Artikkelit
- Historioitsijana taidekoulussa
- Kuvataiteilija Jade Kallio ISCP-residenssiin New Yorkiin keväällä 2026
- Outi ja Jan Vapaavuoren nuoren kuvataiteilijan palkinto Liisa-Irmelen Liwatalle
- Praxis-maisteriohjelma antaa valmiudet toimia nykytaiteen asiantuntijana
- Äänikirja on oma taidemuotonsa
- Taideyliopiston muutosneuvottelut saatiin päätökseen
- Kaarlo Hildén jatkaa Taideyliopiston rehtorina
- ”Idean pitää olla niin hyvä, että sitä on kenenkään vaikea vastustaa” – Tutkijoiden pitkäjänteinen työ Harrastamisen Suomen mallin taustalla
- Sibelius-Akatemian varadekaani Markus Utrio: Taidealojen yliopistokoulutuksen antama asiantuntijuus ansaitsee tulla näkyväksi
- Taideyliopiston vararehtori Tapio Kujala nimetty luovan talouden neuvottelukuntaan
- Taiteilijat löytävät uusia mahdollisuuksia yrittäjyydestä
- Väitöstutkija Niran Baibulat: Kävely tuottaa visuaalista kerrontaa
- Näyttelijäntaiteen maisteriopiskelija: Täällä tuetaan jokaisen omaa taiteilijuutta
- MAGICS-hankkeelle yli viiden miljoonan euron jatkorahoitus Suomen Akatemialta
- Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildénille ja professori Sakari Oramolle Suomen Leijonan komentajamerkit
- Dekaani Otso Huopaniemi: Millainen yhteisö haluamme olla vuonna 2028?
- Kulttuurin elinvoimaisuutta on suojeltava. Taideyliopisto tukee Sakset seis! -kulttuuriadressia
- Pacius-rahastolta jatkorahoitus musiikkiteatterin maisteriohjelman valmisteluun
- TET-harjoittelija Anna Salon keikkavinkit
- Music Business -maisteriohjelma tuo osaamista musiikin kaupallistamiseen ja vientiin
- Haemme taiteilija-asiantuntijoita ratkomaan ruokahävikkiä
- Nykytaiteen historian ja teorian opiskelija: Eri näkökulmille on aina tilaa, mutta perusteita monesti kysytään
- Uusimmat tutkimukset osoittavat taide- ja kulttuuritoiminnan myönteiset vaikutukset fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen
- Palaamisia-näyttelyssä tapahtuu – osallistu wirrarika-opastuksille ja työpajaan sekä konserttiin näyttelytilassa
- Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen alumni: Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa väylää Teatterikorkeakouluun tai taidealalle
- Tohtorialumni: Jotta voimme ymmärtää omaa tutkimusalaamme ja aihettamme, meidän on välillä käytävä kauempana
- Uusi maisteriohjelma tukemaan suomalaisen musiikin vienti- ja kasvumahdollisuuksia
- Elisa Seppänen ja Soili Perkiö: Seniorien musiikkikasvatus -kurssi antaa työvälineitä tunteiden kanavointiin musiikin kautta
- Kuvataideakatemian opiskelijoiden joulumyyjäiset 29.11.–1.12. Myllyssä
- Improvisoitu näytelmä pitää yleisön varpaillaan – moni purkaa jännitystä nauramalla
- Tutustu taiteilijaan: Ralf Gothóni
- Kulttuurisen musiikintutkimuksen opiskelija: Innostun eniten aiheista, joissa on etuliite kriittinen
- Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus: 140 vuotta ponnahduslautana musiikin huippuammattilaisuuteen
- Innostu ja inspiroidu – haku Taideyliopiston avoimen yliopiston kevään 2025 kursseille on nyt avattu!
