Pauliina Syrjälä: Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana
Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana
Tutkielman tarkastajat: FT Risto Blomster ja MuT Maari Kallberg.
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: FT Heikki Uimonen (pj), FT Pekka Jalkanen, MuT Sinikka Kontio, FT Heikki Laitinen, MuT Anna-Kaisa Liedes ja FT Hannu Saha.
Tarkastustilaisuuden valvoja: Professori, MuT Kristiina Ilmonen
HUOM! Black Box -saliin voidaan ottaa korkeintaan 40 katsojaa. Tämä tilaisuus on osa pilottia, jossa kokeilemme uusia kevyempiä tapoja livestriimauksen tekemiseen.
Tiivistelmä
Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana
Taiteellinen tohtorintutkintoni ”Hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” koostuu viidestä taiteellisesta osiosta, kahdesta vertaisarvioidusta artikkelista ja yhteenvedosta. Tutkimusprojektin keskeiset teemat ovat olleet improvisoimalla säveltäminen ja perinteen tutkiminen soittamalla. Työn edetessä tästä tematiikasta nousi esiin tarve tarkastella kansanmuusikkouden olemusta yleisemmin, sillä tämän päivän suomalaiseen akateemiseen kansanmuusikkouteen liittyvistä ilmiöistä on kirjoitettu vasta vähän.Työssäni keskeisessä roolissa on Jooseppi Pohjolan kanteleeksi nimeämäni 1800-luvun lopulta peräisin oleva kantelemalli, jota soitetaan tikkua apuna käyttäen. Olen myös kehittänyt kyseiselle soittimelle uusia soittotekniikoita ja käyttötapoja. Tohtoriprojektin viisi konserttia sisälsivät sävellyksiäni Jooseppi Pohjolan kanteleelle sekä kokeellista improvisaatiota ja sukelluksen soittimen perinteeseen. Ensimmäinen konsertti, soolosävellyksiä sisältänyt ”Lunkula – Sävellyksiä Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2013) oli tutkimuksen taiteellinen alkukartoitus ja lähtökohta. Toinen konserttini ”Hienohelma ja hyppivä puuhevonen – Rouheaa perinnemusiikkia kanteleilla” (2014) perustui arkistonauhoilta opettelemaani perinnemateriaaliin. ”Vaaralla – Kokeilevia kohtaamisia” eli kolmas konsertti (2016) painottui kokeelliseen improvisaatioon triokokoonpanolla. Konsertin tavoitteena oli etsiä soittimen kanssa uusia sointivärejä ja soittotekniikoita. Neljäs konsertti ”Pohjolan Pauhu – Sävellys kymmenelle Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2017) oli kymmenen soittajan esitettäväksi sävelletty teos, jossa hyödynsin kattavasti Jooseppi Pohjolan kanteleen käyttömahdollisuuksia ja erilaisia sointiyhdistelmiä. Viidennessä ”Pohjolan äänet” -konsertissa (2018) keskityin taas soolosoittoon ja sävelsin kokonaisuuden, jossa hyödynsin koko tutkimusprosessin aikana löytämiäni sointivärejä ja soittotekniikoita.
Tutkielmani sisältää kaksi vertaisarvioitua artikkelia ja johdannon, joka toimii samalla koko työn yhteenvetona. Ensimmäisen artikkelin ”Kantelepelimannit Arvi, Aarne ja Alfred – Tikkusoittotradition soiva tyylintutkimus” (Etnomusikologian vuosikirja 2018) aiheena on tikkusoitto, joka on yksi suomalaisen kanteleperinteen laji. Artikkeli perustuu kolmen tikkusoittoperinnettä edustavan pelimannin henkilökohtaisten soittotyylien analysointiin. Haen myös vastausta siihen, miten muusikko tutkii perinnetyylejä soittamalla. Toinen artikkeli on ekspositiomuotoinen ”Lempeä nostattamassa – Kansanmuusikko improvisoivana säveltäjänä” (Ruukku 2020). Siinä tarkastelen improvisaatioon perustuvaa tapaa säveltää ja avaan työskentelyä, jota tekee itselleen säveltävä muusikko. Johdanto-osuus nivoo yhteen tutkinnon kokonaisuutta. Avaan siinä toteuttamani taiteellisen tutkimuksen taustaa ja menetelmiä, sekä konserttien ja tutkielman välistä suhdetta.
