Kromaattinen kohina: Mnemopolitiikka ja autokromi-todistajat
Käytännönläheinen tutkimus digitaalisen kuvantuotannon historiallisuudesta ja materiaalisuudesta analogisessa tuotantoympäristössä. Lähi-idän / Vähä-Aasian / Mesopotamian alueen 1900-luvun alun arkistovalokuvista luodaan ja pannaan liikkeelle tekoälyn tuottamia muistokuvia, joiden avulla tutkitaan kriittisesti, voivatko ne edustaa kadonnutta tai piilotettua historiaa ja siihen liittyviä muistoja.
Esittely
Elokuva on ajasta toiseen ulottuva rakenne, joka kertoo meille, miten analoginen menneisyys muodostaa alkuperän nykyisyydelle, joka on syvästi kuvavetoisen kapitalismin alainen. Juuri siksi, että ne toimivat samassa järjestelmässä, analogisen ja digitaalisen (elokuvan) välistä perustavaa laatua olevaa jakoa voidaan pitää merkityksettömänä. Näin ollen elokuvan ajattomuus antaa meille mahdollisuuden vastustaa sekä teknisen että historiallisen edistyksen kohtalonomaisuutta. Jokainen nykyhetken kuva on saanut tietoa elokuvan analogisesta alkuperästä ja on sen yhteistuotanto. Miten kysymykset väliaikaisuudesta, arkistointiarvosta ja aineellisesta todistamisesta koskevat arkistokuvia? Tarkoitukseni on käsitellä niitä keinotekoisen älykkäinä siinä mielessä, että ne vangitsevat muistitietoa, ymmärryksessä tekoälystä ”hankkeena vangita yksilöllisen ja kollektiivisen käyttäytymisen ilmaisemaa tietoa ja koodata se algoritmisiin malleihin mitä erilaisimpien tehtävien automatisoimiseksi”. (Pasquinelli, 2023) Tämä tarkoittaa sitä, että arkistokuvien muistitehtävät eivät jotenkin muutu digitaalisessa kontekstissa ”totuudenvastaisiksi”, vaan pikemminkin rekonstruoivat muistin elävää epäluotettavuutta. Miten muistetaan tapahtumia, jotka on varsin onnistuneesti jatkuvasti pyyhitty arkistojen kovalevyiltä?
Industries of Denial
Taiteellinen tutkimus ”Industries of Denial” kertoo yhdessä Angela Melitopoulosin kanssa vastahistoriaa kansakunnan rakentamisen infrastruktuureista ottomaanien valtakunnan rappeutumisen aikana ja sen jälkeen.
Nykyaikaisen infrastruktuurin rakentamiseen 1900-luvun alussa liittyneet kattavat alueellisuutta purkavat voimat ja saksalaisten tekemät julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet (PPP) (ks. Bagdadbahn ja Deutsche Bank) tuhosivat paikannetun tietämyksen sekä sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen vaihdon. Anatolian ja Mesopotamian alueella näiden aikoinaan kosmopoliittisten kulttuurialueiden jäännökset ja rauniot on gentrifioitu matkailua ja kulttuurikohtaamisia varten ilman ”kadonneita ihmisiä”. Näistä alueista Izmirissä, Konyassa, Adanassa tulee osa uutta megainfrastruktuurisuunnittelun kohdetta, yritystä rakentaa kansakuntaa. Idempänä vuoden 2023 maanjäristys on hävittänyt monikulttuuriset alueet ja tasoittanut tietä monokulttuurille.
Istanbulin ja Turkin ja Syyrian rajan välisen Bagdadin rautatielinjan varrella olevat rauniot, kerrostumat ja kaivaukset tekevät junaradoista visuaalisen akselin, jakolinjan ja maiseman leikkauksen. Rautatien varrella olevat rauniot ja jäänteet viittaavat Bagdadin rautatien väärään rakentamiseen kansallisvaltion modernisoimiseksi infrastruktuurin avulla.
Vähä-Aasian katastrofin jäljet ovat edelleen luettavissa joka päivä ja kaikkialla alueella, mutta ne on aina suljettu pois, tukahdutettu ja kielletty kansallisvaltioiden kertomuksista – niin turkkilaisista kuin kreikkalaisistakin, eikä vähiten Euroopan imperiumin kertomuksista. Denialismi todistaa Euroopan rajan sinnikkäästä todellisuudesta, ja sitä siedetään kuin kyynistä ja keinotekoista ilmaisua yhteiskunnallisista suhteista. Hahmottelemme saksalaisen infrastruktuurin rakentamisen viennin jatkuvuuksia ja epävarmuustekijöitä sekä sen osuutta alueen nationalistiseen politiikkaan.
