Rehtori Kaarlo Hildénin puhe lukuvuoden 2022–2023 avajaisissa
Kaarlo Hildén käsitteli avajaispuheessaan 15.9.2022 yliopistoyhteisön hyvinvointia ja taiteen roolia kestävän tulevaisuuden luomisessa.
Hyvät avajaisvieraat, ärade publik, dear guests!
Tervetuloa avaamaan Taideyliopiston lukuvuotta 2022–2023. Tuntuu todella hyvältä nähdä teidät kaikki täällä kampuksella! Erityisen lämpimästi haluan toivottaa tervetulleiksi uudet opiskelijat. Rikastatte yhteisöämme energiallanne, odotuksillanne ja ajatuksillanne. Mutta yhtä tervetulleita ovat huolenne ja pelkonne, älkää ujostelko puhua niistä. Asioilla on taipumus järjestyä ja huolilla hälventyä, kun niitä ratkotaan yhdessä. Yksi yliopistomme arvoista on rohkeus, mutta se ei tarkoita itsevarmaa pelottomuutta. Pikemminkin kyse on siitä, että uskallamme tunnustaa olevamme keskeneräisiä, epävarmoja ja tarvitsevia ja rohkenemme kyseenalaistaa omatkin oletuksemme ja ajatuksemme. Tervetuloa rohkeaan yhteisöömme juuri sellaisina kuin olette!
I counted that this is the 20th time I speak in an event opening the academic year. This is my favorite time of the year. We welcome all new students to join the community and the new academic year opens to us with all its opportunities – everything is possible as nothing has yet come in the way of our aspirations.
The two previous years have, however, been different. We’ve had to open the academic year without a possibility to come physically together as a community because of the corona restrictions. Against this background it feels especially important to see you all here.
This time, preparing my speech, I found it difficult to decide on what I wanted to say to you. On one hand I would have liked to celebrate all our achievements and focus on the joy of beginning a new academic year with all its wonderful opportunities. But somehow it felt difficult to leave out the elephant in the room: the world outside our university is even more turbulent and unstable than before and that is something we all need to cope with. I made the decision to bring the elephant on the stage. As courage is one of our values, I think we need to openly address the emotional stress that the uncertainties bring instead of trying to reassure ourselves that everything is under control. Instead, we should accept and embrace the complexity and uncertainty that we cannot change. So just relax – nothing is under control.
Viime vuonna uusien opiskelijoiden orientaatiojakso järjestettiin suurelta osin verkossa. Avajaispuheen pidin tyhjässä salissa kameran edessä, olettaen, että joku siellä näkymättömissä on kuuntelemassa ja katselemassa. Kiertotalouden hengessä lainaan puhettani viime vuodelta:
”Perinteisesti olisimme äsken kätelleet, tervehtineet uusia ja vanhoja tuttuja, vaihdelleet kuulumisia, odotelleet puheensorinan hiljenemistä valojen himmennyttyä, istuneet vieri vieressä hiukan epämukavan tuntuisissa juhlavaatteissamme, ilma täynnä odotusta uuden alusta ja ihmisjoukon tuomasta lämmöstä. Mutta nyt olemme kukin omien laitteittemme ääressä. Joku vilkuilee samalla sähköpostia, toinen keittelee kahvia tai istuu junassa. Olemme oikeastaan täällä ihan kahden kesken, sinä ja minä, laitteittemme yhdistäminä. Samalla kun jatkat siellä päivätoimiasi, voisin kertoa hiukan ajankohtaisista aiheista, jos sopii? Ja saanhan sinutella? Jos ei sovi, voit koska tahansa sulkea laitteen tai laittaa minut äänettömälle”.
Miten oudoissa olosuhteissa olemmekaan toimineet! Ja miten mahtavaa on se, että voimme jakaa tätä hetkeä samassa tilassa! Miltä sinusta tuntuu se, että voimme yliopistoyhteisönä tulla yhteen juhlistamaan avajaisia kahden vuoden tauon jälkeen? Pysähdytään tunnustelemaan sitä, miltä tuntuu olla yhdessä tässä hetkessä.
