Ma­rian­na Hen­riks­son — Kes­ki­sä­vel

Julkaistu 6.2.2023 | Päivitetty 6.2.2023

Mesotonico – uutta ja vanhaa musiikkia keskisävelviritteiselle cembalolle

1600-luvun alkuaikoina ymmärrys musiikin vaikuttavuudesta perustui vanhoille, antiikin ajoista periytyville käsityksille ihmisen psykofysiologiasta. Musiikin tuottama ääni käsitettiin, kuten nykyisinkin, värähteleväksi ilmavirraksi. Se ei kuitenkaan ollut tavallista ilmaa, vaan substanssi, joka läpäisi musiikin kanssa samaan tilaan asettuneiden ihmisten kehot: ensin se saavutti korvat ja alkoi värisyttää niiden sisäpuolista ilmaa. Sieltä värähtely siirtyi kehon sisäosiin ja sydämeen, josta purkautui värinän myötä elonhenkiä. Elonhenget sijaitsivat kehon ja sielun rajapinnalla. Ne olivat toisaalta verenkierron mukana kaikkialle kehoon kulkeutuva aines, toisaalta maailmankaikkeuden eetteriä, kvintessenssiä muistuttava ylimaallinen tekijä. Musiikkina värähtelevä ilma muistutti elonhenkien materiaa ja siten myös tätä universumin perusainetta.

Musiikin aiheuttamat värähtelyt ja elonhenkien purkaukset saivat ihmiskehossa aikaan suuria myllerryksiä. Ihmisen terveydentila perustui neljän ruumiinnesteen, veren, sapen, mustan sapen ja liman tasapainolle. Näiden kasautumat, ylimäärät tai suhteiden vaihtelut aiheuttivat paitsi sairauksia, myös voimakkaita tunnetiloja. Myös musiikin synnyttämät tunteet kietoutuivat yhteen näiden kehollisten prosessien kanssa. Musiikin kosketus tai liikutus ymmärrettiin konkretian kautta: värisevän ilman materia meni korvien kautta sisään ruumiiseen ja liikutti siellä sen kudoksia.

Musiikin materiaalisuus syntyy soivasta äänestä. Cembalon ääni syttyy, kun painan koskettimen alas ja mekanismi saa kynnen näppäämään kieltä. Pystyn säätelemään syntyvää ääntä rajallisesti; vaikka voin vaihdella alukkeiden sävyjä ja äänten kestoja, äänen soimisen aikana en voi vaihdella äänen muotoa tai äänenkorkeutta kuten vaikkapa jousisoittimet pystyvät tekemään. Se, miten olen virittänyt soittimeni, muodostaa intonaatiomaaston, jossa pysyttelen – ellei sitten viritys lähde ilmankosteuden tai lämpötilan muutosten johdosta elämään. Etukäteen tekemäni viritys on siis cembalon musiikillisen materian olennainen tekijä. Äänten korkeudet suhteessa toisiinsa muodostavat sen värisevän ilmavirran, joka kohtaa korvat ja siirtyy kehon sisäosiin. Tässä konsertissa tuo materia on ¼-komman keskisävelisesti viritetyn cembalon sointi.

¼-osa komman keskisävelinen viritys tarkoittaa, että kiinteäviritteisiä soittimia vaivaava ratkaisematon virityksellinen ongelma, komma, on ratkaistu jakamalla se vain neljän kvintin kesken. Esimerkiksi pianon tyypillisessä virityksessä, tasavireisyydessä, se on jaettu kaikkien 12 kvintin kesken, jolloin kaikki kromaattisen asteikon puolisävelaskelet ovat samankokoisia. Kiinteäviritteisissä soittimissa joudumme tekemään kompromisseja luonnonpuhtaiden ja hieman huojuvien intervallien välillä. Tasavireisyys jakaa hienoisen epävireen kaikkien käytössä olevien äänten kesken.

