Margit Rahkonen: Puolikas taiteilijaparista: Margaret Kilpinen itsenäisenä toimijana
Abstrakti
Taiteilijapariskunta romanttisena ilmiönä on tuttu lukemattomista lehtijutuista, mutta musiikin taiteilijapariskuntia ei juurikaan ole käsitelty tutkimuksellisesta näkökulmasta. Lait, yhteisön säännöt, perhe-elämä ja taloudelliset tosiasiat sanelivat ehdot avioituneen naisen taiteilijantyölle vielä 1900-luvullakin. Säätelystä huolimatta lukuisat naiset ylsivät merkittäviin saavutuksiin erilaisilla musiikin aloilla.
Margaret Kilpinen (os. Alfthan, 1896–1965) oli pianisti, pedagogi ja säveltäjä Yrjö Kilpisen puoliso. Hänet muistetaan ensisijaisesti miehensä sävellysten tulkkina, ja hän olikin tämän musiikin vankkumaton puolestapuhuja, pianosävellysten ensiesittäjä ja liedien pianisti. Miehen sävellystyön arvo oli Margaretille kyseenalaistamaton. Hän oli kuitenkin myös itsenäinen musiikillinen toimija, joka opiskeltuaan ensin Helsingin Musiikkiopistossa pyrki edelleen kehittämään itseään pianistina ulkomaisten opintojen avulla. Hän esitti Kilpisen sävellysten lisäksi muutakin ohjelmistoa, rakennutti itselleen cembalon aikana, jolloin soitinta ei pianistien keskuudessa juurikaan arvostettu sekä edisti Urtext-painosten käyttöön ottoa. Lisäksi hän organisoi todennäköisesti ensimmäisen Suomessa järjestetyn mestarikurssin suomalaisille pianisteille. Sen piti legendaarinen saksalainen pianotaiteilija Eduard Erdmann. Margaret Kilpisen oma opetusura Sibelius-Akatemiassa jatkui 43 vuotta.
Pariskunta matkusti yhdessä mm. Saksassa Margaretin esittäessä Kilpisen soolo- ja liedohjelmistoa, ja lisäksi aviomies vietti pitkiä aikoja omilla ulkomaanmatkoillaan. Margaretin vastuulla olivat esiintymisten ja opetustyön lisäksi koti, perhe, sen lukuisat taiteilijavieraat ja muut käytännön asiat. Miten hän pystyi toteuttamaan itseään ja omia näkemyksiään musiikissa ja muussa elämässä? Mikä auttoi häntä pitämään yllä omaa musiikkisuhdettaan läpi vaiheikkaan avioliiton ja raskaista historiallisista käänteistä huolimatta?
Bio
Margit Rahkonen, MuT, työskenteli pitkään Sibelius-Akatemiassa ja sen DocMus-tohtorikoulussa. Hänen taiteellinen tohtorintyönsä koostui pääasiassa Franz Lisztin pianomusiikista, kirjallinen työ käsitteli Claude Debussyn pianoetydeitä. Hän on tutkinut esittävän säveltaiteen historiaa Suomessa erityisesti pianonsoiton osalta ja julkaissut aiheesta monografian, artikkeleita ja muita kirjoituksia.