Näin haet kirkkomusiikin koulutusohjelmaan (kandidaatti + maisteri)

Kirkkomusiikin 5,5-vuotisen koulutuksen valintaopas. Valintojen aikataulu, tarvittavat todistukset, ennakkotehtävät ja tietoa valintakokeisiin osallistumisesta.

Kirkkomusiikin tutkinnot ovat monialaisia musiikin tutkintoja, jotka voivat myös antaa pätevyyden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttorin virkoihin.

Kirkkomusiikin koulutusohjelmassa voi opiskella Helsingissä tai Kuopiossa. Hakulomakkeessa on myös mahdollisuus merkitä vaihtoehto, jossa suostut ottamaan vastaan opiskelupaikan kummasta tahansa kaupungista. Tämä tarkoittaa sitä, että yliopisto sijoittaa sinut joko Helsinkiin tai Kuopioon (tavoitteena muodostaa molempiin kaupunkeihin yhtä suuret opiskelijaryhmät). Koulutuspaikat täytetään hakijoiden valintakokeista saamien kokonaispisteiden osoittamassa järjestyksessä. Voit jäädä vaille opiskelupaikkaa, mikäli et ole hakenut siihen koulutuspaikkaan, johon valintakokeessa saamasi pisteet riittävät.

Valintojen aikataulu 2025

  • Hakuaika: Lähetä hakemus Opintopolussa 8.–22.1.2025 klo 15.00
  • Ennakkotehtävät ja liitteet: Toimita hakemuksen liitteet ja mahdolliset ennakkotehtävät Opintopolussa viimeistään 29.1.2025 klo 15.00
  • Hakukelpoisuus: Sibelius-Akatemia vahvistaa hakukelpoisuutesi viimeistään 7.3.2025
  • Ensimmäisen vaiheen videotallenteiden palautus: viimeistään 19.3.2025 klo 15.00
  • Yleismusiikillisten taitojen koe (etätoteutus): 16.4.2025
  • Valintakokeen toinen vaihe (Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä): 5.–8.5.2025
  • Kielitestin toimittaminen: Jos todistat kielitaitosi kielitestillä, toimita todistus testituloksestasi viimeistään 16.5.2025 klo 15.00
  • Valintapäätös: Sibelius-Akatemia julkaisee valintapäätöksen 28.5.2025
  • Opiskelupaikan vastaanotto: Vahvista opiskelupaikkasi viimeistään 10.7.2025 klo 15.00
    • Vastaanota opiskelupaikkasi
    • Tee lukuvuosi-ilmoittautuminen
    • Jos valintasi on ehdollinen, toimita vaadittu tutkintotodistus
    • Jos olet lukuvuosimaksuvelvollinen, maksa lukuvuosimaksusi
  • Varasijoilta hyväksyminen: Varasijoilta hyväksyminen päättyy 5.8.2025 klo 15.00
  • Opintojen aloittaminen: Uusien opiskelijoiden opinnot alkavat elokuussa 2025

Kuka voi hakea?

Opiskelemaan voi hakea henkilö, jolla on koulutusohjelmaan vaadittava pohjakoulutus ja riittävä kielitaito.

Sibelius-Akatemia toteaa jokaisen hakijan hakukelpoisuuden ennen valintakoetta.

Abiturientit ja muut tutkintotodistuksensa hakukeväänä saavat hakijat katsotaan hakuvaiheessa ehdollisesti hakukelpoiseksi. Valintapäätös on näiden hakijoiden osalta ehdollinen siihen asti, kunnes hakija toimittaa todistuksen suoritetusta tutkinnosta tai muista hakukelpoisuuteen vaadituista opinnoista. Todistus on toimitettava Sibelius-Akatemian hakijapalveluihin viimeistään 10.7.2025 klo 15. Jos hakija ei toimita todistusta kyseiseen määräaikaan mennessä, opiskelupaikka peruuntuu.

Sibelius-Akatemia voi harkintansa mukaan hyväksyä todistukseksi myös oppilaitoksen antaman väliaikaisen tutkintotodistuksen, jos todistuksesta ilmenee, että hakija on tehnyt kaikki tutkintoon vaadittavat opintosuoritukset ja saa tutkintotodistuksen myöhemmin.

Opiskelijat valitaan Sibelius-Akatemiaan valintakoesuoritusten perusteella. Käytössä ei ole todistusvalintaa tai ensikertalaisten kiintiöitä.