- Koreografian maisteriohjelmassa voi nyt valita teoreettisen tutkimuksen suuntauksen – vastaavaa ei ole tarjolla missään muussa Pohjoismaassa
- Esittävän taiteen rahoitusleikkaukset iskevät ankarimmin nuoriin taiteilijoihin
- Musiikin aineenopettajat ovat suuri voimavara alakouluille
- Monipuolinen taidekasvatus rakentaa kulttuurista ymmärrystä
- Anna Pulli-Huomo: Ranskalainen urkumusiikki innosti etsimään luovuutta suomalaisessa jumalanpalveluksessa
- Kuvataideakatemian taidekokoelman uusin teos nähtävissä Myllyn sisäpihalla
- Taideyliopiston vastine Taideyliopiston ylioppilaskunnan kannanottoon koskien Israelin akateemista ja kulttuurista boikottia
- Jakautunut ulkopolitiikka heijastuu yliopistoihin
- Väitös: Musiikkikorkeakouluilla on merkittävä rooli sosiaalisen kestävyyden edistämisessä
- Kuvataiteen opiskelija: ”Yksi lempiasioitani täällä on opiskelurakenteen joustavuus”
- Kuvataideakatemian dekaani Leevi Haapala: “Vahvistamme yhteissuunnittelua ja näyttelytoiminnan vaikuttavuutta”
- Pauliina Laukkanen: Taiteellinen tutkimus tänään -kurssi tarjoaa ikkunan ajankohtaiseen taiteen alan tutkimukseen
- “Taiteen perintö on luotava nyt”, sanoo esitystaiteilija Ron Athey
- Essee: Suomalainen, ranskalainen vai kosmopoliitti? Kaija Saariaho rikkoi monta lasikattoa säveltäjänuransa aikana
- “Teatterin tehtävä on kohdata”, sanoo Goethen runoon perustuvan esityksen ohjannut Antti Silvennoinen
- Taina Mäki-Iso: ”Fyysinen komiikka sopii kaikille liikkeestä ja huumorista kiinnostuneille”
- Nuorisokoulutuksen Global Music -opiskelija: ”Haluan opetella kommunikoimaan yleisön kanssa”
- Puhallinorkesterinjohdon opiskelija: ”Toivoisin, että sotilassoittokuntien rooli musiikillisessa maanpuolustustyössä tunnistetaan”
- Tuore tutkimus: Kielten opiskelun tulisi olla luovaa ja kehollista
- In Memoriam Leif Segerstam
- Harriina Räinä on valittu Skotlannin residenssiohjelman stipendiaatiksi 2025
- Rehtori Kaarlo Hildén: ”Kulttuuri on keskeinen voima tulevaisuuden Suomea rakennettaessa”
- Lucy Abrams-Husso: Nykymusiikkiohjelmisto voi kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja ymmärrystä musiikin roolista yhteiskunnassa
- “Historia ei ole vielä päättynyt”, muistuttaa kanadalaistaiteilija Stan Douglas
- Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelija: Pitkäjänteisyys olisi entistä tärkeämpää – tähtäin pikavoittojen sijaan suuremmissa tavoitteissa
- Livsfarligt på allvar on murhamysteeri ja komedia, joka luo uudenlaista saavutettavuuden estetiikkaa
- Schubertin ja Schönbergin teokset koskettavat syvälle sieluun
- Maisterista mestariksi: Marjaana Kella ja Diana Luganski
- Toivo Kuulan lauluista ensimmäinen kattava yleisesittely
- Suomen ensimmäiseksi musiikkiteatterin professoriksi J. Martina Roos
- Haku New Yorkin ISCP-alumniresidenssiin auki lokakuussa
- Polttoainetta luovuuden moottoritielle: J-P Piirainen haluaa tarjota tilaa taiteen tekemisen arkeen
- Suomalainen musiikkikoulutus vaalii monipuolisia opetusmenetelmiä ja lasten esiintymismahdollisuuksia
- Väitöstutkija Noora Karjalainen haluaa asettaa kuurojen kokemusmaailman teatterin keskiöön
- Mitä esityksiä tekemällä tutkiminen tarkoittaa? – Uutuuskirja avaa näkökulmia esitystutkimukseen suomeksi
- Naiara De La Puente tarjoaa uusia näkökulmia harmonikkaan tämän päivän kamarimusiikissa
- Koulutuspäivä kokoaa yli sata opettajaa tutustumaan esittävän taiteen mahdollisuuksiin kouluissa
- Muusikko Aili Järvelä: Musiikkikasvatuksen opiskelijana oppii kehtaamaan ja olemaan keskeneräisenä toisten edessä
- Rehtori Kaarlo Hildén: ”Meillä on yliopistoyhteisönä velvollisuus luoda hyvää arkea ja tulevaisuudenuskoa vahvistavia kokemuksia”
- Uusi koulutuksen vararehtori Tapio Kujala haluaa edistää opiskelijoiden liikkuvuutta ja lisätä yhteisiä opintoja
- Vuoden alumni Maija Kauhanen: Yhden naisen orkesteri
- Vuoden alumni Jakob Höglund: Musiikkiteatterin suunnannäyttäjä
- Vuoden alumni Sofia Haapamäki: Kaikki lähtee ideasta
- Sofia Haapamäki, Jakob Höglund ja Maija Kauhanen ovat Taideyliopiston Vuoden alumnit 2024
- Kaarlo Hildénin puhe lukuvuoden 2024–2025 avajaisissa
- Sakari Oramo: Monipuolinen orkesteritoiminta on laadukkaan musiikkikoulutuksen perusta
- In memoriam Kirsi Heimonen (1959–2024)
- Seinäjoen yksikkö kokoaa Taideyliopiston alumneja mukaan alueelliseen toimintaan
- Kokeilevia ja leikkisiä teoksia Kandinäyttelyssä
- Ville Aslak Raasakka nostaa sävellyksillään esille erilaisia ympäristötuhoja
- Visio Helsingin kuvitteellisten olympialaisten avajaisohjelmaksi Pariisin inspiroimana
- Nuoret romanit eivät pyytele anteeksi taustaansa
- Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén nostaa esille neljä asiaa, jotka on huomioitava hallituksen budjettiriihessä
- Taideyliopistolle laatuleima – vahvuutena tiivis yhteys työelämään
- Kapellimestari Riddelin: Konsertissa kuullaan aivan ennenkuulumattomia soundeja
- Jan van Eyck Academie ja Rijksakademie van beeldende kunsten -residenssien asiantuntijat Helsingissä 19. syyskuuta