Kolumni: Ilmastokriisi muokkaa arkkitehtuuria – Miten tehdä taidetta rakentamisesta ja vähentää samalla päästöjä?
Taideyliopiston uuden Mylly-rakennuksen paikalta purettiin korjauskelvottomat rakennukset, mutta säilytettiin mahdollisimman paljon vanhaa. Se onkin ekologisin ratkaisu, sillä jos haluamme vähentää rakentamisen päästöjä, meidän pitää korjata ja suojella vanhaa, kirjoittaa toimittaja Silja Ylitalo kolumnissaan.
Rakennettu ympäristö tuottaa ison osan maailman hiilipäästöistä ja rakentaminen kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin mikään muu ala. Uudet rakennukset saattavat olla vanhoja energiatehokkaampia, mutta rakentamisen aiheuttama hiilipiikki on niin suuri, että tarvitaan vuosikymmeniä, ennen kuin uusi rakennus muuttuu vähäpäästöisemmäksi kuin vanha.
Rakentaminen ei ole vain tilojen tuottamista ihmisten tarpeisiin, vaan myös taidetta: arkkitehtuuria. Jos päästöjä on vähennettävä nyt eikä vasta vuosikymmenten päästä, mitä se merkitsee arkkitehtuuriin kannalta? Mitä rakennustaide voi ylipäätään nykyisissä ilmastokriisin oloissa olla?
Kysymys on esitetty viime aikoina useasti. Sitä on käsitelty muun muassa monissa alan lehtien artikkeleissa, ja siitä ovat puhuneet arkkitehtiopiskelijat ja nuoret arkkitehdit esimerkiksi You Tell Me -kollektiivissa. Käytännön ratkaisuja etsitään omaa tietään kulkevissa arkkitehtitoimistoissa, kuten vastikään Alfred Kordelinin säätiön palkitsemassa Livadyssa.
Vastaus kysymykseen on periaatteessa yksinkertainen: ilmastoystävällisintä arkkitehtuuria on jo olemassa oleva arkkitehtuuri. Jos halutaan vähentää rakentamisesta aiheutuvia päästöjä, ei pidä rakentaa uutta, vaan korjata ja suojella vanhaa. Mitä vähemmän puretaan ja mitä enemmän hyödynnetään vanhoja rakennuksia ja rakenteita, sitä vähemmän päästöjä tuotetaan.
Arkkitehdin näkökulmasta vastaus ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen. Miten tehdä rakennustaidetta suunnittelematta uusia rakennuksia?
Ensinnäkin arkkitehtien visioita ja luovuutta tarvitaan monissa vaativissa korjauskohteissa. Korjaamisesta voi tehdä taidetta, kuten arkkitehtuurin Nobeliksi kutsutun Pritzker-palkinnon tänä vuonna saaneet Anne Lacaton ja Jean-Philippe Vassal, jotka eivät suostu purkamaan vaan ainoastaan korjaamaan ja laajentamaan.
Kunnianhimoisesta korjaussuunnittelusta on palkittu suomalaisiakin arkkitehtitoimistoja, kuten Kati Salonen & Mona Schalin Arkkitehdit, joka sai vastikään kansainvälisen Docomomo Rehabilitation Award -palkinnon Käpylässä sijaitsevan, 1950-luvulla rakennetun Käärmetalon korjaamisesta.
Korjaaminen on aina ollut osa arkkitehtien työtä. Wivi Lönn kertoi 60-vuotishaastattelussaan 1930-luvulla, miten kaikkein hauskinta hänestä on “paikkaaminen ja parsiminen” eli vanhojen rakennusten korjaaminen käytännöllisemmiksi.
Vanhaa säilyttämällä voi saada myös jotain uutta ja hienoa. Olemassa olevien tilojen käyttötarkoitusten muutokset voivat arkkitehdin näkökulmasta olla hyvinkin kiehtovia, arkkitehtitoimisto JKMM:n Asmo Jaaksi totesi kesällä Suomi Areenan arkkitehtuurikeskustelussa. JKMM:n töitä on muun muassa Helsingin yliopiston Tiedekulma, jossa 1970-luvun virastotalosta muokattiin moderni tapahtumatila.
Jaaksi on myös Taideyliopiston uuden Mylly-rakennuksen pääsuunnittelija. Tontin vanhoista tehdasrakennuksista purettiin ne, jotka olivat rapistuneet korjauskelvottomiksi tai joiden rakenteista löytyi epäpuhtauksia ja muut osat, kuten vanha viljasiilo, säilytettiin.
Kun suunnitellaan uusia tiloja olemassaoleviin rakenteisiin, voi päästä tekemään mielikuvituksellisia ratkaisuja, jotka normaalisti tyrmättäisiin epäkäytännöllisinä.
Korjaamisen ja muokkaamisen lisäksi uusiakin rakennuksia vielä tarvitaan. Asuntoja voi olla liian vähän siellä missä työpaikat ovat. Joltain alueelta puuttuu päiväkoti, toisaalta palvelutalo.
Silloin pitäisi rakentaa ikuisuuden näkökulmasta, sadoiksi vuosiksi, niin kuin joskus ennen. Vaikka Suomen rakennuskanta on verrattain nuorta – osittain siksi, että olemme olleet niin innokkaita purkamaan vanhaa – meiltäkin löytyy lähes tuhatvuotiaita rakennuksia, kuten 1200-luvulta peräisin olevat Jomalan kirkko ja Hämeen linna.
Kunnolla tehdyt rakennukset kestävät, jos niistä pidetään huolta, ja uutta taidetta voi luoda jo olemassa olevasta.
Teksti: Silja Ylitalo
Kuva: Päivi Virtanen
Kirjoittaja on Arkkitehtiuutisten toimitussihteeri.