Musiikin kandidaatin- ja maisterin tutkintoon johtava koulutus (3 + 2,5 vuotta)

Opiskelemaan voi hakea henkilö, joka on suorittanut vähintään jonkin seuraavista:

  • suomalainen ylioppilastutkinto
  • International Baccalaureate (IB) -tutkinto
  • Eurooppalainen ylioppilastutkinto (EB)
  • Reifeprüfung- tai Deutsche Internationale Abitur -tutkinto
  • ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitettu suomalainen ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto
  • ulkomainen koulutus, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin
  • Cambridge Advanced International Certificate of Education -tutkinto (AICE)
  • Suomessa suoritettu korkeakoulututkinto tai ulkomailla suoritettu vähintään kandidaatin tutkintoa vastaava tutkinto.

Opiskelemaan voi lisäksi hakea henkilö, jolle on myönnetty opiskeluoikeus yliopistotutkintoon Suomessa.

Opiskelijavalinnassa kiinnitetään huomiota myös hakijan koulutettavuuteen. Kandidaattitasolta alkava koulutus on suunnattu hakijoille, joilla ei ole entuudestaan alan korkeakoulututkintoa. Mikäli hakijalla on valintaperusteiden mukainen kelpoisuus maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin, hänet ohjataan hakeutumaan suoraan niihin.

Hakemiseen liittyviä rajoituksia

Hakija ei voi hakea samana vuonna sekä 5,5-vuotiseen että 2,5-vuotiseen koulutukseen samassa koulutusohjelmassa, pääaineessa tai pääinstrumentissa. Jos hakija kuitenkin jättää hakemuksen molempiin, Sibelius-Akatemia:

  • huomioi hakemuksen 2,5-vuotiseen koulutukseen, mikäli hakija on siihen kelpoinen; tai
  • huomioi hakemuksen 5,5-vuotiseen koulutukseen, jos hakijalla ei ole kelpoisuutta 2,5-vuotiseen koulutukseen.

Jos hakija on suorittanut Sibelius-Akatemiassa korkeakoulututkinnon, hän ei voi hakea uudestaan opiskelemaan samaan pääaineeseen (tai klassisen musiikin instrumenttiopinnoissa samaan pääinstrumenttiin), josta on valmistunut.

Perustutkintokoulutuksen opiskelijavalinta koskee hakijoita, joilla ei ole voimassa olevaa opiskeluoikeutta Taideyliopistossa haetun opiskeluoikeuden alkaessa. Taideyliopistossa kirjoilla oleva perustutkinto-opiskelija voi hakea opiskeluoikeuden vaihtoa Sibelius-Akatemian sisällä tai akatemioiden välillä. Opiskeluoikeuden vaihdon hakemisesta on erilliset ohjeet. Lue lisää yhden opiskeluoikeuden säännöstä täältä.

Kielitaitovaatimukset

Kirkkomusiikin koulutusohjelman opetuskielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Sinun tulee todistaa kielitaitosi jollain edellä mainituista kielistä annettuun määräaikaan mennessä.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttorin kelpoisuuksiin edellytettävät opinnot voi suorittaa vain suomen tai ruotsin kielellä.

Näin haet

Hae kevään ensimmäisessä yhteishaussa 8.­–22.1.2025 klo 15.00 mennessä Opintopolku-järjestelmässä. Huomaathan, että Opintopolkuun ei tarvitse rekisteröityä ennen hakulomakkeen täyttämistä. Lue lisää ohjeita hakulomakkeen täyttämiseksi.

Voit lähettää hakuaikana vain yhden hakemuksen. Jos lähetät useampia hakemuksia, viimeisin jätetty hakemus jää voimaan ja aiemmin lähettämäsi hakemukset perutaan. Sibelius-Akatemia ei ilmoita hakijoille perutuista hakemuksista.

Toimita hakemuksen liitteet ja mahdolliset ennakkotehtävät annetun ohjeistuksen mukaisesti. Sinun tulee noudattaa hyvää tieteellistä ja taiteellista käytäntöä. Valintaan liittyvien dokumenttien tulee olla omiasi, eivätkä ne saa esittää muiden ideoita, tietoja, sanoja, kuvia, teoksia tai muuta materiaalia ilman riittävää viittausta. Tekoälyn vääränlainen käyttö voidaan tulkita vilpiksi, jolloin suoritus voidaan hylätä.

Hakemusmaksu

[päivitetty 18.12.2024]

EU:n, ETA:n tai Sveitsin ulkopuolelta tulevien hakijoiden on maksettava hakemusmaksu voidakseen hakea korkeakouluopintoihin. Jos olet edellä mainitun alueen ulkopuolelta ja haet kandidaatin tai maisterin tutkintoon Suomessa, joudut maksamaan hakemusmaksun.

Hakemusmaksun suuruus on 100 euroa. Opetushallitus kerää hakemusmaksun.

Hakemusmaksun maksaminen takaa, että hakemuksesi käsitellään tässä valintaoppaassa kuvatulla tavalla. Hakemusmaksu ei takaa, että sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa.

