Elämän ja kuoleman imagot
Petri Kaverman kuolemaa käsittelevässä taiteellisessa tutkimuksessa (2015-) valmistetaan hauta-arkku.
Esittely
”Elämän ja kuoleman imagot” -tutkimushanke alkoi syksyllä 2015. Hanketta varten kehitettiin ja kehitetään edelleen erilaisia hypoteettisia ja konkreettisia kuolemaan ja kuoleman jälkeisiin rituaaleihin liittyviä esineitä. Tällainen on hauta-arkkukonsepti, joka toimii taideteoksena omistajansa elämän ajan, ja josta tulee hänen viimeinen sijansa hänen kuoltuaan.
Ihminen elää tämän hänen omistamansa, mahdollisesti itse sen kanteen ja sisäpuolelle suunnittelemansa tai ammattitaiteilijan maalaaman taideteoksen kanssa ja kuoltuaan hänet haudataan tähän teokseen. Näin taideteos myös katoaa siinä muodossa, joka sillä alun perin oli. Jäljelle jää eräänlainen kehys, raami, jonka sisällä arkun osat olivat. Tämä tyhjentynyt kehys jää muistuttamaan meille eläville tästä manan maille menneestä.
Tutkimushanke sijoittuu spekulatiivisen designin alueelle. Näin arkkukonsepti on samalla myös kritiikki taideteosta kohtaan. Eksistentiaalisten kysymysten lisäksi sen avulla voi kysyä, mikä on taideteoksen arvo ja mikä on meidän arvomme ihmisinä – ja onko arkusta jäävä kehys yhä taideteos, vaikka se olisikin etääntynyt alkuperäisestä taideolemuksestaan aukkoineen ja virheineen.
Kukaan ei näe omaa kuolemaansa, joten se on pakko kuvitella. Samalla tavoin ihminen ei pysty hahmottamaan äärettömyyttä eikä sitä voi piirtää mielen teatterissa, mutta äärettömän käsitteen järki voi kyllä muodostaa. Subliimi on tällaista mielihyvän tai jopa kivun tunnetta, joka aiheutuu hahmottamiskykymme rajoista. Taiteen voima piilee juuri siinä, että sen avulla voi kuvitella tämän mittaluokan asioita, jotka ylittävät käsityskykymme. Hankkeessa tutkitaan sitä, miten antaa kuvat, kasvot ja sanat kuoleman teemalle, jota on vaikea muulla tavoin sanallistaa.
Ajankohta
01/2015
Yhteyshenkilöt
Petri Kaverma, vieraileva tutkija, Kuvataideakatemia
Esittely
”Elämän ja kuoleman imagot” -tutkimushanke alkoi syksyllä 2015. Hanketta varten kehitettiin ja kehitetään edelleen erilaisia hypoteettisia ja konkreettisia kuolemaan ja kuoleman jälkeisiin rituaaleihin liittyviä esineitä. Tällainen on hauta-arkkukonsepti, joka toimii taideteoksena omistajansa elämän ajan, ja josta tulee hänen viimeinen sijansa hänen kuoltuaan.
Ihminen elää tämän hänen omistamansa, mahdollisesti itse sen kanteen ja sisäpuolelle suunnittelemansa tai ammattitaiteilijan maalaaman taideteoksen kanssa ja kuoltuaan hänet haudataan tähän teokseen. Näin taideteos myös katoaa siinä muodossa, joka sillä alun perin oli. Jäljelle jää eräänlainen kehys, raami, jonka sisällä arkun osat olivat. Tämä tyhjentynyt kehys jää muistuttamaan meille eläville tästä manan maille menneestä.
Tutkimushanke sijoittuu spekulatiivisen designin alueelle. Näin arkkukonsepti on samalla myös kritiikki taideteosta kohtaan. Eksistentiaalisten kysymysten lisäksi sen avulla voi kysyä, mikä on taideteoksen arvo ja mikä on meidän arvomme ihmisinä – ja onko arkusta jäävä kehys yhä taideteos, vaikka se olisikin etääntynyt alkuperäisestä taideolemuksestaan aukkoineen ja virheineen.
Kukaan ei näe omaa kuolemaansa, joten se on pakko kuvitella. Samalla tavoin ihminen ei pysty hahmottamaan äärettömyyttä eikä sitä voi piirtää mielen teatterissa, mutta äärettömän käsitteen järki voi kyllä muodostaa. Subliimi on tällaista mielihyvän tai jopa kivun tunnetta, joka aiheutuu hahmottamiskykymme rajoista. Taiteen voima piilee juuri siinä, että sen avulla voi kuvitella tämän mittaluokan asioita, jotka ylittävät käsityskykymme. Hankkeessa tutkitaan sitä, miten antaa kuvat, kasvot ja sanat kuoleman teemalle, jota on vaikea muulla tavoin sanallistaa.