Annamari Pölhö
- Lehtori, cembalo, Vanhan musiikin aineryhmä, Sibelius-Akatemia
- annamari.polho@uniarts.fi
Julkaisut tutkimustietokannassa (62)
Basso continuosoiton, cembalonsoiton ja kamarimusiikin sivutoiminen tuntiopettaja ja cembalosäestäjä 1990–2003 ja 2006–2019. Vanhan musiikin lehtori ja aineryhmän johtaja, vanhan musiikin opiskelijoiden tutoropettaja elokuusta 2019 alkaen. Toiminut aktiivisena freelancermuusikkona eri yhtyeissä ja orkestereissa konsertoiden eri puolilla Suomea ja Eurooppaa, USA:ssa, Kanadassa ja Egyptissä. Suomalaisen barokkiorkesterin kosketinsoittaja vuodesta 1990 lähtien ja FiBO Collegium - yleisötyöryhmän jäsen 2009–2019 ja puheenjohtaja 2015–2018. Loi Musiikkiterapian perusopintojensa lopputyönä (Taideyliopiston Avoin YO, 2014) uuden konseptin "Seniorien barokkipaja" - myöhäisiän musiikkikasvatushanke, jonka taiteellisena johtajana toimi 2015–2019. Levyttänyt erityisesti Alba- ja Ondine -yhtiöille, tehnyt lukuisia nauhoituksia ja suoria taltiointeja YLE:lle ja EBU:lle. Toimi vanhan musiikin lehtorina Metropolia AMK:ssa (aiemmin Stadia) 2001–2015 ja Novia AMK:ssa 2016–2017.