Pari viime vuotta ovat olleet monella tapaa poikkeuksellisia ja kuormittavia. Osa kuormituksesta liittyy kielteisiin kokemuksiin yksinäisyydestä, arjen tuttujen kannattelevien rutiinien häiriytymisestä, epävarmuudesta liittyen toimeentuloon ja oman ammatin harjoittamisen mahdollisuuksiin sekä huoleen koko planeettamme tulevaisuudesta.
Myös positiiviset asiat ovat kuormittaneet: esimerkiksi uusiin ja uusittuihin tiloihin siirtyminen, opetussuunnitelmauudistus, tutkimuksen kansainvälinen kokonaisarviointi, tuntiopettajien työsuhdekäytäntöjen selkeyttämiseen tähdänneet paikallisneuvottelut, opetuksen, tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan toteuttaminen alati muuttuvissa olosuhteissa – kaikki nämä ovat olleet motivoivia, tärkeitä ja onnistumisen kokemuksia tuottavia asioita, mutta silti hyvin työläitä ja vaativia. Koko yhteisöstä on tullut vahva viesti ylikuormituksesta.
Haluan omasta puolestani esittää suuren kiitoksen koko yliopistoyhteisölle paitsi tärkeitä onnistumisia ja tuloksia tuottaneesta venymisestä, myös siitä, miten olette olleet toistenne tukena. Olette etsineet uusia tapoja edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Erityisen kiitoksen haluan osoittaa kaikille teille, jotka olette eri tavoin tukeneet niitä opiskelijoita, joiden jaksaminen on ollut koetuksella: opintopalveluiden henkilökunta, opintopsykologit, yliopistopapit, ylioppilaskunta, opettajat ja opiskelutoverit.
Tähän liittyen haluan myös suositella kaikille tutustumista uuteen opiskelijan sivustoon. Sinne on – kaiken muun hyödyllisen tiedon lisäksi – koottu todella selkeästi avainasiat kaikista hyvinvointiin liittyvistä palveluista ja tukimuodoista sekä paljon hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa siitä, miten voi itse huolehtia omasta opiskeluhyvinvoinnistaan. Tämä tieto on hyödyllistä riippumatta siitä, onko opiskelija, professori, tuntiopettaja, suunnittelija, alumni tai muuten vain kiinnostunut siitä, miten voi luoda edellytyksiä omalle oppimiselle, kehitykselle ja hyvinvoinnille ja kuinka rakentaa turvallista ja hyvinvointia edistävää yhteisöä. Jos muistatte tästä puheesta vain yhden asian, olkoon se tämä: mene ja tutustu sivustoon opiskelija.uniarts.fi, valitse sieltä kohta arki ja sen alta hyvinvointi. Askelmerkit kohti parempaa arkea on aseteltu rakkaudella ja viisaudella.
Vi har fört många diskussioner i universitetets styrelse och ledning om vad som ligger grunden för personalens och studerandenas upplevelse av ökad stress, som alla universitet och hela samhället lider av. Stressreaktionen fungerar bäst i situationer där det upplevda hotet är konkret och kortvarigt. Problematiskt blir det när förändringarna som skapar stress är långvariga, ambivalenta och svåra att påverka. Då finns det en risk att stressreaktionen blir kronisk och försämrar vår resiliens, kapacitet och välmående.
Stressireaktioon kuuluva ajattelun kapeutuminen ja ylivireystila auttavat vaikkapa väistämään lähestyvää autoa, mutta monimutkaisten planetaaristen tulevaisuushaasteiden ratkaisemisessa niistä on lähinnä haittaa.
Stress, according to one definition, refers to the psychological and physical reactions that evoke when our experience of the inner or outer reality conflicts with what we are used to or expect. The last years and months have brought us constant situations that conflict with what we are used to or expect and triggers a stress response in our bodies and minds. The problem is that these reactions that may have been life-saving in the past, can be harmful for our creative capacity and our ability to find innovative solutions to complex challenges. And that is what we are supposed to focus on in our university.
