Kaisa Rönkön puhe lukuvuoden 2023–2024 avajaisissa
Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) johtaja Kaisa Rönkkö käsitteli juhlapuheessaan taiteen yhteiskunnallista tehtävää ja taiteen vapautta osana demokratian, vapaan yhteiskunnan turvaamista.
Hyvät Taideyliopiston opiskelijat, henkilökunta ja Taideyliopiston ystävät,
Iranilaisen taiteilijan, Sadaf Ahmadin, näyttely Concrete oli määrä avata Ruotsin Boråsissa näinä päivinä. Näyttely koostuu kahdesta osasta; toinen rakentuu betoniveistoksista, jotka kuvaavat naisia kokonaan peittävissä kankaissa. Taiteilijan mukaan teos esittää naisia, jotka Iranin hallinto murhasi, koska he eivät suostuneet käyttämään Iranin laissa määriteltyä asua, hijabia.
Toinen osa käsittelee Iranin hallintoa vastaan nousseita naisia, jotka ovat kuolleet Iranin hallinnon vastaisissa mielenosoituksissa, muotokuvat paljastuvat, kun katsojat ovat saaneet raaputtaa betonia taulujen pinnasta.
Tänä vuonna Ruotsi on joutunut nostamaan terrorismin uhkatasoaan, koska Ruotsin ja Iranin suhteet ovat huonontuneet koraanin polttamisien aiheuttaman jännitteen vuoksi. Boråsin kulttuurikeskus joutui tekemään riskiarvion näyttelyn turvallisuudesta yhdessä turvallisuusviranomaisten kanssa; näyttelyn avaaminen kulttuuritalossa, johon kaikilla on avoin pääsy, olisi vaatinut kohotettuja turvallisuustoimenpiteitä.
Teoksen ensimmäinen osa ”peruttiin”. Sensuroitiin, syyttää taiteilija.
”Kan vara en trigger för polariserande krafter”, sanoi kulttuurikeskus.
”Islamister kan inte få makt över våra frihet”, kritisoi tätä ratkaisua häpeälliseksi puolestaan Expressenin Victor Malm.
Ruotsissa! Esimerkki järkytti minua syvästi. Kyse on taiteen vapaudesta ja siitä, uskalletaanko sitä käyttää.
Miten tämä tulisi tulkita? Naisvihaa arvosteleva taide on tabu. Samoin tabu on uskonnollista sortoa, erityisesti islamilaista sortoa, näkyväksi tekevä taide. Ei meillä Suomessa, mutta esimerkiksi Lähi-idässä ja diktatuureihin kääntyneissä valtioissa.
Tokihan taide voi olla kaunistelua ja puolitotuuksia. Taide voi olla vain voittajien tarinaa, yksipuolista historiaa ja ikonisoituja monumentteja. Taide on ollut kautta aikojen propagandan salakavala ase ja valjastettu milloin mihinkin tarkoitusperiin. Taiteen painostaminen osaksi valtarakenteita on vahvin merkki autoritaarisesta hallinnosta ja vapauden katoamisesta. Taiteen tarkoitus on myös vaikuttaa ihmisten mieliin luomalla pelkoa ja vihaa sekä vahvistamaa stereotypioita sorretuista. Kuten propaganda on kiinnostunut tunteistamme, samoin toimii myös taide.
Toisaalta taide on valtava mahdollisuus, hyvän ja pahan peili, joka tuo näkyville myös sen, mitä niiden välille jää. Taiteen vapauden mukana kulkee vastuu, jota emme voi paeta. Auktoriteettinani on Theodor Adorno, jonka taiteen autonomisuuden käsitteen mukaan taiteella on mahdollisuus kantaa poliittista merkitystä olematta kuitenkaan politiikan tekemisen väline. ”Art is the social antithesis of society, not directly deducible from it”.
Sadaf Ahmadi kertoi paenneensa Iranin sortohallintoa, jonka toimia hän taiteellaan arvostelee. Iranissa hänen taidettaan sensuroitiin usein. Taiteilija sanoo, että teos kumpuaa nykyhetken ohella hänen lapsuudestaan. Hänellä ei ole mitään hijabia vastaan, jos naisella on vapaus valita, kantaako hän sitä.
