Pedagogisen toiminnan perusteet lasten ja nuorten harrastustoiminnassa
Esittely
Hanke sisältää pedagogisten koulutusten sarjan lasten ja nuorten harrastustoiminnan ohjaajille. Koulutukset alkoivat osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa ja ovat nykyään osa Harrastamisen Suomen mallin kehittämistoimintaa. Koulutuksella vahvistetaan harrastustoiminnan ohjaajien pedagogista osaamista ja ohjauksen laatua. Osallistujat saavat koulutuksessa monipuolisesti tietoa pedagogiikan käsitteistä, menetelmistä, käytänteistä ja oppimisympäristöistä sekä lapsen oikeuksista.
Hankkeen koulutusten teemoina ovat lasten ja nuorten harrastustoiminnan laatu ja pedagogiikan kehittäminen sekä lapsen ja nuoren kehitysvaiheet. Peruskurssi vastaa kysymyksiin:
- Miksi harrastaminen usein päättyy murrosiässä? Miten ohjaaja voi vaikuttaa tähän osaamisellaan?
- Mikä merkitys ohjaajan pedagogisella osaamisella on lapsen hyvinvoinnille ja kehittymiselle?
- Miten huomioida haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja nuoret?
- Mitä on kulttuuritietoinen harrastustoiminta?
- Mitä tarkoittaa lapsen ja nuoren yhdenvertainen oikeus harrastamiseen?
Näitä aiheita ja alan ajankohtaista tietoa käsitellään pedagogiikan, erityispedagogiikan, psykiatrian, kasvatustieteen ja -psykologian sekä taide- ja liikuntakasvatuksen suomalaisten huippuasiantuntijoiden johdolla.
Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.
Koulutukset järjestää Taideyliopiston Avoin kampus yhteistyössä Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Olympiakomitean kanssa. Koulutuksen johtajana toimii professori emerita Inkeri Ruokonen.
Peruskurssi (PEDA 6), kevät 2025, 17.1.-17.3.2025
Pedagogisen toiminnan perusteet lasten ja nuorten harrastustoiminnassa (3 op) -koulutus toteutetaan etäopintoina Zoomissa ja DigiCampus-oppimisympäristössä sisältäen orientaatio-osuuden vapaavalintaisesti pe 17.1. (klo 9–10.30) tai ma 20.1. (klo 16.00–17.30) sekä neljä intensiivikurssipäivää ti 21.1. (klo 9.15–15.30), ke 29.1. (klo 9.00–15.00), to 6.2. (klo 10.00–16.15) ja to 13.2. (klo 9.15-15.15) ja päätöspäivä ma.17.3. (klo 14.00-17.00).
Pe 17.1. Oppiva ja hyvinvoiva lapsi ja nuori – pedagogiikan perusteet, orientaatio kurssille
9.00 Opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdys
- Iina Berden, neuvotteleva virkamies, Taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualue, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto
9.05 Koulutuksen järjestäjät esittäytyvät
9.15 Orientaatio koulutuksen ohjelmaan ja teemoihin
- Inkeri Ruokonen, professori emerita, Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta
9.45 Mitä on pedagoginen laatu lasten ja nuorten harrastustoiminnassa?
- Eeva Anttila, tanssipedagogiikan professori, tanssinopettajan maisteriohjelman johtaja, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
10.00 Osallistujat tutustuvat toisiinsa Zoomin break-out-huoneissa
10.20 Yhteenveto
10.30 Päivän päätös
Ma 20.1. Oppiva ja hyvinvoiva lapsi ja nuori – pedagogiikan perusteet, orientaatio kurssille (vaihtoehtoinen 17.1. päivälle)
16.00 Opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdys

16.05 Koulutuksen järjestäjät esittäytyvät
16.15 Orientaatio koulutuksen ohjelmaan ja teemoihin

16.45 Mitä on pedagoginen laatu lasten ja nuorten harrastustoiminnassa?

17.00 Osallistujat tutustuvat toisiinsa Zoomin Break-out-huoneissa
17.20 Yhteenveto
17.30 Päivän päätös
Ti 21.1. Oppiminen, vuorovaikutus ja kannustava kohtaaminen nuoren harrastajan elämässä
9.15 Oppiminen ja vuorovaikutus nuoren harrastajan elämässä – KARVI:n arvioinnin tuloksia
- Tanja Laimi, arviointiasiantuntija KARVI, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus
10.45 Tauko (15 min)
11.00 Vahvuudet pedagogiseksi voimavaraksi
- Lotta Uusitalo, yliopistonlehtori, erityispedagogiikan dosentti, Helsingin yliopisto
12.30 Tauko (45 min)
13.15 Pienryhmätyöskentelyä aamun luentojen pohjalta

