Kansanmusiikkia Taideyliopistosta: Pelimannimusiikkia Pohjois-Pohjanmaalta
Eemeli Pruiksman taiteellinen tasosuoritus
Eemeli Pruiksma soittaa pelimannimusiikkia Pohjois- Pohjanmaalta. Arkistojen koukeroiset melodiat kertovat Oulun seudun rikkaasta ja lähes virtuoottisesta pelimanniperinteestä, jonka Eemeli tuo soitollaan nykyaikaan. Konsertissa kuuluu soolosoiton lisäksi myös pienyhtyeitä, sekä muutamia itsesävellettyjä kappaleita. Tervetuloa kuuntelemaan!
Esiintyjät
- Esiintyjät: Eemeli Pruiksma, viulu
- Henrica Westerholm, viulu
- Viljami Pruiksma, viulu
Lisätiedot: Tiina Halonen, tiina.halonen@uniarts.fi
Kansanmusiikkia Taideyliopistosta
Kansanmusiikkia Taideyliopistosta -konsertit ovat sarja Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmän tutkintokonsertteja. Aineryhmän opiskelijat lähestyvät esityksissään kansanmusiikkia erilaisista näkökulmista. Konserttien sisällöt ja ideat kumpuavat niin vanhoista runoista ja perinteestä, henkilökohtaisista havainnoista ja tunteista, kuin oman musiikillisen matkan varrella tapahtuneista muutoksista.
Vuosittain järjestettävissä konserttikokonaisuuksissa pääsee kurkistamaan kansanmusiikin nykyhetkeen ja nauttimaan musiikista kaikin aistein mitä erilaisimmin kokoonpanoin ja instrumentein tarjoiltuna.