Kirsi Monni
- Professori, Koreografian maisteriohjelma, Teatterikorkeakoulu
- +358405456350
- kirsi.monni@uniarts.fi
Julkaisut tutkimustietokannassa (32)
Olen tanssitaiteilija, koreografi, tanssintutkija. Opetus- ja tutkimusteemoinani ovat erityisesti tanssitaiteen ja koreografian taideteoreettiset ja filosofiset kysymykset. Taiteellisessa väitöstutkimuksessani (2004) tulkitsin 1900-luvun tanssitaiteen ontologisia ja paradigmaattisia muutoksia suhteessa Martin Heideggerin taidetta ja eksistenssiä koskevaan ajatteluun. Esteettisten kysymysten sijaan nostin esiin ontologisen ja epistemologisen lähestymistavan tanssiin, taiteilijan taitoon ja taiteen pedagogikkaan. Ajattelen taidetta ja koreografiaa materiaalisena diskurssina ja kontekstiresponsiivisena praktiikkana, jonka takia myös taiteen ja koreografian luomiseen, opettamiseen ja tulkintaan liittyvien käsitteiden ja käsitysten tulee uudistua jatkuvasti. Tässä työssä olen syventynyt mm. A. F. Whiteheadin spekulatiiviseen filosofiaan, jonka avulla voimme löytää uusia ekologiseen ajatteluun liittyviä tapoja ymmärtää luovaa prosessia, kompositiota ja koreografiaa. Olen myös pitkään ollut kiinnostunut sosiaalisen koreografian ulottuvuuksista ja taiteilijan taidon uusista sovellusmahdollisuuksista. Olen toimittanut tanssin Kinesis julkaisusarjaa sekä viime vuosina laajaa tanssihistoriallista opetusmateriaalia. Ohjaan maisteriopiskelijoiden lisäksi tohtoriopiskelijoita, toimin vertaisarvioitsijana ja asiantuntijana usealla taholla sekä kannan korteni kekoon yliopistoyhteisöllisissa tehtävissä.