamia stereotyyppisiä mielikuvia. Käytän teatteripedagogisia menetelmiä aiheen tarkastelussa.
Tämä opinnäytetyö on lähtenyt tilanteesta, jossa teatteripedagogiikan kanssaopiskelijani nimesivät toisiaan erilaisilla johtajuutta kuvaavilla sanoilla. Tämän kautta aloin kuvittelemaan, jos johtajuus-sanojen ympärille muotoutuisi menetelmä “bosslevel metodi”, millainen se olisi? Opinnäytetyöni seuraa kyseisen pohdinnan kehittymistä. Bosslevel metodi kehittyi toiminnallisten työpajojen ja reflektointini kautta sellaiseksi kuin se tällä hetkellä on. Metodin punaisena lankana oli ehdottaa, miten taidelähtöisin keinoin oma (ammatillinen) itsetunto, itsensä johtaminen ja sanoittaminen sekä tilan antaminen muille kohtaisivat? Työssä pohdittava metodi kurottelee ehdotuksen äärelle, voisiko bosslevel metodin toiminta edistää tasavertaisuutta ja kuuntelemista, jokaisen omassa johtajuudessaan.
Sanna Väisänen on teatteripedagogi ja sosionomi. Hänen taiteellis-pedagogisen toiminnan keskiössä on taiteen tekemisen ja moninaisten yhteisöjen rajapinnat. Viime aikoina Sannaa on inspiroinut yritysmaailman kovuuden ja pehmeiden arvojen, feministisen- ja kriittisen pedagogiikan törmäyttäminen taiteen keinoin. Tällä hetkellä hän pohtii vallankäytön ja vastuun uudelleen määrittelemisen kysymyksiä.
Hilla Hanhela: Taidepedagogiikka kollektiivisen olemassaolon praktiikkana
Opinnäytteeni tutkii millaista taidepedagogiikka voisi olla, kun se määritellään yhdessä ajattelemisena ja olemassa olemisena. Sen tavoitteena on ollut kokeilla ja kehittää taidepedagogista praktiikkaa ja ajattelua. Työni on muotoutunut käytännön työskentelynä keväällä 2024 työpajojen muodossa. Työpajojen lähtökohdiksi ja tärkeimmiksi teemoiksi muotoutuivat tila- ja materiaalilähtöisyys, tasa-arvoisuus ilmaisun eri muotojen lähtökohtana sekä ihmisen suhde estetiikkaan. Miten olemme olemassa tilallisina olentoina ja suhteessa kaikkeen materiaaliseen? Millaista voisi olla taidepedagogiikka, jonka lähtökohtana on tasa-arvoinen suhtautuminen kaikkeen ilmaisuun ja tekemiseen? Entä miten kaikkeen tähän kietoutuvat havaintoni ihmisestä esteettisenä olentona?
Työlläni kysyn millä tavalla taidepedagogiikka voisi olla yhdessä ajattelemisen, kokemisen ja tutkimisen tila ja olemassaolon mahdollistaja. Millaista maailmassa olemista se ehdottaa ja miksi se saattaisi olla tärkeää? Kysymys ruumiillistui työpajojen ja kirjallisen opinnäytteen lisäksi opinnäytteeni tarkastettavassa osiossa nimeltä HETKI, joka oli yhdenlainen kurotus kohti yhdessä ajattelemista ja olemassaoloa. Se oli esityksellinen tapahtuma, joka kutsui osallistujia olemaan ja ajattelemaan yhdessä toiminnan, yhteisen hetken ja tilaan kokoontumisen kautta.
Hilla on pian valmistuva teatteripedagogi, jolle taide on ihmisyyden ihmettelyä. Hän on työskennellyt erityisesti lasten ja nuorten, mutta myös aikuisten kanssa. Taidepedagogiikassa ja taiteessa häntä erityisesti kiinnostaa monitaiteinen lähestymistapa, osallistavuuden tutkiskeleminen sekä tila- ja materiaalilähtöinen työskentely.
Myrsky Ylänen: Pelattu peli, eletty elämä: Myötäeläminen roolipelien kautta. Opinnäytteestä johdettu pohdinta podcast -muodossa.
Avainsanoina kokemushistoria, kuvittelukyky, ihmiskäsitys, luokkatietoisuus, yksilön paikantuminen, vuorovaikutus, taiteen saavutettavuus, huolenpito ja empatia. Opinnäytteeni kysyy “Minkälainen ihminen ja pedagogi olen roolipelien ansiosta?” Opinnäyte luo avauksia pohdinnalle taiteen vaikutuksesta yksilöön ja sitä kautta yhteiskuntaan. Mikä on omilla ehdoilla luodun yhteisöllisen taiteen merkitys, taiteen ja esteettisten kokemusten jakaminen ilman kapitalistisia tavoitteita? Opinnäytteeni kautta pyrin jäljittämään roolipelaamisen synnyttämiä kokemuksia ja niiden vaikuttavuutta. Onko roolipelaaminen lähtökohtaisesti anarkistista? Väitän, että nykytilassa roolipelien vaikutusvoima yhteiskuntaan on marginaalinen, mutta riittävän pitkällä aikavälillä yksilöön kohdistettuna valtava. Työni käsitteleekin näitä vuosikausia kestäneitä kuljetuksia ja niiden aiheuttamia muutoksia. Tulevaisuudessa roolipelit eivät tule olemaan päivittäinen ammattini, mutta puhun tapahtumassa tämän taidemuodon kytkeytymisestä laajempiin käsitteisiin yhteiskunnassa. Omasta työstäni roolipelien viitekehyksen läpi puhuessani puhun väistämättä myös omasta taustastani.
Myrsky Ylänen on näyttelijä, audiovisuaalinen taiteilija ja teatteripedagogi. Taiteessaan hän tutkii yhteiskuntakriittisyyden eri keinoja sekä luokan, yksinäisyyden ja kehollisuuden kysymyksiä. Lisäksi häntä kiinnostaa taidelähtöinen yhteistyö osana monialaista ja määrätietoista kollektiivia.
Riikka Niemistö
Tutkin opinnäytteessäni tapaani työskennellä taiteilijana ja taidepedagogina. Käsittelen kokemuksiani kollektiivisesta, esitykseen tähtäävästä työtavasta sekä toimijuuden ja vallan jakamisesta. Puran myös omaa rooliani taitelijapedagogina yhteisötaiteen kontekstissa.
Pohdin, miten taiteelliset ratkaisut ja päätökset tehdään kollektiivisuuteen ja taiteellisen toimijuuden jakamiseen pyrkivissä, esitykseen tähtäävissä prosesseissa. Mikä kaikki vaikuttaa toimintaani ryhmäläisenä ja / tai ohjaajana?
Lähtökohtanani on havaintoni siitä, miten ei-ammattilaisten kanssa työskennellessä esityksen valmistusprosessi nousee usein joko yhtä tärkeäksi tai jopa tärkeämmäksi kuin itse lopputulos. Huomaan olevani usein valmis joustamaan omista taiteellisista ideoistani ja tekemään ratkaisuja enemmän ns. pedagogiikka kuin taide edellä. Kysynkin, miten yhteisötaide eli taide, joka toteutetaan yhteistyössä ei-ammattilaisten kanssa, voisi omassa työssäni olla samalla sekä pedagogista että taidekeskeistä?
