TET-harjoittelija Anna Salon keikkavinkit

Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa TET-harjoittelua tekevä Anna Salo vinkkaa tulevista konserteista.

Nautin kaikkien genrejen musiikista, mutta muutamia lempigenreistäni ovat muun muassa R&B-, alternatiivi- ja jazzmusiikki. Lempisäveltäjäni klassiselta puolelta ovat varmaan Bach sekä Vivaldi, mutta mahtavia säveltäjiä on niin suuri määrä, joten valinta on hankala. Pidän musiikista, joka herättää tunteita, tekee minut iloiseksi tai joskus jopa surulliseksi, saa minut laulamaan sekä tanssimaan ja joka on monipuolista. 

Musiikki on ollut aina todella keskeinen osa elämääni. Olen soittanut viulua noin kymmenen vuotta ja oppinut sen kautta nauttimaan kaikenlaisesta musiikista esimerkiksi klassisesta- pop-musiikkiin. Musiikki on myös osa arkeani, matkat paikasta toiseen olisivat paljon tylsempiä, jos minulla ei olisi musiikkia korvissani.  

Olen aina nauttinut livemusiikista, jonka takia yritän ottaa jokaisesta konserttimahdollisuudesta kiinni. Se tuo minulle paljon iloa, kun pääsen läheisteni kanssa nauttimaan lempiartisteistani satojen ihmisten kanssa. Olen itse käynyt usein Musiikkitalolla muun muassa Sibelius-Akatemian oppilaiden sekä muiden tunnettujen orkesterien ja esiintyjien konserteissa. Konsertit tuovat ihmiset yhteen ja muodostavat unohtumattoman ja yhdistävän ympäristön tapahtumapaikkaan. Jos siis kaipaat unohtumatonta musiikkikokemusta, tässä on monipuolinen lista konsertteja, jotka kannattaa laittaa kalenteriin!

Maisterikonsertti: Daria Elina, viulu 5.12.2024 klo 13, Sibelius-Akatemian Konserttisali 

Jos et ole vielä kokenut Jean Sibeliuksen Viulukonserttoa livenä, tämä konsertti on erinomainen tilaisuus päästä nauttimaan teoksesta sen kaikessa loistossaan. Taitavan Daria Elinan tukena soittaa pianisti Naoko Ichihashi. Viulunsoittajan konsertti todella herätti kiinnostukseni. Tämä konsertti on täydellinen kokemus, jos rakastat klassista musiikkia ja arvostat hienoa viulunsoittoa. 

Lue lisää Elinan konsertista

Maisterikonsertti: Ossi Tanner, piano 9.12.2024 klo 12.30, Sibelius-Akatemian Kamarimusiikkisali 

Tässä konsertissa kuullaan kahta suurta säveltäjää: Chopinia ja Tšaikovskia. Pianisti Ossi Tanner ja rinnallaan viulisti Tami Pohjola ja sellisti Lauri Kankkunen esittävät hienon ohjelman. Pianosonaatti nro 2 on Chopinin sonaateista suosituin ja yksi romantiikan keskeisin. Tšaikovskin Pianotrio a-molli on voimakas ja tunteikas teos, joka tuo yhteen kolmen soittimen äänet kunnianosoituksena suuren taiteilijan muistolle. Kiinnostuksen herätti tässä konsertissa, on epäilemättä tuo Tšaikovskin Pianotrio. Jos rakastat syvällistä ja kaunista kamarimusiikkia, älä jätä tätä tilaisuutta väliin. 

Lue lisää Tannerin konsertista

Maisterikonsertti: Marian Strandenius, Heidi Savikuja ja Otto Kenetti 9.12.2024 klo 17, Musiikkitalon Camerata 

Tämä konsertti on täydellinen kokemus käyrätorven ystäville ja kaikille, jotka nauttivat kamari- ja orkesterimusiikista. Strandenius, Savikuja ja Kenetti soittavat käyrätorvea klassisesta barokista moderniin sävelkieleen. Ohjelmassa kuullaan muun muassa F. Straussin Fantasia sekä Glieren ja Telemannin konsertot. Pidän paljon käyrätorven soinnista, joten tämä konsertti varmasti herättää kiinnostusta ainakin minussa. Tämä konsertti on mahtava tilaisuus kuulla käyrätorven monipuolisuutta ja kauneutta. 

Lue lisää Strandeniuksen, Savukujan ja Kenetin yhteiskonsertista

Maisterikonsertti: Joonatan Jokela, kitara 20.12 klo 15, Sibelius-Akatemian Konserttisali

Tämä konsertti tarjoaa upean matkakokemuksen klassisen musiikin ja kitaran maailmassa. Taitava Joonatan Jokela rinnallaan pianisti Kari Hänninen tuovat yhteistyöllään eloa moniin musiikillisiin sävyihin ja tunnelmiin. Ohjelma on monipuolinen ja vie kuulijat eri aikakausiin ja tyyleihin. Ohjelmaan sisältää Debussyn, Bachin, Henzen sekä Rodrigon teoksia. Kiinnostuksen tässä herätti epäilemättä monipuolisuus. Konsertti on täydellinen tilaisuus nauttia sekä klassisesta musiikista että kitaran monipuolisuudesta.  

Lue lisää Jokelan konsertista