Stressi syntyy siis silloin, kun elämä ei vastaa odotuksiamme. Nämä odotukset eivät ole vain omiamme, vaan sosiaalisesti rakentuneita tarinoita, joihin peilaamme omaa elämäämme.
Professori Hannu Heikkinen kirjoittaa kirjassa Minussa elää monta tarinaa. Kirjoituksia opettajuudesta seuraavasti:” Tulkitsemme maailmaa alati kehittyvänä kertomuksena, joka saa alkunsa ja liittyy aina uudelleen siihen kulttuuriseen kertomusvarantoon, jota kutsumme tiedoksi. Samoin me ihmiset ymmärrämme itsemme kertomusten kautta – toisin sanoen rakennamme identiteettiämme tarinoiden välityksellä, narratiivisesti. Vastaus kysymykseen ”kuka olen” tuotetaan joka päivä uudelleen tulkittavana minätarinana.”
Nyt kertomuksiimme on syntynyt aukko. Erilaisten kriisien värittämässä maailmassa, jossa sosiaalinen media ja tiedotusvälineet elävät ruokkimalla pelkojamme ja ennakkoluulojamme, meidän on yhä vaikeampi kuvitella tulevaisuutta, jonka varaan omaa elämäntarinaamme rakentaisimme. Tarinaan, jossa päähenkilönä on jatkuvalle talouskasvulle pohjautuvan hyvinvointivaltion täydellistäminen, on yhä vaikea kuvitella uskottavia jatko-osia. Olo on kuin käsikirjoittajalla, joka tv-sarjan toisen tuotantokauden alussa keskeiset päähenkilöt ilmoittaisivat päättävänsä yhteistyön.
Ja tässä tullaan aiheen positiiviseen puoleen. On vaikea kuvitella tässä ajassa merkityksellisempää ja tärkeämpää tehtävää kuin se, jonka äärellä tämä yliopistoyhteisö on. Kun maailman tulevaisuus riippuu ihmismielen kyvystä kuvitella ekososiaalisesti kestävä tulevaisuus ja luoda sinne johtavat yhteiset tarinat, tuntuu mahdollisuuksien luominen nuorten taiteilijoiden kehitykselle maailman tärkeimmältä asialta.
Olli-Pekka Heinosen taannoista kirjoitusta vapaasti siteeraten: Tarvitsemme turvallisia tiloja pohtia, surra, ymmärtää ja kytkeytyä ihmisenä olemisen peruskysymyksiin. Juuri niihin kysymyksiin, jotka olemme unohtaneet oikeiden vastausten, lineaarisen kehityksen, yksilöllisen egoismin ja järkeen nojaavan materialismin maailmassa. On uskallettava kysyä isoja kysymyksiä, jotta löytyy rohkeita vastauksia. Edessä on epämiellyttäviäkin keskusteluita, ja niitä kohti on uskallettava mennä. On ilo olla osa tätä rohkeaa yhteisöä, jolla on kyky kurottaa ohi totutun ja tutun.
Taideyliopisto voi muodostaa yhden tällaisen turvallisen tilan, jossa voimme taiteelle ominaisella kokonaisvaltaisella tavalla lähestyä ihmisenä olemisen peruskysymyksiä. Voimme tarjota maailmalle välineitä käsitellä syvästi elämäämme muuttavaa murrosta tuomalla tutkitun tiedon rinnalle taiteellista ajattelua – intuitiota, empatiaa, mielikuvitusta, vapaata assosiointia ja tunne-elämän ja kokemusmaailman kokonaisvaltaista hyödyntämistä. Kun Suomessa nyt vallitsee laaja yhteisymmärrys tarpeesta panostaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen, on meidän pidettävä huolta siitä, että taiteella on tässä kokonaisuudessa keskeinen rooli. Kesällä päättyneen varainhankintakampanjamme hieno tulos – 3,5 miljoona euroa – antaa uskoa ja mahdollisuuksia tähän työhön. Kiitos kaikille lahjoittajille, jotka näkivät työmme tärkeyden ja luovat lahjoituksillaan edellytyksiä tulevaisuuden taiteelle.