Riikka Niemistö on helsinkiläinen esiintyjä, esitystaiteilija ja teatteripedagogi, joka työskentelee monipuolisesti esittävän taiteen kentällä. Niemistöä kiinnostaa taiteidenvälisyys, monitaiteisuus, erilaisissa esitystiloissa työskentely sekä kollektiivinen tapa työskennellä ja toteuttaa esityksiä. Tärkeää hänelle on turvallisen ja rennon ilmapiirin syntyminen sekä yhdessä luominen. Hän hyödyntää töissään jokaisen ihmisen omaa tapaa olla ja liikkua ja tekee mielellään töitä erilaisissa yhteisöissä, eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten kanssa.
Nicole Oga: Dreaming to life Collective Liberation: cultivating caring communities through dance and movement
In the spring of 2020, my sense of self was shaken to the core, and I was forced to redefine my values and how I lived those values in my daily life. The combination of the ongoing COVID-19 pandemic and another surge in support for the Black Lives Matter mass movement due to the murders of George Floyd and Breonna Taylor, pushed me to a tipping point where I could no longer be silent and complicit in the social and racial injustices happening in the world around me. This catalyst supported me in joining Asian Solidarity Collective, a grassroots movement and power-building organization in San Diego, where I continue to learn and grow in my social justice work.
Since then, abolition and collective liberation, or a world where all people are free, have become core values. It is woven into everything that I do and everything that I am. In my thesis, I bring these core values into my dance teaching. Utilizing liberatory education praxis, I taught three Contemporary Dance and Partnering Community Practice workshops in three different countries. I investigated if it could be used to cultivate a caring community, and how this caring community could bring part of the collective liberation dream into reality. My thesis questions, how can liberatory education praxis support the cultivation of a caring community within dance education?
I wonder what is needed from me, as the teacher, to support the creation of a community. I am both strategizing ways to teach that do not uphold the current oppressive societal systems and dreaming of alternative ways of relating to each other and the surrounding world that transgress current boundaries. This work is an ongoing process, where I must consciously continue to evaluate how I teach, what I teach, and why I teach. I believe that liberatory education praxis can be used to catalyze the changes needed to dream to life collective liberation.
Nicole Oga (she/her) is a radical thinking dance artist and educator, community organizer, and yoga instructor who approaches her work through an intersectional lens that is influenced by abolition, liberation, anti-racist, black feminist praxis. She is a constant student who believes life is a continuous journey of learning, growing, and evolving. Currently Nicole is pursuing her MA in Dance Pedagogy where she is working with cultivating a caring community within dance education by bringing abolition and collective liberation values into the classroom. In her dance, organizer, and yoga work, Nicole regularly questions and evaluates her practices and methodologies to ensure she is inclusive and in true solidarity with her community – listening to, collaborating with, and following the lead of those who are most impacted. Nicole cultivates genuine empathy, compassion, and kindness, which will transform the world into an equitable society where all are truly liberated.
Katariina Kannisto
Käsittelen opinnäytteessäni turvallisuuden ja suostumuksen kysymyksiä teatterityöskentelyn kontekstissa. Olen tutkinut opinnäytteeni kirjoitusprosessin aikana sitä, millaisia työ- ja toimintatapoja teatterinopetuksessa sekä ohjaustilanteissa on jo käytössä, sekä sitä, millaiset asiat vielä vaativat lisää huomiota ja työtä. Avaan myös konkreettisia keinoja, joilla luoda turvallisempia tiloja teatterinopetuksessa ja harjoitustilanteissa. Keinot, joita työssäni esittelen, ovat sellaisia, joita olen käyttänyt itse jo pidemmän aikaa, sekä joitakin myös minulle uusia, joita olen oppinut tämän kirjoitusprosessin aikana.
Kiinnostukseni näihin teemoihin kumpuaa vuosien kokemuksesta teatterin parissa, ammattilaisena, opiskelijana ja harrastajana. Olen kokenut teatterikenttää hyvin erilaisista näkökulmista, sekä käynyt vuosien aikana useita kiinnostavia keskusteluita kollegoiden kanssa. Nämä keskustelut, omat kokemukset, lukemani tutkimukset, kirjat sekä tänä keväänä tekemäni haastattelut ovat luoneet minulle kattavan kuvan siitä, millaisia haasteita kentällä ilmenee turvallisuuden ja suostumuksen toteutumisen suhteen.
Olen kuitenkin työssäni halunnut keskittyä ennen kaikkea ratkaisujen löytämiseen sekä toimintatapojen kehittämiseen, paitsi omassa työssäni, myös tuoden ilmi työtapoja ja harjoitteita, joita kuka tahansa ohjaaja ja opettaja voi ottaa osaksi omaa työtään. Toiveeni onkin, sekä tässä opinnäytteessä, että omalla työlläni jatkossa, olla luomassa turvallisempia työskentely-ympäristöjä sekä kestävämpiä työtapoja, jotka leviäisivät laajasti osaksi teatterikentän toimintaa.
Katariina Kannisto on ohjaaja ja teatteripedagogi, jolla on monipuolinen kokemus teatterinkentältä eri työrooleista. Hän työskentelee suostumuksen ja turvallisuuden kysymysten parissa teatteriopetuksen ja ohjaustilanteiden konteksteissa. Taiteellisessa työskentelyssä häntä inspiroivat immersiivisyys, moniaistisuus ja työryhmälähtöiset työtavat.
Työssään hänelle tärkeitä ovat feministisen pedagogiikan näkökulmat, uuden utelias tutkiminen sekä totuttujen työtapojen ja –muotojen kriittinen tarkastelu.
Anniina Koski: Motions of matter – Värähtelyä tanssin ja meditaation rajapinnalla
Opinnäytetyössäni tutkin, kuinka liike voi johtaa hiljaisuuteen ja hiljaisuus puolestaan luoda liikettä, tai kuinka tanssi ja meditaatio voivat kietoutua toisiinsa. Pohjana tutkimukselle on toiminut ei -dualistisen Shaiva Tantran käsite Spanda, joka tarkoittaa väreilyä, tärinää, sykettä, pulssia ja liikettä. Tämä kokemusperäinen filosofia ehdottaa, ettei tietoisuus ole passiivista, vaan se on jatkuvassa liikkeessä. Kaikki liike on myös aina suhteessa ympäristöönsä.
Työni taiteellispedagoginen osuus “Motions of matter” tapahtui yhteistyössä Helsinkiläisen Joogasoman kanssa. 7 viikon mittaisen prosessin aikana työskentelimme 9 osallistujan kanssa tanssin, somaattisen liikkeen, hengityksen ja meditaation parissa tutkien sitä kuinka olemme suhteessa ympäröivään maailmaan ja itseemme osana sitä.
