Mona Eidin kolumni: Harrastukset avaavat ovia – ja eriyttävät lasten koulupolkuja jo varhain
Tunnistetaanko ja arvostetaanko kouluissamme muita kuin valtaväestön normiin kuuluvia, kysyy Mona Eid.
Meidän perheessämme on alkanut jokasyksyinen “harrastusahdistus”. Toisaalta oma “ahdistukseni” vanhempana helpotti, koska lapseni on vihdoin suostunut aloittamaan jopa kaksi uutta harrastusta. Toisaalta lapseni “ahdistus” on vasta alkamassa, kun hänen pitää jaksaa sopeutua uusiin tilanteisiin ja luopua vapaan leikin ajasta parina iltana koulun jälkeen. Miksi sitten toimin näin? Uskon, että osaltaan se liittyy omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini ulkopuolisuudesta, mutta myös siihen, että tiedostan harrastusten ja harrastuneisuuden vaikutuksen lapsen tulevaisuudelle.
Valinnan mahdollisuuksista koulussa jo alakouluikäisinä on tullut arkipäivää ainakin isoissa kaupungeissa. Koulutussosiologit ovat todenneet, että ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat hyödyntävät parhaiten näitä koulun valinnanmahdollisuuksia. Heidän jälkikasvunsa hakeutuu yhä enemmän koulujen valinnaisluokille kuten esimerkiksi musiikkiluokalle, liikuntaluokalle tai kielikylpyluokille. Samaan aikaan lähikoulujen tai ”tavallisten luokkien” vetovoima vähenee. Harrastuneisuudesta on hyötyä valintakokeissa, kun oppilaita valitaan erikoisluokille. Nämä valinnaisuudet vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen – jopa korkeakouluihin saakka. Tutkija Sonja Kosunen onkin osuvasti kysynyt, onko yhtenäinen peruskoulumme rapautumassa, kun oppilaat saavat jo nyt hyvin eripituisia oppimääriä eri oppiaineista.
(Kolumni jatkuu linkin alapuolella.)
Koulutusvalintoihin vaikuttavat esimerkiksi sellaiset taustatekijät kuin etnisyys, sukupuoli ja yhteiskuntaluokka. Muun muassa keskiluokkaisuuden ja valkoisuuden normit ovat eräänlaisia suojaavia tekijöitä ja toimivat ovia avaavana kulkulupana koulupolun mutkattomampaan etenemiseen ja valinnan vapauteen. Tästä kertoo esimerkiksi se, että maahanmuuttajataustaisten oppimistulokset ovat heikompia ja S2-oppimäärällä opiskelevat kohtaavat eri tyyppisiä lasikattoja ja ennakkoasenteita korkeakoulujen kielitaitovaatimuksissa tai oppilaanohjauksessa. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä luovimisessa tarvitaan myös kulttuurista tietoutta, koska siellä tapahtuvat valinnat ja erottelut ovat niin hienovaraisia. Maahanmuuttajataustaisilla ei välttämättä ole tätä tietoutta.
Sosiologi Philomena Essedin keksimä kulttuurisen kloonaamisen termi kuvaa samanlaisuuden suosimista: sitä että suosimme verkostoissamme sellaisia henkilöitä, jotka ovat meidän kaltaisiamme ja jakavat samat arvot, lähtökohdat ja jopa ulkonäön. Koulu palkitsee ja kannustaa parhaiten sellaisia ihmisiä, joihin myös koululaitosta kehittävät, ohjaavat ja päättävät kuuluvat. Kulttuurisesta kloonaamisesta kertoo myös se, että näemme päättäjissä, professoreissa tai opettajissa vähän esimerkiksi näkyviin vähemmistöihin kuuluvia, jotka eivät täytä vallitsevia normeja. Tunnistetaanko ja arvostetaanko kouluissamme muita kuin valtaväestön normiin kuuluvia? Keitä ”päästetään” oppilaiksi ja opiskelijoiksi haluttuihin oppilaitoksiin? Miten portinvartijat tunnistavat ja tunnustavat ei-normatiivisuuksia?
Tämä hienovarainen eriytyminen koulupoluille alkaa jo nuorena, kun esimerkiksi ylimpiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat vanhemmat pystyvät tarjoamaan lapsilleen harrastuksia pienestä pitäen. Jos yksi oppilas on harrastanut, saanut virikkeitä ja kehittänyt taitojaan vuosikymmenen enemmän kuin toinen, hänellä on taitoja ja verkostoja ja sellaista sosiaalista pääomaa, joka auttaa häntä läpäisemään paremmin koulutusjärjestelmän pullonkaulat. Portinvartijat myös tunnistavat hänet paremmin, jos hän täyttää vallitsevat normit.
Kyseenalaistan itseäni jatkuvasti ja tunnen syyllisyyttä siitä, että yritän ehkäpä lapseni kautta performoida hyvää vanhemmuutta, johon näin keskiluokkaisena, tiedostavana aikuisena kuuluu virikkeiden keksiminen lapseni vapaa-ajalle ja hänen kykyjensä kehittäminen. Yritän toimia kuin hyvän vanhemman kuuluu tässä uusliberalistisessa eetoksessa: kasvatan uutta kunnon kansalaista, joka suorittaa ja valmentaa itseään tulevaisuuden vaatimuksiin – myös vapaa-ajalla.
Mona Eid
Kirjoittaja on opettajataustainen vapaa toimittaja, joka oli mukana keskustelemassa koulukiusaamisesta ja lasten valtasuhteista Taidepisteessä 19.10.2020.