Koulutustason parantaminen ei ole Suomelle riittävä tavoite
Maailmaa pitää pystyä katsomaan itselle vieraista näkökulmista. Tämä ei onnistu vain tietopohjaiseen oppimiseen panostamalla.
Suomen maine koulutuksen huippumaana on saanut kolauksia. Korkeakoulutettujen osuus nuorista aikuisista on pienentynyt ja on enää OECD-maiden keskitasoa. Pisa-testien tulokset ovat heikentyneet yli viidentoista vuoden ajan, ja oppimistulosten erot oppilaiden välillä ovat kasvaneet. Jotakin on muutettava, jos mielimme takaisin koulutuksen kärkikahinoihin.
Uusia oppimistavoitteita määriteltäessä edellä kuvatut indikaattorit eivät kuitenkaan voi olla ainoat mittarimme – on tarkasteltava laajemmin sitä, minkälainen oppiminen mahdollistaa myönteisen tulevaisuuskehityksen. Hyviä Pisa-tuloksia ei saavutettu tähtäämällä hyviin Pisa-tuloksiin vaan tukemalla lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kasvua ihmisyyteen ja vastuulliseen yhteisön jäsenyyteen. Mitä siis ihmisenä oleminen ja suhteemme ympäröivään maailmaan tarkoittavat tässä ajassa ja tulevaisuudessa?
Monimutkaiset globaalit haasteet pakottavat meitä muuttamaan perustavanlaatuisesti tapaamme hahmottaa maailmaa. Kriisejä ei ratkaista niillä arvoilla ja ajatusmalleilla, jotka ovat ongelmat synnyttäneet. Suhteemme luontoon, toisiimme ja itseemme vaatii nollaamista, ja näkemyksemme todellisuudesta on rakennettava uudelleen.
Tietopohjaisen osaamisen lisääminen ei riitä, jos toimimme vahingollisiksi muuttuneiden ajatusmallien ohjaamina. Globaalien ongelmien ratkaiseminen vaatii oppimista, joka pakottaa meidät luopumaan totutuista ajatuksista ja ylittämään tietämisen rajat. On punnittava kriittisesti omaa ajattelua ja uskallettava heittäytyä ei-tietämisen tilaan, jossa olemme valmiita tarkastelemaan maailmaa uusista näkökulmista.
Kykymme toisenlaisiin näkökulmiin on ajassamme kuitenkin koetuksella. Meillä on hankaluuksia toimia yhdessä ihmisinä ja kansakuntina, sillä rakennamme käsityksemme maailmasta erilaisiin todellisuuksiin nojaten. Emme ole yhtä mieltä edes tieteen synnyttämien käsitysten validiudesta. Totuudenjälkeisessä ajassa on sallittua poimia tutkimustiedosta vain se, joka palvelee omia intressejä. Meillä on vaikeuksia olla rakentavasti eri mieltä, kun puuttuu yhteinen pohja, jolle erimielisyys voisi rakentua.
Jäljelle jää polarisaatio. Siinä on paljon helpompi tunnistaa, missä muut ovat väärässä, kuin kyetä kuvittelemaan vaihtoehto, jossa asiat olisivat toisin. Vastakkainasettelun sijaan olisi kuitenkin syytä päivittää yhteinen näkemyksemme maailmasta.
Yhteisen maailmankuvan päivittäminen ei tapahdu itsestään saadessamme uutta tietoa. Ihmisellä nimittäin on erinomainen kyky vastustaa tietoa, joka ei tue hänen vakiintuneita käsityksiään – menihän Nikolaus Kopernikuksen ja Galileo Galilein aurinkokeskeisen maailmankuvankin hyväksymiseen yli sata vuotta. Siksi parhaatkaan tutkimusraportit maailman tilasta eivät yksin takaa muutosta.
Ihmisen sisäinen tarve muutokselle syntyy vasta, kun käsittelemme tietoa kokemuksellisesti ja se herättää meissä emotionaalisia reaktioita. Jotta muutos olisi mahdollinen, on tieteellisen tietämisen rinnalle tuotava taiteen tekemisen ja kokemisen kokonaisvaltaisuutta ja elämyksellisyyttä.
Koulutukselta ja tutkimukselta odotetaan ratkaisuja tulevaisuutta uhkaaviin kriiseihin. Oppimistulosten ja koulutustason nousu ei kuitenkaan riitä tavoitteeksi, jos emme pysty muuttamaan ongelmiin johtaneita ajattelumalleja. Siksi tulevaisuuskestävän oppimisen on vahvistettava sellaisia taitoja ja valmiuksia, jotka auttavat meitä kehystämään uudelleen tapaamme katsoa maailmaa ja synnyttävät halun toimia toisin.
Tarvitsemme tasavertaista dialogia taiteen ja tieteen sekä erilaisten kokemisen ja tietämisen tapojen välillä luodaksemme uudelleen yhteyden toisiimme ja luontoon. Kasvu ihmisyyteen ja vastuulliseen yhteisön jäsenyyteen vaatii ajatus- ja toimintamallien ravistelua, empatiakyvyn kehittämistä, kokemuksellisuutta ja luovuutta. Paitsi lasten ja nuorten myös aikuisten on opeteltava samoja taitoja. Ehkä erityisesti meidän aikuisten.
Olli-Pekka Heinonen ja Kaarlo Hildén
Heinonen on International Baccalaureate -järjestön pääjohtaja ja Hildén Taideyliopiston rehtori.
Teksti on julkaistu alun perin Vieraskynänä Helsingin Sanomissa lauantaina 4.3.2023. Julkaisemme kevään 2023 eduskuntavaalien alla puheenvuoroja yhteiskunnasta ja taiteesta. Heinosen ja Hildénin puheenvuoro on niistä kolmas.