Another important responsibility of our university lies in building a sustainable future for the arts. The sector, shaken and stirred by the pandemic, needs wide-ranging support and cooperation in order to flourish in a way that our country desperately needs to become ecologically and socially sustainable. Our reconstruction programme consists of several projects. We have recently launched the Uniarts Hub, whose task is to support students and professionals in the field in developing new forms of entrepreneurship suitable for the field of art. In addition, we are launching a programme that aims to support the free-lancers in striving to create a sustainable future for the cultural sector. The programme is funded by the Ministry of Education and Culture and it will offer training and services at no cost to art professionals. Other initiatives are also being worked on.
Jag vill ännu nämna arbetet vi satt igång för att skapa nationella visioner för konstfostran och konstutbildning inom musik, bildkonst samt teater, dans, cirkus och performancekonst. Arbetet kommer att slutföras under hösten och visionerna lanserar i november. Välkommen till lanseringsevenemanget I Svenska Teatern den 14 november!
Meillä on siis edessämme lukuvuosi, jota leimaa toisaalta maailman epävarmuus ja toisaalta monet todella merkitykselliset ja vaativat tehtävät. Muutoksen keskellä meidän on tärkeä keskittyä siihen työmme syvään ja merkitykselliseen ytimeen, joka ei muutu. Luodaksemme turvalliseen tilaamme avaruutta, on meidän pystyttävä erottamaan se, mistä voimme luopua ja mitä varjelemme. Muutoksen keskellä tarvitsemamme toivo ja pysyvyys rakentuu sille, jonka koemme merkitykselliseksi olosuhteista riippumatta.
The Czech statesman, author, poet and playwright Waclav Havel writes about hope in his book Disturbing the Peace:
”. . . The kind of hope I often think about I understand as a state of mind, not a state of the world. Hope is not prognostication. It is an orientation of the spirit, an orientation of the heart. It transcends the world that is immediately experienced, and is anchored somewhere beyond its horizons.
Hope, in this deep and powerful sense, is not the same as joy that things are going well, or willingness to invest in enterprises that are obviously headed for early success, but rather an ability to work for something because it is good, not just because it stands a chance to succeed. The more unpromising the situation in which we demonstrate hope, the deeper that hope is. Hope is not the same thing as optimism. It is not the conviction that something will turn out well, but the certainty that something makes sense, regardless of how it turns out. ”
Viimeisenä asiana haluan nostaa esille juhlimisen tärkeyden. Epävarmuuden keskellä ilon jakaminen ja elämän juhliminen on suoranainen velvollisuutemme. Tämän avajaistilaisuuden lisäksi meillä on lauantaina mahdollisuus inspiroitua upeasta ohjelmasta, kun uusi kaupunkifestivaalimme Uniarts Fest valtaa Sörnäisten kampuksen. Ylioppilaskunnan vuosijuhlat ovat myös uusi hieno traditio, joka päästään kokemaan lokakuussa. Juhlitaan ja iloitaan aina kun siihen on mahdollisuus. Sillä saamme paikattua pandemian sosiaalista vajetta ja samalla Suomen maailmankartalle. Maailman onnellisimman kansan pitää huolehtia maineestaan myös juhlimalla.
Hyvät Taideyliopistolaiset ja avajaisvieraat. On hienoa aloittaa kanssanne uutta akateemista lukuvuotta. Olemme pieni yhteisö, jolla on suuri tehtävä. Toivotan kaikille meille onnea ja menestystä työssänne ja opinnoissanne. Jag önskar alla ett meningsfullt och framgångsrikt läseår. I wish you all success in the important work you are doing. Relax – nothing is under control.