Käsiohjelma: Tick, Tick… BOOM!

Jonathan Larsonin (1960–1996) omaelämäkerrallinen rock-musikaali, joka sijoittuu vuoden 1990 New Yorkin taiteilijamaailmaan.

Kuva: Roosa Oksaharju

Ohjaajan sanat

Tervetuloa!

Tick, Tick… BOOM! on tarina Jonathan Larsonista, yhdestä aikamme menetetyistä musikaalisäveltäjistä. Larson on seurannut minua läpi urani. Ensimmäinen ohjaamani musikaali oli hänen rock-musikaalinsa RENT Lahdessa vuonna 2011 ja aina siitä lähtien olen ollut rakastunut Jonathan Larsonin musiikkiin. Larsonin Tick, Tick… BOOM! on minulle myös 1990-luvun lapsena tuttu maailma. Se kertoo säveltäjän omasta elämästä New Yorkissa käsitellen pelkoa, jonka uskon meidän kaikkien tunnistavan: pelkoa riittämättömyydestä, vanhenemisesta sekä siitä, olemmeko tarpeeksi hyviä ihmisinä ja oman alamme ammattilaisina.

Esitys oli alun perin Larsonin itsensä esittämä monologi, josta myöhemmin syntyi off-Broadway-musikaali kolmelle esiintyjälle. Nyt olemme muuttaneet sen täysimittaiseksi ensemble-musikaaliksi Sonoren lavalle, jossa puhumme yhä päähenkilö-Jonin äänellä, mutta muistutamme samalle niistä omien päidemme pienistä mielipiteitä täynnä olevista äänistä. Kuten näytelmän henkilöt, elämme valintojemme kautta ja yritämme niin kovin löytää onnen ja onnistumisen, ennen sitä suurta väistämätöntä pamahdusta. Mutta onko meillä kaksi päivää vai kaksikymmentä vuotta? Larsonin tapaan olen itsekin todistanut ympärilläni monia, joihin Pohjoismaissakin vellonut aids-kriisi vaikutti henkilökohtaisesti. Näytelmän viesti tähän kaikkeen on siis varsin selkeä: Elä elämäsi nyt.

Jermo Grundström, ohjaaja

Kuva: Roosa Oksaharju

Jonathan Larson

Jonathan Larson  (1960-1996) oli Amerikkalainen musikaalisäveltäjä, jota pidetään hänen lyhyestä urastaan huolimatta yhtenä 1990-luvun tärkeimmistä musikaalivaikuttajista. Larsonin tunnetuimmat teokset on musikaalit Superbia (1984), josta ei koskaan tehty täyttä lavaversiota, omaelämänkerrallinen musikaali Tick, Tick… Boom! (1991) ja Pulitzer-palkittu rockmusikaali RENT (1996), joka jäi myös Larsonin viimeiseksi teokseksi, sillä hän kuoli Marfanin oireyhtymään päivää ennen RENTin kantaesitystä. RENT kuitenkin muutti amerikkalaisen musikaalikentän. RENTistä kirjoitettiin, että se tavoitti X-sukupolven edustajat samaan tapaan kuin musikaali Hair tavoitti boomerit 60-luvulla. Se myös voitti neljä Tony-palkintoa ilmestyessään, mm. vuoden parhaan musikaalin palkinnon. RENT siirtyikin suuren suosionsa myötä off-Boradwaylta Broadwaylle ja pyöri siellä aina vuoteen 2008 saakka, yltäen yli 5000 esityskertaan. RENT on edelleen teos, jota nykysmusikaalisäveltäjät pitävät yhtenä tärkeänä inspiraationsa lähteenä.

