Taideyliopisto perustaa musiikkiteatterin maisteriohjelman Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston tuella 

Uusi maisteriohjelma on ainutlaatuinen Pohjoismaissa.

Taideyliopiston opiskelijoita Addams Family -musiikkiteatteriesityksessä (2022). Kuva: Roosa Oksaharju / Taideyliopisto

Taideyliopistoon perustetaan musiikkiteatterin maisteriohjelma. Maisteriohjelmassa koulutetaan musiikkiteatteriesiintyjiä, ja ensimmäiset opiskelijat ohjelmaan valitaan keväällä 2026. Uusi maisteriohjelma tuo yhteen Taideyliopiston kahden akatemian huippuosaamisen: Sibelius-Akatemian musiikkikoulutuksen ja Teatterikorkeakoulun esittävien taiteiden koulutuksen. 

Kaksikielinen maisteriohjelma perustetaan Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston lahjoitusten tuella. Molemmat säätiöt rahoittavat ohjelman perustamista 300 000 eurolla. Ohjelman tutkinto- ja opetuskielet ovat suomi ja ruotsi, mikä tukee valmistuneiden sijoittumista sekä suomen- että ruotsinkieliselle teatterikentälle. 

”Olemme haaveilleet yhteisestä musiikkiteatterin maisteriohjelmasta Taideyliopiston perustamisesta lähtien. Upeaa, että siitä on nyt tulossa totta säätiökumppaneidemme tuen ansiosta”, Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén iloitsee. 

Musiikkiteatterin maisteriohjelma luo taiteenalalle koulutuksellisen jatkumon, sillä tähän asti alaa on voinut opiskella Suomessa vain alempaan korkeakoulututkintoon saakka. 

Uusi ohjelma on ainutlaatuinen myös kansainvälisessä mittakaavassa: se on ainut maisteritasoinen musiikkiteatterin koulutus Pohjoismaissa.   

Koulutus antaa opiskelijalle valmiudet toimia monipuolisesti musiikkiteatterin kentällä. Samalla se vastaa teatterikentän tarpeeseen kehittää kunnianhimoisesti taiteenalaa, joka on yleisömääriltään Suomessa vahvassa kasvussa. Opettajina toimii Taideyliopiston henkilökunnan lisäksi vierailevia alan kotimaisia ja kansainvälisiä huippuja. 

”Maisteriohjelma syventää ja monipuolistaa musiikkiteatterin ammattilaisten osaamista. Ohjelman tutkintovaatimuksissa yhdistyy näyttelijäntaide, laulu, tanssi sekä musiikillinen ilmaisu”, kertoo ohjelman perustamista valmistellut musiikkiteatterin professori J. Martina Roos

Taustalla laaja säätiöiden tuki 

Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston lisäksi musiikkiteatterin maisteriohjelman perustamista on tukenut pitkäjänteisesti Svenska Litteratursällskapetin Pacius-rahasto. Maisteriohjelman perustamista tukee myös Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun perustettu viisivuotinen musiikkiteatterin professuuri, jonka mahdollistaa Waldemar von Frenckellin säätiöltä saatu rahoitus ja jota hoitaa J. Martina Roos.