Lue lisää hakemusmaksusta.

Hakemuksen liitteet

Toimita vaaditut liitteet Opintopolku-järjestelmän kautta PDF-tiedostoina viimeistään 29.1.2025 klo 15.00.

Jos todistukset eivät ole suomen-, ruotsin- tai englanninkielisiä, liitä mukaan virallinen käännös jollekin näistä kielistä (auktorisoidun kielenkääntäjän tekemä käännös tai korkeakoulun myöntämä virallinen todistusliite, esimerkiksi Diploma Supplement). Itse tehtyjä tai muita epävirallisia käännöksiä ei hyväksytä.

Kaikilta hakijoilta vaadittavat liitteet:

  • Tutkintotodistus ja opintosuoritusote suoritetusta pohjakoulutuksesta
    • Jos suorittamasi tutkinto valmistuu vasta hakuajan päättymisen jälkeen, riittää, että toimitat tutkintotodistuksesi Sibelius-Akatemian hakijapalveluihin viimeistään 10.7.2025 klo 15.00. Kaikkien hakijoiden tulee kuitenkin toimittaa opintosuoritusote jo hakuajan yhteydessä.
    • Sinun ei tarvitse toimittaa todistusta pohjakoulutuksestasi (tutkintotodistus, opintosuoritusote), jos:
      • olet suorittanut suomalaisen ylioppilastutkinnon vuonna 1990 tai sen jälkeen; tai
      • olet suorittanut suomalaisen ammatillisen perustutkinnon vuonna 2017 tai sen jälkeen; tai
      • olet suorittanut suomalaisen ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon vuonna 2018 tai sen jälkeen.
    • Yllä mainituissa tapauksissa saamme tietosi sähköisestä tutkintorekisteristä. Sibelius-Akatemia pyytää sinulta tarvittaessa lisätietoja sähköpostitse.
    • Jos kyseessä on ulkomainen tutkinto, Sibelius-Akatemia saattaa pyytää lisäselvitystä tutkinnon asemasta kyseisen maan koulutusjärjestelmässä.
  • Todistus kielitaidosta
    • Jos osoitat kielitaitosi aiempien opintojesi perusteella, tulee tutkintotodistuksesta tai sen liitteestä käydä selkeästi ilmi, millä kielellä tutkinto on suoritettu. Kielitaidon osoittavan tutkinnon tulee valmistua viimeistään 10.7.2025 klo 15.00.
    • Jos et voi todistaa kielitaitoasi aiempien opintojesi perusteella, sinun tulee toimittaa Sibelius-Akatemian hakijapalveluihin vaatimusten mukainen kansainvälinen kielitestitulos. Määräaika on ilmoitettu kunkin hakukohteen valintaoppaassa.
  • Virallinen henkilötodistus
    • Liitä hakemukseesi kopio passista, EU-henkilökortista tai suomalaisesta ajokortista. Henkilötodistusta käytetään hakijan henkilöllisyyden varmentamiseen etäyhteyden sekä videotallenteiden avulla toteutettavissa valintakokeen osioissa.

Englanninkieliseen koulutukseen hakevilta vaaditaan lisäksi:

Pakolaiset, pakolaiseen rinnastettavassa asemassa olevat tai turvapaikanhakijat

Jos olet pakolainen (sinulle on myönnetty turvapaikkaan perustuva oleskelulupa) tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa (sinulla on toissijaiseen suojeluun perustuva oleskelulupa tai sinulle on myönnetty tilapäinen suojelu), etkä voi todistaa tutkintoasi asiakirjoin, sinut voidaan siitä huolimatta todeta hakukelpoiseksi.

Toimita Sibelius-Akatemian hakijapalveluihin:

  • luotettava selvitys hakukelpoisuuden osoittavasta tutkinnosta ja siitä, miksi asiakirjat eivät ole saatavilla; sekä
  • pakolaisstatuksestasi kertova viranomaispäätös (turvapaikkapäätös, oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella tai todistus tilapäisestä suojelusta).

Toimita vaaditut dokumentit sähköpostitse viimeistään 29.1.2025 klo 15.00 osoitteeseen siba.hakijapalvelut@uniarts.fi.

Sibelius-Akatemia ratkaisee hakukelpoisuutesi annetun selvityksen perusteella. Ratkaisu perustuu toimittamiisi epävirallisiin dokumentteihin tai sinulta pyydettyyn koulutusselvitykseen. Toimittamasi tiedot pyritään todentamaan tilanteeseen soveltuvin keinoin.

Pakolaisasemassa hakevan on todennettava opintoihin vaadittava kielitaito jollakin valintaperusteissa määritellyistä tavoista.

