Monipuolinen taidekasvatus rakentaa kulttuurista ymmärrystä

Koulujen ja varhaiskasvatuksen taide- ja kulttuuriperintökasvatus tarjoaa tilan tarkastella ja ymmärtää historiallisen kulttuuriympäristömme moniulotteisia aineksia, kirjoittavat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen professori Heidi Partti ja Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen professori Arniika Kuusisto.

Maarit Kytöharju / Eeva Anundi Varhaiskasvatuksen professori Arniika Kuusisto ja musiikkikasvatuksen professori Heidi Partti

Händelin Messias-oratorion esityksen peruuttaminen kirkkonummelaisessa koulussa on herättänyt tunteikkaan keskustelun, jossa risteävät paitsi Opetushallituksen ohjeistuksen tulkinnat, myös laajemmat kysymykset uskonnon roolista taiteessa ja erityisesti yhteiskunnallisen kasvatuksen ja koulutuksen konteksteissa.

Musiikki, kuten taiteet laajemminkin, on osa ihmisten kulttuuria ja sosiaalista elämää, arvoja, tunteita, kokemuksia ja uskomuksia. Koulujen ja varhaiskasvatuksen taide- ja kulttuuriperintökasvatus tarjoaa tilan tarkastella ja ymmärtää historiallisen kulttuuriympäristömme moniulotteisia aineksia.

Suomessa ja Euroopassa tämä ympäristö pohjaa tyypillisesti paljolti kristilliseen perinteeseen, mutta se sisältää myös niin esikristillisiä vaikutteita kuin myös jatkuvasti moninaistuvan kirjon muita kulttuurisia perinteitä, käytäntöjä ja identiteettejä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan yksi musiikin opetuksen tavoitteista on ”rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen” (POPS 2014, 141). Tämän sivistystavoitteen saavuttaminen on kuitenkin haastavaa, jos koulu pyrkii tiukasti ”neutraaliin” linjaan, jossa uskonnolliset viitteet pyritään keinotekoisesti häivyttämään. Koska koulu on julkinen tila ja siten myös sosiaalinen, poliittinen ja historiallinen konstruktio, sen rakenteissa näkyy väistämättä maailmankatsomuksellisia piirteitä.

Ajatus sekulaarista “neutraalina” on itsessään harhaanjohtava; uskonnollisten viitteiden poistaminen ei tee julkisesta tilasta neutraalia – se vain sulkee uskonnolliset katsomukset ulos, mikä itsessään on asenteellinen positio (ks. Poulter, Riitaoja & Kuusisto 2016). Karsimisen kulttuuri (Kalliala 2015), jossa kaikki sellainen sisältö, joka jonkun oppilaan vanhempien näkökulmasta on epäsuotavaa, on karsittu, kaventaa ja ohentaa opittavia sisältöjä kaikilta oppilailta.

Yhdelle ei sovi enkelit, toiselle tontut ja kolmannelle Halloween, mutta kaiken mahdollisen karsimisen myötä taiteen ja muiden oppiaineiden sisällöistä tulee “hajuttomia ja mauttomia”, opittavat sisällöt kapenevat ja ohenevat ohenemistaan. Samalla karsiminen vähentää kulttuurista rikkautta ja moninaisuuden näkyväksi tekemistä – sekä myös mahdollisuuksia elämyksellisyyteen ja yhdessä kokemiseen osana oppimista.

Sen sijaan, että karsisimme taidekasvatuksen sisältöjä, tarvitsemme kouluihin ja varhaiskasvatukseen sekä laajasti yleissivistäviä kulttuuriperinteen sisältöjä että myös avointa ja uteliasta asennetta käsiteltävien sisältöjen kaanonin laajentamiseksi suhteessa yhteiskunnan lisääntyneeseen kulttuuriseen moninaisuuteen.

Kristillisen kulttuuriperinteen rinnalle tulisi sisältöjen karsimisen sijaan tuoda monipuolisemmin myös muita kulttuuriperinteitä, jolloin yhteiskunnan ja perheiden moninaisuus heijastuisi tasapuolisemmin sekä yhteisissä juhlissa että oppitunneilla.

Taitavan taidekasvattajan tehtävänä on luoda turvallinen tila kulttuurisen moninaisuuden tutkimiselle. Usein tämä tarkoittaa myös tasapainoilua positiivisen ja negatiivisen uskonnonvapauden välisellä jännitteellä. Kulttuurisensitiivisyys musiikinopetuksessa tarkoittaa musiikin historiallisten ja kulttuuristen kontekstien huomioimista arvostavalla ja avoimella tavalla.

Samalla tilaa on annettava myös kriittiselle keskustelulle ja eri näkökulmille. Tällä tavoin koulun taidekasvatus voi edistää keskinäistä ymmärrystä ja toimia yhteiskunnallisen koheesion rakentajana sen sijaan, että moninaisuuden poissulkeminen sisällöistä lisäisi yhteiskunnallista eriytymistä entisestään.

Heidi Partti on musiikkikasvatuksen professori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, ja Arniika Kuusisto on varhaiskasvatuksen professori Helsingin yliopistossa.