Keskisävelviritys sen sijaan haluaa  luonnonpuhtaita suuria terssejä. Luonnonpuhdas suuri terssi on kapea, täyteläinen, ihmeellinen. Jotta saan 6 luonnonpuhdasta suurta terssiä, loput kuusi ovat niin leveitä, että niitä saattaa olla vaikeaa tunnistaa tersseiksi. Kvinteistä tulee kapeita, huojuvia, mutta kun niiden keskelle soittaa puhtaan terssin, sointu soi ihanasti. Yksi kvintti jää ­– se on niin leveä, että se ulvoo, ja sitä kutsutaankin susikvintiksi. Lopputulos on se, että voin soittaa useassa sävellajissa todella kauniin soivasti, mutta kun mennään kvinttiympyrän alapuoliskolle, soinnut ovat räikeitä, huutavia.

Keskisävelvirityksen kulta-aikana, 1500–1600 -lukujen vaihteessa, varhaistonaalisen musiikin aikana kaukaisiin sävellajeihin seikkailtiin vain vähän. Niinpä puhtaat terssit kannatti sijoittaa niille soinnuille, joita käytettiin paljon. Viritys synnyttää hyvin epätasaisen kromaattisen asteikon, jossa puolisävelaskeleet ovat keskenään varsin eri kokoisia. Kromaattisuus kuulostaa siis nimensä mukaiselta, värikkäältä. Kromatiikalla leikittelevät kappaleet olivatkin hyvin yleisiä.

1500–1600 -lukujen taitteessa italialainen musiikillinen humanismi otti esikuvakseen antiikin draaman, jonka uskottiin olleen läpilaulettua. Musiikin tärkeimmäksi tehtäväksi tuli runouden affektiivisten sisältöjen vahvistaminen ja tukeminen. Musiikki oli olemassa siksi, että se myllertäisi, hoitaisi, järkyttäisi esittäjän ja kuulijan sisuksia runotekstien antamilla merkityksillä. Tähän sillä olikin edellä kuvattu, antiikin ajoista lähtien ymmärretty lääketieteellis-filosofinen kyky. Ajanjaksolla syntynyt uusi musiikki, seconda pratica, torjui prima pratican polyfonian säännönmukaisuuden, jotta sillä olisi voimakkaammat keinot retoriseen vaikuttavuuteen ja puhuvuuteen. Lauluääni pystyi tuottamaan sanoja sisältävää, sekä ihmisen järkeen, tunteisiin että ruumiinnestetasapainoon tehokkaasti vaikuttavaa musiikkia. Soittimet ymmärrettiin pitkään lauluäänelle alisteisina, ja ihanteellisessa soittamisessa jäljiteltiin lauluäänen ilmaisullisuutta.

Tämä resitaaliohjelma lähti rakentumaan toccatamaisten kappaleiden ympärille. Sana toccata (toccare = koskettaa; toccata = kosketettu) viittaa erityisesti soitinmusiikkikappaleeseen, mutta  sen varhaisvaiheilla on yhteys vokaalimusiikkiin. Toccatat kehittyivät toisaalta psalmimelodioita diminuoivista urkuintonaatioista, toisaalta niistä tuli soittimellisia vastineita seconda pratican affektiiviselle puhelaululle. 1600-luvun alkupuolen italialaiset toccatat ovat tavallisesti erilaisista jaksoista koostuvia, vain vähän temaattista ainesta sisältäviä polveilevia kappaleita. Niissä saattaa olla preludoimisen, lämmittelyn, soittamisen lähestymisen tuntu.