Yksi tutkimukseni keskeisistä tavoitteista on ollut käyttämieni menetelmien sanallistaminen. Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden taiteellisesta praktiikasta on kirjoitettu vasta niukasti, ja erityisen tärkeää on tuoda esiin musiikinalan hiljaista tietoa muusikoiden itsensä toimesta. Työskentelytapojeni ja menetelmieni avaaminen muille on kansanmusiikin tutkimuksen kannalta merkityksellistä. Kehittämäni menetelmät ovat muusikkolähtöisiä ja soittamisesta kumpuavia. Tärkein menetelmäni tikkusoiton perinnettä tutkiessani on ollut soittamalla havainnoiminen. Tämä perustuu siihen, että tarkasti kuuntelemalla ja arkistotallenteen mukana soittamalla on mahdollista selvittää, miten arkistonauhalla musisoiva pelimanni on toteuttanut soittamansa musiikin. Edellytyksenä tälle on tutkijan syvällinen perehtyneisyys tikkusoiton perinteeseen niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Käyttämäni säveltämisen menetelmän nimesin improsäveltämiseksi soittamalla. Se perustuu soitinlähtöisyyteen sekä improvisaatioon säveltämisen työkaluna. Ekspositiossa havainnollistan käytänteitäni kuvailemalla Lemmennosto-teokseni (2013) syntyprosessia.
Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden luovan työskentelyn muodot ovat moninaisia, ja yhtenä näistä nostan esiin itselleen säveltävänä muusikkona toimimisen. Kansanmuusikoilla työskentelyn monimuotoisuuteen vaikuttaa osaltaan kansanmusiikkipedagogisessa ajattelussa vahvan itsearvon omaava luovuus, jota kukin muusikkopersoona toteuttaa itselleen ominaisimmalla ja luontevimmalla tavalla. Työssäni totean, että erilaiset muusikkopersoonat ja yksilöllisyys ovat suomalaisen kansanmusiikkikentän vahvuus ja rikkaus. Säveltämistä ja improvisaatioon kannustamista matalalla kynnyksellä voisi hyödyntää musiikin opetuksessa laajemminkin, ja kansanmusiikin ammattilaisilla olisi näillä osa-alueilla paljon annettavaa.
Lisätietoja: Pauliina Syrjälä, pauliina.syrjala@uniarts.fi
Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Kansainvälisesti arvostettu ja uraauurtava Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tohtorikoulutus tuottaa ammattilaisia vaativiin taiteen, tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijatehtäviin.
Tutkielman tarkastajat: FT Risto Blomster ja MuT Maari Kallberg.
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: FT Heikki Uimonen (pj), FT Pekka Jalkanen, MuT Sinikka Kontio, FT Heikki Laitinen, MuT Anna-Kaisa Liedes ja FT Hannu Saha.
Tarkastustilaisuuden valvoja: Professori, MuT Kristiina Ilmonen
HUOM! Black Box -saliin voidaan ottaa korkeintaan 40 katsojaa. Tämä tilaisuus on osa pilottia, jossa kokeilemme uusia kevyempiä tapoja livestriimauksen tekemiseen.
Tiivistelmä
Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana
Taiteellinen tohtorintutkintoni ”Hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” koostuu viidestä taiteellisesta osiosta, kahdesta vertaisarvioidusta artikkelista ja yhteenvedosta. Tutkimusprojektin keskeiset teemat ovat olleet improvisoimalla säveltäminen ja perinteen tutkiminen soittamalla. Työn edetessä tästä tematiikasta nousi esiin tarve tarkastella kansanmuusikkouden olemusta yleisemmin, sillä tämän päivän suomalaiseen akateemiseen kansanmuusikkouteen liittyvistä ilmiöistä on kirjoitettu vasta vähän.Työssäni keskeisessä roolissa on Jooseppi Pohjolan kanteleeksi nimeämäni 1800-luvun lopulta peräisin oleva kantelemalli, jota soitetaan tikkua apuna käyttäen. Olen myös kehittänyt kyseiselle soittimelle uusia soittotekniikoita ja käyttötapoja. Tohtoriprojektin viisi konserttia sisälsivät sävellyksiäni Jooseppi Pohjolan kanteleelle sekä kokeellista improvisaatiota ja sukelluksen soittimen perinteeseen. Ensimmäinen konsertti, soolosävellyksiä sisältänyt ”Lunkula – Sävellyksiä Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2013) oli tutkimuksen taiteellinen alkukartoitus ja lähtökohta. Toinen konserttini ”Hienohelma ja hyppivä puuhevonen – Rouheaa perinnemusiikkia kanteleilla” (2014) perustui arkistonauhoilta opettelemaani perinnemateriaaliin. ”Vaaralla – Kokeilevia kohtaamisia” eli kolmas konsertti (2016) painottui kokeelliseen improvisaatioon triokokoonpanolla. Konsertin tavoitteena oli etsiä soittimen kanssa uusia sointivärejä ja soittotekniikoita. Neljäs konsertti ”Pohjolan Pauhu – Sävellys kymmenelle Jooseppi Pohjolan kanteleelle” (2017) oli kymmenen soittajan esitettäväksi sävelletty teos, jossa hyödynsin kattavasti Jooseppi Pohjolan kanteleen käyttömahdollisuuksia ja erilaisia sointiyhdistelmiä. Viidennessä ”Pohjolan äänet” -konsertissa (2018) keskityin taas soolosoittoon ja sävelsin kokonaisuuden, jossa hyödynsin koko tutkimusprosessin aikana löytämiäni sointivärejä ja soittotekniikoita.
