Haemme taiteilija-asiantuntijoita ratkomaan ruokahävikkiä

Haemme innokkaita ja avarakatseisia taiteilija-asiantuntijoita ratkomaan ruokahävikkihaastetta luovan ajattelun ja taiteellisen asiantuntijuuden keinoin.

Etsimme neljää innokasta ja mieleltään avointa taiteilija-asiantuntijaa, jotka ovat valmiita ratkomaan koulujen ruokahävikkiä etenkin lautashävikkiä luovan ajattelun ja oman taiteellisen asiantuntijuutensa kautta. Emme siis hae valmiita taideteoksia vaan taiteilijoita, jotka ovat valmiita testaamaan oman taiteellisen ja luovan pääomansa hyödyntämistä uusissa konteksteissa. 

Taustaa

Nahistuneet naatit – koulujen ruokahävikki pienemmäksi –hanke pyytää käänteisiä tarjouksia koskien neljää taiteilija-asiantuntijan tehtävää. Käänteinen tarjous tarkoittaa sitä, että tehtävästä saatava palkkio on ennalta määrätty, joten tarjousten sisältö ratkaisee valinnan. Katso tarkempi tarjouspyyntö.

Nahistuneet naatit -hankkeen tavoitteena on tuottaa uusi lähestymistapa ja neljä käytännössä kokeiltua ja arvioitua toimintakonseptia ruokahävikin, erityisesti lautashävikin hallintaan. Menetelmänä käytetään taiteellista asiantuntijuutta sekä osallistavaa toimintatapaa. 

Nahistuneet naatit-hankkeen perusideana on valjastaa taiteellisen asiantuntijuuden tarjoamat mahdollisuudet ruokahävikin vähentämiseen liittyvän ”viheliäisen ongelman” ratkaisemiseksi. Yleisenä päämääränä on edistää kansallisena tavoitteena olevan ruokahävikin puolittamisen saavuttamista

Työ

Taiteilija-asiantuntijan tehtävään kuuluu ratkoa omalla taiteellisella asiantuntijuudellaan koulujen lautashävikkiä. Taiteilija-asiantuntijoita valitaan neljä (4). Kunkin taiteilija-asiantuntijan tehtävänä on luoda vähintään yksi ratkaisuehdotus siitä, miten hän koulun ruokahävikki-, etenkin lautashävikkiongelman ratkaisisi. Ratkaisuehdotuksen voi tehdä myös ryhmätyönä, kunhan konsepteja synty vähintään yhteensä neljä.

Ratkaisuehdotus on taiteilijan ehdotus lautashävikkihaasteen ratkaisemiseksi. Se on ideasuunnitelma siitä, miten taiteilija haasteen ratkaisisi. Ratkaisukonsepti on avoin ja julkinen ja sitä voidaan käyttää hankkeen tiedotuksessa, tuloksissa ja jakaa julkisesti. Konsepteja jaettaessa kerrotaan ne luoneiden taiteilijoiden nimet.

Aikataulu ja työtehtävät

Hanke toteutetaan ajalla 8/2024-8/2026. Taiteilija-asiantuntijoiden työ ajoittuu vuoden 2025 alkupuolelle. 

Helmikuussa 2025  (viikko  6) taiteilija-asiantuntijat osallistuvat viiden päivän (5) mittaiselle ”boot campille” Lapualla, jossa osallistuville taiteilijoille pohjustetaan käsillä oleva haaste. Boot campin aikana mm. tutustutaan toimintaympäristöön, aikaisempiin toimenpiteisiin, tausta- ja tutkimustietoon aiheesta. Lisäksi voidaan tehdä jo alustavia ideointeja mahdollisien ratkaisuiden pohjaksi. Boot campilla työskennellään ryhmämuotoisesti.