13.45 Tauko (15 min)
14.00–15.30 Kuunteleva, kunnioittava ja kannustava kohtaaminen harrastustoiminnan ohjaajan pedagogisen osaamisen ytimenä

15.30 Päivän päätös
Ke 29.1. Ohjaajan pedagoginen toiminta ja menetelmät harrastustoiminnan ohjausta tukemassa
9.00-9.45 Osallisuuden tukeminen harrastusympäristössä
- Satu Lehto, Liikuntatieteiden maisteri, Filosofian tohtori
10.15-11.00 Menetelmänä ihmissuhde, pedagogiikkana kohtaaminen. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastustoiminta
- Nelli Niemelä, asiantuntija, tyttötyön kehittäjä, Icehearts
11.00 Tauko (15 min)
11.15–12.00 Menetelmänä ihmissuhde, pedagogiikkana kohtaaminen. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastustoiminta

12.00 Tauko (45 min)
12.45 Ohjaajan pedagoginen toiminta oppivan ja hyvinvoivan lapsen ja nuoren harrastusta tukemassa

13.30 Tauko (15 min)
13.45 Ohjaajan pedagoginen toiminta oppivan ja hyvinvoivan lapsen ja nuoren harrastusta tukemassa (jatkuu)

14.30–15.00 Kokoava ja reflektoiva keskustelu
To 6.2. Tunteet, motivaatio, oppijalähtöisyys ja ratkaisukeskeisyys kokonaisvaltaisen sensitiivisen vuorovaikutuksen perustana
10.00 Lapsen ja nuoren oikeudet vapaa-ajalla ja harrastustoiminnassa
- Kansallinen lapsistrategia ja eOppiva ovat yhteistyössä luoneet koulutuskokonaisuuden lapsen oikeuksien edistämiseen. Aamupäivällä toteutetaan itsenäinen tai pienryhmissä tapahtuva verkkotyöskentely Lasten oikeudet eOppiva-materiaalin pohjalta
11.30 Tauko (45 min)
12.15-13.00 Oppijalähtöisyys – avain inkluusioon
- Tuulikki Laes, yliopistotutkija, Tutkimusinstituutti, Tutkimus ja tohtorikoulutus, Taideyliopisto
13.00-13.45 Taiteellisen harrastustoiminnan eettisistä kysymyksistä
- Heli Kauppila, yliopistonlehtori, Taideyliopiston yhteinen opetus, Avoin kampus, Taideyliopisto
13.45 Tauko (15 min)
14.00–14.30 Aamupäivän verkko-opiskelun kokoava keskustelu Lapsen ja nuoren oikeudet vapaa-ajalla ja harrastustoiminnassa -verkkomateriaalin pohjalta
14.30–16.00 Tunteet ja motivaatio oppimisessa
- Heidi Lammassaari, MA, class teacher, PhD Researcher, University of Helsinki / Faculty of Educational Sciences, Research Group for Educational Psychology
16.00–16.15 Kokoava keskustelu ja päivän päätös
To 13.2. Dialogisuus, kulttuuritietoisuus ja ratkaisukeskeisyys kokonaisvaltaisen sensitiivisen vuorovaikutuksen perustana
9.15-10.45 Kulttuuritietoinen harrastustoiminta. Käsitteitä ja käytäntöjä. Luento ja keskustelut pienryhmissä
- Mariana Siljamäki, yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, vieraileva tutkija Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskuksessa
10.45 Tauko (15 min)
11.00-12.30 Ratkaisukeskeiset keinot lasten ja nuorten pedagogisessa ohjaamisessa
- Ben Furman, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti, Lyhytterapiainstituutti Oy
12.30 Tauko (45 min)
13.15-14.00 Ratkaisukeskeiset keinot lasten ja nuorten pedagogisessa ohjaamisessa (jatkuu)