Taiteella on vapaus herätellä yhteisöä ja yksilöitä ajattelemaan ja ilmaisemaan tunteita, myös toimimaan.
Boråsin kulttuuritalon toinen syy perumiselle oli se, että jotkut voisivat loukkaantua näyttelyn sisällöstä. Miksi?
”Teos voisi altistaa erilaisille tulkinnoille”, Boråsin viranomaiset sanoivat.
Eikö se ole juuri taiteen tarkoitus?
Koraanin polttaminen ja naisten oikeuksien ja ihmisoikeuksien puolustaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Sitä Sadaf Ahmadi juuri taiteellaan pyrkii taustoittamaan. Taiteen ja ilmaisun vapaus koskee kaikkia, ei vain taiteilijoita. – Vapauteen sisältyy vapaaehtoisuus. On vapaus valita, osallistuuko ja jos osallistuu, niin millä tavoin.
Voisimmeko muokata taidettasi vähän? Pienentää? Keventää? Siirtää sen Black Boxiin, vähän sivuun? Jättää yhden kohtauksen pois?
Ette voi. Sananvapaus joko on tai sitä ei ole.
Jos vihapuhe ja pelko alkavat rajoittaa taiteen vapautta, meiltä katoaa yhteiskunnasta kantava voima. Eikä nytkään puhuta ”taiteen poliittisuudesta” tai juututa pohtimaan sen ”välineellisyyttä”. L’art pour l’art, se elää.
Puhutaan siitä, että taiteella on vapaus muuttaa todellisuutta, jotta se toisi totuuden esiin. Totuus muuttuu nimittäin tosiasioilla, ei tunteilla, vaikka ne olisivat kuinka vahvoja; Ei taidekaan totuutta väitelauseilla muuta, vaan avaamalla jonkin todellisuuteen kätketyn olennaisen jännitteen tai äänet, joita ei ole muuten kuultu. Näin taide kaivaa totuutta esiin ja taiteissa totuudet liukenevat toisiinsa,
Taiteen rajoittaminen yhteiskunnallisen vallankäytön muotona ei ole uusi ilmiö. Lähihistoriasta mainittakoon 10 vuoden takainen Anna Politikovskajan murha tai kahdeksan vuoden takainen, 12 ihmishenkeä vaatinut terrori-isku Charlie Hebdo -lehden toimitukseen Pariisissa. Kaksi vuotta sen jälkeen Turkin presidenttiä kritisoinut Jan Böhmermannin satiirivideo paisui Saksassa Charlie Hebdo’ta muistuttavaksi kiistaksi sananvapauden ja taiteen vapauden rajoista. Nykytaiteilija Ai Wei-Wei on ollut pidätettynä Kiinan ihmisoikeus- ja sananvapaustilannetta kritisoivien mielipiteidensä vuoksi. Salman Rushdie on elänyt suuren osan elämästään piilossa 33 vuotta sitten annetun tappokäskyn takia, hän on menettänyt toisen silmänsä tultuaan puukotetuksi. Lisäksi romaanin japanilainen kääntäjä Hitoshi Igarashi puukotettiin kuoliaaksi, italialaista kääntäjää puukotettiin ja norjalainen kustantaja yritettiin salamurhata.
Viime viikolla julkaistusta Suomen Lahden terrorismirikosepäilyn esitutkintamateriaalista ilmenee, että kaksi akselerationistisen uusnatsi-ideologian kannattajaa suunnitteli terrori-iskuja muun muassa Tampereen Vastavirta-klubille ja Turun kirjakahvilaan. Ääriliikehdintä Suomessa ei rajoitu vain tähän.
Suomi on kuitenkin vielä toistaiseksi globaalissa mittakaavassa vapaa linnake, jossa yhteiskuntarauha on turvattu, eikä todellista terrorismiuhkaa ole. Se tekee meistä etuoikeutettuja, mutta ei kaikista. Itsesensuuri ei ole enää vain totalitarististen valtioiden ongelma. Myös Pohjoismaissa sekä taiteilijat että taideinstituutiot pelkäävät tiettyjen aiheiden esiin tuomista erilaisten ryhmien painostuksen pelossa.