Ennakkotehtävät

Mahdolliset ennakkotehtävät on ilmoitettu hakukohteen valintaperusteissa. Ennakkotehtävät tulee palauttaa hakemuksen liitteenä viimeistään 29.1.2025 klo 15.00.

Ennakkotehtävistä tulee käydä selkeästi ilmi hakijan nimi ja hakukohde, johon ne liittyvät. Älä toimita muita kuin valintaperusteissa pyydettyjä tehtäviä. Lataa materiaalit Opintopolku-järjestelmään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Suuret tiedostot saattavat latautua jopa useamman tunnin ajan.

Sähköpostitse tai sähköpostin liitteenä toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä.

Valintakokeet

Sinut voidaan kutsua valintakokeisiin, jos:

  1. Olet tallentanut määräaikaan mennessä sähköisen hakemuksen ja vaaditut liitteet Opintopolku-järjestelmään; ja
  2. Sibelius-Akatemia on todennut sinut toimittamiesi asiakirjojen perusteella hakukelpoiseksi. 

Kunkin hakukohteen valintakokeiden toteutus on kuvattu hakukohteen valintaoppaissa. Eri hakukohteiden valintakoeaikataulut voivat mennä päällekkäin. Jos olet hakenut useampaan hakukohteeseen, sinun on tällaisissa tilanteissa valittava minkä hakukohteen valintakokeisiin osallistut.

Hakukohteen valintakokeessa voi olla useita vaiheita ja vaiheisiin voi sisältyä useampia osakokeita. Jos et palauta kaikkia vaadittuja valintakoemateriaaleja, suorita hyväksytysti valintakokeen kaikkia pakollisia osakokeita tai valintakoesuorituksesi eivät täytä niille asetettuja vaatimuksia, sinua ei voida valita opiskelijaksi.

Sibelius-Akatemia lähettää hakijoille valintakokeisiin osallistumisen ohjeet valintakoekutsussa. Tarkat kellonajat henkilökohtaisiin valintakoesuorituksiin vahvistetaan viimeistään valintakoepäivän aamuna. Henkilökohtaisia valintakoeaikoja ei voi muuttaa kuin pakottavista, hakijasta riippumattomista syistä. Tällaisia syitä ovat ylioppilaskirjoitukset (tai vastaavat) sekä onnettomuus tai äkillinen sairastuminen (lääkärintodistus vaaditaan). Näissä tapauksissa aikoja voidaan muuttaa vain valintalautakuntien työskentelyaikataulujen puitteissa.

Valintakoe on suljettu tilaisuus, johon osallistuu hakija, valintalautakunta ja sovitut avustajat (esimerkiksi säestäjä, harjoituskuoro, lautakunnan avustaja tai hakijan avustaja). Valintakoesuorituksia ei saa tallentaa.

Jos haluat perua osallistumisesi valintakokeeseen, ilmoita asiasta mahdollisimman pian Sibelius-Akatemian hakijapalveluihin sähköpostilla.

Yksilölliset järjestelyt valintakokeessa

Jos tarvitset aisti- tai liikuntavamman, sairauden tai jonkun muun näihin verrattavissa olevan syyn takia erityisjärjestelyitä valintakokeessa, hae erillisellä hakemuksella oikeutta yksilöllisiin järjestelyihin valintakokeessa. Hakemus tulee toimittaa Sibelius-Akatemian hakijapalveluihin viimeistään 29.1.2025 klo 15.00. Sinun tulee kuvata hakemuksessa tarvitsemasi valintakokeen yksilölliset järjestelyt sekä perustella näiden järjestelyjen tarve.

Toimita hakemuksesi liitteenä erikoislääkärin lausunto tai muu siihen rinnastettava asiantuntijalausunto, josta selviää vamman tai sairauden laatu ja yksilöllisen järjestelyn tarve.

Lue lisää yksilöllisistä järjestelyistä täältä.

Kirkkomusiikin valintakoe

Tähän koulutukseen hakevilta hakijoilta ei vaadita ennakkotehtäviä. Kaikki hakemuksensa määräaikaan mennessä jättäneet ja hakukelpoisiksi todetut hakijat kutsutaan valintakokeeseen. 

Valintakoe on kaksivaiheinen. Ensimmäinen vaihe toteutetaan videotallenteen avulla ja toinen Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä. Valintakokeeseen kuuluu pääaineen kokeen lisäksi Sibelius-Akatemian yhteinen yleismusiikillisten taitojen koe.

