Taideyliopistoon valittiin 322 uutta opiskelijaa

Taideyliopistoon valittiin ensimmäistä kertaa opiskelijoita kulttuurisen musiikintutkimuksen ja kirjoittamisen kandidaattiohjelmiin.

Opiskelijoita. Kuva: Veikko Kähkönen

Taideyliopiston uudet opiskelijat on valittu. Uusia perustutkinto-opiskelijoita valittiin 322, joista 35 Kuvataideakatemiaan, 202 Sibelius-Akatemiaan ja 85 Teatterikorkeakouluun. 

Perustutkintokoulutuksen hakukohteisiin tuli yhteensä 4681 hakemusta (hakijoita oli yhteensä 3886). Hakemuksista 890 oli Kuvataideakatemiaan, 1460 Sibelius-Akatemiaan ja 2331 Teatterikorkeakouluun.

Taideyliopisto kuuluu Suomen halutuimpiin opiskelupaikkoihin, sillä noin 8 % hakeneista tuli valituksi. Suosituimmat hakukohteet olivat näyttelijäntaiteen koulutusohjelma, kuvataiteen koulutusohjelma sekä uusi kirjoittamisen kandidaattiohjelma.

Kansainvälisten hakijoiden osuus oli 22,5 %. 

Hakeneiden ja valittujen opiskelijoiden määrä vaihtelee eri vuosina, koska kaikkiin koulutusohjelmiin ei oteta vuosittain uusia opiskelijoita.

Taideyliopistoon keväällä 2022 valitut opiskelijat 

Verkkosivujen listalla lukevat vain niiden valituiksi tulleiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkistamiseen. 

Hakijatilastot löytyvät Hakijalle-sivultamme

Haku Kuvataideakatemian maisterikoulutuksiin järjestetään elokuussa 2022. 

Uudet koulutusohjelmat vastaavat kulttuurialan työvoimatarpeisiin

Taideyliopistossa aloittaa ensi vuonna kaksi uutta koulutusta: kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattiohjelma sekä kirjoittamisen kandidaattiohjelma.

Uusi kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattiohjelma sijoittuu Taideyliopiston Seinäjoen yksikköön. Koulutus vastaa moninaistuvan kulttuurialan tutkimuksellisiin tarpeisiin. Siihen haki 46 hakijaa, ja heistä hyväksyttiin opiskelijoiksi 15.

Toisena uutena koulutusohjelmana aloittaa kirjoittamisen kandidaattiohjelma, joka sijoittuu Teatterikorkeakouluun. Taideyliopistossa on voinut vuodesta 2019 opiskella kirjoittamista maisteriohjelmassa. Uuteen kandidaattitasoiseen ohjelmaan pyrki 262 hakijaa, ja heistä hyväksyttiin opiskelijoiksi 8.

Lisätietoa valinnoista 


Kuvataideakatemia: kuva.hakijapalvelut@uniarts.fi

Sibelius-Akatemia: siba.hakijapalvelut@uniarts.fi

Teatterikorkeakoulu: teak.hakijapalvelut@uniarts.fi