Kuva: Roosa Oksaharju

Prosessista

Opiskelijaesityksen tekeminen vaatii ohjaajalta erilaista ajattelutapaa kuin esityksen tekeminen ammattilaisten kanssa. Opettajana ja ohjaajana yhtäaikaa toimiminen pakottaa selkeyttämään omia ajatuksia ja toimintamalleja sekä avaamaan harjoitustilanteita tavalla, joka mahdollistaa opiskelijoille turvallisen ympäristön opetella ammattimaisia työtapoja ja käytäntöjä musiikkiteatterin alalla. Prosessissa täytyy muutoinkin olla vahvasti pedagoginen lähestymistapa, sillä opiskelijoiden tulee tietenkin päästä esittelemään omia vahvuuksiaan, mutta samalla heitä tulee myös haastaa ja tukea. Monimuotoinen näyttelijäkaarti, jossa kaikilla on erilaisia vahvuuksia ja kokemustaustoja luokin otollisen ilmapiirin, jossa opiskelijoiden on mahdollista oppia toisiltaan ja kehittyä ryhmänä. 

Tässä esityksessä käyttämämme kaksoismiehitys vaati rajallisesta aikataulusta aikamoisen siivun. Samalla se mahdollisti tekemämme dramatisoinnin kanssa kaikille opiskelijoille vastuullisen osan teoksesta, jolloin kaikki ensemblestä pääsevät loistamaan lavalla tasavertaisempina kuin perinteisesti musikaaleissa, joissa juoni usein pyörii vain muutaman pääroolin ympärillä. Harjoitusperiodin aikana olemme huomanneet kuinka jokainen lavalla on välttämätön teoksen toteutumiselle, mikä tukee hienosti myös sitä ajatusta, jota itse haluan teatterin tekemisestä opettaa: teatteri on ennen kaikkea joukkuelaji ja jokainen pelaaja on korvaamaton.

Jermo Grundström

Kuva: Roosa Oksaharju

Työryhmä

  • Jermo Grundström, ohjaus
  • Jyri Numminen, koreografia ja suomennos
  • Maritta Manner, musiikin johto
  • Sofia Tuovila, ohjaajan assistentti ja lauluvalmennus
  • Reeta Tuoresmäki, lavastuskonsepti
  • Pia Lasonen, puvustuskonsepti ja puvustus
  • Julia Trinh, maskeeraussuunnittelu
  • Ainu Palmu, valosuunnittelu
  • Anders Pohjola, äänisuunnittelu
  • Pekka Purhonen, näyttämömestari ja lavasteiden rakennus
  • John Ahlfors, Mikko Elonen, Mika Kolehmainen, Erno Kettunen, lavasteiden rakennus
  • Hanna Hurskainen, vastuulehtori
  • Tuomas Kesälä, musiikillinen mentori
  • Mirka Rättyä, tuottaja

Esiintyjät

  • Jon: Liisa Kivinen (27.5., 29.5. klo 13, 30.5.) / Santeri Helinheimo (28.5., 29.5. klo 19, 31.5.)
  • Susan: Sara-Maria Pirhonen (27.5., 29.5. klo 13, 30.5.) / Linnea Tähtinen (28.5., 29.5. klo 19, 31.5.)
  • Michael: Eino Niemelä (27.5., 28.5., 29.5. klo 13, 30.5.) / Tapio Viinikangas 29.5. klo 19, 31.5.)
  • Karessa: Aino Kovanen (27.5., 29.5. klo 13, 30.5.) / Tuuli Mäkiranta (28.5., 29.5. klo 19, 31.5.)
  • Rosa & Judy: Jane Kääriäinen
  • Myyjä & Isä: Lotta Pylkäs
  • Sonny: Santeri Helinheimo / Liisa Kivinen
  • Pam: Linnea Tähtinen / Sara-Maria Pirhonen
  • Ridge: Eino Niemelä / Tapio Viinikangas
  • Äiti & Bertha: Tuuli Mäkiranta / Aino Kovanen
  • Stephen Sondheimin ääni: Antti Ainola

Bändi

Maritta Manner, koskettimet
Risto Korhonen, kitara
Tuomo Purhonen, basso
Oskari Haapalainen, rummut

Alkuperäistuotanto

Jonathan Larson, käsikirjoitus, musiikki ja laulujen sanat
David Auburn, käsikirjoituskonsultti
Stephen Oremus, musiikin sovitus ja orkestraatio

Tick, Tick… BOOM! -musikaali kantaesitettiin Off-Broadwaylla kesäkuussa 2001. Esityksen tuottivat Victoria Leacock, Robyn Goodman, Dede Harris, Lorie Cowen ja Levy Beth Smith.