Näkemykseni mukaan vapaus tuo tällöin myös meille vastuuta. Se tuo myös mahdollisuuksia. Ne liittyvät demokratian vahvistamiseen.
Taiteen ja sananvapauden suhde on silti muuttunut.
Miten tilanne on muuttunut? Esimerkiksi toimintaympäristön muutoksen ja sen aiheuttaman yhteiskunnallisen jännitteen kautta.
Taiteen vapautta on aina säädellyt ja rajoittanut ympäröivä maailma, ensin kirkko, hovi ja kilta. Vapauden ja soveliaisuuden rajoja on määritetty juridisesti, poliittisesti, moraalisesti, taiteen kulloisenkin tulkintakehyksen mukaan. Edelleen vapaus on monella tapaa suhteellista. niin tiede kuin taidekin ovat ajautuneet markkinavoimien ja vaikuttavuusarvioiden paineeseen; siihen, kuka striimaa eniten, ketä kannattaa rahoittaa, milloin milläkin motiivilla.
Aivan uudenlainen paine tulee yleisöjen puolelta, sellaistenkin, jotka kenties eivät ole todellisuudessa edes olleet kosketuksissa taiteeseen, josta puhuvat. Paine nousee verkosta ja sosiaalisen median alustoilta.
Sosiaalinen media on luotu arkiseen kommunikointiin, mutta vähitellen nuo alustat ovat joutuneet osaksi perinteisiä yhteiskuntarakenteita ja ilmaisunvapauteen vaikuttavat tekijät ovat muuttuneet perustavanlaatuisesti. Kuka tahansa voi esiintyä asiantuntijana, käyttää estoitta ilmaisunvapauttaan. Haluttomuus ymmärtää ja haluttomuus kuunnella, kärjistää ja laukoa, on tuttu ilmiö myös länsimaisista demokratioista. Olemme ”me” ja ”ne”, ”me” ja ”muut”. Joko-tai.
Puhumme polarisaatiosta, kahtiajakautumisesta, joka saa voimansa poliittisesta vastakkainasettelusta, jossa vastapuoli pyritään demonisoimaan loukkauksilla ja disinformaatiolla. Vihapuhe ja salaliittoteoriat ovat sen käyttövoimaa. Yhteiskunnan polarisoituminen on globaalin mittakaavan ongelma, jota internet kiihdyttää.
Polarisaatiota kiihdyttävät yllyttäjät ja kärjistäjät – yllyttäjinä voivat toimia myös poliittiset auktoriteetit. Ihan vastikään Yhdysvalloilla oli presidentti, joka Washington Postin faktantarkistajien mukaan valehteli kautensa aikana yli 30 000 kertaa. Elokuussa häntä kuvattiin vankilassa kuin sankaria.
Koronapandemia ja Ukrainan sodan kiihdyttämänä vapaan yhteiskunnan ja luotettavan median arvo on noussut erittäin väkevällä tavalla ilmeiseksi, mutta samalla niin mediaa kuin taidettakin rajoittaa eettinen itsesääntelykoodisto, kun taas sosiaalisessa mediassa yksittäinen henkilö voi julistaa melkein mitä tahansa ison yleisön edessä.
Jos yhteiskuntien polarisaatio kasvaa käsi kädessä sosiaalisen median kanssa ja totuuden hämmentäminen on otettu poliittiseksi ohjenuoraksi, onko taiteen taktiikka silloin suorapuheisuutta ja rehellisyyttä tai erilaisten todellisuuksien avaamista, arvojen takana seisomista vapauden takia?
Vapauden? Kenen vapaudesta me puhumme?
”Freedom is an everyday practice”, sanoo iranilaistaiteilija Sadaf Ahmadi. Juuri tämän hän on halunnut kuvata taiteellaan, tästä syytä hän muutti Iranista demokraattiseen Ruotsiin – jonne, ironista kyllä, sensuuri häntä seurasi.
Yhteinen koetinkivemme on se, että demokratian perustukset ovat rapautumassa. Totalitarismia ja autoritaarisuutta yhdistää vapauden puute.
