Musiikkiteknologia, kandidaatti ja maisteri
Kasva musiikkiteknologian ammattilaiseksi kansainvälisessä ympäristössä alan johtavassa koulutusohjelmassa.
Miksi meille?
Musiikkiteknologian koulutusohjelma on yksi kansainvälisesti johtavista koulutus- ja tutkimusyhteisöistä musiikin luomisessa teknologian avulla. Lähestymme alamme koulutusta ja tutkimusta eri näkökulmista – mielikuvituksesta, osallisuudesta ja monimuotoisuudesta sekä ekososiaalisesta tietoisuudesta.
Sisältö ja tavoitteet
Musiikkiteknologian opinnot on jaettu kolmeen profiilipolkuun, jotka ohjaavat opiskelijoita alan osaajiksi ja valmistavat heitä taiteelliseen tutkimukseen.
Musiikin äänitys ja tuotanto
Musiikin äänitys ja tuotanto -opintoprofiili antaa opiskelijoille tietoja ja taitoja toimia edistyneenä musiikin tuottajana ja ääni-insinöörinä alan huipputasolla. Valmistumisensa jälkeen opiskelija osaa työskennellä itsenäisesti monipuolisissa ammattitehtävissä äänitaiteen ja musiikin tuotannossa. Opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella sekä populaarimusiikin että klassisen musiikin tuotantoa.
Opetussuunnitelma sisältää populaarimusiikin ja klassisen musiikin äänitys-, editointi- ja miksaustekniikoita, tuotantotaitoja ja liveäänentoistoa tietoisena yhteiskunnassamme tapahtuvasta ekososiaalisesta murroksesta. Opiskelijat hankkivat asiantuntemusta ääniteknologioista sekä ohjelmisto- että laitteistomuodossa: ääniprosessoreista, äänitystyökaluista, syntetisaattoreista ja tietokoneista. He opiskelevat myös musiikkihistoriaa, teoriaa, analyyttistä kuuntelua ja instrumentointitaitoja.
Elokuva- ja pelimusiikki
Elokuva- ja pelimusiikin opintoprofiili valmistaa opiskelijoita työskentelemään elokuvan, pelin ja muun visuaalisen median musiikkituotannossa. Elokuva- ja pelimusiikin tuottajan rooli on monipuolinen yhdistelmä erilaisia teknisiä ja taiteellisia taitoja: musiikkisuunnittelua, äänisuunnittelua, miksaamista, säveltämistä ja sovittamista erityisesti virtuaalisille instrumenteille, sekä vuorovaikutteisten että ei-vuorovaikutteisten tarinankerronnan muotojen ymmärtämistä.
Tähän opintoprofiiliin tulevilta opiskelijoilta edellytetään tietokonepohjaisen musiikin tuotannon taustaa, kun he jatkavat taitojensa laajentamista. Näihin taitoihin kuuluvat muun muassa edistyneiden virtuaali-instrumenttien käyttö, pelimusiikin ja pelien ääniteknologioiden ymmärtäminen, elokuvallinen kerronta sekä elokuvan säveltäjän ja ohjaajan yhteistyö.
Luovat elektronisen musiikin käytännöt
Luovien elektronisen musiikin käytäntöjen opintoprofiili on suunnattu muusikoille, joiden uteliaisuus ja lahjakkuus johtavat esteettisten rajojen koetteluun musiikin ja ääniteosten säveltämisessä, esittämisessä ja luomisessa, jonka ytimessä ovat teknologiset keinot (mahdollisimman laajassa merkityksessä). Nämä muusikot tutkivat studiota, lavaa ja kaikenlaisia sähköakustisia laitteita luomisen, tutkimuksen ja ilmaisun välineenä.
Opiskelijat kehittävät taitojaan sähköakustisen musiikin, live-elektroniikan, kokeellisen elektroniikan, äänitaiteen, ääni-installaatioiden ja generatiivisen musiikin aloilla. Opiskelijat oppivat työskentelemään säveltäjinä, esiintyjinä, improvisoijina ja luojina.
Sivuaineopinnot ja oma opintopolku
Monipuoliset uramahdollisuudet edellyttävät sinulta aktiivista roolia oman opintopolkusi rakentamisessa. Kansainvälinen opiskelu ja työharjoittelu ovat tärkeä osa osaamisesi muodostumista. Voit valita opintojaksoja myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta sekä yhteisestä opetustarjonnasta.