Kuva: Roosa Oksaharju

Musiikkiteatterin sivuainekokonaisuus

Musiikkiteatterin opintokokonaisuus on Taideyliopiston yhteisenä opetuksena toteutettava yhden lukuvuoden mittainen maisterivaiheen syventävä opintokokonaisuus. Opetus toteutetaan Taideyliopiston avoimella kampuksella. Tarjoamme opiskelijalle eväitä toimia esiintyvänä ammattilaisena taiteenlajissa, joka vaatii monen eri osa-alueen suvereenia hallintaa. Musiikkiteatterin opetus toteutetaan ryhmäopetuksena. Opinnot koostuvat tanssin, musikaalilaulun, äänenkäytön, ensemble-laulun ja näyttelijäntaiteen opinnoista sekä mestarikursseista ja työpajoista. Pääset toimimaan tiiviissä yhteistyössä eri taiteenalojen ammattilaisten kanssa. Opintokokonaisuus on luotu yhteistyössä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian kanssa. Opintojen laajuus on 10–30 opintopistettä ja opinnot kestävät kaksi vuotta.

Kuva: Roosa Oksaharju

Taiteilijaesittelyt: Taiteellinen työryhmä

Jermo Grundström on Essexin yliopistosta Lontoosta (East 15 Acting School) 2014 valmistunut teatteriohjauksen maisteri ja hän opettaa näyttelijäntyötä musiikkiteatterin opiskelijoille sekä Helsingissä Taideyliopistossa että Tampereen korkeakouluyhteisössä. Hän on myös toiminut Skådespeleri i Helsingfors -linjan vastaavana opettajana kausina 2020–2021 sekä 2022–2023. Grundströmin viimeisimpiä ohjaustöitä on ollut mm. Spamalot-musikaali (Raseborg Sommarteatern, 2023), The Addams Family -musikaali (Seinäjoen kaupunginteatteri, 2023), Älä rakasta minua humalassa -monologinäytelmä (Musiikkiteatteri Kapsäkki 2022), Venus turkiksissa (Musiikkiteatteri Kapsäkki, 2018) sekä monologinäytelmä Siipirikko (Valtimonteatteri, 2016). Hän on tämän lisäksi ohjannut lukuisia farsseja ja draamoja eri teattereihin. Ensi syksynä Grundström ohjaa Tryckeri Teaterniin, Raaseporiin jännitysnäytelmän Kvinnan i Svart (“Mustapukuinen nainen”). 

Jyri Numminen on Lahden Musiikki- ja Draamainstituutista 2007 valmistunut Muusikko AMK (musiikkiteatteri sv), joka toimii Suomen musiikkiteatterikentällä moninaisesti opettajana, koreografina, näyttelijänä sekä musikaalisuomentajana. Hänen viimeisimpiä töitään koreografina on ollut mm. koko perheen näytelmä Ronja ryövärintytär (Seinäjoen kaupunginteatteri, 2024) sekä musikaalit Tootsie (Lahden kaupunginteatteri 2023), Xanadu (Törnävän kesäteatteri, 2023), The Addams Family (Seinäjoen kaupunginteatteri 2023), Something Rotten (Törnävän kesäteatteri 2021 ja Lahden kaupunginteatteri, 2022) ja Spamalot (Törnävän kesäteatteri, 2019). Suomentajana Nummisen arkistoista löytyvät mm. musikaalit Viimeiset 5 vuotta, Godspell, Alastomat kundit lavalla sekä Tick, Tick… Boom! -kirjoittajan Jonathan Larsonin tunnetuin teos, rock-musikaali RENT.

Pianisti-kapellimestari Maritta Manner toimii monipuolisesti musiikin alalla. Hän viihtyy erityisesti laulu-, teatteri-, kamari- sekä nykymusiikin parissa. Monenlaisten konserttien ja keikkojen lisäksi hän työskentelee tällä hetkellä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa. Viime vuosina hän on musisoinut myös mm. Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa. Manner toimii erilaisten mestarikurssien, kesäleirien ja kilpailujen säestäjänä ja keikkamuusikkona eri orkestereissa. Häntä on voinut kuulla monesti Kumaus ja Brinkhall soi -festivaaleilla. Vakituisia yhtyeitä hänellä on mm. nykymusiikkikvartetti Hai, palkittu lied-duo Punkeri&Manner sekä Tango Mono. Musiikissa ja elämässä hänelle merkittävää on yhteistyön voima.

Sofia Tuovila on helsinkiläinen musiikkiteatterin monitoiminainen, jolla on kokemusta muun muassa musikaaliartistin töistä, musiikin johtamisesta, suomentamisesta, sovittamisesta sekä lauluvalmennuksesta. Opinnoissaan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmäss Sofia on painottanut monipuolisia laulu- ja piano-opintoja sekä laulupedagogiikan opintoja. Seuraavaksi hän suuntaa Lontooseen opiskelemaan teatterikapellimestariksi (Royal Academy of Music). Musikaalinörttinä Sofia on innoissaan päästessään työstämään Tick Tick… Boom! -musikaalia, tätä legendaarista kulttiklassikon maineesta nauttivaa nykymusikaalien suunnannäyttäjää.

Lavastaja Reeta Tuoresmäki on suorittanut opintonsa Aalto-yliopistossa ja Taideyliopistossa. Hän on opiskellut teatterialaa myös Liettuassa Klaipėdan yliopistossa sekä Vilnan musiikki- ja teatteriakatemiassa. Lavastustyö on liittynyt pääsääntöisesti oopperatyöhön, mutta se on täydentynyt säännöllisillä vierailuilla teatteriin, elokuviin, sarjoihin sekä sirkus- ja tanssiesityksiin. Lavastustöiden lisäksi Tuoresmäki suunnittelee esityksiin usein myös pukuja. Hän toimi Suomen kansallisoopperassa lavastaja Anna Kontekin assistenttina vuosina 2017-2018, ja on työskennellyt aktiivisesti samassa talossa yleisötyön tuotannoissa lavastajana ja pukusuunnittelijana.  Kansainvälisissä tuotannoissa Liettuassa ja Belgiassa Tuoresmäki on toiminut mm. ohjaaja Kristian Smedsin assistenttina. Lisäksi hän on toiminut kiertuetuottajana vierailuesityksissä mm. Wienissä, Pietarissa, Hampurissa, Münchenissä, Marseillessa ja Tukholmassa. Tulevia lavastuksia voi nähdä esim. Tampereen työväen teatterissa syksyllä 2024.

Pia Lasonen on helsinkiläinen freelance-pukusuunnittelija joka työskentelee Sibelius-Akatemiassa puvustomestarina. Lasonen valmistui Mikkelin ammattikorkeakoulusta marraskuussa 2011 ja aloitti työt Sibelius-Akatemiassa seuraavana vuonna. Lisäksi hän tekee laaja-alaisesti pukusuunnittelua vapaan kentän ooppera- ja musikaalituotantoihin. Lasosen viimeisimmät suunnittelutyöt ovat Poppean kruunaus ja Figaron häät -oopperat Sibelius-Akatemialle, La Finta Giardiniera Helsingin Konservatoriolle ja Robin Hood Opera Tellukselle. Musiikkiteatterituotantojen lisäksi hän työskentelee myös tv-sarjoissa ja elokuvissa lavastajana ja puvustajana, sekä tekee ja valmistaa mittatilaustyönä vaatteita rockbändeille.

Julia Trinh on freelance meikkiartisti, joka on toiminut elokuvien, oopperan ja muodin maailmassa. Muutamia produktioita, joissa hän on työskennellyt ovat muun muassa Palimpsesti (2022), Mozartin Taikahuilu (2022), Puccinin Turandot (2023) ja Lindgrenin In Transit (2023). Tick, Tick… Boom on Trinhin ensimmäinen musikaali, johon hän tekee maskeeraussuunitelman. Trinh aloitti nuorena meikkaamisen hänen esiintymispainoitteisten harrastustensa takia ja vasta myöhemmin uppoutui kunnolla alaan. Hän on tunnettu pehmeästä ja hellävaraisesta otteesta ja tavastaan maskeerata. Vapaa-ajallaan Trinh tykkää tehdä musiikkivideoita ja tällä hetkellä hän opiskelee myös muotia.

Ainu Palmu on valosuunnittelija ja valotaiteilija. Hän tekee esityksiin myös animaatioita, muuta videosisältöä ja lavastusta. Palmu valmistui valosuunnittelijaksi sekä Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta (BA) vuonna 2000 että University College Londonista (MSc) vuonna 2008. Hän aloitti valosuunnittelijana 2000-luvun alussa ja olen siitä lähtien työskennellyt pääosin nykysirkuksen, tanssin ja musiikin parissa. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Jyrki Karttusen, Jorma Uotisen, Pirjo Yli-Maunulan sekä Totem-Teatterin, Kallo Collectiven ja Sivuun ensemblen kanssa.

Anders Pohjola on laaja-alaisesti vapaalla kentällä toimiva äänisuunnittelija. Hän työskentelee musikaali- ja oopperaproduktioiden lisäksi usein myös nykymusiikin konserteissa. Pohjola tekee mielellään yhteistyötä erityisesti nuorten muusikoiden ja esiintyjien kanssa.

Kuva: Roosa Oksaharju

Taitelijaesittelyt: Esiintyjät

Santeri Helinheimo on työskennellyt näyttelijänä teattereissa, tv-sarjoissa sekä elokuvissa. Hänet nähtiin Lilla teaternin ONCE-musikaalissa vuosina 2020–2023 sekä viime talvena Turun kaupunginteatterin musikaalissa Cabaret. Seuraavaksi hänet nähdään Kuopion kaupunginteatterin tuotannoissa. Helinheimo on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvattajaksi sekä toteuttanut esityksiä teatterin vapaalla kentällä myös säveltäjän ominaisuudessa.

Liisa Kivinen on helsinkiläinen laulaja ja muusikko. Kivinen viimeistelee parhaillaan maisteriopintojaan Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla. Hän työskentelee monipuolisesti muusikkona, opettajana ja kuoronjohtajana, jonka lisäksi hän säveltää ja sovittaa musiikkia erilaisiin projekteihin, muun muassa a cappella -yhtye Flokille.

Aino Kovanen on helsinkiläinen laulaja ja muusikko, joka viimeistelee maisteriopintojaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemialla. Hän on opiskellut syksystä 2022 asti Taideyliopiston musiikkiteatterin maisterikoulutuksen opintokokonaisuudessa sekä syventänyt opintojaan keväällä 2023 Göteborgin yliopistossa (Academy of Music and Drama) opiskellen musiikkiteatteria, laulua ja tanssia. Kovanen soittaa myös poikkihuilua ja pianoa sekä keikkailee monipuolisesti eri kokoonpanoissa opintojensa ohessa. Aiemmin häntä on voinut nähdä mm. Taideyliopiston musiikkiteatteriproduktioissa Kaamoskonsertti ja Lippapiste sekä Lahden Kesänäyttämön lavalla.

Jane Kääriäinen on helsinkiläinen freelancenäyttelijä (FIA). Hän on näytellyt mm. Helsingin ja Lahden kaupunginteattereissa, Ryhmäteatterissa, Teatteri Vanha Jukossa sekä Hämeenlinnan ja Riihimäen teattereissa sekä useassa suomalaisessa kameratuotannossa; elokuvissa, sarjoissa ja lyhytelokuvissa erikokoisin roolein. Lisäksi hän tekee paljon äänitöitä kanavaäänenä, mainoksissa ja dubbauksissa sekä käy opettamassa äänitöitä. ”Valmistuin 2009, joten oli aika päivittää itseäni ”Jane 2.0” -versioon. Viimeiset kaksi vuotta musiikkiteatterin opintokokonaisuudessa ovat olleet antoisia ja odotan innolla esityskautta. On kiva päästä vielä kerran yhdessä lavalle tällä porukalla, jonka kanssa olen oppinut paljon, haastanut itseäni ja saanut myös vahvistavaa tukea. Ja mikä parhainta; tutustunut upeisiin ihmisiin, joista olen saanut ystäviä. Tick, Tick… Boom! on hieno lopetus kahdelle vuodelle.”

Tuuli Mäkiranta on Turusta Helsinkiin kotiutunut laulaja ja muusikko. Hän valmistuu vuoden päästä musiikkikasvatuksen maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja jatkaa syksyn ajan opintoja musiikkiteatterin sivuainekokonaisuudessa. Hän on tehnyt musiikkiteatteriproduktioita 9-vuotiaasta asti. Viime vuosina hänet on nähty muun muassa Lahden Kesänäyttämöllä Max & Mortiz -musikaalissa sekä Taideyliopiston talvimusikaalissa Toivo painaa tonnin. Tuuli kirjoittaa myös omaa musiikkia ja laulaa Musta lammas -kuorossa.

Eino Niemelä opiskelee musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemialla nyt kandidaatin tutkinnon toista vuotta. Hänen pääaineenanaan on laulu, tarkalleen ottaen Pop/Jazz- ja klassisenlaulun tunneilla. Laulun lisäksi Eino tanssinut noin kuusi vuotta eri tyylilajeja mm. hiphop, jazz ja locking. Musikaaliteatteri on hänen intohimonsa jo pienestä lähtien ja tulee aina olemaan.

Sara-Maria Pirhonen on Helsingistä kotoisin oleva näyttelijä, tanssija ja musikaaliartisti (FIA). Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta näyttelijäntyön maisteriksi keväällä 2023. Hänellä on myös tanssitaiteen kandidaatin tutkinto Tukholman Taideyliopistosta. Pirhonen on työskennellyt laaja-alaisesti esittävän taiteen parissa ja ollut mukana erilaisissa produktioissa teatterin ja elokuvan kentällä. Viime vuodet 2021–2024 hän on mm. työskennellyt opintojensa ohessa vierailevana näyttelijänä Lahden Kaupunginteatterissa. ”Mua kiehtoo eri taiteen alojen yhteistyöt sekä uudet näyttelijäntyölliset haasteet. Vastavalmistuneena palan halusta työskennellä kunnianhimoisten ja samalla empaattisten taiteen tekijöiden kanssa, jotka käsittelevät rohkeasti teoksissaan sekä iättömiä, että ajankohtaisia aiheita. Musiikkiteatterin opintokokonaisuus on ollut antoisa ja odotan innolla mitä tuleva tuo tullessaan. Ihanaa kun olette juuri nyt täällä ja aurinkoista kesää!”