Ensimmäinen vaihe

Valintakokeen ensimmäinen vaihe toteutetaan videotallenteen avulla. Vastaat itse videotallenteiden tuottamisesta. Toimita Opintopolku-järjestelmän kautta arvioitavaksi seuraavat valintakoetehtävät viimeistään 19.3.2025 klo 15.00:

  1. Piano- tai urkunäyte sekä lyhyt teosten esittely
    Videoi kaksi teosta, jotka antavat hyvän kuvan soittotaidostasi. Kerro lyhyesti teoksista videon aluksi. Voit soittaa molemmat teokset pianolla tai uruilla tai toisen teoksen pianolla ja toisen uruilla. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää akustisia soittimia, voit soittaa teokset myös sähköisellä kosketinsoittimella. 

  2. Laulunäyte ja lyhyt teosten esittely
    Videoi lauluasi. Kerro lyhyesti teoksista videon aluksi. Aloita haluamallasi säestyksettömällä virrellä, josta voit laulaa yhden tai kaksi säkeistöä. Laula lisäksi ainakin yksi klassinen yksinlaulu sekä halutessasi joku muu laulu. Jos laulat virren lisäksi kaksi laulua, voit käyttää toisessa niistä säestäjää. Molemmat lauluista eivät kuitenkaan voi olla säestettyjä. 

Tee kummastakin näytteestä oma videotallenteensa. Yhden videotallenteen tulee olla korkeintaan 10 minuutin mittainen. Videotallenteella yksittäiset teokset täytyy tallentaa yhtäjaksoisesti leikkaamattomana ottona. Eri teoksia ei kuitenkaan tarvitse tallentaa samalla kertaa. Mikäli tallennat saman osakokeen eri teokset erikseen, yhdistä ne yhdeksi videotallenteeksi.  

Kuvaa piano- tai urkunäytteen videotallenne sivusuunnasta niin, että näyt soittaessasi kokonaan. Kuvaa laulunäyte niin, että laulat kameraan päin kääntyneenä siten, että kasvosi näkyvät koko ajan. Videot eivät saa olla liian kaukaa kuvattuja. Sinun tulee näkyä kuvassa kokonaan.

Videotallenteet saavat olla kuvattu aikaisintaan 1.7.2024.

Lautakunta kutsuu ensimmäisestä vaiheesta annettujen pisteiden perusteella enintään 40 hakijaa valintakokeen toiseen vaiheeseen. Tieto ensimmäisen vaiheen tuloksista lähetetään sähköpostitse.

Toinen vaihe

Toinen vaihe järjestetään Sibelius-Akatemian tiloissa Helsingissä 5.–8.5.2025 välisenä aikana. Se sisältää seuraavat osakokeet:  

  • Haastattelu ja säveltapailu 
  • Soitto- ja laulunäyte 
  • Musiikillisen työskentelyn näyte ryhmän kanssa 

Osakokeet pyritään järjestämään valintakoeviikolla siten, että hakija voi suorittaa kaikki osakokeet yhden päivän aikana. Lopullinen aikataulu täsmentyy hakijamäärän perusteella. 

Haastattelu ja säveltapailu
Lautakunta haastattelee hakijat. 

Säveltapailukoe sisältää mm. prima vista -laulua sekä intervallien, sointujen ja lyhyiden melodiakatkelmien toistamista. Hakijoiden yleismusiikillisten taitojen kokeesta annettu lausunto huomioidaan tämän osakokeen yhteydessä. 

Soitto- ja laulunäyte
Lautakunta antaa sinulle valmistettavaksi virren sekä lyhyehkön pianotehtävän. Sinulla on yhteensä 20 minuuttia valmistautumisaikaa näytteeseen pianon ääressä. Tehtäviä ei tarvitse laulaa tai soittaa ulkoa. 

Näytteessä esität: 

  1. Yhden säkeistön virrestä laulaen valitsemaltasi korkeudelta ilman säestystä 
  2. Pianotehtävän

Soitto- ja laulunäytteen yhteydessä voit halutessasi antaa korkeintaan 5 minuutin mittaisen sivuinstrumenttinäytteen tai muuten esitellä sellaista musiikillista osaamistasi, joka ei tule esille muissa osakokeissa.

Musiikillisen työskentelyn näyte ryhmän kanssa
Musiikillisen työskentelyn näytteessä näytät musiikillista osaamistasi ja työskentelytaitojasi lauluryhmän ohjaajana. Lauluryhmänä toimii kirkkomusiikin opiskelijoista koottu kahdeksan laulajan kokoonpano (2 sopraanoa, 2 alttoa, 2 tenoria ja 2 bassoa). Koe kestää korkeintaan 10 minuuttia. 