Äänen ja äänitaiteen mahdollisuuksia tutkitaan Taideyliopiston englanninkielisessä sivuopintokokonaisuudessa eri taiteenalojen näkökulmista. Lue lisää Sound Art and Sonic Arts (SAMA) -sivuopintokokonaisuudesta englanniksi.
Taiteellinen toiminta
Musiikkiteknologian koulutusohjelman vuosittain järjestettävällä MuTeFest-festivaalilla pääset kokeilemaan luovaa osaamistasi yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa.
Osallistuminen nykymusiikin, monimediaisten musiikkiesitysten ja elektroakustisen musiikin konserttien luomiseen sekä Sibelius-Akatemian konserttien taltiointi kuuluvat opintoihin. Taiteellinen toiminta liittyy aina koulutukseen ja tutkimukseen.
Dinah Bird ja Rodolphe Alexis vierailivat Sibelius-Akatemiassa osana kansainvälistä vierailijaohjelmaa 2019.
Dinah Bird ja Rodolphe Alexis vierailulla
Koulutusohjelman johtaja
-
Alejandro Olarte
- Lehtori, elektroakustinen musiikki, Musiikkiteknologian koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
- +358503471453
- alejandro.olarte@uniarts.fi
Vakituinen opettajakunta

Jan Schacher
- Professori, Musiikkiteknologian koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
- +358504387638
- jan.schacher@uniarts.fi
-
Marianne Decoster-Taivalkoski
- Lehtori, Musiikkiteknologian koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
- +358405893669
- marianne.decoster-taivalkoski@uniarts.fi
-
Matti Strahlendorff

- matti.strahlendorff@uniarts.fi
-
Miikka Huttunen
- Lehtori, musiikin äänitys ja äänituotanto, musiikkiakustiikka, syntetisaattori popmusiikissa, Musiikkiteknologian koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
- miikka.huttunen@uniarts.fi
Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä huippuammattilaisia, kuten Natasha Barret, Jean-Baptiste Barrière ja Robert Normandeau muiden kansainvälisesti merkittävien alan huippujen ohella.
Tohtorikoulutus
Musiikkiteknologian tohtoriopinnoissa sinulla on mahdollisuus jatkaa opintoja ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.
Käynnissä olevia ja aiempia tutkimushankkeita
- Aquatrio
- Sound & Motion Research Group
- Research Group in Interdisciplinary Improvisation
- Äänirunko /Structure Bone Sounds
- Intersubjectivity in Music, The Perspective of Technological Mediation
Jatkotutkintoja
- Kronos : reimagining musical signal processing
- Electroacoustic music performance and improvisation: a pedagogical toolkit
- Acoustic Localisation Techniques for Interactive and Locative Audio Applications
- Narrative in Acousmatic Music
- Software Tools for Electroacoustic Improvisation
- Urban Sonic Acupuncture: Aural Strategies for the City Space
- Human voice and instrumental voice: an investigation of voicelikeness
- Sacred technologies: an autoethnographic exploration of a musician’s relationship with electronic technology
- Developing and utilizing real-time notation in music with improvisation
Tutustu opiskelun arkeen
Opiskelijat kertovat
”MuTe-osastolla opiskelun vapaus ensin hirvitti, mutta kun sen oppi kääntämään voitoksi, sain valtavasti irti opiskeluajastani. Monipuolista oppia monipuolista työelämää varten!”
- Markus Pajakkala, Music Director @ Yousician, Freelancemuusikko, säveltäjä, tuottaja mm. Utopianisti, Ellips, Waltteri Torikka, Kingston Wall & VHB, Stam1na, Laura Moisio
Musiikkiteknologian opiskelijoilla on käytössään kuusi hyvin varusteltua studiotilaa Helsingin Musiikkitalossa. Ne ovat Sibelius-Akatemian opiskelijoiden yhteiskäytössä ja musiikkiteknologian koulutus on niiden suurimpia käyttäjiä. Studioita vuokrataan mahdollisuuksien mukaan myös ulkopuolisille. Studioiden lisäksi musiikkiteknologian aineryhmä antaa opetusta ja järjestää konsertteja Musiikkitalon saleissa.
Tavoitetutkinto ja -aika
Musiikin maisteri (MuM)
5,5 vuotta
Hakuaika
Tähän koulutukseen haetaan tammikuun 2025 yhteishaussa. Opinnot alkavat syksyllä 2025.
Hakukielet
englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi)
Lue lisää kielikäytännöistämme
Lukuvuosimaksu
Elokuusta 2025 alkaen EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 12,000€.
Yksikkö
Sibelius-Akatemia
Kysy hakemisesta