Jakautunut ulkopolitiikka heijastuu yliopistoihin
EU kohdisti kesällä pakotteita Israelin siirtokuntapolitiikkaa vastaan, jota se kutsuu vakavaksi ja systemaattiseksi ihmisoikeusrikkoukseksi. Suomi äänesti syyskuussa YK:n yleiskokouksen julkilausuman puolesta, jossa 124 jäsenmaata vaati Israelia vetäytymään miehittämiltään palestiinalaisalueilta.
Päätös herätti yllättävän voimakasta kritiikkiä hallituksen sisältä, ottaen huomioon EU:n kannan ja Suomen maineen ihmisoikeuksien ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän puolustajana. Vastaavaa Suomen ulkopoliittisen linjan jakautuneisuutta on tullut esille myös kansainvälisen ympäristöpolitiikan kysymyksissä, kuten suhtautumisessa ennallistamisasetukseen ja yritysvastuudirektiiviin.
Suomen ulkopoliittinen kanta muotoutuu kiristyvien suurvalta- ja sisäpolitiikan jännitteiden keskellä. Erityisesti jälkimmäiset ovat huono peruste epäyhtenäiselle linjalle, mikä altistaa meidät poliittisia ristiriitoja hyödyntävälle ja yhteiskuntaa heikentämään pyrkivälle hybridivaikuttamiselle.
Ongelman ratkaiseminen alkaa sen tunnustamisesta. On haastavaa samanaikaisesti sekä torjua että kyseenalaistaa ilmastonmuutosta, luontokatoa ja ihmisoikeusrikkomuksia, jos halutaan ylläpitää luottamusta poliittiseen järjestelmäämme. Turhautuminen jakautuneeseen politiikkaan johtaa yhä useamman maailmantilanteesta huolestuneen kansalaisen hakemaan vaihtoehtoisia vaikuttamiskeinoja esimerkiksi aktivismista. Kiristyvä ilmapiiri johtaa herkästi jakolinjojen syvenemiseen.
Viimeisen kahden vuoden aikana tämä turhautuneisuus on näkynyt vahvasti yliopistojen kampuksilla. Valtiovallan selkeän ulkopoliittisen linjan puuttumisen vuoksi yliopistojen ja muiden instituutioiden odotetaan ottavan poliittisista kantaa kansainvälisiin konflikteihin. Yliopistoilta odotetaan sitä, mihin valtion ei koeta pystyvän. Tämä on viesti, joka kannattaa ottaa vakavasti.
Suomen tulisi jatkaa aktiivista rooliaan kansainvälisessä yhteisössä ja ottaa vastuullisesti ja selkeästi kantaa tärkeisiin globaaleihin kysymyksiin, kuten syvenevään Lähi-idän kriisiin. Kaikkein merkittävimmissä ulko- ja ympäristöpoliittisissa kysymyksissä pienen maan tulee pystyä näkemään yhtenäisyys ja ratkaisujen löytäminen puoluepoliittista valtakamppailua tärkeämpänä. Se ei ainoastaan vahvistaisi politiikan vaikuttavuutta ja luottamusta Suomea ja demokratiaa kohtaan, vaan antaisi myös instituutioille ja yhteisöille mahdollisuuden keskittyä kriisien ratkaisuihin tavoilla, jotka niille kuuluvat.
Yliopistot ovat sitoutuneet tuottamaan tietoa ja osaamista kriisien ratkaisemiseksi. Työn vaikuttavuus riippuu kuitenkin poliittisesta tahdosta. Venäjän hyökkäyssota osoitti, miten puoluerajat ylittävä poliittinen yhteisymmärrys mahdollistaa yhteiskunnan muiden sektoreiden osallistumisen haasteiden ratkaisuun. Sille olisi nyt laajempaakin käyttöä.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin sanomien Lukijan mielipide -palstalla 11.11.2024.