14.00 Tauko (15 min)
14.15 ”Olemisesta, dialogisuudesta ja ihmiskäsityksestä – Pohdintoja ja kokemuksia kohtaamisen tiloista”
- Isto Turpeinen, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus
15.00 Kokoava ja reflektoiva keskustelu
15.30 Päivän päätös
Ma 17.3. Kurssin päätöspäivä
14.00 Kuulumiset ja päivän työskentelyrakenteen esitteleminen,

14.15-15.45 Itsenäisten kehitystehtävien esittely (break-out-rooms) pienryhmissä
15.45 Tauko (15 min)
16.00 Yhteinen loppukeskustelu ja kurssin yhteenveto
16.30 Ministeriön tervehdys, Iina Berden, neuvotteleva virkamies, Taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualue, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto onnittelut kouluttajilta ja kurssin juhlallinen päätös
17.00 Kurssi päättyy
17.00 Koulutus päättyy
Muutokset ohjelmaan mahdollisia.
Lisätietoja: Projektipäällikkö Sirke Pekkilä, Taideyliopiston Avoin kampus, sirke.pekkila@uniarts.fi, suunnittelija Riikka Herva, Taideyliopiston Avoin kampus, riikka.herva@uniarts.fi tai Inkeri Ruokonen, inkeri.ruokonen@utu.fi.
Pedagogiikan jatkokurssi (PEDAJATKO 2) kevät 2025, 10.3.-25.4.2025
Inklusiivinen pedagogiikka ja lapsen tuen tarpeet harrastustoiminnassa (2 op)
Koulutuksen teemoina ovat lasten ja nuorten harrastustoiminnan laatu ja pedagogiikan kehittäminen painottuen lapsen tuen tarpeisiin ja erityispedagogisiin näkökulmiin. Pedagogiikan jatkokurssin teemat on koottu Pedagogiikan perusteet kurssin osallistujien toiveiden pohjalta. Koulutusta suositellaan jatkokurssina pedagogiikan perusteet kurssin suorittaneille ja kaikille harrastustoiminnan erityispedagogisista seikoista kiinnostuneille. Koulutus on osallistujille maksuton.
Koulutus vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin:
- Miksi keskittyminen ja uuden oppiminen on joskus monille lapsille vaikeaa?
- Miksi kaikki lapset eivät olekaan aina innokkaita oppimaan ryhmässä?
- Mitkä asiat ovat oppimisvaikeuksien taustalla?
- Mitä lapsen tuen tarpeita on hyvä tietää ja miten ohjaaja voi tukea jokaisen lapsen harrastustoimintaa?
- Miten toimia ohjaajana haastavassa tilanteessa ja mistä saada tarvittaessa tukea itselle?
Koulutus toteutetaan etäopintoina Zoomissa, sisältäen orientaatio-osuuden vapaavalintaisesti ma 10.3. (klo 16.00–17.30) tai to 13.3.(klo 9.00–10.30) orientaatio ja infoluennot sekä kaksi intensiivikurssipäivää ti 18.3. (klo 9.00–15.15), ke 26.3. (klo 9.00–15.15) ja kurssin päätöspäivän pe 25.4. (klo 14.00-17.15).
Näitä aiheita ja muuta alan ajankohtaista tietoa käsitellään pedagogiikan, erityispedagogiikan, psykiatrian ja kasvatuspsykologian sekä taide- ja liikuntakasvatuksen suomalaisten huippuasiantuntijoiden johdolla. Koulutuksen ohjelma on julkaistu ja ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.
Koulutuksen järjestää Taideyliopiston Avoin kampus yhteistyössä Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Olympiakomitean kanssa. Koulutuksen johtajana toimii professori emerita Inkeri Ruokonen. Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet saavat Taideyliopiston Avoimen kampuksen todistuksen.
Lisätietoja: Projektipäällikkö Sirke Pekkilä, Taideyliopiston Avoin kampus, sirke.pekkila@uniarts.fi tai suunnittelija Riikka Herva, Taideyliopiston Avoin kampus, riikka.herva@uniarts.fi
Inklusiivinen pedagogiikka ja lapsen tuen tarpeet harrastustoiminnassa 2 op PEDAJATKO2-KEVÄT 2025 koulutuksen ohjelma:
Maanantai 10.3. klo 16.00–17.30 Inklusiivinen pedagogiikka ja lapsen tuen tarpeet – Orientaatio kurssille

