Musiikki, luonto ja ympäristökriisit

Tutkimusprojektissa Juha Torvinen tutkii musiikin ja musiikillisten käytäntöjen merkitystä ympäristötietoisuudelle.

Esittely

Suomen Akatemian 2017-2019 (päättynyt) rahoittamassa projektissa ”Musiikki, luonto ja ympäristökriisit: pohjoinen näkökulma nykymusiikin ekokriittisiin suuntauksiin” akatemiatutkija Juha Torvinen tutkii musiikin ja musiikillisten käytäntöjen merkitystä ympäristötietoisuudelle.

Tänä päivänä musiikin ja luonnon läheinen suhde on saanut uusia muotoja, sillä nykyistä luontosuhdettamme sävyttävää voimakkaasti tietoisuus ympäristökriiseistä. Ekologisten ongelmien ja niiden vaikutusten ymmärtämisessä erilaisilla kulttuurituotoksilla on suuri merkitys, sillä kulttuurituotokset käsittelevät ympäristösuhteeseemme liittyviä arvoja, merkityksiä ja kokemuksia.

Tämä hanke selvittää, millaisilla keinoilla, käytännöillä ja strategioilla musiikki, erityisesti klassinen pohjoisiin alueisiin liittyvä nykymusiikki, osallistuu ympäristökriisejä koskevaan keskusteluun. Samalla hanke tarjoaa musiikintutkimuksellisen näkökulman ympäristökysymysten yleiseen humanistiseen tutkimukseen ja pohtii kulttuurin- ja taiteentutkijoiden vastuuta ympäristökriisen ymmärtämisessä.

Hankkeen nimi

Musiikki, luonto ja ympäristökriisit

Ajankohta

01/2017-12/2019

Rahoittaja

Suomen Akatemia

Yhteyshenkilöt

Juha Torvinen