Esittävien taiteiden taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma

Kouluttaudu taiteilija-tutkijaksi esittävien taiteiden ja kirjoittamisen aloilla.

Sharing Silence installaatio

Miksi meille?

Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutken tohtoriopinnoissa voit kehittää osaamistasi taiteilijana, tutkijana, pedagogina ja asiantuntijana kaikilla Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun edustamilla aloilla. 

Meillä on innostava tutkijayhteisö, hyvät kansainväliset verkostot ja asiantuntevat opettajat. Tarjoamme mahdollisuuden sekä tutkivaan taiteelliseen ja pedagogiseen toimintaan että korkeatasoiseen teoreettiseen keskusteluun. 

Sisältö ja tavoitteet

Taiteilija-tutkijat toteuttavat taiteellisen tutkimushankkeen itse määrittelemästään aiheesta Teatterikorkeakoulun edustamilla aloilla ja harjaantuvat taiteilija-tutkijoiksi. 

Alojensa erityisasiantuntijoina Tutkessa koulutetut taiteilija-tutkijat edistävät ymmärrystä taiteesta, ihmisestä ja maailmasta kehittämällä taiteiden tekemistä, pedagogiikkaa ja tutkimusta. He tekevät yhteistyötä ja käyvät kriittistä vuoropuhelua yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa. Heidän tuottamaansa taiteelliseen toimintaan perustuvaa osaamista, taitoa ja tietoa voidaan hyödyntää taiteissa sekä muilla aloilla ja yhteiskunnan alueilla. 

Tohtorikoulutus edistää taiteilija-tutkijoiden kykyä soveltaa osaamistaan taiteilijoina, tutkijoina, pedagogeina ja asiantuntijoina. 

Tohtoriopinnot Tutkessa ovat monialaista taiteellista tutkimusta. Taiteellinen ja pedagoginen toiminta nähdään ajattelun ja ymmärryksen muotona, ei selittämisen kohteena. Tohtoriopiskelijat oppivat artikuloimaan, käsitteellistämään ja teoretisoimaan kokemuspohjaista taiteellista tietoaan ja siitä nousevia kysymyksiä.

Taiteellinen tutkimus tohtoriopinnoissa

Taiteellinen tutkimus on akateemista tutkimusta eli se tuottaa akateemisin kriteerein perusteltavissa ja arvioitavissa olevaa tietoa, joka tähtää muutoksiin taiteen piiriin kuuluvissa asioissa ja järjestelyissä. Lue tarkemmin miten määrittelemme taiteellisen tutkimuksen ja tutustu Esittävien taiteiden tutkimuskeskus Tutken missioon ja visioon.

Tutkintonimikkeet

Teatterikorkeakoulun tohtoriohjelmasta valmistuu teatteritaiteen, tanssitaiteen ja taiteen tohtoreita.  Käytännössä teatteritaiteen, tanssitaiteen ja taiteen tohtoritutkinnot eivät eroa toisistaan mitenkään. Tutkintonimikkeille ei ole aloituspaikkakiintiötä ja kaikissa kolmessa tutkintonimekkeessä koulutus ja väitöstutkimuksen vaatimukset ovat täysin samat. 

Tutkintonimekkeesi määrittyy sen tutkimusalan mukaan, jota tutkimuksesi sisältö parhaiten vastaa.  Tohtoritutkinnon voi suorittaa seuraavilla tutkimusaloilla, jotka vastaavat Teatterikorkeakoulun maisteriohjelmia:

  • Comparative Dramaturgy and Performance Research  
  • Dramaturgia ja näytelmän kirjoittaminen  
  • Kirjoittaminen  
  • Koreografia  
  • Lavastustaide  
  • Live Art and Performance Studies    
  • Näyttelijäntaide (suomenkielinen) 
  • Näyttelijäntaide (ruotsinkielinen)
  • Ohjaus    
  • Tanssitaide  
  • Tanssipedagogiikka    
  • Teatteripedagogiikka    
  • Valosuunnittelu    
  • Äänisuunnittelu

Jos sinusta tuntuu vaikealta päättää, minkä koulutusohjelman tutkimusalan alle hakemuksesi kuuluu, valitse tutkimusaiheesi kannalta läheisimmältä kuulostava koulutusohjelma.

Tutkimusalat tohtoriohjelmassamme

Edustamamme alat tohtoriohjelmassa perustuvat Teatterikorkeakoulun tarjoamaan perustutkintokoulutukseen ja sen painotuksiin. Hakiessasi tohtoriohjelmaan valitset siis peruskoulutustarjonnasta mitä alaa tutkimuksesi edustaa. 

Perustutkintokoulutusohjelman sisällölliset painotukset muodostavat kontekstin, jossa tutkimustasi toteutat. ”Kontekstilla” tarkoitetaan, että Teatterikorkeakoulun opetusohjelmat ja opetus- ja tutkimushenkilöstön asiantuntemus vaikuttavat siihen, voiko tohtorikoulutettava saada tutkimukselleen sen tarvitsemaa tukea ja ohjausta, tai voidaanko hänen osaamistaan hyödyntää myös perustutkintokoulutusohjelmien opetuksessa ja ohjauksessa. Mikäli suunnitelmasi on hyvin kaukana valitsemasi perustutkintokoulutusohjelman sisällöistä, et voi toimia täyspainoisesti Teatterikorkeakoulun kontekstissa. 