Anniina Koski on pedagogi ja taiteilija, joka toimii niin tanssin kuin joogan kentällä. Hän inspiroituu erityisesti somaattisesta liikkeestä, hengityksestä ja meditaatiosta, sekä työskentelystä erilaisten yhteisöjen kanssa.
PedApproach –tapahtuma tekee näkyväksi tanssi- ja teatteripedagogiikan moninaisia ilmentymiä ja tarjoaa läpileikkauksen valmistuvien maisteriopiskelijoiden opinnäytteiden kysymyksistä, menetelmistä ja taidepedagogisista prosesseista. Mihin suuntaan taidepedagogiikka menee praktiikkana ja tutkimuksena tanssi- ja teatteripedagogiikan koulutuksissa?
Tapahtuman teemoja ovat taidepedagogiikan suhteet yhteiskuntaan, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ekososiaaliseen sivistykseen.
Tanssi- ja teatteripedagogiikan maisteriopiskelijoiden opinnäytetapahtuma järjestetään tiistaina 7.5. ja keskiviikkona 8.5. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kampuksella. Tarkemmat sisällöt, esittelykohtaiset aikataulut ja tilat päivittyvät tälle sivulle huhtikuun aikana.
Tervetuloa mukaan!
Ohjelma/Programme
Ti 7.5. / Tue 7.5.
Interpretation in English at Zoom: https://uniarts.zoom.us/j/66549446486
- 10:00 Johdatus PedApproach-tapahtumaan ja päivän ohjelmaan / Introduction to PedApproach and for the day
- 10:15 – 10:30 Riina Hosio: JAETTU PULSSI – Kehollista yhteyttä, jaettuja kokemuksia vai harhaa ja vallankäyttöä?
- 10:30- 10:40 Francis Maskens: Investigation of body-space awareness through selected dance practices for pre-school children.
- 10:40-11:00 Sara Kortelahti: Kehollisen tunteen välittäminen tanssielokuvassa
- 11:00-11:20 Keskustelu/Discussion
- Tauko/Break 10 min
- 11:30–12.15 Mikko Dahlström: Luokkakuva – opettajan ja osallistujien kokemus teatteriprosessissa
Ville Vehmasaho: “Ei tällaista vaan pääse tekemään missään.” – Teatteriharrastuksen ja opettamisen lähtökohtia - 12:15 Lounastauko / Lunch
- 13:15 Hilla Hanhela & Riikka Niemistö: Esityksellinen keskustelu kollektiivisuudesta ja pedagogiikasta
- 14:00 Intorduction to podcasts:
- Juho Sarno: Taidon takana
- Sari Kerkkänen: Kohti näkymätöntä praktiikkaa
- Kati Korosuo: The accessibility of Dances to a Beat (DTB) method: one artist’s attempt to inclusive dance-making #ChoreographersPedagogy
- Sanna Väisänen: Taidelähtöinen työskentely itsetunnon ja itsensä johtamisen äärellä – “Bosslevel metodin” kehittäminen
- Anniina Koski: Motions of matter – Värähtelyä tanssin ja meditaation rajapinnalla
- 15:30 – 16:15 Yhteenveto ja keskustelu / Wrap-up and discussion
Ke 8.5. / Wed 8.5.
Interpretation in English at Zoom: https://uniarts.zoom.us/j/66549446486
- 10:00 Johdatus PedApproach-tapahtumaan ja päivän ohjelmaan / Introduction to PedApproach and for the day
- 10:15 – 11:00 Katariina Kannisto: Turvallisuudesta ja suostumuksesta teatterityössä ja -opetuksessa
- 11:00 Activities and podcasts:
- Camilla Anderzén & Nella Kaartinen: Me, toiset eläimet ja taidepedagogiikka
- Sini Onne: Pedagoginen näyttelijä
- Myrsky Ylänen: Pelattu peli, eletty elämä: Myötäeläminen roolipelien kautta. Opinnäytteestä johdettu pohdinta podcast -muodossa
- Oona Leinonen: Toivolla on asiaa – vaikuttamisen taidepedagogiikkaa esityskontekstissa
- 12:00-12:30 Sara Pollari: Rauhoittuvaa pedagogiikkaa
- 12:30 Lounastauko/ Lunch
- 13:30–14.30 Antti Seppänen: Ukrainalaisten vuoro on kuoro
- Nicole Oga: Dreaming to life Collective Liberation: cultivating caring communities through dance and movement
- 14:30 -15.15 Yhteenvetoa / Wrap-up
- 15:15 -16.15 Activities and podcasts
- 16:15 Tapahtuma päättyy / The event ends
Juho Sarno: TAIDON TAKANA
Taidon harjoittelu on monesti hyvin maanläheistä, tekniikkoihin ja ulkoiseen suoritukseen keskittyvää. Samalla taidon harjoittajan oma kokemus, sekä taidon laajempi merkitys harjoittajan elämään jäävät helposti varjoon.
Mutta miten taitoharjoittelu todella vaikuttaa sen harjoittajaan? Mitä taidossa kehittyminen oikeastaan on? Ja ennen kaikkea, mitä taidon harjoittaminen tekee taidon harjoittajalle?
Taidon takana -opinnäytetyössäni perehdyn taitoharjoittelun muodon takana piileviin vaikutuksiin, sekä siihen miten näitä voi kehittää tietoisesti oppilasta tukevaan suuntaan.
Juho Sarno on sirkustaiteista ponnistava esiintyvä taiteilija sekä pedagogi, joka on ehtinyt olla monessa mukana. Hän on työskennellyt laajalti sirkuspedagogiikan parissa ja on kiinnostunut siirtämään fokusta teknisistä toistoista oppilaan kokonaisvaltaisesti kohtaavaksi.
Riina Hosio: JAETTU PULSSI – ryhmän kehollista yhteyttä, jaettuja kokemuksia yhteisönä vai harhaa ja vallankäyttöä?
Opinnäytteessäni yhdistyvät kansanomaiset ryhmätanssit ja nostalgian teoria sekä massaopettamisen etiikka taideopetuksessa. Nostalgian avulla tarkastelen perinnettä ja perinnekasvatusta sekä perinteen kantamista itselleni uudesta viitekehyksestä. Kehollisena menetelmänä toimivat niin muistiinmerkityt kuin opetuskokeiluissa kehitellyt ryhmätanssit.
Nostalgia voidaan jakaa populismiin, entisöivään nostalgiaan, pohdiskelevaan ja banaaliin nostalgiaan. ”Jaettu pulssi” tavoittelee voimauttavaa nostalgiaa, jonka ajattelen olevan osa pohdiskelevaa nostalgiaa eikä osa ”ennen oli paremmin” -ajattelua. Nostalgia sanana viittaa menneeseen, kotiinpaluuseen ja koti-ikävään, ja siihen liitetään myös tunkkaista ja laiskaa ajattelua – näiden rinnalle työni tarjoaa eteenpäin katsovan sekä historiatietoisen asenteen.
