Kulttuurisen musiikintutkimuksen professorihakijat esittäytyvät
Kulttuurisen musiikintutkimuksen professorin rekrytointi Seinäjoelle
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia rekrytoi Seinäjoelle kulttuurisen musiikintutkimuksen professorin määräaikaiseen viisivuotiseen tehtävään. Työ alkaa syksyllä 2024. Professuurin erityisalana on luovan kaupunkiympäristön, kulttuurisen hyvinvoinnin sekä musiikillisten ja muiden kulttuuristen käytäntöjen tutkimus ja kehittäminen. Professuuri perustuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Seinäjoen yliopistokeskuksen sekä Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen yhteisrahoitteiseen tutkimustoimintaan ja yhteistyöhön.
Osana rekrytointiprosessia hakijat on kutsuttu Seinäjoelle tilaisuuteen, jossa he esittelevät suunnittelemaansa tutkimushanketta ja keskustelevat Seinäjoen yliopistokeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Tilaisuus on yleisölle avoin. Tilaisuuden kieli on suomi. Hakijoiden haastattelut toteutetaan iltapäivällä erillään muusta tilaisuudesta, ja tällöin yleisö ei ole paikalla.
Aikataulu ja ohjelma
Klo 12.00 Kai Lehikoinen
Klo 13.00 Saijaleena Rantanen
1. Hakija esittelee oman hankesuunnitelmansa yleisölle ja asiantuntijaryhmälle (10 min)
• Hakijaa on pyydetty esittelemään suunnitelma ja se, miten hän tulee viiden vuoden kuluessa käytännössä toteuttamaan suunnitelmansa ja rahoittamaan sen sekä mitä tuloksia hän odottaa. Esittelyn pohjalta hakija käy keskustelun asiantuntijaryhmän kanssa.
2. Keskustelu hankesuunnitelmasta ja sen toteuttamisesta (25 min)
• Keskustelu hankesuunnitelmasta esittelyn ja hankesuunnitelman pohjalta Seinäjoen yliopistokeskuksen asiantuntijoiden kanssa
3. Yleisökysymykset (5 min)
• Tilaisuuden yleisöllä on mahdollisuus esittää hakijalle kysymyksiä.
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätiedot: Anne Kilpeläinen, anne.kilpelainen@uniarts.fi