Girolamo Frescobaldin kahdessa osassa julkaistut toccatat ovat olleet minulle läheisiä lapsuudesta asti. Niissä on jotain haastavaa, kuritonta, viekoittelevaa. Tuntuu että niiden soittaminen on kurottautumista hämärän nuottitekstin läpi kohti möykkyä, joka hahmottuukin eläväksi ja minun omakseni. Musiikki on samaan aikaan kokonaista ja hahmotelmamaista. En koe niitä alkusoitoiksi jollekin, vaan itsessään kiinnostaviksi. Ne esittävät väittämän että musiikki voi olla reunoistaan huokoista, paeta suljettua ja koherenttia teosmaisuutta. Frescobaldin toccatat ovat virtaa, jossa elonhenget ryöpsähtävät välillä nopeasti, välillä lima juuttuu kiinni ja musta sappi alkaa kerääntyä sydämen ympärille, välillä kasaantunut höyry vuotaa ulos, joskus virta töksähtää niin että maailmankaikkeuden tactus jää haukkomaan henkeään. Frescobaldin toccatat ovat myös siinä mielessä erityisiä, että niiden julkaisujen sisältämissä esipuheissa Frescobaldi antaa suorasanaisia ohjeita toccatojen soittoon. Hän vertaa niitä aikansa laulumusiikkiin, jossa tärkeää oli laulutekstien antamien affektien tuottaminen. Toccatojen alut hän ohjeistaa soittamaan ”ad agio”, ihan rauhassa, ja sointuja murtaen. Monet nykycembalistit tekevätkin toccatojen alkuun pienen improvisaation. Ohjeissa korostuvat jaksojen välisten kontrastien etsiminen ja esiintyjän ratkaisut, joita nuottikuva ei voi täysin välittää. Frescobaldi antaa myös luvan esimerkiksi lopettaa toccatat sopivalta tuntuvaan kohtaan, jos tilaisuus niin vaatii.

Polveilevien, tunteilevien ja muljahtelevien soitinresitatiivien rinnalle olen sijoittanut kappaleita, jotka sisältävät toisteisuutta, jopa kenttämäisyyttä, kuten William Byrdin The Bells. Se on puhtaiden terssien sointikylpy c-duurissa, jonka voi ajatella tavallaan varhaisena minimalismina. Myös Byrdin Will Yow Walke the Woods soe Wilde perustuu kansanlaulumelodian toistolle ja varioinnille. Minulle nämä Byrdin kappaleet ­­– kuten myös Shiva Fesharekin kantaesitettävä teos ­­­– muistuttavat musica mundanasta, musiikin kyvystä liikuttaa koko maailmankaikkeutta, kun taas Frescobaldin toccatat siirtävät tuon liikkeen ihmiskehon heilahtelevien nesteiden tasolle.

Keskisävelisesti intonoidut äänet muodostavat materiaalin sekä konsertissa kuultavalle vanhalle että uudelle musiikille. Se on yhteinen maasto, jonka ajattelen sitovan eri aikojen musiikkia toisiinsa. Viritysjärjestelmän kaikki äänet ­– ne puhtaat ja ne ulvovat ­­­– ovat kaikki yhtä lailla kiinnostavia, eri tavoin affektiivisia, sisuksiamme liikuttavia. Vanhaa musiikkia soittaessani suhtaudun nykymusiikkimaisesti järjestelmän eri kokoisiin intervalleihin ja kuuntelen uteliaan kiinnostuneesti myös niitä ”kamalia”. Joissakin kappaleissa kuullaan paljon näitä hätkähdyttäviä intervalleja. Bachin Kromaattinen fantasia sijoittuu näin viritettynä kokemusmaailmassani jonnekin seconda pratican toccatan ja nykymusiikkiteoksen rajamaille. Toisissa taas nautitaan puhtaiden terssien ja pyöreästi soivien kolmisointujen soinnista. Pyrkimyksenäni on kokonaisuus, jossa vanha ja uusi musiikki soljuvat toisiinsa, ja viritysjärjestelmä yhdistää musiikit toisiinsa samaksi musiikiksi, nyt-hetkessä tapahtuvaksi värähtelevän ilman virraksi.

