Tuure Koski syventyi tohtorintutkinnossaan jazzbasson historian merkittävimpään muutokseen, murtorytmiin

1950- ja 1960-luvuilla kehittynyt murtorytminen soittotapa nosti basistit aiempaa aktiivisempaan rooliin jazzyhtyeissä. Näin esittää Tuure Koski neljästä konsertista ja äänitteestä koostuvassa tohtorintutkinnossaan.

Photo: Juha Uusitorppa

Pianisti Bill Evansin triossa soittanut basisti Scott LaFaro kehitti 1950­- ja 1960-lukujen taitteessa soittotavan, jossa basso ei enää sitoudu toistuvaan ja säännönmukaiseen rytmiin, vaan improvisoi vapaasti. Tätä kutsutaan termillä ”broken time”. Sen käyttäminen oli aikanaan merkittävin jazzin historiassa bassonsoitossa tapahtunut muutos. Koski on suomentanut tutkinnossaan tämän käsitteen ”murtorytmiksi”. Siinä basistit luopuivat säännöllisestä ja toistuvasta rytmikuvioista ja korvasivat ne vaihtelevilla rytmikuvioilla tai jatkuvasti muuttuvalla ja improvisoidulla rytmillä.

Tutkinnossaan Koski esittää uusia näkökulmia siihen, miten säestyksellisestä rytmin improvisoinnista tuli merkittävä osa elävää jazzperinnettä.

”Jazzin bassonsoitossa keskeistä on säestyksen rytmitys. Edelleen ero perinteisen tai modernin soiton välillä syntyy siitä, valitseeko basisti soittaa murtorytmisesti vai hyödyntääkö säännöllisesti toistuvaa bassokuviota tai rytmiä”, Koski tarkentaa. 

Kosken tohtorintutkinnon taiteelliset osiot – neljä konserttia ja äänite Mental Models – perustuivat basson murtorytmin historialliseen kehitykseen. Konsertit toimivat oppimistilanteina, joissa Koski tutki murtorytmiä soittamalla yhtyeiden kanssa. Kokonaisuuden teemoina olivat tonaalinen jazz, modaalinen jazz, free jazz, latin jazz ja 1970-luvun jazz. 

”En halunnut kopioida minkään tietyn aikakauden soundia tai tietyn esikuvan soittoa, vaan tavoitteenani on ollut soittaa omalla tavallani valikoitujen raamien puitteissa ja löytää improvisointiini sopivia musiikillisia työkaluja.” 

Kosken kirjallinen tutkielma käsittelee murtorytmisen soittotavan kehitystä kolmen merkittävän kontrabasistin, Scott LaFaron, Jimmy Garrisonin ja Ron Carterin, soiton kautta. Tutkimuksen keskeistä aineistoa ovat hänen tekemänsä transkriptiot Bill Evans Trion, John Coltrane Quartetin ja Miles Davis Quintetin levytyksiltä vuosilta 1959–1967. 

Basson ilmaisun vapautuminen muokkasi myös jazzyhtyeiden vuorovaikutusta

Koski esittää, että kontrabasson rytmisen roolin vapauduttua murtorytmisyyden myötä muusikoiden keskinäinen vuorovaikutus nousi entistä enemmän huomion kohteeksi. Murtorytmistä tuli uusi keino hallita myös kappaleen kokonaismuotoa. Koski kertoo, että improvisoiva basisti joutuu usein kaikenlaisissa musiikkityyleissä pohtimaan, kuinka tiiviisti kompin rytmikuvioihin tulee sitoutua, ja mikä parhaiten tukee musiikillista kokonaisuutta.

”Taiteellisen tohtorintutkinnon tekeminen on ruokkinut musiikillista mielikuvitustani ja laajentanut musiikillista ymmärrystäni. Koen olevani valmiimpi tarjoamaan yhtyeelle ratkaisuja, jotka eivät ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen”, Koski toteaa.

Tuure Kosken taiteilijakoulutuksesta valmistuva tohtorintutkinto tarkastetaan 9.9.2023 klo 12 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Helsingin Musiikkitalon Black Box -salissa.

  • Kirjallinen osio: Basson murtorytmi kolmessa 1960-luvun jazzyhtyeessä – Tarkastelun kohteena basistit Scott LaFaro, Jimmy Garrison ja Ron Carter
  • Tutkinto kokonaisuudessaan: Murtorytminen jazzbassonsoitto
  • Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Jukkis Uotila (pj), Jari Perkiömäki, Teemu Viinikainen, Anders Jormin, Mikko Helevä (konsertit 3.–5.) ja Kari Heinilä (konsertit 1 ja 2)
  • Tutkielman tarkastajat: Professori Erkki Huovinen ja MuT Jarno Kukkonen
  • Tarkastustilaisuuden valvoja: MuT Sami Linna

Lisätietoja

Tuure Koski
040 551 5311
tuure.koski@uniarts.fi

Tuure Koski (s 1969) on helsinkiläinen muusikko ja säveltäjä, joka soittaa kontrabassoa ja sähköbassoa yhtyeissään Tuure Koski Mental Models ja Turgan trio. Hän on myös tuttu muun muassa kokoonpanoista Riku Niemi Orchestra, William Suvanne Chess & Jazz, XL, Manuel Dunkel Quartet, MrFonebone, Pessi Levanto, How Many Sisters & Kirmo Lintinen Trio, Ira Kaspi, Laura Sippola, Anneli Saaristo, Jarkko Toivonen, Merja Larivaara ja Kyösti Mäkimattila & Varjokuva. Hän on vieraillut muun muassa UMO Jazz Orchestrassa, Radion Sinfoniaorkesterissa ja Helsingin Kaupunginorkesterissa.