Kromaattinen melu pyrkii Industries of Denial -teoksen viitekehyksenä käyttämään arkistovalokuvia ja muuta arkistomateriaalia rautateiden rakentamisesta yhteistoiminnallisessa työssä luodakseen mnemonisia ääniä kieltämisen visuaalisuuteen.
Analoginen ”Zeitzeug* innenschaft
Albert Kahnin ”Les Archives de la Planète” sisältää muun muassa yli 2000 värivalokuvaa nykyisen Turkin alueelta. Vuosina 1909-1925 autokromimenetelmällä otetut kuvat dokumentoivat ”Planeetta”-elokuvan paikkoja ja päähenkilöitä, mutta Albert Kahnin lähettämät valokuvaajat joutuivat matkoillaan taantuvaan Osmanien valtakuntaan myös todistajiksi suuresta katastrofista – armenialaisiin, assyrialaisiin ja kreikkalaisiin kohdistuneesta kansanmurhasta. Nykyään nämä värivalokuvat ovat arkistojäänteitä historiasta, joka on edelleen vaiettu ja kielletty.
Tarkastelemalla näitä kuvia uudelleen ja työstämällä niitä analogisen ja digitaalisen välillä hanke pyrkii kysymään, missä määrin teknologiakritiikki voi puuttua muistin tuotantoprosesseihin. Mitä digitaalisen ja digitoidun kuvan materiaaliset osat voivat väittää sen historiallisuudesta ja tulevista yhteiskunnallisista olosuhteista?
Hankkeessa pyritään kyseenalaistamaan materiaaliset resurssit ja samalla luomaan uusi elokuvallinen teos, joka ei saavuta visuaalista terävyyttään resoluutioiden moninkertaistamisella vaan pikemminkin katseen moninäkökulmaisuudella.
Tutkijat
Kerstin Schroedinger työskentelee pitkäkestoisten tutkimuspohjaisten projektien parissa analogisen elokuvan, videon, äänen ja performanssin rajapinnassa. Hänen projektinsa käsittelevät vahvasti aikapohjaisten medioiden sosiaalisia ja poliittisia muotoja niiden historiallisuudessa ja materiaalisuudessa. Hän on tällä hetkellä Taideyliopiston yliopistotutkija Chromatic Noise: Mnemopolitics and Autochrome Witnesses -hankkeessa, joka on käytännönläheinen tutkimus digitaalisen kuvatuotannon historiallisuudesta ja materiaalisuudesta analogisesta tuotantoympäristöstä käsin. Hän on väitellyt tohtoriksi Westminsterin yliopistossa Lontoossa (2016). Schroedingerin teoksia on esitetty ja näytetty lukuisissa nykytaiteen museoissa ja tapahtumissa eri puolilla maailmaa, muun muassa Contemporary Image Collective CIC Kairossa, Whitney Museum of American Art New Yorkissa, 17. Istanbulin biennaalissa, 2. Kiovan biennaalissa sekä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla muun muassa Berliinissä, Hongkongissa ja Torontossa.
Hän on mukana multimodaalisessa tutkimuksessa ”Industries of Denial” yhdessä Angela Melitopoulosin kanssa.
Angela Melitopoulos asuu Kreikassa ja on vuodesta 1985 lähtien tehnyt videoessejä, moninäyttöisiä installaatioita, verkkopohjaisia editointiprojekteja, aktivistitutkimusta, laajennettuja elokuvaluentoja, dokumenttielokuvia ja musiikkiteoksia. Hänen töistään järjestettiin kesäkuussa 2023 retrospektiivinen näyttely Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofiassa. Melitopoulos opiskeli Düsseldorfin taideakatemiassa (Nam June Paik) ja Kölnin mediataideakatemiassa (Valie Export), ja hän on väitellyt tohtoriksi Goldsmithsista, Lontoon yliopistosta. Hän opetti mediataiteen professorina Tanskan kuninkaallisessa kuvataideakatemiassa Kööpenhaminassa, Karlsruhen taide- ja muotoiluyliopistossa Saksassa ja johtavana tutkijana Wienin taideakatemiassa.
Melitopoulos/Schroedinger tekevät yhteistyötä vuodesta 2019 ja heillä on musiikkiprojekti nimeltä Zonkey.
Lue lisää
Seuraa projektin kehitystä Instagramissa: chromatic_noise_
Industries of denial 17. Istanbulin biennaalissa 2022.