Keskisävelinen viritysjärjestelmä on kiehtonut uuden cembalomusiikin säveltäjiä Ligetistä alkaen. Tähän konserttiohjelmaan otin vanhan musiikin lisäksi mukaan lähes pelkästään minulle sävellettyä uutta keskisävelmusiikkia. Keskustelin säveltäjien kanssa virityksestä ja siitä, millaisen 1600-luvun alkupuolen musiikin kanssa olin aikeissa kappaleita yhdistää. Kerroin myös musiikin affektiivisuuteen liitetyistä historiallisista teorioista.

Vuonna 2017 tilasin Olli Virtaperkolta sooloteoksen, jonka kantaesitin 2018 ja josta tuli alkupiste tämä ohjelman hitaalle kokoamiselle. Olli kertoo kappaleestaan:

Fantasia ”Liberazione” on keskisävelvireiselle cembalolle säveltämäni sooloteos, jossa teoksen nimen mukaisesti toteutetaan musiikillisen vapautumisen prosessi ankaran satsityypin tekstuurista fantasiamaisen joustavaan musiikilliseen maailmaan. Teos alkaa laskevana kromaattisena chaconnen kaltaisena lamentona, joka tekstuurin tihentymisen ja pulssin kiihtymisen kautta alkaa rönsyillä ulos laatikkomaisista raameistaan. Musiikki muuttuu pulppuavaksi fantasiaksi, joka tarjoaa esittäjälle paljon improvisatorista joustavuutta niin rytmin kuin melodisen pintatason tulkinnassa.

Fantasia on sävelletty esitettäväksi ¼-kommakeskisävelvireessä, jossa huonosti soiva ns. susikvintti on sijoitettu sävelten es ja gis välille. Keskiävelvireen täysin huojumattomista intervalleista hyvin huojuviin eli epäpuhtaasiin intervalleihin vaihteleva intervallikirjo on teoksen keskeisiä musiikillisia voimavaroja. Fantasian alun lamentossa viritysjärjestelmän erityispiirteiden mahdollistamana konsonanssin ja dissonanssin käsitteet käännetään päälaelleen; perinteiset konsonanssit näyttäytyvät dissonanssisina ja päinvastoin. Tekstuurin muuttuessa fantasiamaiseksi viritysjärjestelmän hyvin soivuuden piirteet muuttuvat hallitseviksi, ja virtuoosiset diatoniset ryöpytykset pääsevät kukoistamaan soinnillisesti täydellisessä ympäristössä. Keskisävelvireen intervallisuhteisto esittäytyy koko komeudessaan kappaleen rauhoittavaa lopputaitetta edeltävässä kadenssissa, jossa kappaleen alun kromatiikan hengessä laskeudutaan cembalon matalimpaan rekisteriin liki oktaavin laajuisen sointuryöpytyksen myötä. Täydellisen huojumatonta äänikarkkia sisältävä sekvenssi päättyy rujoon susikvinttiin kappaleen temaattisen hengen mukaisesti.

Jonte Knifin Regina Coeli (2002) syntyi alun perin cembalisti Pilvi Liston A-tutkintoon hänen valitsemaansa teemaan. Kappale on variaatiomuotoinen ja käyttää pohjamateriaalinaan Regina coeli -cantus firmusta, joka soi kappaleen läpi. Hymni kulkee kaikissa osissa sellaisenaan, mutta ympäröivän tekstuurin ajoittain häivyttämänä. Jonte on ottanut keskisävelisen viritysjärjestelmän erityispiirteet hyvin kattavasti käyttöön. Niin puhtaiden suurterssien pinot, järjestelmän sisältämät kaksi luonnonseptimiä kuin erikokoiset puoliaskeleetkin ovat rikkaassa käytössä. Jonten kappaleesta huokuu hänen oma cembalistisuutensa, ja sellaisena sen soittaminen muistuttaa hieman Frescobaldin toccatojen soittamista. Regina coeli on musiikkia, jonka tekijä on hyvin lähellä soitinta ja sen sointia. Jonten kappaleen soittaminen tässä ohjelmassa on hauskaa myös siksi, että hän on suunnitellut soittimeni.