Riina Hosio on Vantaalla asuva rovaniemeläislähtöinen kansantanssija tanssitaiteilija ja tanssipedagogi. Esittävän taiteen ohella hänen fokuksensa on vahvasti sosiaalisessa kansanomaisessa tanssitoiminnassa. Riina tanssii, esiintyy, koreografioi, opettaa ja organisoi erityisosaamisenaan suomalainen ja karjalainen kansantanssi. ”Kansantanssija”-nimikkeen konnotaation laajentaminen on yksi Hosion keskeisimpiä taiteellisia tavoitteita.
Antti Seppänen: Ukrainalaisten vuoro on kuoro
Opinnäytetyöni käytännönosio oli hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kerättiin varoja ukrainalaisten lasten kesäleirille. Tapahtumassa kaikki esiintyjät olivat ukrainalaisia.
Haluan opinnäytetyöni esittelyssä nostaa esille kaksi tärkeätä kulmaa: sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja aktivismi. Esittelen työskentelyäni ukrainalaisten pakolaisten kanssa ja sitä kuinka omat taiteelliset intressini muuttuivat vastuuksi ukrainalaisia kohtaan.
Haluan kertoa itse tapahtumasta ja sen tuloksista, mutta ennen kaikkea puran sitä matkaa minkä minä tein yksin ja osin muiden kanssa. Avaan konkreettisia vastuksia, joita matkallani tuli ja mitä tekisin nyt toisin ja ehkä jopa paremmin.
Tätä työskentelyä haluan peilata osana omaa polkuani opettajaksi, mitä tästä kaikesta on jäänyt paidan helmaan ja mitkä asiat ovat päässeet syvemmälle ihokosketuksiin.
Olen tanssinut ja itseäni esitellyt teattereissa, tavarataloissa, eri pallonpuoliskoilla sekä turuilla että toreilla reilun parin vuosikymmenen ajan. Nyt olen vastannut uuteen haasteeseen, pedagogiseen kutsuun ja haluan uusilla, paremmilla välineillä omistautua empaattisemman ja paremman maailman puolesta.
Kati Korosuo: The accessibility of Dances to a Beat (DTB) method: one artist’s attempt to inclusive dance-making #ChoreographersPedagogy
In 2013 I developed a dance method that is both an artistic-pedagogical practice and a tool for creating instant choreography. The method is based on improvisation, repetition and rhythm and it’s called Dances to a Beat (DTB). During the past ten years I’ve created four professional contemporary dance pieces and guided over 80 workshops and courses based on the practice.
In my thesis, I’m primarily examining how accessible this method is. The focus of the research is my work as a choreographer for the dance students at the special education institution Vocational Collage Live. For Live’s students with special needs, I choreographed a version of my previous work Them Merphing (2021), a contemporary dance piece based on the practice of DTB. In the process, the question of accessibility quickly expanded from looking at just the method to looking at accessibility in my way of teaching, as well as the accessibility of the choreographic form of the work and the accessibility of the final performance in relation to the audience.
In my thesis, I consider inclusive dance-making from the perspective of choreographer’s pedagogy, including the contexts of professional dance studies and making a performance.
Kati Korosuo (she/her) is a dance artist from Helsinki. She has worked as a dancer in the works of numerous Finnish and international choreographers since 2006. As a choreographer and dance pedagogue, Korosuo has worked, among other things, with her method Dances to a Beat (DTB) since 2013. She’s been also working as a performance artist in the Other Spaces Live Art collective since 2010. She is interested in dismantling hierarchies and being real. In Korosuo’s work, the personal is also political. www.katikorosuo.com
Sari Kerkkänen: Kohti näkymätöntä praktiikkaa
Opinnäytetyössäni tutkin näkymättömän praktiikan muotoutumista autoetnografisen tutkimusotteen kautta. Praktiikan keskiössä on harjoittaa maailmaan kuulumista kehollisen kuuntelun avulla.
Näkymätön praktiikka on tapahtunut Helsingin julkisessa liikenteessä kevään 2024 aikana. Siinä pienten ja näkymättömien, kehonsisäisten harjoitteiden avulla olen pyrkinyt vahvistamaan kehollista läsnäoloa ollessani jaetussa tilassa tuntemattomien kanssaihmisten kanssa. Olen tutkinut, millaisia asioita tällainen praktiikka tuo esiin suhteessa toisiin ihmisiin ja maailmaan.
Seuraavat kysymykset ovat inspiroineet opinnäytetyön aiheen pariin: Voiko näkymättömän praktiikan avulla syventää yhteydessä olemista maailmaan ja toisiin ihmisiin? Jos, niin millä tavoin? Voisiko praktiikan kautta syntyä uudenlaisia muotoja taidepedagogiselle jakamiselle? Olisiko niiden kautta mahdollista vaikuttaa yksinäisyyteen tai löytää eri tavoin ajatteleville ihmisille yhteyttä?
Sari Kerkkänen on Helsingissä asuva tanssipedagogi ja tuleva yhteisöpedagogi. Häntä puhuttelee yksinäisyyden ja eriytyneisyyden ilmiöt ja hän haluaa oppia kasvamaan ja toimimaan yhä enemmän kohti yhdenvertaisuutta.
Oona Leinonen: Toivolla on asiaa – vaikuttamisen taidepedagogiikkaa esityskontekstissa
Millaisessa suhteessa pedagogiikka on yhteiskunnalliseen taiteeseen ja taiteen vaikuttavuuteen? Tällaisen kysymyksen esitän opinnäytetyöni kautta, jonka keskiössä on yhteiskunnallisen taiteen tarkastelu pedagogisista lähtökohdista käsin.
Opinnäytetyön nimi ”Toivolla on asiaa” viittaa 1980–2000-luvun alussa Suomen televisiossa esitettyyn Karpolla on asiaa -reportaasiohjelmaan, jossa toimittaja Hannu Karpo antoi ohjelmansa kautta äänen valtakunnallisella tasolla tavallisille kansalaisille, tuoden näin esiin erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja epäkohtia. Karpo toimi erilaisten äänten ja kohtaloiden lähettiläänä, tuoden elämisen kirjon näkyväksi ohjelmansa kautta. Työssäni Karpon positiossa kulkee toivo, jonka erilaisia muotoja tarkastelen suhteessa ihmisten asemaan, toimijuuteen ja rooleihin. Työni esittelyssä suhteutan toivon teeman taiteellispedagogiseen viitekehykseen, sekä taiteen merkitykselliseen ja vaikuttavaan asemaan yhteiskunnassa.
Opinnäytetyöni praktisena inspiraationa toimii paikkasidonnainen taidesuuntaus, jonka kautta tarkastelen olemisen ja ruumiillisuuden performatiivisuutta. Työssäni kysyn, millaisia olemisen mahdollisuuksia nykyajan maailma meille tarjoaa ja kuinka ennalta määriteltynä ja normatiivisena ruumiillinen oleminen meille näyttäytyy? Työni taiteellisena tarkastettavana osana on ”Toivolla on asiaa” -esitys, jota avaan PedApproach-tapahtumassa podcastin ja videomateriaalin kautta.