Itse tohtorikoulutuksen aikana tutkimuksen ala tarkoittaa eriasteista yhteistyötä kyseisen koulutusohjelman kanssa. Se ei tarkoita, että opiskelisit tätä alaa tohtorintutkintosi aikana tai ettet voisi tutkintosi aikana osallistua myös muiden koulutusohjelmien toimintaan. 

Tutkinnon rakenne ja opetussuunnitelma

Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Se koostuu opinnäytteestä eli väitöstutkimuksesta, jonka laajuus on 180 opintopistettä, sekä 60 opintopisteen laajuisista tutkimusta tukevista opinnoista, jotka pääosin suoritetaan kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. 

Lukuvuoden aikana järjestetään yhteensä seitsemän opetusviikkoa, jokainen noin kuukauden välein, jolloin tohtoriopiskelijan tulee olla läsnä. Opetus on valtaosin englanninkielistä. Suurin osa kursseista järjestetään yhdessä Taideyliopiston Kuvataideakatemian tohtorikoulutusohjelman kanssa. 

Tohtorintutkinnon voi suorittaa neljässä vuodessa kokopäiväisenä opiskeluna. Jotkut opinnot on mahdollista suorittaa etäosallistumalla, mutta pääasiassa tohtorikoulutettavien oletetaan suorittavan opintonsa läsnäolevina. Voit asua muualla esimerkiksi perhesyistä, jos olet valmis matkustamaan opetusviikkojen ajaksi Helsinkiin. Opetusviikkoja on lukuvuodessa 7-8. Palkallisen tohtorikoulutettavan paikan vastaanottaminen edellyttää asumista Suomessa.

Opinnäyte

Väitöstutkimuksen osuus tutkinnosta on 180 op. Siihen kuuluu 1–4 esitarkastettavaa tutkimuksellista elementtiä, jotka voivat olla taiteellisia osia, kirjallinen kommentaari tai näiden yhdistelmiä. Tohtoriopiskelijalle nimetään yleensä kaksi ohjaajaa, jotka edustavat alansa parasta asiantuntijuutta. 

Taiteelliset osat voivat olla esityksellisiä tai pedagogisia järjestelyjä, työpajoja, demonstraatioita tai harjoitteita. Tohtoriopiskelijan tulee niissä osoittaa, että hän osaa käsitellä tutkimuksellisia kysymyksiä taiteen keinoin ja tuottaa siten uutta tietoa. 

Kommentaarin eli kommentoivan osan tarkoitus on pohtia taiteellisista osista syntyneitä havaintoja, kokemuksia ja ongelmia. Se voi väitöstutkimuksen luonteesta riippuen olla monen muotoinen. Oleellista on, että kommentaarista käy ilmi, mitä ja miten tohtoriopiskelija tutkii, minkälaista uutta ymmärrystä hän on saavuttanut ja minkälaiseen tutkimusperinteeseen hänen työnsä liittyy. 

Väitöstutkimusta arvioitaessa kiinnitetään huomiota tohtoriopiskelijan asiantuntemukseen ja kykyyn tehdä itsenäistä tutkimusta, tuottaa uutta tietoa, ilmaista ajatuksiaan selkeästi sekä keskustella kriittisesti.

Kollaboratiivinen väitöstutkimus

Yksittäisen tohtorikoulutettavan tekemän väitöstutkimuksen ohella Tutke tukee mahdollisuutta kollaboratiiviseen väitöstutkimukseen. Valintaprosessissa hakijoita käsitellään kuitenkin täysin erillisinä hakijoina. Hakijat jättävät yksilölliset hakemukset ja kaikki vaadittavat liitteet Opintopolkuun erikseen.

Tohtoriopintojen rahoitus

Tutke tarjoaa tohtoriopiskelijoilleen rajoitetusti taloudellista tukea väitöstutkimuksen tekemiseen. Tutkessa työskentelee vuosittain palkallisia tohtorikoulutettavia, joiden paikkojen hakuajoista ilmoitetaan erikseen. Koulutusohjelmaan valittujen tohtoriopiskelijoiden on mahdollista hakea näitä työpaikkoja niiden vapautuessa. Työsuhde edellyttää asumista Suomessa. 

Voit saada osittaista taloudellista tukea taiteellisiin tuotantoihin ja konferenssimatkoihin. Tohtoriopiskelijoita neuvotaan hakemaan omatoimisesti lisätukea eri rahoituslähteistä.

Opettajat ja opiskelijat

Opettajamme ovat alansa parhaita asiantuntijoita. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä asiantuntijoita.

Tietoa valintaprosessista

Et tarvitse ohjaajaa hakeaksesi tohtoriohjelmaan. Suosittelemme ettet ota yhteyttä kehenkään Teatterikorkeakoulun akateemisesta henkilökunnasta, sillä tällöin he joutuvat jääväämään itsensä valintaprosessista.

Kaikissa hakuun liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä: teak.doctoral.admissions@uniarts.fi.

Hakuohjeet tohtoriohjelmaan

Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Hakijamäärä Teatterikorkeakoulun tohtoriohjelmaan vaihtelee. Vuoden 2023 sisäänotossa hakemuksia tuli yli 80, joista valittiin 8 hakijaa.

Hakuohjeet

Tavoitetutkinto ja -aika

Tanssitaiteen tohtori, teatteritaiteen tohtori tai taiteen tohtori

Hakuaika

Hakuaika vuonna 2025 alkaviin tohtoriopintoihin on 2.-16.9.2024.

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi)

Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

Tohtorikoulutuksessa ei ole lukuvuosimaksua.

Yksikkö

Esittävien taiteiden tutkimuskeskus (Tutke)

Kysy hakemisesta

teak.doctoral.admissions@uniarts.fi