Riikka Talvitien Newspaper (2018) kuuluu alkujaan Barokkiyhtye Cornucopian toteuttamaan If All the World were Paper -esitykseen, jossa Riikan säveltämät miniatyyrit limittyvät yhteen englantilaisen 1600-luvun musiikin kanssa. Kappale tarttuu heliseviin trilleihin ja juoksutuksiin, jotka muuntuvat sanomalehdellä preparoidun cembalon matalan rekisterin rapinaksi. ”Newspaper on hyvin suoraviivainen ja havainnollinen kokeilu itselleni vieraan keskisävelvirityksen parissa”, säveltäjä toteaa. Tähän ohjelmaan sijoitin kappaleen ikään kuin yhdeksi mahdollisuudeksi soittaa Frescobaldin toccatan alkuarpeggiointi.

Shiva Fesharekilta tilaamani sävellys käy läpi sinnikkyydellä koko keskisävelviritetyn cembalon ambituksen. Sen harjoittelu on ollut hypnoottinen prosessi. Shiva kertoo teoksestaan:

’For Marianna’ (2021)is inspired by the fantastical graphic designs and the impossible architecture of MC Escher.  It was written for two antique instruments from different moments in time: the harpsichord and Roland RE-201 Space Echo. Both are beautifully designed objects steeped in history, yet from hundreds of years apart. 

Marianna Henriksson

Esiintyjätiedot

• Marianna Henriksson, cembalo
• Pekka Silén, sanomalehti
• Olli Ovaskainen, ääniteknikko
• Jukka Kolimaa, valot

Ohjelma

• Marianna Henriksson (*1983): Merulian Sketch / Warm up
• Girolamo Frescobaldi (1583–1643): Toccata 1/II
• Riikka Talvitie (*1970): Newspaper
• Frescobaldi: Toccata 11/II
• Jonte Knif (*1975): Regina coeli
• Frescobaldi: Toccata 8/I
• William Byrd (1543–1623): Will Yow Walke the Woods soe Wilde
• Olli Virtaperko (*1973): Fantazia “Liberazione”
• Johann Sebastian Bach (1685–1750): Kromaattinen fantasia
• Shiva Feshareki (*1987): For Marianna (ke.)
• Byrd: The Bells
• Frescobaldi: Toccata 11/I

Marianna Henriksson

Cembalisti Marianna Henriksson esiintyy useiden yhtyeiden jäsenenä ja solistina sekä Suomessa että ulkomailla. Henrikssonin monipuoliseen muusikon työhön ovat tähän mennessä kuuluneet esimerkiksi uuden cembalomusiikin kantaesitykset ja -levytykset, kansanmusiikkisovitukset, breakdance-shown maailmankiertueelle osallistuminen sekä soittaminen oopperaproduktioissa Monteverdistä Stravinskyn kautta Saariahoon. Koreografi Anna Mustosen kanssa hän on toteuttanut 1600-luvun musiikkia ja uutta tanssia yhteen tuovia esityksiä, kuten Maria-vesperin (2018, Zodiak Uuden tanssin keskus Helsinki & Helsingin barokkiorkesteri) ja Eroksen (2022, Zodiak & Suomalainen barokkiorkesteri). Mustosen ja Henrikssonin työ palkittiin Esittävän taiteen valtionpalkinnolla 2018. Vuoden 2023 alusta lähtien Henriksson on Suomalaisen barokkiorkesterin taiteellinen suunnittelija. Henrikssonin loppusuoralla oleva taiteellinen tohtorintutkinto käsittelee 1600-luvun musiikin affektien yhteyttä ajan fysiologisiin käsityksiin ja affektien toteuttamista monitaiteisella nykynäyttämöllä.