Oona Leinonen on Tampereella ja Helsingissä vaikuttava esittävän taiteen ammattilainen, joka on työskennellyt tanssijana, tanssitaiteilija ja opettajana monissa eri konteksteissa. Tällä hetkellä Leinonen viimeistelee tanssitaiteen maisteriopintoja (tanssipedagogiikka) Teatterikorkeakoulussa (2022–2024). Työssään Leinonen on kiinnostunut taiteen yhteiskunnallisesta asemasta, sen vaikuttavuudesta sekä moninaisista mahdollisuuksista kokemuksellisuuteen. Taiteellisessa ja taidepedagogisessa työskentelyssä Leinonen korostaa yhteisökeskeisyyttä, kehollista herkkyyttä, sekä kestäviä työskentelytapoja.
Sara Kortelahti: Kehollisen tunteen välittäminen tanssielokuvassa
Opinnäytetyössäni tarkastelen tanssielokuvan kautta sitä, miten voin luoda sellaista koreografiaa, joka herättää katsojassa osallisuuden tunteen. Halusin tarkastella sitä, millaiset koreografiset keinot voivat saada elokuvan katsojan kokemaan olevansa kehollisesti osa elokuvan maailmaa ja sen teemoja. Miten voin saada katsojan tuntemaan kehossansa liikkeen, jonka hän näkee valkokankaalla?
Elokuvan teemana on univaje ja tavoitteenani on saada katsoja tuntemaan kehossansa edes pieni pilkahdus tuota kehollista kokemusta katsoessaan elokuvaa. Tuon kokemuksen tavoittelussa hyödynnän sekä koreografisia että elokuvallisia keinoja. Pienen työryhmän kanssa, työryhmälähtöisellä työtavalla toteutettu tanssielokuva toimii pohjana tälle pohdinnalle.
Ville Vehmasaho: “Ei tällaista vaan pääse tekemään missään” – Teatteriharrastuksen ja opettamisen lähtökohtia
Opinnäytteessäni tarkastelen yleisimpiä syitä teatterin harrastamiselle. Lisäksi pohdin, kuinka tätä tietoa harrastamisen lähtökohdista voi hyödyntää teatteriopettajana toimiessa.
Monimuotoisen teatterikenttään mahtuu runsaasti syitä tehdä teatteria, ja syyt vaihtelevat yksilöstä ja ryhmästä toiseen. Motiiveiksi harrastukselle voivat toimia tarve itsensä kehittämiselle, halu sosiaaliselle kanssakäynnille, tai kaipuu luovaan toimintaan. Motiivit voivat olla niinkin yksinkertaiset kuin tylsyyttä vastaan taistelu, tai tarve höyryjen päästämiselle. Teatteriharrastamisen moninaisten syiden tarkastelu voi toimia lähtökohtana teatteriopetuksen yksilökeskeiselle suunnittelulle, sekä selventää opettajana toimimisen vaikutusmahdollisuuksia.
Syvennyn harrastusmotiiveihin niistä tehdyn tutkimuksen ja keräämäni aineiston avulla, peilaten niitä omaan polkuuni teatterin harrastajasta pedagogiksi. Löydöksieni pohjalta pohdin teatteriopettajan tehtävää teatteriharrastuksessa.
Ville Vehmasaho on teatteripedagogi ja teatterintekijä. Hänen työnsä keskeisiä näkökulmia ovat yksilön toimijuus ryhmässä, harrastamisen mahdollistaminen, moninaisuus, sekä teatteritoiminta maakunnissa. Valmistumisensa jälkeen Villeä kiinnostaa oman teatteriopetuspainotteisen harrastajateatterin perustaminen, jossa tarjotaan taideopetusta kaikille ikäryhmille.
Mikko Dahlström: Luokkakuva – opettajan ja osallistujien kokemus teatteriprosessissa
Taiteellispedagoginen opinnäytteeni tutkii teatterin opettamiseen ja tekemiseen liittyviä kokemuksia. Opinnäytetyön pohjana toimii peruskoulun opettajille järjestetty teatterikurssi, josta valmistui esitys ”Luokkakuva.” Kurssin aikana minulle nousi keskiöön ajatus jokaisen kokemuksen arvokkuudesta. Syntyi tarve jakaa tärkeitä oivalluksia matkan varrelta, sekä opettajan että osallistujan näkökulmasta. Opinnäytetyön aineistona toimivat opettajan ja osallistujien kirjoittamat kokemukselliset kirjoitukset, jotka tuovat teatteriprosessin lähelle lukijaa.
Opinnäyteprosessi on johdattanut minut käytännön pienten hetkien äärelle. Mitä teatteriprosessissa oikein tapahtuu? Miten opettaja luo tilaa, jossa jokainen osallistuja tulee nähdyksi? Millä tavalla teatterin tekeminen vaikuttaa osallistujan ajatteluun ja olemiseen? Matkan varrella tehtyjen havaintojen pohjalta olen luonut “teatteriopettajan lohtupeiton”, joka voisi toimia teatteriopettajan tukena ja turvana työelämän kiireen keskellä.
Mikko Dahlström on teatteriopettaja, jolla on kokemusta opettamisesta ja ohjaamisesta lukuisissa eri konteksteissa. Hän on tehnyt pitkän uran lasten- ja nuortenteatterin parissa sekä toiminut lähes vuosikymmenen taidepedagogina varhaiskasvatuksessa. Viime aikoina Mikko on löytänyt iloa teatterin opettamisesta opettajille. Mikolle opettamisessa on tärkeää leikki, ryhmäkeskeiset työtavat ja prosessikeskeisyyden vaaliminen.
Francis Maskens: Investigation of body-space awareness through selected dance practices for pre-school children.
How can dance support a pre-school child’s creative development as well as awareness of body and space?The purpose of the thesis investigation has been to find ways through dance to support motor skill and creative development in preschool children.
Francis Maskens (he/him) is an English dance artist and pedagogue based in Finland. The language of presentation is English.
Camilla Anderzén, Nella Kaartinen: Me, toiset eläimet ja taidepedagogiikka
Tässä podcastissa esitystaidepedagogi Camilla Anderzén ja tanssitaitelija-pedagogi Nella Kaartinen keskustelevat monilajisissa yhteisöissä työskentelystä ja ihmiskeskeisyyttä purkavasta taidepedagogiikasta.
Anderzénin opinnäytetyö lähti liikkeelle halusta olla yhdessä toisten eläinten kanssa, sekä yhteisen toiminnallisen maaperän etsimisestä esitystaiteen ja taidepedagogiikan rajamaastoissa. Anderzén työskenteli 5 kuukautta Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä yhdessä esitystaiteilija Maija Linturin kanssa vapaaehtoistyötä tehden. Työskentelystä käsin hän kuulosteli, minkälaista esitystaidepedagogista praktiikkaa Tuulispään toiset eläimet ehdottavat, josta muodostui osallistava Välillä-esitys. Anderzénin työ asettuu posthumanistisen-, kriittisen eläintutkimuksen-, taidepedagogiikan- ja esitysteorian viitekehykseen. Se pyrkii suuntaamaan huomiota toisten eläinten toimijuuteen ja keskittyy kuuntelemaan, minkälaisia kysymyksiä he kysyvät?