16.45 Lähtökohtia inklusiiviselle pedagogiikalle

To 13.3. klo 9.00–10.30 Inklusiivinen pedagogiikka ja lapsen tuen tarpeet – Orientaatio kurssille (vaihtoehtoinen 10.3. orientaatiopäivälle)

9.45 Lähtökohtia inklusiiviselle pedagogiikalle

10.00 Osallistujat tutustuvat toisiinsa Zoomin Break-out-huoneissa
10.20 Yhteenveto
Ti 18.3. klo 9.00–15.15 Lasten ja nuorten hyvinvointi ja harrastaminen
9.00–10.30 Harrastukset lapsen ja nuoren hyvän kehityksen tukena
- Jari Sinkkonen, lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori
10.30–10.45 tauko
10.45-11.30 Mitä lapsen tuen tarpeita on hyvä tietää ja miten ohjaaja voi tukea jokaisen lapsen harrastustoimintaa?
- Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri, nuorisolääkäri, Väestöliiton asiantuntijalääkäri
11.30-12.15 Miten toimia ohjaajana haastavassa tilanteessa ja mistä saada tarvittaessa tukea itselle?
- Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri, jatkuu
12.15–13.00 lounastauko
13.00–13.45 Kulttuurinen moninaisuus harrastustoiminnan pedagogiikassa
- Mariana Siljamäki, yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopisto
13.45–14.00 tauko
14.00–14.45 Pienryhmätyöskentely päivän teemoista
14.45–15.15 Pienryhmätyöskentelyn koonti, Inkeri Ruokonen
15.15 Päivän päätös, Inkeri Ruokonen
Ke 26.3. klo 9.00-15.15 Lasten yksilöllisten tuen tarpeiden huomioiminen harrastustoiminnan ohjauksessa
9.00–10.30 Erityinen oppimisen vuorovaikutuksen tuki moninaisille harrastajille – kuinka kohtaan ja tuen autismin kirjo-, ADHD- ja nepsylasta harrastustoiminnan ohjaajana
- Erja Sandberg KT, kouluttaja, tietokirjailija
10.30–10.45 tauko
10.45–11.30 Kaikki mukaan – kaikki oppii
- Markku Kaikkonen, Musiikkikeskus Resonaarin johtaja ja Resonaarin musiikkiopiston rehtori
11.30–12.15 Haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastustoiminta
- Nelli Niemelä, Perheiden tuen mentori, Suomen Icehearts ry
12.15–13.00 lounastauko
13.00–13.45 Eriarvoisuuden monet kasvot liikunnassa
- Kati Kauravaara, LitT, VTM (sosiaalityö), LO, pilatesohjaaja
13.45–14.00 tauko
14.00–14.45 Vahvuuspedagogiikka harrastustoiminnan ohjauksessa
- Kaisa Vuorinen, FT, erityisopettaja (HY) ja toimitusjohtaja Positive Learning Oy
14.45–15.15 Päivän päätöskeskustelu, Inkeri Ruokonen
15.15 Päivän päätös, Inkeri Ruokonen
Pe 25.4. klo 14.00–17.15 Kurssin päätöspäivä
14.00–14.15 Kuulumiset ja kurssin päätöspäivän työskentelyrakenteen esitteleminen