Hankkeen yhteystiedot
-
Kerstin Schroedinger
- Yliopistotutkija, Kuvataiteen tohtoriohjelma, Kuvataideakatemia
- +358504438167
- kerstin.schroedinger@uniarts.fi
Hankkeen nimi
Chromatic Noise: Mnemopolitics and Autochrome Witnesses
Ajankohta
05/2024-04/2027
Rahoittaja
Saastamoisen säätiön rahoittama tutkijatohtorihanke
Esittely
Elokuva on ajasta toiseen ulottuva rakenne, joka kertoo meille, miten analoginen menneisyys muodostaa alkuperän nykyisyydelle, joka on syvästi kuvavetoisen kapitalismin alainen. Juuri siksi, että ne toimivat samassa järjestelmässä, analogisen ja digitaalisen (elokuvan) välistä perustavaa laatua olevaa jakoa voidaan pitää merkityksettömänä. Näin ollen elokuvan ajattomuus antaa meille mahdollisuuden vastustaa sekä teknisen että historiallisen edistyksen kohtalonomaisuutta. Jokainen nykyhetken kuva on saanut tietoa elokuvan analogisesta alkuperästä ja on sen yhteistuotanto. Miten kysymykset väliaikaisuudesta, arkistointiarvosta ja aineellisesta todistamisesta koskevat arkistokuvia? Tarkoitukseni on käsitellä niitä keinotekoisen älykkäinä siinä mielessä, että ne vangitsevat muistitietoa, ymmärryksessä tekoälystä ”hankkeena vangita yksilöllisen ja kollektiivisen käyttäytymisen ilmaisemaa tietoa ja koodata se algoritmisiin malleihin mitä erilaisimpien tehtävien automatisoimiseksi”. (Pasquinelli, 2023) Tämä tarkoittaa sitä, että arkistokuvien muistitehtävät eivät jotenkin muutu digitaalisessa kontekstissa ”totuudenvastaisiksi”, vaan pikemminkin rekonstruoivat muistin elävää epäluotettavuutta. Miten muistetaan tapahtumia, jotka on varsin onnistuneesti jatkuvasti pyyhitty arkistojen kovalevyiltä?
Industries of Denial
Taiteellinen tutkimus ”Industries of Denial” kertoo yhdessä Angela Melitopoulosin kanssa vastahistoriaa kansakunnan rakentamisen infrastruktuureista ottomaanien valtakunnan rappeutumisen aikana ja sen jälkeen.
Nykyaikaisen infrastruktuurin rakentamiseen 1900-luvun alussa liittyneet kattavat alueellisuutta purkavat voimat ja saksalaisten tekemät julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet (PPP) (ks. Bagdadbahn ja Deutsche Bank) tuhosivat paikannetun tietämyksen sekä sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen vaihdon. Anatolian ja Mesopotamian alueella näiden aikoinaan kosmopoliittisten kulttuurialueiden jäännökset ja rauniot on gentrifioitu matkailua ja kulttuurikohtaamisia varten ilman ”kadonneita ihmisiä”. Näistä alueista Izmirissä, Konyassa, Adanassa tulee osa uutta megainfrastruktuurisuunnittelun kohdetta, yritystä rakentaa kansakuntaa. Idempänä vuoden 2023 maanjäristys on hävittänyt monikulttuuriset alueet ja tasoittanut tietä monokulttuurille.
Istanbulin ja Turkin ja Syyrian rajan välisen Bagdadin rautatielinjan varrella olevat rauniot, kerrostumat ja kaivaukset tekevät junaradoista visuaalisen akselin, jakolinjan ja maiseman leikkauksen. Rautatien varrella olevat rauniot ja jäänteet viittaavat Bagdadin rautatien väärään rakentamiseen kansallisvaltion modernisoimiseksi infrastruktuurin avulla.
Vähä-Aasian katastrofin jäljet ovat edelleen luettavissa joka päivä ja kaikkialla alueella, mutta ne on aina suljettu pois, tukahdutettu ja kielletty kansallisvaltioiden kertomuksista – niin turkkilaisista kuin kreikkalaisistakin, eikä vähiten Euroopan imperiumin kertomuksista. Denialismi todistaa Euroopan rajan sinnikkäästä todellisuudesta, ja sitä siedetään kuin kyynistä ja keinotekoista ilmaisua yhteiskunnallisista suhteista. Hahmottelemme saksalaisen infrastruktuurin rakentamisen viennin jatkuvuuksia ja epävarmuustekijöitä sekä sen osuutta alueen nationalistiseen politiikkaan.