Kaartinen taas kysyy taiteellis-pedagogisessa opinnäytetyössään: Miten käsitellä ongelmallista ihmis-eläin-suhdetta tanssipedagogiikan keinoin? Taiteellis-pedagogisen tutkimustyön yksi tärkeimmistä tavoitteista oli kehittää ihmiskeskeisyyttä purkavaa taidepedagogiikkaa. Kaartinen esittelee havaintojaan ja purkaa kokemuksiaan työskentelyprosessista, jonka aikana opinnäytetyön taiteellinen osa, lasten ja aikuisten osallistava tanssiteos Minä ja muut eläimet, syntyi. Teos ensiesitettiin 23.3.2024 lasten ja nuorten taidekeskus Annantalossa. Kaartinen esittelee myös opinnäytetyössään käyttämänsä ekososiaalisen taidekasvatuksen kolme ulottuvuutta; kehollisuuden, kuvittelukyvyn ja huolenpidon, ja niiden merkityksen teoksessa.
Camilla Anderzén on esitystaiteeseen suuntautunut teatteripedagogi, eli oman määritelmänsä mukaisesti esitystaidepedagogi. Anderzén on työskennellyt yli 15 vuotta laaja-alaisesti teatteriopetuksen, draamakasvatuksen ja yleisötyön kentällä. Hän keskittyy etsimään vaihtoehtoja ihmiskeskeiselle teatteriopetukselle kehittämällä praktiikkaa, jossa yhdistyy monilajisuus, esitystaide ja taidepedagogiikka. Anderzénin taiteellisessa ajattelussa ja -toiminnassa vaikuttavat posthumanistiset- ja kriittisen eläintutkimuksen viitekehykset, sekä tutkimuksellinen lähestymistapa taiteentekemiseen. Anderzén työskentelee mieluiten monilajisissa yhteisöissä, muiden kanssa, paremman huomisen puolesta. Camilla haaveilee pitkistä taiteellis-pedagogisista prosesseista monilajisissa yhteisöissä, taiteellisesta praktiikasta, jossa tehdään asioita ”oikeasti”, sekä maailmasta, jossa toisilla eläimillä olisi parempi olla.
Nella Kaartinen on helsinkiläistynyt tanssitaiteilija- ja pedagogi. Hän työskentelee taiteilija-pedagogina monitaiteisissa työryhmissä, viimeisimpinä taiteellisina töinään muun muassa Minä ja muut eläimet (2024), Puun tarina (2023), Kosket (2022), POST EVA (2021) ja Life forms (2019). Nella on myös työskennellyt viime vuosina Luovaa liikettä luonnossa -praktiikan parissa. Nella haluaa kehittää taidepedagogisia praktiikoita, jotka tuovat näkyville ihmisen ongelmallista suhdetta toislajisiin olioihin. Hänen mielestään kehollisissa praktiikoissa voi olla valtava potentiaali luoda empaattisempaa monilajista kanssaolemista. Nella ikävöi metsää, ja haaveilee puiden ja kivien kanssa tanssimisesta.
Sara Pollari: Rauhoittuvaa pedagogiikkaa
Opinnäytetyössäni tutkin, millaisia tiloja taidepedagogiikka voi luoda rauhoittumiselle, keskittymiselle, (itsen) kuuntelulle ja tietoiselle läsnäololle. Pyrkimykseni on kehittää praktiikkaa, jossa kokemuksille, oloille ja luovuudelle on aikaa ja tilaa. Jälkimodernissa yhteiskunnassamme tempo kiihtyy, ärsykkeitä on loputtomasti ja informaatiotulva on valtava. Mielenterveyden ja keskittymiskyvyn haasteet koettelevat lukuisia ihmisiä lapsista aikuisiin.
Monet tietoiseen läsnäoloon tähtäävät praktiikat, esimerkiksi mindfulness ja meditaatio, kasvattavat suosiotaan. Ne voidaan nähdä yksilöiden itsesäätelyn ja tasapainon hakemisen tapoina rauhattoman kulttuurin keskellä. Yhteiskunnallis-kulttuurisia haasteita ei kuitenkaan tulisi jättää vain yksittäisten ihmisten ratkaistaviksi. Uskon, että taide- tai teatteripedagogiikan keinoin voidaan vaikuttaa yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvointiin sekä ottaa askelia kohti kestävämpää kulttuuria.
Sara Pollari on muusikko, esiintyjä ja taidepedagogiikan moniosaaja. Hän on sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti kiinnostunut tietoisesta läsnäolosta, monitaiteisuudesta ja pehmeämmästä maailmasta. Teatteriopettajan opintojen lisäksi Sara viimeistelee musiikkikasvatuksen maisteriopintoja Sibelius-Akatemiassa.
Sini Onne: Pedagoginen näyttelijä
Opinnäytetyöni keskiössä on ajatus Pedagogisesta näyttelijästä. Siitä, mitä se on, en tiedä vieläkään varmaksi juuri mitään. Sen tiedän, että pedagogisen näyttelijän kysymys on suhteessa sitä ympäröivään maailmaan. Mietin, mitä olisi näyttelijyys jos se ei olisi yksilökeskeistä. Mietin, miten rakentaa taiteellista praktiikkaa, joka ei rakennu yksilön mukaan? Mietin, minkälaisen arvopohjan päälle näyttelijän toiminta voisi rakentua? Kysymysten kanssa oleminen on tapahtunut suhteessa käytäntöön ja käytäntö on opetusharjoittelunani fasilitoimani ryhmän toimintaa. Ryhmän osuus tässä ajattelussa ja käytännössä on korvaamaton ja ensiarvoisen tärkeä.
Sini Onne on näyttelijä, taiteilija ja teatteripedagogi. Hänen työssään keskeisintä on ei-yksilökeskeinen eli kollektiivinen taiteellinen toiminta ja sen kehittäminen queer-feminististen ja posthumanististen näkökulmien kautta. Lisäksi hän pyrkii etsimään taiteellis-pedagogisia tapoja asettua suhteeseen ihmistä ympäröivän maailman kanssa.
Sanna Väisänen: Taidelähtöinen työskentely itsetunnon ja itsensä johtamisen äärellä – “Bosslevel metodin” kehittäminen
Opinnäytetyön lähtökohtana on johtajuutta kuvailevat sanat ja niiden tuomat mielikuvat. Opinnäytetyössä pyrin antamaan uudenlaisia merkityksiä johtajuutta kuvaileville sanoille ja vinouttaa sanojen tuottamia stereotyyppisiä mielikuvia. Käytän teatteripedagogisia menetelmiä aiheen tarkastelussa.