14.15 Itsenäisten kehitystehtävien esittely (break-out-rooms) pienryhmissä
15.45 Tauko (15 min.)

16.30 Ministeriön tervehdys, Iina Berden, neuvotteleva virkamies, Taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualue, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto. Onnittelut kouluttajilta ja kurssin juhlallinen päätös.
17.00 Koulutus päättyy
Juhlaseminaari 20.11.2024
Tervetuloa Harrastustoiminnan ohjaajien pedagogisen koulutushankkeen juhlaseminaariin ke 20.11.2024 klo 13.15–15.30 Helsingin yliopistoon!
Seminaarin teema liittyy jokaisen lapsen oikeuteen saada mieluisa harrastus sekä laadukas harrastuksen ohjaus. Seminaarin juhlapuhujana on taitoluistelija Laura Lepistö ja paneelikeskustelussa ovat mukana lasten harrastustoiminnasta vastaavien ja sitä kehittävien tahojen huippuasiantuntijat. Juhlaseminaari on maksuton ja avoin kaikille harrastustoiminnan ohjaajille, koordinaattoreille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ennakkoilmoittautumista Lyyti-linkin kautta 12.11. mennessä:
https://www.lyyti.fi/questions/5e836ee9e5
OHJELMA
Siivet harrastamiselle – lapsen oikeus mieluisaan harrastukseen! – harrastustoiminnan ohjaajien pedagogisen koulutushankkeen juhlaseminaari
Paikka: Helsingin yliopisto, Tekla Hultin -sali, Päärakennus, vanha puoli, Unioninkatu 34, 3.krs.
Aika: Ke 20.11.2024 klo 13.15–15.30
klo 13.15–13.30 Tervetulokahvit
klo 13.30–13.40 Seminaarin avaussanat Inkeri Ruokonen ja Sirke Pekkilä
klo 13.40–13.50 Musiikkiesitys, 9B -musiikkiluokan kuoro, johtajanaan Eveliina Jämsä
klo 13.50–14.00 Opetus ja kulttuuriministeriön tervehdys, Iina Berden, neuvotteleva virkamies
klo 14.00–14.20 Juhlapuhe, Laura Lepistö, taitoluistelija, urheilun monialayrittäjä
klo 14.20–15.00 Paneelikeskustelu -teemana Lapsen oikeus mieluisaan harrastukseen
Panelistit: Eeva Anttila, professori, Taideyliopisto; Johanna Laisaari, apulaispormestari, Helsingin kaupunki; Nelli Niemelä, kehitysvastaava, Suomen IceHearts; Heli Peltonen, koordinaattori, Vantaan kaupunki; Viivi Seirala, toiminnanjohtaja, Taiteen perusopetusliitto.
klo 15.00–15.15 Vapaan sanan aika
klo 15.15–15.30 Seminaarin päätössanat, Inkeri Ruokonen ja Sirke Pekkilä
Pedagoginen artikkelikokoelma – tilaa vapaakappale 31.12.2024 mennessä
Uusi pedagogiikkaa käsittelevä artikkelikokoelma HARRASTAMISEN VOIMAA JA ILOA – Näkökulmia harrastustoiminnan ohjauksen pedagogiikkaan, toim. Inkeri Ruokonen, Sirke Pekkilä ja Sunna Maijala, julkaistiin 13.12. Musiikkitalossa.
Kirja liittyy pedagogiseen kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena on tukea edistää harrastamisen ohjauksen pedagogiikka ja pedagogisen toiminnan laatua. Julkaisu on toteutettu Harrastamisen Suomen malliin liittyvässä kehittämishankkeessa – Pedagogisen toiminnan perusteet lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Hankkeen koordinoijana toimii Taideyliopiston Avoin kampus. Kehittämishankkeen yhteistyökumppaneina ovat Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio, Olympiakomitea ja Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö. Kehittämishankkeen rahoittajana on Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus mieluisaan harrastukseen ja laadukkaaseen harrastustoiminnan ohjaukseen. Tämä teos on kirjoitettu erityisesti harrastustoiminnan ohjaajille ja koordinaattoreille heidän arvokkaan työnsä tueksi, mutta soveltuu myös kaikille muille pedagogisen toiminnan laadusta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Julkaisussa paneudutaan kaikille harrastustoiminnan ohjaajille yhteiseen pedagogiikan ja pedagogisen vuorovaikutuksen maailmaan. Pedagogisella osaamisella harrastustoiminnan ohjauksessa tarkoitetaan niitä tietoja, taitoja ja asenteita, joita ohjaaja tarvitsee tukeakseen lapsen ja nuoren oppimista, rakentaakseen tarkoituksenmukaisia oppimisympäristöjä ja kehittääkseen pedagogista ajattelua ja toimintaa. Teokseen on koottu harrastustoiminnan ohjaajien kouluttajina toimineiden alan asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita, jotka johdattavat lukijan lasten ja nuorten harrastustoiminnan ohjauksen monipuolisiin pedagogisiin näkökulmiin. Julkaisu on toteutettu osana Harrastamisen Suomen mallin valtakunnallista kehittämistoimintaa, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.
