Outi ja Jan Vapaavuoren nuoren kuvataiteilijan palkinto Liisa-Irmelen Liwatalle 

Outi ja Jan Vapaavuoren säätiön nuoren kuvataiteilijan palkinto myönnettiin kuvataiteen maisteri Liisa-Irmelen Liwata. Liwata vastaanotti palkinnon Taideyliopiston Kuvataideakatemian publiikin yhteydessä 13.12.2024.

Jan Vapaavuori, Liisa-Irmelen Liwata ja Kuvataideakatemian dekaani Leevi Haapala. Kuva: Petri Summanen

Outi ja Jan Vapaavuoren säätiö jakaa vuorovuosina palkinnon Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta valmistuvalle nuorelle kuvataiteilijalle ja Suomen Kansallisbaletin nuorelle tanssijalle. Ensimmäisen nuoren kuvataiteilijan palkinnon sai Iiri Poteri joulukuussa 2022. Outi ja Jan Vapaavuori haluavat palkinnolla tukea ja kannustaa nuoria etenemään urallaan ja kansainvälistymään. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa. 

Palkinnon luovuttivat palkintolautakunnan puheenjohtaja, Kuvataideakatemian dekaani Leevi Haapala ja Outi Vapaavuori. Palkintolautakuntaan kuuluivat Vapaavuoren ja Haapalan lisäksi kuvanveiston lehtori James Prevett sekä taiteen ja teknologian lehtori Tuomo Rainio. 

Palkintolautakunnan perustelujen mukaan tänä vuonna kuvataiteen maisteriksi valmistuneen Liwatan (s. 1998) omakohtainen henkilöhistoriaa ja globaaleja kysymyksiä peilaava ajattelu tuo esiin moninapaisen maailmankartan, jossa kotia ei voi palauttaa vain yhteen pisteeseen. 

Liwata on suomalais-kongolainen kuvataiteilija, jonka työskentelyssä keramiikka, veistotaide ja maalaus yhdistyvät virtaavaksi kokonaisuudeksi. Hänen kansainvälisyytensä on osa henkilöhistoriaa ja tekijälleen avoin kysymys identiteetistä. Laajat globaalit geopoliittiset kysymykset, maahanmuutto, vieraus ja yhteys, sekä alkuperäisyydet asettuvat hienovaraisen ja herkän taiteellisen kielen kautta monitulkintaisiksi ja avoimiksi kuviksi, pinnoiksi ja tiloiksi. Liwata näkee maisemassa kielen, kulttuurin ja historian kerrokset: teoksissa maa on elossa, se muovautuu virtauksina ja heijastaa olemistamme. Liwatan tekninen taituruus ja tapa yhdistää lasia, pronssia ja keramiikkaa installaatioiksi on erittäin vaikuttavaa. Hänen pitkäjänteinen työnsä ja aiheelle omistautunut henkilökohtainen otteensa ennakoivat erittäin lupaavaa uraa taiteellisen työskentelyn parissa. Kuvataideakatemian tila-aikataiteen lisäksi Liwatalla on taideopintoja Erasmus-vaihdosta Design Akatemiassa Eindhovenissa ja kanditutkinto Aalto-yliopistossa. 

Nuoren kuvataiteilijan palkinto myönnetään valmistuvalle tai kahden viime vuoden aikana valmistuneelle alle 30-vuotiaalle kuvataiteen maisterille, joka on opinnoissaan osoittanut erityistä kyvykkyyttä tai joka on taiteellaan uudistanut kuvataiteen ilmaisua. 

Outi ja Jan Vapaavuoren säätiö on perustettu vuonna 2018. Säätiön tarkoituksena on tukea ja kannustaa nuoria taiteen ja kulttuurin eri alojen, erityisesti kuva- ja tanssitaiteen, edustajia etenemään urallaan ja kansainvälistymään. Säätiön perustama palkinto jaetaan vuorovuosina nuorelle kuvataiteilijalle ja nuorelle tanssijalle. 

Tutustu Liisa-Irmelen Liwatan teoksiin: https://liisairmelenliwata.com/