Suomalainen musiikkikoulutus vaalii monipuolisia opetusmenetelmiä ja lasten esiintymismahdollisuuksia
Suomalaisen musiikkikoulutuksen ydinajatuksena on mahdollistaa kaikille lapsille musiikin tekemisen ilo yksin tai ryhmässä taustasta, taitojen kehittymisestä tai suoritustasosta riippumatta.
Ylen musiikkitoimittaja Kare Eskola kirjoittaa kolumnissaan (Yle 24.9.2024), että lapset lopettavat soittoharrastuksensa muutaman vuoden jälkeen, koska “alkuvaiheessa se kuulostaa liian ankealta”. Eskolan mukaan musiikkia ja soittamista opetetaan väärin.
Eskola nostaa näppäripedagogiikan esimerkkinä hyvästä musiikkikasvatusmenetelmästä. Iloksemme esimerkki kertoo suomalaisesta musiikkikoulutuksesta laajemmin, sillä näppäreistä tuttuja pedagogisia menetelmiä käytetään myös musiikkioppilaitoksissa.
Lisäksi musiikkioppilaitosten opettajat hyödyntävät suurta määrää muitakin hyviksi todettuja opetusmenetelmiä yli genrerajojen, vastakkainasetteluja välttäen. Yhteissoittomahdollisuuksia pyritään luomaan kaiken tasoisille lapsille myös soittimissa, jotka eivät kuulu länsimaiseen klassisen musiikin perinteeseen.
Suomalaisten musiikkioppilaitosten vahvuus on nimenomaan monimuotoinen, erilaisten oppijoiden tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin soveltuva pedagogiikka – puhumattakaan siitä, että se tukee opiskelijan omaa ääntä sekä yksilöllistä että yhteistä musiikin tekemisen iloa alkeista aina edistyneelle tasolle asti.
Harjoittelu kuuluu kaikkeen musiikkipedagogiikkaan
Haluamme juhlistaa ja olla mukana tukemassa palkittua näppäripedagogiikkaa sekä vahvistamassa sen ympärillä leviävää kansainvälistä innostusta. Haluamme myös vaalia laajasti musiikkikulttuuria, joka kannustaa pieniä lapsia esiintymään jo siinä vaiheessa, kun he vasta opettelevat instrumenttinsa hallintaa.
Näppäreiden kaltaisia toimintatapoja, joissa eri sukupolvia ja taitotasoja edustavat muusikot jakavat musiikin tekemisen ilon, hyödyntävät myös useat toimijat länsimaisen klassisen musiikin perinteen piirissä. Esimerkiksi Collegium ry ja monet suomalaiset ammattiorkesterit kutsuvat lapsia soittamaan konsertteihinsa ja muihin merkittäviin esiintymisiin.
Soittaminen on taito, joka vaatii intohimon lisäksi määrätietoista harjoittelua, kuten erityisosaaminen aina. Soittimen hallintaa opitaan järjestelmällisesti yksilöopetuksessa, jossa lapsi saa opettajan jakamattoman huomion. Tällaiset tunnit ovat olennainen osa myös Näppäri-pedagogiikkaa. Niin ikään suuressa ryhmässä soittaminen ei ole kaikille lapsille ainoa tapa harjoitella soittamista ja esiintymistä.
Monet näppärit opiskelevat myös musiikkioppilaitoksissa. Perustaja Mauno Järvelä on itse kouluttautunut muusikoksi klassisen taidemusiikkiperinteen mukaisesti ja soittanut alan orkestereissa, mutta tehnyt elämäntyönsä vahvasti kansanmusiikin piirissä.
Kaikkia musiikinlajeja, oppimis- ja opetustapoja sekä esitysperinteitä tulisikin kunnioittaa, ei vertailla keskenään.
Kohti inklusiivisempia oppimisympäristöjä
Kansainvälisesti tunnustetut musiikkikasvatuksen tutkijat Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ovat arvioineet suomalaisia musiikkioppilaitoksia kriittisesti, ja arvioissa on tuotu esiin useita kehittämiskohteita ja sudenkuoppia (ks. esimerkiksi Taideyliopiston ArtsEqual-hankkeen tulokset).
Tämä johdonmukainen analyysi ja musiikkikoulutuskentän jo pitkän aikaa käymä sisäinen keskustelu ovat auttaneet musiikkioppilaitoksia tarkastelemaan toimintaansa kriittisesti ja rakentamaan kestävämpiä käytäntöjä. Tämä on vaikuttanut suomalaisten laulun- ja soitonopettajien työhön, joka erkaantuu yhä enemmän menneiden vuosikymmenten vanhanaikaisista mestari-kisälli -käytännöistä.
Suomalaiset musiikkioppilaitokset kehittävät jatkuvasti opetusmenetelmiä, jotka huomioivat kaikenlaiset oppijat. Niiden myötä syntyy inklusiivisempia, monipuolisempia, lapsiystävällisempiä ja rakentavampia oppimisympäristöjä.
Myös Sibelius-Akatemiassa opetus ja oppiminen pohjautuu tutkimusnäyttöön, ja pedagogiikan opinnot valmentavat opiskelijoitamme – musiikkioppilaitosten tulevia opettajia – kohtaamaan lasten tarpeet ja kiinnostuksen kohteet kokonaisvaltaisesti musiikkioppilaitoksissa ja niiden ulkopuolella. Tavoitteena on vahvistaa musiikin tekemisen iloa kontekstista riippumatta.
Musiikinopettajien osaaminen ja kyky tukea oppilaidensa kiinnostusta rakentavalla tavalla selviää hiljattain julkaistusta raportista ”Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset -selvitys perusopetuksen taiteenaloista”.
Suomalaisen musiikkikoulutuskentän vahvuus on sen jatkuvasti kasvava monipuolinen tarjonta sekä musiikin harrastajille että ammattiopintoihin tähtääville. Ytimessä tulee aina olla lapsi, opiskelija sekä soittamisen ilo ja yhdessä tekeminen.
Yhteiskunta, joka tukee taidekouluja sekä vaalii lasten moninaisia esityksiä ja taiteellista ilmaisua, on kukoistava yhteiskunta.
Yvonne Frye, instrumenttipedagogiikan ja viulumusiikin lehtori
Guadalupe López-Íñiguez, akatemiatutkija, musiikkikasvatuksen dosentti, instrumenttipedagogiikan yliopistotutkija
Niklas Pokki, pianomusiikin ja pianopedagogiikan lehtori, aineryhmän johtaja
Tuuli Talvitie, tutkimuksesta vastaava varadekaani ja Näppäri 1980-luvulta alkaen
Kirjoittajat ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian henkilökuntaa