Kokeessa sinun tulee harjoittaa ryhmän kanssa oman valintasi mukaan:

joko

  • Yhtä valintakoekutsussa ilmoitetuista 3–4 -äänisistä lauluista (linkki nuotteihin valintakoekutsussa)

tai

  • Itse valitsemaasi 3–4 -äänistä laulua (joko sopraano+altto+tenori+basso tai sopraano+altto+basso). Laulu voi olla säestyksellinen tai säestyksetön. Mikäli laulu on säestyksellinen, säestät lauluryhmää itse. Sinun tulee itse tuoda lauluryhmää ja lautakuntaa varten 12 kopiota laulunuotista, jos tehtävä edellyttää nuotteja. 

Näytteen aikana teosta on tarkoitus harjoittaa, sitä ei tarvitse saada valmiiksi. Sinun tulee valmistautua soittamaan teos myös pianolla.

Yleismusiikillisten taitojen koe

5,5-vuotisen koulutuksen valintakokeisiin kuuluu pääinstrumentin tai -aineen kokeen lisäksi yleismusiikillisten taitojen koe. Koe järjestetään etätoteutuksena keskiviikkona 16.4.2025 klo 10.30 tai klo 18.30.

Sinun tulee ilmoittaa haluamasi koeaika hakulomakkeella hakuaikana. Koe kestää enintään kaksi tuntia. Kukin hakija osallistuu kokeeseen vain yhden kerran, vaikka hakisikin useampaan hakukohteeseen. Yleismusiikillisten taitojen kokeeseen osallistuvat ainoastaan koehetkellä valintaprosessissa yhä mukana olevat hakijat.

Kokeissa voidaan arvioida esimerkiksi nuotinlukutaidon sujuvuutta, musiikillisen käsitteistön hallintaa (sävellajit, harmonia, lopukkeet, intervallit, tahtilajit ja aika-arvot), musiikin kuulonvaraisen hahmottamisen sujuvuutta ja nuotintamista sekä länsimaisen taidemusiikin historian tuntemusta.

Ohessa on esimerkinomaiset tehtävät, joiden perusteella saat käsityksen kokeessa vaadittavasta osaamisen tasosta. Yksittäiset tehtävätyypit voivat vaihdella. Kokeen tarkemmasta toteutuksesta kerrotaan hakijoille erikseen viimeistään kaksi viikkoa ennen koetilaisuutta sähköpostitse. Katso tästä mallikokeen tehtävät (mallikoe julkaistaan valintaoppaassa hakuajan päättymiseen mennessä).

Yleismusiikillisten taitojen kokeen tarkastajat antavat valintalautakunnalle lausunnon edellytyksistäsi suorittaa opetussuunnitelman mukaiset opinnot tavoitteellisessa suoritusajassa sekä mahdollisesta musiikin hahmotustaitojen valmentavien opintojen tarpeesta. Valintalautakunta huomioi lausunnon osana kokonaisarviointia valintakokeen viimeisessä vaiheessa, ellei hakukohteen valintaperusteissa mainita toisin. Ainoastaan hakukohteen viimeiseen vaiheeseen selvinneiden hakijoiden koesuoritukset arvioidaan.

Yleismusiikillisten taitojen kokeen tuloksia voidaan käyttää osana opiskelijaksi valittujen hakijoiden opintojen lähtötason arviointia. Mikäli valituksi tullut hakija ei osoita riittäviä valmiuksia korkeakoulutasoisiin yleismusiikillisten taitojen opintoihin, hänet voidaan velvoittaa täydentämään osaamistaan osallistumalla musiikin hahmotustaitojen valmentavalle opintojaksolle. Asiasta kerrotaan lisää hyväksymiskirjeessä. Musiikin hahmotustaitojen valmentava opintojakso tulee suorittaa ennen varsinaisia yleismusiikillisten taitojen opintojaksoja.

Koe järjestetään sillä kielellä, jolla haet opiskelemaan.

Löydät lisätietoa yleismusiikillisten taitojen opiskelusta oheisesta yleismusiikillisten taitojen oppaasta.

Valintakokeen arviointi

Hakukohteittain nimetyt valintalautakunnat arvioivat hakijoiden valintakoesuoritukset.

Lautakunta arvioi valintakoesuorituksen perusteella tietojasi, taitojasi ja valmiuksiasi sekä edellytyksiäsi suorittaa tutkintoon johtavat opinnot tutkinnolle määritellyssä ohjeellisessa ajassa. Arvioinnissa otetaan huomioon aiemman koulutuksesi ja kokemuksesi näkyminen osaamisessasi sekä osaamisesi suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin. Koulutettavuuttasi arvioidessa otetaan huomioon myös se, että uuden tutkinnon tulee tuottaa sinulle riittävästi uutta osaamista.

Lisäksi kirkkomusiikin valintakokeissa lautakunnat arvioivat musiikillisia tietojasi ja taitojasi sekä valmiuksiasi kirkkomusiikin ja laaja-alaisen muusikkouden opintoihin. 