Shiva Feshareki

Shiva Feshareki is a British-Iranian composer, artist and turntablist, described as “the most cutting-edge expression of turntablism” and as “one of the most astonishing acts of musical alchemy” (BBC Radio 3).  Over the last decade, she has been a pioneer at the leading edge of both contemporary classical and electronic music scenes. As a self-described sonic architect, Feshareki is fascinated by the materiality of sound.  Her intrepid exploration of a 360-degree sound world encompasses compositions for orchestral, solo, choral, chamber, electronic and interdisciplinary installation works. 

In her live electronic compositions, she masterfully contorts samples of her acoustic compositions along with peculiarities from her own sample collection, employing an array of technology from vintage analogue tape echo, vinyl turntables, CDJs, to state-of-the-art ambisonic technology to create experiences that reveal the fluid and infinite interplay between sound and the physics of space.  Her acoustic and electronic compositions are therefore deeply intertwined and this hybrid approach has placed Feshareki at the forefront of electronic, acoustic and spatial composition.

Feshareki has performed extensively across the world in concert halls, art galleries, festivals and raves, with notable appearances at BBC Proms (Royal Albert Hall), The Tanks at Tate Modern, Southbank Centre, Barcelona’s Sonar Festival, the Moscow Museum of Modern Art (VAC Foundation), Casa Del Lago (Mexico), Mutek (Montreal), Hyperreality Festival of Club Culture (Vienna), Maerzmusik (Kraftwerk, Berlin) and Hellerau (European Centre for the Arts).

Feshareki has also worked alongside the BBC Singers, BBC Concert Orchestra, London Sinfonietta, London Philharmonic Orchestra, London Contemporary Orchestra, Ensemble Modern, Manchester Camerata, Netherlands Chamber Choir, Vienna Radio Symphony Orchestra, Düsseldorfer Symphoniker, Haroon Mirza, Yoshi Sodeoka and Arlo Parks to name just a few. In May 2022, Shiva released her critically acclaimed album Turning World, earning the title of The Guardian’s Contemporary Album of the Month.

Jonte Knif

Jonte Knif (s.1975) on muusikkoudesta musiikkiteknologian pariin ajautunut monisuorittaja, joka opiskeli cembaloa pääaineena ja nokkahuilua ja sävellystä sivuaineina. Myös soitinrakennus on hänelle hyvin läheinen ala, ja esimerkiksi Henrikssoninkin soitin on hänen suunnittelemansa.

Riikka Talvitie

Riikka Talvitie on toiminut laaja-alaisesti musiikin kentällä niin säveltäjänä, oboistina, pedagogina kuin erilaisissa luottamustehtävissä. Hän opettaa sävellystä Sibelius-Akatemian sävellyksen lehtorina. Viime aikoina hänen kiinnostuksensa on suuntautunut yhteisö- ja esitystaiteen alueille, erityisesti kysymykseen, miten tekijyyttä ja säveltämistä voisi jakaa. Hän viimeistelee parhaillaan taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa.

Olli Virtaperko

Olli Virtaperko (s. 1973). ”Olen koulutukseltani musiikin teoreetikko, päätoimisena freelance-säveltäjänä olen toiminut vuodesta 2005. Tuotantoni ytimen muodostavat orkesteriteokset Kuru ja Usvapatsas (2009 ja 2017) sekä konsertot luonnontorvelle (Moiré, 2021), vahvistetulle sellolle (Romer’s Gap, 2016) ja bartonisaksofonille (Multikolor, 2014). Säveltämisen ohessa olen laulanut Ultra Bra -yhtyeessä, luotsannut periodisoittimilla Frank Zappan musiikkia soittavaa Ensemble Ambrosiusta, toiminut musiikin alan luottamustehtävissä ja toimittanut musiikkiohjelmia Yle Radio 1:een.”