Helmi-maaliskuussa on kaksi etätapaamista, joista ensimmäinen on ns. välietapin raportointia, sparraamista ja ideoiden kypsyttelyä. Toisessa tapaamisessa esitellään valmiit ratkaisukonseptit ryhmälle. Tämän jälkeen konsepteja on vielä mahdollista hienosäätää ennen konseptien käytännön pilotointia.

2025 maalis-huhtikuussa ratkaisukonsepteja pilotoidaan Lapuan yläkoulussa. Jokainen ratkaisuehdotus saa viikon kokeiluajan, jolloin taiteilija-asiantuntijan olisi oltava Lapualla ainakin testauksen aloituspäivänä. Testauspäivämäärät sovitaan yhteisesti.

Palkkio ja jatko-optio

Taiteilija-asiantuntijalle maksetaan 3000 euron kokonaispalkkio joko verokortilla tai laskuttaen. Kerrothan hakemustekstissä kumpi vaihtoehto sinulle on mieluisampi. Matkakulut Lapualle korvataan julkisten liikennevälineiden mukaan. Tarvittaessa majoitus korvataan taiteilija-asiantuntijalle niinä päivinä, kun hänen läsnäolonsa Lapualla sitä vaatii.  

Testatuista ratkaisukonsepteista valitaan palautteen ja tulosten perusteella kaksi konseptia jatkotestaukseen, joka tapahtuu vuoden 2025 syyspuolella. Tällöin taiteilija-asiantuntija tulee mukaan monialaiseen asiantuntijaryhmään, joka miettii konseptin toimivuutta laajemmin. Tästä työstä taiteilija-asiantuntijalle maksetaan erillinen 1500 euron korvaus. Jos konsepti on tehty työryhmässä, jaetaan 1500 euron korvaus ryhmän jäsenten kesken. Monialaisen työryhmän pohdintojen perusteella syntynyt edistyneempi konsepti tulee julkiseen jakoon ja on hyödynnettävissä ilman erillisiä korvauksia. 

Tarjouksen jättäminen ja valinnat

Pyydämme tekemään avoimen hakemuksen taiteilija-asiantuntija työtä varten, jossa tulee olla:

  • vapaamuotoinen kuvaus hakijan näkemyksistä liittyen taiteelliseen asiantuntijuuteen, taiteen käyttämiseen perinteisen taidekontekstin ulkopuolella ja suhtautumisesta ryhmätyöskentelyyn. (max 1.sivu)
  • Kuvaus/CV tarjotun henkilön osaamisesta (koulutus, taiteellinen toiminta ym.) Mahdolliset portfoliot pyydämme lähettämään linkkinä.

Käänteisistä tarjouksista eli hakemuksista valitaan laatusuhteeltaan paras tarjous eli se, joka saa vertailuperusteista suurimman yhteenlasketun pistemäärän. Valinnassa otetaan huomioon taiteenalojen monimuotoisuus, ammattitaiteilijuus sekä taiteilijan näkemykset taiteellisen ajattelun ja asiantuntijuuden hyödyntämisestä uusissa konteksteissa perinteisen taiteen tekemisen ulkopuolella. Aiempi kokemus taiteellisten kehittämismenetelmien käytöstä ei ole välttämätöntä.

Aikataulu ja lisätiedot

Hakemukset tulee jättää sähköpostitse 15.12.2024 klo 23.59 mennessä osoitteeseen: jenni.latva@uniarts.fi. Valinnoista ilmoitamme viikolla 51.

Lisätiedot ja kysymykset:
jenni.latva@uniarts.fi, puh. 040 710 4371 

Taiteilija-asiantuntijahaku on osa Nahtistuneet naatit – koulujen ruokahävikki pienemmäksi -hanketta. Hankkeen päätoteuttaja on Lapuan kaupunki ja Taideyliopisto ja Vaasan yliopisto ovat hankkeessa osatoteuttajina. Hankeen mahdollistaa Etelä-Pohjanmaan liiton myöntämä Euroopan aluekehitysrahaston tuki. Osarahoittajana on Seinäjoen yliopistokeskus.