Eeva Anttila

Profile image

Eeva Anttila (KL, TanssitT) toimii tanssipedagogiikan professorina ja tanssinopettajan maisteriohjelman johtajana. Hänen väitöskirjansa vuodelta 2003 käsittelee dialogisuutta tanssipedagogiikassa, ja sittemmin hänen kiinnostuksensa kohteena ovat mm. somaattiset menetelmät, kehollinen tieto ja kehollinen oppiminen. Vv. 2009-13 hän johti tanssipedagogiikan kehittämis- ja tutkimushanketta nimeltä ”Koko koulu tanssii!”, ja on ollut mukana ARTSEQUAL -tutkimushankkeessa (2015-2021) Arts@School -ryhmän johtajana ja Visions -ryhmän jäsenenä (www.artsequal.fi). Hän johtaa Koneen säätiön rahoittamaa ELLA -tutkimushanketta (2021-2024), joka kohdistuu kehollisuuden ja taiteen merkitykseen kielen oppimisessa. Hän on julkaissut useita artikkeleita tanssipedagogiikasta sekä kotimaisissa että kansainvälisissä julkaisuissa. Hän toimii aktiivisesti tanssialan ja taidekasvatuksen järjestöissä ja julkaisussa. Anttila on Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion perustajäsen. Hän oli Taideyliopiston hallituksen professoriryhmän edustaja vv. 2015-2021.

LinkedIn
Verkkosivu