Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922−2022

Musiikin 1900-luvun yksi suurista teemoista on sota. Tähän teemaan tarttuu Euroopan unionin 1.1.−31.12.2023 rahoittama hanke ”Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922−2022”. Hanke muistuttaa totalitarismien tuhoisista seurauksista Euroopan aseellisissa konflikteissa ja kansanmurhissa. Euroopan mantereen rauha ei voi perustua pelkästään markkinoihin. Rauhaan tarvitaan myös vahvoja demokraattisia arvoja sekä rasismin ja antisemitismin torjuntaa.

Forum Voix Etouffees (FVE) koordinoimaa hanketta rahoittaa Euroopan unioni (Citizens, Equality, Rights and Values” Programme – CERV-2022 -ohjelma) ja Taideyliopisto on yksi hankkeen 26 kumppanista. Taideyliopiston yhteyshenkilö on Historiafoorumin vieraileva tutkija MuT Anne Piirainen.

Hanke kokoaa yhteen 15 EU-jäsenvaltiota, ja EU:n ulkopuolisina maina mukana ovat Ukraina sekä Bosnia-Hertsegovina. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Baltian maiden museoiden ja juutalaisten yhteisöjen sekä muistomuseoiden, yliopistojen ja monien musiikkilaitosten (esim. orkesterit ja festivaalit) kanssa.

”Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922−2022” -hankkeessa järjestetään 13 tapahtumaa ympäri Euroopan. Taideyliopisto järjestää hankkeessa kaksipäiväisen symposiumin 20.−21.11.2023 (Helsingin Musiikkitalo, Camerata). Symposiumi tarjoaa taiteellisia ja tieteellisiä näkökulmia sota-aikaan ja sodan ajan musiikkiin.

Symposiumi: Näkökulmia sodan ajan musiikkiin 20.−21.11.2023

Ukrainan sota on traaginen muistutus siitä, kuinka vähän opimme historiasta ja kuinka tärkeä on ylläpitää ja uudistaa menneisyyden virheitä ehkäisevää muistityötä. Sota on myös yksi 1900-luvun musiikin suurista teemoista, erityisesti eurooppalaisessa taidemusiikissa.

Helsingissä Musiikkitalossa (Camerata-sali) järjestetään 20.−21.11.2023 kaksipäiväinen tapahtuma osana EU-hanketta ”Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922−2022”. Tapahtumassa tarkastellaan sota-ajan ja sotaan liittyvän musiikin kysymyksiä taiteellisen tutkimuksen ja historiantutkimuksen näkökulmista. Tapahtumaan sisältyy sodanaikaiseen eurooppalaiseen taidemusiikkiohjelmistoon keskittyvä mestarikurssi maanantaina 20.11.2023 sekä tutkimusseminaari tiistaina 21.11.2023.

Maanantain mestarikurssin opettajina ja aktiivisina osallistujina ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteelliset tutkijat ja edistyneet opiskelijat. Yleisö on tervetullutta kuuntelemaan mestarikurssia. Tiistain tutkimusseminaarin puhujat ovat tunnustettuja sota-ajan musiikin tutkijoita. Jokaista tiistain seminaari-istuntoa seuraa keskustelukierros puhujien ja yleisön kanssa. Molemmat päivät huipentuvat konsertteihin. Maanantai-illan konsertissa mestariluokkaan osallistuneet opiskelijat esittävät päivän tuloksia. Päätöskonsertin esiintyjät tiistaina ovat ”Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922−2022” -hankkeen kansainvälisesti arvostettuja kamarimuusikoita eri puolilta Eurooppaa.

Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneilla, ja ennakkoilmoittautuminen avataan lokakuun alussa. Tapahtuman kieli on englanti.

Tapahtuman järjestävät EU-hanke ”Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922–2022” ja Taideyliopiston Historiafoorumi sekä Sibelius-Akatemia. Symposiumia rahoittavat Euroopan komissio (“Citizens, Equality, Rights and Values” Programme – CERV -2022, call “European Remembrance”) ja Taideyliopisto.

Euroopan unionin rahoittama -logo EU-lipulla


Hankkeen nimi

Musiikki, sota ja rauha Euroopassa 1922−2022

Ajankohta

01/2023-06/2024

Rahoittaja

Euroopan unioni, Citizens, Equality, Rights and Values Programme – CERV-2022

Yhteyshenkilöt

  • Anne Piirainen

    Vieraileva tutkija, Tutkimusinstituutti, Tutkimus ja tohtorikoulutus
    anne.piirainen@uniarts.fi