Tämä opinnäytetyö on lähtenyt tilanteesta, jossa teatteripedagogiikan kanssaopiskelijani nimesivät toisiaan erilaisilla johtajuutta kuvaavilla sanoilla. Tämän kautta aloin kuvittelemaan, jos johtajuus-sanojen ympärille muotoutuisi menetelmä “bosslevel metodi”, millainen se olisi? Opinnäytetyöni seuraa kyseisen pohdinnan kehittymistä. Bosslevel metodi kehittyi toiminnallisten työpajojen ja reflektointini kautta sellaiseksi kuin se tällä hetkellä on. Metodin punaisena lankana oli ehdottaa, miten taidelähtöisin keinoin oma (ammatillinen) itsetunto, itsensä johtaminen ja sanoittaminen sekä tilan antaminen muille kohtaisivat? Työssä pohdittava metodi kurottelee ehdotuksen äärelle, voisiko bosslevel metodin toiminta edistää tasavertaisuutta ja kuuntelemista, jokaisen omassa johtajuudessaan.
Sanna Väisänen on teatteripedagogi ja sosionomi. Hänen taiteellis-pedagogisen toiminnan keskiössä on taiteen tekemisen ja moninaisten yhteisöjen rajapinnat. Viime aikoina Sannaa on inspiroinut yritysmaailman kovuuden ja pehmeiden arvojen, feministisen- ja kriittisen pedagogiikan törmäyttäminen taiteen keinoin. Tällä hetkellä hän pohtii vallankäytön ja vastuun uudelleen määrittelemisen kysymyksiä.
Hilla Hanhela: Taidepedagogiikka kollektiivisen olemassaolon praktiikkana
Opinnäytteeni tutkii millaista taidepedagogiikka voisi olla, kun se määritellään yhdessä ajattelemisena ja olemassa olemisena. Sen tavoitteena on ollut kokeilla ja kehittää taidepedagogista praktiikkaa ja ajattelua. Työni on muotoutunut käytännön työskentelynä keväällä 2024 työpajojen muodossa. Työpajojen lähtökohdiksi ja tärkeimmiksi teemoiksi muotoutuivat tila- ja materiaalilähtöisyys, tasa-arvoisuus ilmaisun eri muotojen lähtökohtana sekä ihmisen suhde estetiikkaan. Miten olemme olemassa tilallisina olentoina ja suhteessa kaikkeen materiaaliseen? Millaista voisi olla taidepedagogiikka, jonka lähtökohtana on tasa-arvoinen suhtautuminen kaikkeen ilmaisuun ja tekemiseen? Entä miten kaikkeen tähän kietoutuvat havaintoni ihmisestä esteettisenä olentona?
Työlläni kysyn millä tavalla taidepedagogiikka voisi olla yhdessä ajattelemisen, kokemisen ja tutkimisen tila ja olemassaolon mahdollistaja. Millaista maailmassa olemista se ehdottaa ja miksi se saattaisi olla tärkeää? Kysymys ruumiillistui työpajojen ja kirjallisen opinnäytteen lisäksi opinnäytteeni tarkastettavassa osiossa nimeltä HETKI, joka oli yhdenlainen kurotus kohti yhdessä ajattelemista ja olemassaoloa. Se oli esityksellinen tapahtuma, joka kutsui osallistujia olemaan ja ajattelemaan yhdessä toiminnan, yhteisen hetken ja tilaan kokoontumisen kautta.
Hilla on pian valmistuva teatteripedagogi, jolle taide on ihmisyyden ihmettelyä. Hän on työskennellyt erityisesti lasten ja nuorten, mutta myös aikuisten kanssa. Taidepedagogiikassa ja taiteessa häntä erityisesti kiinnostaa monitaiteinen lähestymistapa, osallistavuuden tutkiskeleminen sekä tila- ja materiaalilähtöinen työskentely.
Myrsky Ylänen: Pelattu peli, eletty elämä: Myötäeläminen roolipelien kautta. Opinnäytteestä johdettu pohdinta podcast -muodossa.
Avainsanoina kokemushistoria, kuvittelukyky, ihmiskäsitys, luokkatietoisuus, yksilön paikantuminen, vuorovaikutus, taiteen saavutettavuus, huolenpito ja empatia. Opinnäytteeni kysyy “Minkälainen ihminen ja pedagogi olen roolipelien ansiosta?” Opinnäyte luo avauksia pohdinnalle taiteen vaikutuksesta yksilöön ja sitä kautta yhteiskuntaan. Mikä on omilla ehdoilla luodun yhteisöllisen taiteen merkitys, taiteen ja esteettisten kokemusten jakaminen ilman kapitalistisia tavoitteita? Opinnäytteeni kautta pyrin jäljittämään roolipelaamisen synnyttämiä kokemuksia ja niiden vaikuttavuutta. Onko roolipelaaminen lähtökohtaisesti anarkistista? Väitän, että nykytilassa roolipelien vaikutusvoima yhteiskuntaan on marginaalinen, mutta riittävän pitkällä aikavälillä yksilöön kohdistettuna valtava. Työni käsitteleekin näitä vuosikausia kestäneitä kuljetuksia ja niiden aiheuttamia muutoksia. Tulevaisuudessa roolipelit eivät tule olemaan päivittäinen ammattini, mutta puhun tapahtumassa tämän taidemuodon kytkeytymisestä laajempiin käsitteisiin yhteiskunnassa. Omasta työstäni roolipelien viitekehyksen läpi puhuessani puhun väistämättä myös omasta taustastani.
Myrsky Ylänen on näyttelijä, audiovisuaalinen taiteilija ja teatteripedagogi. Taiteessaan hän tutkii yhteiskuntakriittisyyden eri keinoja sekä luokan, yksinäisyyden ja kehollisuuden kysymyksiä. Lisäksi häntä kiinnostaa taidelähtöinen yhteistyö osana monialaista ja määrätietoista kollektiivia.
Riikka Niemistö
Tutkin opinnäytteessäni tapaani työskennellä taiteilijana ja taidepedagogina. Käsittelen kokemuksiani kollektiivisesta, esitykseen tähtäävästä työtavasta sekä toimijuuden ja vallan jakamisesta. Puran myös omaa rooliani taitelijapedagogina yhteisötaiteen kontekstissa.
Pohdin, miten taiteelliset ratkaisut ja päätökset tehdään kollektiivisuuteen ja taiteellisen toimijuuden jakamiseen pyrkivissä, esitykseen tähtäävissä prosesseissa. Mikä kaikki vaikuttaa toimintaani ryhmäläisenä ja / tai ohjaajana?
Lähtökohtanani on havaintoni siitä, miten ei-ammattilaisten kanssa työskennellessä esityksen valmistusprosessi nousee usein joko yhtä tärkeäksi tai jopa tärkeämmäksi kuin itse lopputulos. Huomaan olevani usein valmis joustamaan omista taiteellisista ideoistani ja tekemään ratkaisuja enemmän ns. pedagogiikka kuin taide edellä. Kysynkin, miten yhteisötaide eli taide, joka toteutetaan yhteistyössä ei-ammattilaisten kanssa, voisi omassa työssäni olla samalla sekä pedagogista että taidekeskeistä?