Kirja on luettavissa avoimena julkaisuna Taideyliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa.
Voit tilata kirjan vapaakappaleita 31.12.2024 saakka (siihen asti kunnes kirjoja riittää) tämän linkin kautta: https://www.lyyti.fi/questions/df1f7f699c
Postitus alkaa 1.1.2025 ja kirjat lähetetään kirjapainomme kautta.
Materiaalit
Löydät tässä hankkeessa toteutettujen kurssien julkaistut materiaalit Avointen oppimateriaalien kirjastosta:
Avointen oppimateriaalien kirjaston videomateriaali on toteutettu suomen kielellä ja tekstitetty suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja pian myös pohjoissaameksi.
Hankkeessa julkaistiin keväällä 2024 kirja Siivet harrastuksille – Ohjaajien kirjoituksia, johon on koottu koulutuksen käyneiden ohjaajien kehittämistehtäviä harrastustoiminnan ohjaamisesta. Lisäksi kirja pitää sisällään pohdintaa tämän koulutuksen järjestämisestä ja asiantuntijakirjoituksia harrastustoiminnan laadusta ja tulevaisuuden näkymistä.
Yhteistyö
Pedagogiset aamukahvit
Pedagogiset aamukahvihetket Zoomissa harrastustoiminnan ohjaajille
Pedagogiset aamukahvit ovat kerran kuukaudessa toteutettava tapahtuma Zoomissa, jossa pääset tapaamaan kollegoita ja keskustelemaan harrastustoimintaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Pedagogiset aamukahvit tarjoavat myös yhteisöllistä ja rentoa vertaistukea harrastustoiminnan ohjauksessa esille tuleviin kysymyksiin. Pedagogisiin aamuhetkiin ovat tervetulleita kaikki harrastustoiminnan ohjaajat. Aamukahvihetket on suunnattu erityisesti teille, jotka olette jo osallistuneet pedagogisen toiminnan ohjauksen verkkokoulutukseen ja toivotte jälleen kohtaamisia kurssikavereidenne kanssa. Kokoamme tapaamisten aiheet osallistujien toivomista teemoista. Pedagogisten aamukahvien luotsaajana toimii professori emerita Inkeri Ruokonen.
Voit valita pedagogisista aamukahvihetkistä sinulle sopivimmat aamut tai tulla mukaan vaikka kaikkiin. Ilmoittauduttuasi mukaan saat Zoom-linkin myöhemmin sähköpostiisi. Sama Zoom-linkki toimii kaikkiin aamutilaisuuksiin koko lukuvuoden. Tilaisuudet ovat osallistujille maksuttomia.
Kevätlukukauden 2025 pedagogisten aamukahvien ajankohdat ja teemat:
- to 23.1. klo 8.30-9.00 Orientaatio kevään peda-aamukahvihetkiin ja ohjelman suunnittelu
- ke 12.2. klo 8.30-9.00
- ti 11.3. klo 8.30-9.00
- to 10.4. klo 8.30-9.00
- pe 9.5. klo 8.30-9.00
Tervetuloa kevään 2025 peda-aamukahveille!
Menneet koulutukset 2022-2024
Kesän 2022 koulutuksen ohjelma / Lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaa toteuttava kurssi
Syksyn 2022 koulutuksen ohjelma / Lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaa toteuttava kurssi
Kevään 2023 koulutuksen ohjelma / Lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaa toteuttava kurssi
Syksyn 2023 koulutuksen ohjelma / KURSSI PEDA 1
Syksyn 2023 koulutuksen ohjelma / KURSSI PEDA 2
Kevään 2024 koulutuksen ohjelma / KURSSI PEDA 3
Kevään 2024 koulutuksen ohjelma / KURSSI PEDA 4
Syksyn 2024 koulutuksen ohjelma / KURSSI PEDA 5
Syksyn 2024 jatkokoulutuksen ohjelma /PEDAJATKO 1
Hankkeen nimi
Pedagogisen toiminnan perusteet lasten ja nuorten harrastustoiminnassa
Ajankohta
03/2022-12/2025
Rahoittaja
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Tiimi
Taideyliopiston Avoin kampus, Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Olympiakomitea
Yhteyshenkilöt
-
Sirke Pekkilä
Projektipäällikkö, Avoimen kampuksen opintopalvelut Helsinki, Taideyliopisto+358505262004sirke.pekkila@uniarts.fi