Tutkielmani sisältää kaksi vertaisarvioitua artikkelia ja johdannon, joka toimii samalla koko työn yhteenvetona. Ensimmäisen artikkelin ”Kantelepelimannit Arvi, Aarne ja Alfred – Tikkusoittotradition soiva tyylintutkimus” (Etnomusikologian vuosikirja 2018) aiheena on tikkusoitto, joka on yksi suomalaisen kanteleperinteen laji. Artikkeli perustuu kolmen tikkusoittoperinnettä edustavan pelimannin henkilökohtaisten soittotyylien analysointiin. Haen myös vastausta siihen, miten muusikko tutkii perinnetyylejä soittamalla. Toinen artikkeli on ekspositiomuotoinen ”Lempeä nostattamassa – Kansanmuusikko improvisoivana säveltäjänä” (Ruukku 2020). Siinä tarkastelen improvisaatioon perustuvaa tapaa säveltää ja avaan työskentelyä, jota tekee itselleen säveltävä muusikko. Johdanto-osuus nivoo yhteen tutkinnon kokonaisuutta. Avaan siinä toteuttamani taiteellisen tutkimuksen taustaa ja menetelmiä, sekä konserttien ja tutkielman välistä suhdetta.
Yksi tutkimukseni keskeisistä tavoitteista on ollut käyttämieni menetelmien sanallistaminen. Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden taiteellisesta praktiikasta on kirjoitettu vasta niukasti, ja erityisen tärkeää on tuoda esiin musiikinalan hiljaista tietoa muusikoiden itsensä toimesta. Työskentelytapojeni ja menetelmieni avaaminen muille on kansanmusiikin tutkimuksen kannalta merkityksellistä. Kehittämäni menetelmät ovat muusikkolähtöisiä ja soittamisesta kumpuavia. Tärkein menetelmäni tikkusoiton perinnettä tutkiessani on ollut soittamalla havainnoiminen. Tämä perustuu siihen, että tarkasti kuuntelemalla ja arkistotallenteen mukana soittamalla on mahdollista selvittää, miten arkistonauhalla musisoiva pelimanni on toteuttanut soittamansa musiikin. Edellytyksenä tälle on tutkijan syvällinen perehtyneisyys tikkusoiton perinteeseen niin tiedollisesti kuin taidollisestikin. Käyttämäni säveltämisen menetelmän nimesin improsäveltämiseksi soittamalla. Se perustuu soitinlähtöisyyteen sekä improvisaatioon säveltämisen työkaluna. Ekspositiossa havainnollistan käytänteitäni kuvailemalla Lemmennosto-teokseni (2013) syntyprosessia.
Suomalaisten ammattikansanmuusikoiden luovan työskentelyn muodot ovat moninaisia, ja yhtenä näistä nostan esiin itselleen säveltävänä muusikkona toimimisen. Kansanmuusikoilla työskentelyn monimuotoisuuteen vaikuttaa osaltaan kansanmusiikkipedagogisessa ajattelussa vahvan itsearvon omaava luovuus, jota kukin muusikkopersoona toteuttaa itselleen ominaisimmalla ja luontevimmalla tavalla. Työssäni totean, että erilaiset muusikkopersoonat ja yksilöllisyys ovat suomalaisen kansanmusiikkikentän vahvuus ja rikkaus. Säveltämistä ja improvisaatioon kannustamista matalalla kynnyksellä voisi hyödyntää musiikin opetuksessa laajemminkin, ja kansanmusiikin ammattilaisilla olisi näillä osa-alueilla paljon annettavaa.
Lisätietoja: Pauliina Syrjälä, pauliina.syrjala@uniarts.fi
Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Kansainvälisesti arvostettu ja uraauurtava Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tohtorikoulutus tuottaa ammattilaisia vaativiin taiteen, tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijatehtäviin.