Käsiohjelma: Talven nuoret taiteilijat: Matilda Bergman
22.1.2022 klo 14
Ohjelma
John Cage (1912–1992): Six Melodies, osat 1-3, 5 ja 6 (1950)
Matthew Whittall (s. 1975): Sketches before a storm (2006)
Claude Debussy (1862–1918): La cathédrale engloutie (1910), sov. Laura Linkola
Tōru Takemitsu (1930-1996): And then I knew ’twas Wind (1992)
Esiintyjät
Matilda Bergman, konserttikantele
Heidi Ilmolahti, viulu
Emilia Karhi, huilu
Laura Linkola, konserttikantele
Mariette Reefman, alttoviulu
Sitten tiesin sen olevan tuuli
Konsertin aiheita ovat idän ja lännen kulttuurien vaikutteet toisiinsa sekä mielen virtaavat liikkeet tietoisen ja tiedostamattoman välillä. Musiikki nostaa asioita mielen eri kerroksista koetun piiriin, kuvaa niitä ja luo niiden kokemiselle kontekstin.
”Siitä minkä tiedän ja tiesin
vetäydyn taemmas
siitä minkä muistan
minä etsin kohtaa
josta näen paremmin.”
– Solveig von Schoultz: Pilvenvarjo. Suom. Helena Anhava
Säveltäjä John Cage oli yksi merkittävistä 1900-luvun avantgardisteista, jonka tuotantoon vaikutti muun muassa kiinnostus zen-buddhalaisuuteen ja intialaiseen filosofiaan. Cage esitti, että musiikin tarkoitus on ”hiljentää ja kirkastaa mieli ja siten valmistaa se alttiiksi jumalallisille vaikutuksille”. Cagea kiinnosti nonlineaarinen aikakäsitys, minkä voi kuulla myös heijastuvan teokseen Six Melodies(1950). Sen minimalistiset elementit antavat tilaa hengittää ja luovat tilan, jossa ei ole kiire mihinkään eikä tarvitse olla matkalla minnekään. Teos on sävelletty alun perin viululle ja kosketinsoittimelle.
”Ja sitten on kesken matkan
ja paahtavassa helteessä näkee
maiseman niin syventyneenä itseensä,
että ei tiedä sanoa onko se vuori,
ei tiedä mikä on
lähtenyt tästä varjoamasta.”
– Mirkka Rekola: Puun syleilemällä
Matthew Whittallin kanteleelle ja huilulle säveltämä Sketches before a storm (2006) on nimensä mukaisesti maisemaluonnoksia ennen myrskyä. Yhdeksän musiikillista taulua seuraavat toisiaan välillä saumattomasti, välillä hiljaisuuden päässä toisistaan. Teos on saanut innoituksensa japanilaisista taidemuodoista, erityisesti sumi-e -nimisestä tussimaalaustekniikasta. Maalausten aiheena onusein maisemat, joissa tarkkaa jäljentämistä tärkeämpää on mielikuvan ja vaikutelman maalaaminen, jolla ilmaistaan sisäistä mielenmaisemaa.Sävellys myös vertautuu tussimaalaukseen, jossa valkoinen kangas ja tyhjä tila on yhtä merkityksellinen kuin sille maalatut siveltimenvedot. Säveliäkin painokkaammin voi puhua hiljaisuus niiden välissä.
”Etsin yhä alkuperääni. — Vesi ja aika ovat muovanneet maisemasta ainutlaatuisen. Se herättää kysymyksen millaista oli ennen meitä ja millaista on meidän jälkeemme. Maisema saattaa muuttua, mutta tarinat toistuvat läpi aikojen.”
– Valokuvataitelija Susanna Majuri näyttelystään Odotan sinua
La cathédrale engloutie (1910), suomeksi Uponnut katedraali, on kymmenentenä Claude Debussynsäveltämässä 24 pianopreludin kokonaisuudessa. Sävellyksen taustalla on legenda uponneesta Ysin kaupungista ja sen katedraalista, joka myytin mukaan toisinaan nousee vedestä. Teoksessa voi kuulla kirkonkellot ja urkujen pauhun, kun katedraali kohoaa aalloista vaipuakseen sinne pian uudestaan. Vaihtuvat tempot ja säveltasosuhteiltaan huimat modulaatiot maalaavat vedenalaista maisemaa ja luovat vaikutelmaa toisesta todellisuudesta. Debussyn kiinnostus idän kulttuureihin kuuluu teoksessa pentatonisena eli viisisävelasteikkona, johon hän ihastui kuullessaan jaavalaista gamelan-musiikkia.
”Minä puhun sinulle unohduksesta
tulevaisuuden muistin,
kaikki toistuu eikä toistu,
minä puhun unohduksen vesistä,
minä annan muistin olla,
ja se on toinen.
Sanon rakastettu, kaivattu;
ja hän on mennyt. Ja hän on täällä.”
– Mirkka Rekola: Kuutamourakka
Japanilaisen Tōru Takemitsun musiikkiin on vaikuttanut niin amerikkalainen John Cage kuin ranskalainen Claude Debussy. Juuri John Cage, jonka estetiikkaan zen-filosofialla oli suuri vaikutus, sai Toru Takemitsun katsomaan aiemmin vieroksumaansa japanilaista traditiota positiivisessa valossa. Säveltäjistä tuli kollegojen lisäksi ystäviä, joilla oli vaikutusta toistensa musiikkiin. Alun perin huilulle, alttoviululle ja harpulle sävelletty And then I knew ’twas Wind on eräänlainen kunnianosoitus Takemitsun ihailemalle Debussylle. Teos siteeraa Debussyn sonaattia n:o 2 samalle kokoonpanolle, ja teoksessa voi kuulla muitakin vaikutteita hänen musiikistaan. Sävellyksen nimi on lainattu Emily Dickinsonin runosta “Like Rain it sounded till it curved / And then I knew ‘twas Wind — / It walked as wet as any Wave / But swept as dry as sand — / –”. Teoksen aiheena on Takemitsun mukaan ”tuulen merkit luonnossa sekä sielun tai tiedostamattoman mielen merkit, jotka jatkavat puhaltamistaan kuin tuuli läpi tietoisuuden”.
”Vesi liikehtii oikullisesti, vuoroin hulvahtaa peittämään kaiken rantaa kulkevan jalkojen ympärillä, vuoroin vetäytyy paljastaen kätkettyä. Tästä on kuljettu ennenkin, nähty ehkä muuta ja valaistus on ollut toinen. Mutta vesiraja on sama, sama rantaviiva olevan ja menneen välillä.
— Olen vain kulkenut rantoja myöten, paikkoihin jossa en ole aikoihin ollut, ja sitten on mieleeni tullut yhtä ja toista, miksi kävi niin kuin kävi, ja miksi ihmiseksi tuleminen kestää niin kauan.
Jalansijoja, kiviä aseteltavaksi siellä missä vesi velloo edestakaisin.”
– Solveig von Schoultz: Pitkin vedenviivaa. Suom. Jaana Koistinen