Soitto- ja laulunäytteessä lautakunta arvioi lisäksi nuotinlukutaitoa ja musiikillista omaksumiskykyä. 

Säveltapailukokeessa lautakunta arvioi tonaalisen musiikin hahmotusta, äänten erottelukykyä ja sävelmuistia.  

Musiikillisen työskentelyn näytteessä lautakunta arvioi hakijoiden vuorovaikutustaitoja ryhmän kanssa sekä kykyä tehtävän ja työskentelyn tarkoituksenmukaiseen jäsentelyyn. Tehtävässä ei edellytetä kuoronjohdon opintoja tai aiempaa kokemusta ryhmän kanssa työskentelystä.  

Valintakoesuoritusten pisteytys 

Lautakunta pisteyttää jokaisen osakokeen asteikolla 0–25 pistettä. Sinun tulee saada jokaisesta osakokeesta vähintään kuusi (6) pistettä, jotta osakoe katsotaan hyväksytysti suoritetuksi. Jos et suorita kaikkia osakokeita hyväksytysti, sinua ei voida valita opiskelijaksi.

Osakokeita painotetaan lopullisessa pistemäärässä seuraavasti: 

Ensimmäinen vaihe:  

  • Piano- tai urkunäyte 20 % 
  • Laulunäyte 20 % 

Toinen vaihe:  

  • Haastattelu 15 %  
  • Säveltapailu 5 %  
  • Soitto- ja laulunäyte 25 %  
  • Musiikillisen työskentelyn näyte 15 % 

Opiskelijavalinnan tulokset

Valintalautakunnat sijoittavat kunkin hakukohteen hakijat paremmuusjärjestykseen valintakoemenestyksen mukaan. Lopullisen päätöksen eri hakukohteisiin valittavista opiskelijoista ja varasijoille asetettavista hakijoista tekee Sibelius-Akatemian dekaani.

Pisteissä parhaiten sijoittuneille, valintakriteerit täyttäville hakijoille tarjotaan opiskelupaikkaa. Koulutukseen valittujen opiskelijoiden jälkeen pisteiden mukaisessa järjestyksessä seuraavaksi sijoittuneita hakijoita voidaan sijoittaa varasijajonoon odottamaan mahdollisesti myöhemmin aukeavaa opiskelupaikkaa. Varasijat ovat hakukohde- tai jonokohtaisia, mikäli hakukohteella on useampi jono.

Opiskelupaikka voi vapautua varasijalle asetetulle hakijalle vain, jos joku ko. hakukohteeseen valituista ei ota opiskelupaikkaa vastaan tai ehdollisesti valittu hakija ei toimita vaadittua todistusta määräaikaan mennessä. Mikäli hakukohteeseen ei ole asetettu henkilöitä varasijalle valintapäätöksen yhteydessä, ei varasijalaisia ole mahdollista valita myöhemmin saman valintakierroksen aikana, vaikka kaikki valitut eivät ottaisi tarjottua opiskelupaikkaa vastaan.

Kaikkiin hakukohteisiin ei välttämättä valita uusia opiskelijoita, mikäli valintakriteerit täyttäviä hakijoita ei ole. Jos hakukohteeseen ei valita uusia opiskelijoita, ei ketään voida myöskään asettaa varasijalle kyseisessä hakukohteessa.

Tulosten julkaisu

Valintakokeiden tulokset julkaistaan Taideyliopiston www-sivuilla sisältäen ne henkilöt, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen internetissä. Lisäksi näet oman tilanteesi Opintopolusta.

Valituille ja varasijoilla oleville lähetetään tieto valintakokeiden tuloksista sähköpostitse. Muille hakijoille ei ilmoiteta valinnan tuloksista sähköpostitse.

Valintakoepalaute

Voit pyytää palautetta valintakoesuorituksestasi. Palautteessa sinulle annetaan tieto siitä, miten valintaperusteissa ilmoitettuja arviointikriteerejä on sovellettu valintakoesuorituksesi arvioinnissa. Ohjeet palautteen pyytämiseen julkaistaan Taideyliopiston www-sivuilla valintapäätöksen julkaisun yhteydessä.

Oikaisuvaatimus

Mikäli koet Sibelius-Akatemian toimineen valintaperusteidensa vastaisesti, voit hakea Sibelius-Akatemialta oikaisua opiskelijavalintapäätökseen kirjallisesti 14 päivän kuluessa valintatuloksen julkistamisesta.

Oikaisumenettelyä ei ole tarkoitettu palautteen saamista varten, lisätietojen saamiseksi valinnasta tai uuden arvioinnin pyytämiseksi ilman perusteluja.

