Maailman musiikkikasvattajat kokoontuvat Helsinkiin taiteen kestävyyskysymysten äärelle

Taideyliopisto isännöi kan­sain­vä­li­sen musiik­ki­kas­va­tus­jär­jes­tö ISME:n 36. maa­il­man­kon­fe­rens­sia 28.7.—2.8.2024. Tapahtumaan odotetaan osallistuvan yli 1300 osallistujaa kaikkialta maailmasta. Konferenssin tämänvuotinen teema Advocacy for Sustainability in Music Education kytkeytyy läheisesti myös Taideyliopiston viimeaikaisiin tutkimushankkeisiin.

Suomalaista musiikkikasvatusta ja alan tutkimusta pidetään perinteisesti korkeassa arvossa maailmalla. Kiinnostus suomalaista asiantuntijuutta ja korkeatasoista taidekoulutusta kohtaan tekikin Taideyliopistosta ISME:lle oivan yhteistyökumppanin maailmankonferenssin järjestämiseen. 

“Suomi ja Pohjoismaat ovat maailman kärjessä koulutuksen, taiteen ja ekologisen kestävyyden saralla,” kertoo järjestön johtaja Bo Wah Leung. “Kaikki nämä teemat ovat tärkeitä sekä musiikkikasvattajien yhteisölle että koko maailmalle.” 

Tuoretta tutkimustietoa ja kansainvälisesti arvostettuja puhujia 

Konferenssin ohjelma koostuu yli tuhannesta tutkimusesitelmästä, jotka pureutuvat musiikkikasvatuksen ajankohtaisiin aiheisiin. Ohjelmasta löytyy useita Sibelius-Akatemian musiikkikasvattajia, joiden tutkimus kattaa laajan kirjon kestävyyteen liittyviä teemoja. Suomalaisten tutkijoiden puheenvuoroissa käsitellään muun muassa taiteiden ja luonnontieteiden välistä yhteistyötä, laulua kieliopetuksen työkaluna sekä lasten oikeuksia ja kestävien arvojen opetusmahdollisuuksia musiikkikoulutuksessa. 

Useiden Taideyliopiston tutkimushankkeiden parissa työskennelleet tutkijat Tuulikki Laes ja Guadalupe López Íñiguez sekä professori Heidi Westerlund on myös kutsuttu pitämään yksi konferenssin neljästä keynote-puheenvuorosta. Siinä he käsittelevät musiikkikasvatuksen poliittista ja yhteiskunnallista ulottuvuutta sisällyttäen akateemisen puheenvuoron perinteitä haastavaan esitykseensä myös videota, musiikkia ja ääni-installaatioita. Muut puheenvuorot tulevat pitämään säveltäjä Kristina Arakelyan, tutkija David Maggs ja kapellimestari, ihmisoikeusaktivisti André de Quadros, jotka kaikki tuovat työnsä kautta oman näkökulmansa konferenssin teemaan. 

Yleisö mukaan kaikille avointen keikkojen kautta 

Musiikkitalon kahvilassa järjestetään konferenssin ajan päivittäin Taideyliopiston kokoamaa Finnish Corner -musiikkiohjelmaa klo 12-14. Monipuoliset musiikkiesitykset tarjoavat yleisölle kattauksen suomalaista musiikkia noin puolen tunnin mittaisten keikkojen muodossa. Viikon aikana kuullaan muun muassa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoita, musiikkikasvattajia ja maailman ensimmäistä yhteiskanteleyhtyettä. Kaikkiin Finnish corner -tilaisuuksiin on vapaa pääsy. 

Konferenssin aikana järjestetään Musiikkitalon terassilla myös kaksi avointa keikkaa 31.7. ja 1.8. klo 17. Keskiviikkona esiintyy Resonaariduo Vili & Juho with Friends ja torstaina päästään nauttimaan ISME Jameista. Jami-isäntänä ja koskettimissa toimii Max Tabell, bassossa Antti Ahoniemi ja rummuissa Mooses Kuloniemi. Kaikkiin ISMEn aikaisiin avoimiin esityksiin pääsee tutustumaan Taideyliopiston tapahtumakalenterista

Musiikkikasvattajat etulinjassa pohtimassa tulevaisuuden haasteita 

Tulevaisuuden haasteiden pohtiminen on tuttua maailman musiikkikasvattajille ja Taideyliopistolle. Sibelius-Akatemia isännöi ISME:n maailmankonferenssia edellisen kerran vuonna 1990, jolloin teemana oli “Music Education Facing the Future” vuosikymmenen taitetta määrittäneiden historiallisten tapahtumien innoittamana. Sittemmin maailmaa muovanneet yhteiskunnalliset ja ekologiset mullistukset ovat ohjanneet niin taiteentutkijoita kuin taiteilijoitakin kiinnittämään yhä enemmän huomiota planetaariseen hyvinvointiin ja yleiseen maailmantilaan. 

“Me Taideyliopistossa uskomme, että musiikilla ja muilla taiteilla on valtava potentiaali muuttaa maailmaa”, kertoo Sibelius-Akatemian professori Heidi Partti tervehdyksessään konferenssivieraille.  

Taideyliopiston toiminnan ytimessä on usko taiteen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja taiteen mahdollisuuteen turvata hyvinvointi niin yksilöllisellä kuin kansallisellakin tasolla. Yhteistyö ISME:n kanssa ja kestävyysteemaisen konferenssin järjestäminen on vain yksi tapa, jolla yliopisto pyrkii toteuttamaan näitä arvoja. 

Lisätietoja konferenssista 

Terhi Luukkonen 
terhi.luukkonen@uniarts.fi 

International Society for Music Education (ISME) on UNESCO:n alaisen International Music Councilin (IMC) musiikkikasvatusta edustava maailmanlaajuinen organisaatio. Järjestön tavoite on edistää musiikkikasvatuksen asemaa ja tuoda esille musiikin roolia kaikkien kansojen ja ikäryhmien kasvatuksessa. Maailmankonferenssi on merkittävin järjestön tapahtumista ja sitä on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 1944 lähtien. Konferenssiin ilmoittautuminen on jo päättynyt, mutta median edustajat voivat halutessaan akkreditoitua tapahtumaan sähköpostitse karoliina.pirkkanen@uniarts.fi