Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visio 2030
Hankkeen tavoite on valmistella kansallinen visio kuvataiteen kasvatuksen ja koulutuksen tilasta vuonna 2030.
Esittely
Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visiotyön tehtävänä on rakentaa koulutuskentän eri osapuolten yhteinen näkemys koulutuksen kehittämistarpeista, tavoitteista ja toimenpiteistä. Samalla tuemme toimijoiden alueellista ja valtakunnallista yhteistyötä.
Kuvataiteen koulutuksen ja kasvatuksen toimijakenttä on Suomessa laaja ja monipuolinen. Kentän toimijoiden tehtävät vaihtelevat aina varhaiskasvatuksesta eri koulutusasteilla tutkintoon johtavaan koulutukseen ja tutkimukseen, vapaaseen sivistyöhön ja elinikäiseen oppimiseen saakka.
Kutsumme visiotyöhön mukaan kaikki kuvataiteen kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaavat tahot, kuvataiteilijat, kuvataideopettajat ja kuvataiteen opiskelijat ja alan järjestöt. Toteutamme visiotyön laajana, kaikki koulutusasteet ja kentän toimijat yhteen kokoavana verkostoyhteistyönä.
Visiotyö käynnistyi aloitusseminaarilla 5.11.2021. Visiotyö koostuu seminaareista, työpajoista, keskusteluista ja verkkokyselystä. Visiotyön koordinoinnista vastaa Taideyliopisto ja visiotyön toteutuksesta alan toimijakenttää edustava ydinryhmä. Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen kansallinen visio 2030 julkaistaan 14.11.2022.
Kaikille avoimet visiotyön seminaarit
Tervetuloa visiotyön seminaareihin:
- 16.9.2022 Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visiotyö Lapin yliopisto, Rovaniemi
- 26.9.2022 Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visiotyö Aalto-yliopisto, Espoo
- 14.11.2022 Taidekoulutuksen visiotöiden yhteinen julkaisuseminaari Svenska Teatern, Helsinki / Ilmoittaudu mukaan
Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visiotyön ydintiimi
Heikki Heinonen
Visual art teacher (MA)
Helsinki Upper Secondary School of Visual Arts
Mirja Hiltunen
Professor of Art Education
University of Lapland
Docent
University of Oulu
Marika Holm
Lecturer in visual arts
Novia University
of Applied Sciences
Johanna Immeli
Visual art teacher
Mentor in special art activities
Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskus
(arts and activity center)
Johanna Kivioja
Headmaster
Chair
Finnish Association
of Art Schools
Sirpa Kärkkäinen
Visual art teacher
Kuvataideopettajat
KUVIS ry
Noora Lehtovuori
Praxis Master Programme student
University of the Arts Student Union (ArtSU)
Sampo Malin
Sculptor
Sculpting teacher
The Artists’ Association of Finland
Elina Merenmies
Painter
Visual artist
Headmaster
Free Art School
Eija Mustonen
Degree Programme Manager
Visual arts
LAB University
of Applied Sciences
Anniina Suominen
Associate Professor of
Art Pedagogy
Aalto ARTS
Johanna Vakkari
Vice dean for teaching
Academy of Fine Arts
Yhteystiedot
Visiotyön seminaarit
Hankkeen nimi
Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visio 2030
Ajankohta
08/2021-12/2022