Lue lisää oikaisumenettelystä täältä.

Opiskelupaikan vastaanottaminen ja opintojen aloittaminen

Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan viimeistään 10.7.2025 klo 15. Myöhässä saapuneita ilmoituksia ei oteta huomioon.

Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Jos otat opiskelupaikan vastaan ja luovut siitä myöhemmin, sinun katsotaan vastaanottaneen opiskelupaikan ko. lukukautena (ks. yhden korkeakoulupaikan säännös).

Lukuvuosimaksut ja lukuvuosimaksuhuojennukset

Taideyliopisto perii EU- ja ETA-maiden ja Sveitsin ulkopuolelta tulevilta vieraskielisessä perustutkintokoulutuksessa opiskelevilta opiskelijoilta lukuvuosimaksun. Sibelius-Akatemian opiskelijavalinnoissa lukuvuosimaksu koskee hakijoita, jotka hakevat englanninkieliseen koulutukseen. Maksu pysyy samansuuruisena ko. opiskelijalle myönnetyn lakisääteisen tutkinnonsuoritusoikeuden ajan.

Jos haet opiskelemaan englannin kielellä, ilmoita hakulomakkeella, mikäli sinulla on maksuvelvollisuudesta vapauttava dokumentti ja toimita se hakijapalveluihin annettuun määräaikaan mennessä. Jos maksuvelvollisuuteen liittyvässä tilanteessa tapahtuu osaltasi muutos hakuajan päättymisen jälkeen, ole yhteydessä hakijapalveluihin välittömästi.

Taideyliopistossa on käytössä apurahajärjestelmä, jonka puitteissa voidaan myöntää maksuhuojennuksia lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille. Apurahajärjestelmää sovelletaan opiskelijoihin, joiden opiskeluoikeus Taideyliopistossa on alkanut ennen 1.8.2026.

Jos olet maksuvelvollisen hakija, ilmoita hakulomakkeella, haluatko hakea Taideyliopistolta lukuvuosimaksuhuojennusta mikäli tulet valituksi opiskelijaksi. Apurahoja myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan opiskelijoiden hakemusten perusteella. Uusien opiskelijoiden yliopiston apurahajärjestelmästä myönnetyt lukuvuosimaksuhuojennukset ovat 50 % ensimmäiselle lukuvuodelle.

Lue lisää lukuvuosimaksuista Taideyliopistossa.

Opintojen aloittaminen

Opinnot alkavat elokuun puolivälissä orientaatioperiodilla, joka on pakollinen osa kaikkien uusien opiskelijoiden opintoja. Uudet opiskelijat saavat tarkempia tietoja opintojen aloittamisesta hyväksymiskirjeen mukana.

Sinun tulee ilmoittautua läsnäolevaksi yliopistoon hyväksymiskirjeessä olevien ohjeiden mukaisesti. Voit ilmoittautua poissaolevaksi ensimmäisenä opiskeluvuotenasi ainoastaan lakisääteisistä syistä. Hae poissaolo-oikeutta kirjallisesti ennen lukuvuosi-ilmoittautumisen päättymistä. Toimita hakemuksesi mukana poissaolon oikeuttava todistus.

Lue lisää poissaolosta ensimmäisenä opiskeluvuonna.

Kysymyksiä?

Voit olla yhteydessä meihin sähköpostitse osoitteessa siba.hakijapalvelut@uniarts.fi.

Jos sinulla on kysymyksiä, tarkista ensin, että kysymykseesi ei ole jo vastattu Usein kysyttyjä kysymyksiä -sivulla. Sivua päivitetään koko ajan, käythän tarkistamassa sivun uusien kysymysten varalta tasaisin väliajoin. Huomaathan, että emme periaatteessa kuitenkaan selitä valintakoetehtäviä. Ohjeet ovat hakuoppaassa.

Jos sinulla on kysyttävää liittyen opiskelijan arkeen ja opiskelijaelämään Sibelius-Akatemiassa, voit olla yhteydessä opiskelijalähettiläisiimme osoitteessa siba.student.ambassadors@uniarts.fi.

Instagram Live: Kysy ha­ke­mi­ses­ta Sibelius-​Akatemiaan

Kiinnostaako opiskelu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa? Hakuaika lähestyy: 8.-22. tammikuuta 2025!
Tule kysymään ja kuulolle IG Liveen torstaina 12.12.2024 klo 17-18.  Mukana Sibelius-Akatemian opiskelijoita, henkilökuntaa ja hakijapalvelut.

IG Live Taideyliopiston Instagramissa osoitteessa: https://www.instagram.com/uniartshelsinki/

Täytä hakemus opintopolku.fi-sivustolla Tutustu koulutuksen sisältöön