Kromaattinen melu pyrkii Industries of Denial -teoksen viitekehyksenä käyttämään arkistovalokuvia ja muuta arkistomateriaalia rautateiden rakentamisesta yhteistoiminnallisessa työssä luodakseen mnemonisia ääniä kieltämisen visuaalisuuteen.
Analoginen ”Zeitzeug* innenschaft
Albert Kahnin ”Les Archives de la Planète” sisältää muun muassa yli 2000 värivalokuvaa nykyisen Turkin alueelta. Vuosina 1909-1925 autokromimenetelmällä otetut kuvat dokumentoivat ”Planeetta”-elokuvan paikkoja ja päähenkilöitä, mutta Albert Kahnin lähettämät valokuvaajat joutuivat matkoillaan taantuvaan Osmanien valtakuntaan myös todistajiksi suuresta katastrofista – armenialaisiin, assyrialaisiin ja kreikkalaisiin kohdistuneesta kansanmurhasta. Nykyään nämä värivalokuvat ovat arkistojäänteitä historiasta, joka on edelleen vaiettu ja kielletty.
Tarkastelemalla näitä kuvia uudelleen ja työstämällä niitä analogisen ja digitaalisen välillä hanke pyrkii kysymään, missä määrin teknologiakritiikki voi puuttua muistin tuotantoprosesseihin. Mitä digitaalisen ja digitoidun kuvan materiaaliset osat voivat väittää sen historiallisuudesta ja tulevista yhteiskunnallisista olosuhteista?
Hankkeessa pyritään kyseenalaistamaan materiaaliset resurssit ja samalla luomaan uusi elokuvallinen teos, joka ei saavuta visuaalista terävyyttään resoluutioiden moninkertaistamisella vaan pikemminkin katseen moninäkökulmaisuudella.
Tutkijat
Kerstin Schroedinger työskentelee pitkäkestoisten tutkimuspohjaisten projektien parissa analogisen elokuvan, videon, äänen ja performanssin rajapinnassa. Hänen projektinsa käsittelevät vahvasti aikapohjaisten medioiden sosiaalisia ja poliittisia muotoja niiden historiallisuudessa ja materiaalisuudessa. Hän on tällä hetkellä Taideyliopiston yliopistotutkija Chromatic Noise: Mnemopolitics and Autochrome Witnesses -hankkeessa, joka on käytännönläheinen tutkimus digitaalisen kuvatuotannon historiallisuudesta ja materiaalisuudesta analogisesta tuotantoympäristöstä käsin. Hän on väitellyt tohtoriksi Westminsterin yliopistossa Lontoossa (2016). Schroedingerin teoksia on esitetty ja näytetty lukuisissa nykytaiteen museoissa ja tapahtumissa eri puolilla maailmaa, muun muassa Contemporary Image Collective CIC Kairossa, Whitney Museum of American Art New Yorkissa, 17. Istanbulin biennaalissa, 2. Kiovan biennaalissa sekä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla muun muassa Berliinissä, Hongkongissa ja Torontossa.
Hän on mukana multimodaalisessa tutkimuksessa ”Industries of Denial” yhdessä Angela Melitopoulosin kanssa.
Angela Melitopoulos asuu Kreikassa ja on vuodesta 1985 lähtien tehnyt videoessejä, moninäyttöisiä installaatioita, verkkopohjaisia editointiprojekteja, aktivistitutkimusta, laajennettuja elokuvaluentoja, dokumenttielokuvia ja musiikkiteoksia. Hänen töistään järjestettiin kesäkuussa 2023 retrospektiivinen näyttely Museo Nacional Centro de Arte Reina Sofiassa. Melitopoulos opiskeli Düsseldorfin taideakatemiassa (Nam June Paik) ja Kölnin mediataideakatemiassa (Valie Export), ja hän on väitellyt tohtoriksi Goldsmithsista, Lontoon yliopistosta. Hän opetti mediataiteen professorina Tanskan kuninkaallisessa kuvataideakatemiassa Kööpenhaminassa, Karlsruhen taide- ja muotoiluyliopistossa Saksassa ja johtavana tutkijana Wienin taideakatemiassa.
Melitopoulos/Schroedinger tekevät yhteistyötä vuodesta 2019 ja heillä on musiikkiprojekti nimeltä Zonkey.
Lue lisää
Seuraa projektin kehitystä Instagramissa: chromatic_noise_
Industries of denial 17. Istanbulin biennaalissa 2022.
Hankkeen yhteystiedot
-
Kerstin Schroedinger
- Yliopistotutkija, Kuvataiteen tohtoriohjelma, Kuvataideakatemia
- +358504438167
- kerstin.schroedinger@uniarts.fi