Riikka Niemistö on helsinkiläinen esiintyjä, esitystaiteilija ja teatteripedagogi, joka työskentelee monipuolisesti esittävän taiteen kentällä. Niemistöä kiinnostaa taiteidenvälisyys, monitaiteisuus, erilaisissa esitystiloissa työskentely sekä kollektiivinen tapa työskennellä ja toteuttaa esityksiä. Tärkeää hänelle on turvallisen ja rennon ilmapiirin syntyminen sekä yhdessä luominen. Hän hyödyntää töissään jokaisen ihmisen omaa tapaa olla ja liikkua ja tekee mielellään töitä erilaisissa yhteisöissä, eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten kanssa.
Nicole Oga: Dreaming to life Collective Liberation: cultivating caring communities through dance and movement
In the spring of 2020, my sense of self was shaken to the core, and I was forced to redefine my values and how I lived those values in my daily life. The combination of the ongoing COVID-19 pandemic and another surge in support for the Black Lives Matter mass movement due to the murders of George Floyd and Breonna Taylor, pushed me to a tipping point where I could no longer be silent and complicit in the social and racial injustices happening in the world around me. This catalyst supported me in joining Asian Solidarity Collective, a grassroots movement and power-building organization in San Diego, where I continue to learn and grow in my social justice work.
Since then, abolition and collective liberation, or a world where all people are free, have become core values. It is woven into everything that I do and everything that I am. In my thesis, I bring these core values into my dance teaching. Utilizing liberatory education praxis, I taught three Contemporary Dance and Partnering Community Practice workshops in three different countries. I investigated if it could be used to cultivate a caring community, and how this caring community could bring part of the collective liberation dream into reality. My thesis questions, how can liberatory education praxis support the cultivation of a caring community within dance education?
I wonder what is needed from me, as the teacher, to support the creation of a community. I am both strategizing ways to teach that do not uphold the current oppressive societal systems and dreaming of alternative ways of relating to each other and the surrounding world that transgress current boundaries. This work is an ongoing process, where I must consciously continue to evaluate how I teach, what I teach, and why I teach. I believe that liberatory education praxis can be used to catalyze the changes needed to dream to life collective liberation.
Nicole Oga (she/her) is a radical thinking dance artist and educator, community organizer, and yoga instructor who approaches her work through an intersectional lens that is influenced by abolition, liberation, anti-racist, black feminist praxis. She is a constant student who believes life is a continuous journey of learning, growing, and evolving. Currently Nicole is pursuing her MA in Dance Pedagogy where she is working with cultivating a caring community within dance education by bringing abolition and collective liberation values into the classroom. In her dance, organizer, and yoga work, Nicole regularly questions and evaluates her practices and methodologies to ensure she is inclusive and in true solidarity with her community – listening to, collaborating with, and following the lead of those who are most impacted. Nicole cultivates genuine empathy, compassion, and kindness, which will transform the world into an equitable society where all are truly liberated.
Katariina Kannisto
Käsittelen opinnäytteessäni turvallisuuden ja suostumuksen kysymyksiä teatterityöskentelyn kontekstissa. Olen tutkinut opinnäytteeni kirjoitusprosessin aikana sitä, millaisia työ- ja toimintatapoja teatterinopetuksessa sekä ohjaustilanteissa on jo käytössä, sekä sitä, millaiset asiat vielä vaativat lisää huomiota ja työtä. Avaan myös konkreettisia keinoja, joilla luoda turvallisempia tiloja teatterinopetuksessa ja harjoitustilanteissa. Keinot, joita työssäni esittelen, ovat sellaisia, joita olen käyttänyt itse jo pidemmän aikaa, sekä joitakin myös minulle uusia, joita olen oppinut tämän kirjoitusprosessin aikana.
Kiinnostukseni näihin teemoihin kumpuaa vuosien kokemuksesta teatterin parissa, ammattilaisena, opiskelijana ja harrastajana. Olen kokenut teatterikenttää hyvin erilaisista näkökulmista, sekä käynyt vuosien aikana useita kiinnostavia keskusteluita kollegoiden kanssa. Nämä keskustelut, omat kokemukset, lukemani tutkimukset, kirjat sekä tänä keväänä tekemäni haastattelut ovat luoneet minulle kattavan kuvan siitä, millaisia haasteita kentällä ilmenee turvallisuuden ja suostumuksen toteutumisen suhteen.
Olen kuitenkin työssäni halunnut keskittyä ennen kaikkea ratkaisujen löytämiseen sekä toimintatapojen kehittämiseen, paitsi omassa työssäni, myös tuoden ilmi työtapoja ja harjoitteita, joita kuka tahansa ohjaaja ja opettaja voi ottaa osaksi omaa työtään. Toiveeni onkin, sekä tässä opinnäytteessä, että omalla työlläni jatkossa, olla luomassa turvallisempia työskentely-ympäristöjä sekä kestävämpiä työtapoja, jotka leviäisivät laajasti osaksi teatterikentän toimintaa.
Katariina Kannisto on ohjaaja ja teatteripedagogi, jolla on monipuolinen kokemus teatterinkentältä eri työrooleista. Hän työskentelee suostumuksen ja turvallisuuden kysymysten parissa teatteriopetuksen ja ohjaustilanteiden konteksteissa. Taiteellisessa työskentelyssä häntä inspiroivat immersiivisyys, moniaistisuus ja työryhmälähtöiset työtavat.
Työssään hänelle tärkeitä ovat feministisen pedagogiikan näkökulmat, uuden utelias tutkiminen sekä totuttujen työtapojen ja –muotojen kriittinen tarkastelu.
Anniina Koski: Motions of matter – Värähtelyä tanssin ja meditaation rajapinnalla
Opinnäytetyössäni tutkin, kuinka liike voi johtaa hiljaisuuteen ja hiljaisuus puolestaan luoda liikettä, tai kuinka tanssi ja meditaatio voivat kietoutua toisiinsa. Pohjana tutkimukselle on toiminut ei -dualistisen Shaiva Tantran käsite Spanda, joka tarkoittaa väreilyä, tärinää, sykettä, pulssia ja liikettä. Tämä kokemusperäinen filosofia ehdottaa, ettei tietoisuus ole passiivista, vaan se on jatkuvassa liikkeessä. Kaikki liike on myös aina suhteessa ympäristöönsä.
Työni taiteellispedagoginen osuus “Motions of matter” tapahtui yhteistyössä Helsinkiläisen Joogasoman kanssa. 7 viikon mittaisen prosessin aikana työskentelimme 9 osallistujan kanssa tanssin, somaattisen liikkeen, hengityksen ja meditaation parissa tutkien sitä kuinka olemme suhteessa ympäröivään maailmaan ja itseemme osana sitä.
Anniina Koski on pedagogi ja taiteilija, joka toimii niin tanssin kuin joogan kentällä. Hän inspiroituu erityisesti somaattisesta liikkeestä, hengityksestä ja meditaatiosta, sekä työskentelystä erilaisten yhteisöjen kanssa.