Kirkon työntekijöiden terveys ja työn kuormittavuus koronavuonna

Projekti tutkii kirkon työntekijöiden terveyttä ja työtä kuormittavuuden, työn imun, työuupumuksen ja sukupuolten välisten erojen näkökulmasta.

Esittely

Tämän projektin tarkoituksena on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöiden terveyttä ja työn kuormittavuutta erityisesti viimeisen 12 kuukauden aikana, jolloin korona on tuonut työlle omat lisähaasteensa. Tutkimukseen on valittu kaksi työntekijäryhmää, nimittäin papit (ja muut teologit) sekä kanttorit, ja erityisenä tarkastelun kohteena ovat sukupuolten väliset erot kuormittavuuden kokemuksessa. Tutkimuksessa otetaan mukaan myös työn ulkopuolisten tekijöiden vaikutus kuormittavuuden kokemukseen. Kyselytutkimus analysoidaan pääasiassa tilastollisin menetelmin, lisäksi avovastauksista kerätyn aineiston analyysiin käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. 

Professori Kati Tervo-Niemelä on aiemmin toteuttanut ja analysoinut useita kirkon työntekijöitä koskevia kyselyitä yhteistyössä AKI-liittojen kanssa. Viimeisin kysely toteutettiin vuonna 2018. Erikoistutkija Satu Viertiö on aiemmin tutkinut työn ja perheen yhteensovittamisen yhteyttä psyykkiseen kuormittuneisuuteen sekä sukupuolieroja kuormittuneisuuden kokemuksessa. Professori Tuire Kuusi on aiemmin tutkinut kanttoreiden kuolinsyitä. MuT Anna Helenius puolestaan tutki väitöskirjassaan kanttorien ammatillista toimijuutta ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. 

Yhteystiedot tähän hankkeeseen liittyen

Tuire Kuusi
tuire.kuusi@uniarts.fi

Hankkeen nimi

Kirkon työntekijöiden terveys ja työn kuormittavuus koronavuonna

Ajankohta

01/2021-12/2023

Tiimi

Professori Tuire Kuusi (PI),  Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Professori Kati Tervo-Niemelä; Itä-Suomen yliopisto
Erikoistutkija Satu Viertiö; THL
Post doc -tutkija Anna Helenius, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Yhteistyökumppanit

Itä-Suomen yliopisto
THL