Lotta Pylkäs valmistuu jouluna 2024 musiikin maisteriksi pääaineenaan klassinen laulutaide ja sivuaineenaan musiikkiteatteri. Lisäksi Pylkäs suorittaa pätevöittäviä pedagogisia opintoja ja opettaa yksityisesti. Hän on toiminut laulajana, näyttelijänä ja kuorolaisena niin oopperan, operetin, puheteatterin kuin musikaalinkin parissa mm. Kouvolan Teatterissa, Kivinokan kesäteatterissa ja OperArtin tuotannoissa. Syksyllä 2024 Pylkkään voi nähdä Emmerich Kálmánin Mustalaisruhtinatar-operetin kreivitär Anastasian roolissa esimerkiksi Porissa ja Nokialla.

Linnea Tähtinen on turkulaislähtöinen laulaja-näyttelijä (FIA). Koulutukseltaan hän on musiikin ja musiikkiteatterin kandidaatti Chichesterin yliopiston konservatoriolta. Tick, Tick… Boom! on hänen viimeinen opintonäytteensä Taideyliopiston musiikkiteatterin maisteritason sivuainekokonaisuudessa. Tähtistä on aiemmin nähty muun muassa Aleksanterin teatterissa produktiossa Lemmennostatus, Portsmouthin New Theatre Royalissa teoksessa Made in Dagenham, Chichesterin Minerva-teatterissa Howard Moodyn oopperassa Push, sekä Chichesterin yliopiston musikaaliteatteriyhteisön produktioissa Half a Sixpence ja The Music Man. Teatteri- ja musiikkitöiden lisäksi Tähtinen työskentelee ryhmäliikunnanohjaajana.

Tapio Viinikangas on helsinkiläinen esiintyjä, laulaja ja viulisti. Hänen kandiopintonsa Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmässä ovat juuri tulleet päätökseen, ja ensi syksystä lähtien Viinikankaan maisterivaiheeseen sisältyy muun muassa opintoja Taideyliopiston musiikkiteatterin opintokokonaisuudessa. Opintojen ohella Viinikangas työskentelee freelance-esiintyjänä sekä sosiaalisen median sisällöntuottajana ja vaikuttajana. Hän kuvailee taiteilijuuttaan runsaaksi ja monipuoliseksi, ja parasta muusikon arjessa hänestä ovatkin monenlaiset kokemukset aina klassisen musiikin konserteista rock-musikaaleihin.

Kuva: Roosa Oksaharju

Taiteilijaesittelyt: Bändi

Risto Korhonen (s. 2002) on Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva kitaristi. Hän on valmistunut muusikoksi Joensuun konservatoriosta ja opiskelee nyt ensimmäistä vuotta Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen koulutusohjelmassa. Korhonen on työskennellyt kitaristina muun muassa Ilmavoimien Big Bandissa sekä Joensuun Kaupunginorkesterin avustajana. Nykyään hän toimii opintojen ohella fleelancerina.

Tuomo Purhonen (s. 2000) on Sibelius-Akatemian jazzosastolla opiskeleva kontra- ja sähköbasisti. Purhonen soittaa muun muassa Helmi Antila Quartetin sekä Olli Virtanen Groupin riveissä.

Oskari Haapalainen (s. 1996) valmistui Oulun konservatoriosta muusikoksi vuonna 2017 ja aloitti samana vuonna musiikkikasvatuksen opiskelut Oulun yliopistossa. Kandiksi valmistuttuaan hän muutti Helsinkiin ja aloitti vuonna 2023 musiikkipedagogin opinnot Metropoliassa. Freelancer-muusikkona hän työskennellyt sessioluontoisesti useissa yhtyeissä mm. Portion Boys ja Pasi ja Anssi. Säveltäjänä ja teatterimuusikkona hän on ollut mukana luomassa Puolangan Pessimistien musikaalit vuosina 2019–2023.

Tämä opiskelijatuotanto esitetään Music Theatre Internationalin luvalla. Kaikki tuotannon esitysmateriaalit ovat MTI:n toimittamia. Musikaalin käännöksen oikeuksia valvoo MTI. www.mtishows.co.uk

Kuva: Roosa Oksaharju