Freedom Housen Freedom in the World 2023 -raportti kertoo, että vapaus maailmalla on heikentynyt jo 17 peräkkäistä vuotta. Demokratian tila on rapautumassa; puolet maailman demokratioista taantuu, ja myös puolessa maailman ei-demokraattisista valtioista hallinto sortaa kansalaisiaan yhä enemmän. Huolestuttavaa on myös se, että ihmisten suhtautuminen autoritaariseen hallintoon on muuttunut aiempaa myönteisemmäksi
Mietitäänpä mitä vaihtoehtoja Boråsin kulttuurikeskuksella olisi ollut taiteen vapauden turvaamiseksi demokratian nimessä?
Järjestää näyttely alkuperäisessä muodossaan kaikille avoimessa kulttuurikeskuksessa, ottaa riski yhteiskuntarauhan rikkoutumisesta, väkivallasta, levottomuuksista ja mahdollisista iskuista.
Järjestää paikalle massiiviset turvatoimenpiteet, vahvistaa yhteistyötä turvallisuusviranomaisten ja yksityisten turvallisuusyritysten kanssa: yöpartioita, kohotettua kohteensuojausta ja metallinpaljastimia.
Diplomatia: Pyrkiä rakentamaan vuoropuhelua ääriryhmien välillä ja kutsua avajaistilaisuuteen vastapuolia edustavia toimijoita rauhanneuvottelun tapaan. Järjestää paneelikeskusteluja, yrittää ymmärtää kaikkia osapuolia – avata näkökulmia kulttuuriin ja historiaan, kuulla naisia alistavia muslimimiehiä sekä musliminaisia, jotka ilmentävät omaa uskonnollisuuttaan ja kulttuuri-identiteettiään tavalla, joka tulkitaan usein julkisessa puheessa vain symbolina naisten alisteisesta asemasta islamissa. Sillä Ahmadin teoksessahan ei ole kyseessä kritiikki hijabia kohtaan vaan sitä kohtaan, ettei sen käytöstä ole vapautta valita.
Siirtää näyttely toisenlaiseen tilaan; sellaiseen, jonne kaikilla ei ole avointa pääsyä, jolloin turvallisuustoimenpiteiden järjestäminen on helpompaa.
Itseasiassa tämän päätöksen Boråsin kaupunki tekikin myöhemmin. Näyttely avataan lokakuussa kokonaisuudessaan Boråsin Taidemuseossa. Tämän toteutumiseen vaikutti muun muassa vahva kansalaisaktivismi.
Ruotsin viranomaisten pelko on täysin ymmärrettävää ja aiheellista. Ja meillä on vielä työtä. Vapautta puolustavan vapaan taiteen tulisi olla kaikille vapaasti saavutettavissa.
Hyvät kuulijat,
olen halunnut puhua tänään taiteen vapaudesta osana demokratian, vapaan yhteiskunnan turvaamista. Nyt puhun ihminen ihmiselle – teille jokaiselle, jotka teette taidetta, mahdollistatte sitä, koulutatte, toimitte rakenteissa. Teille, jotka osallistutte keskusteluihin ja teette vapaita valintoja jokapäiväisessä elämässänne.
Boråsissa taiteen sensurointiin johti osaltaan sen explosive power, räjähtävä voima. Ja sitä taide on. Kautta aikojen vapaa taide on totalitarisminkin alta saanut äänensä kuuluville. Vankiloista, piiloista, salaviestein, maan alla, salakuljetettuna, kuoleman ja kidutuksen uhalla. Rohkea taide on saanut ihmisiä ja yhteisöjä kamppailemaan arvojensa puolesta silloinkin, kun taiteilijoilta itseltään on viety mahdollisuus siihen.
Tälläkin hetkellä poliittisuus ja aktivismi ovat taiteen keskeisiä sisältöjä ja taiteilijat toimivat yhä useammin myös aktivisteina, myös niin, että taide toteutuu aktivismina eli avoimesti jotain ideologiaa ajavana tekona. Vapaata demokratiaa ei kuitenkaan rakenneta ainoastaan poliittisella aktivismilla ja poliittisilla teoilla, eikä toisaalta taidelaitosten paneelikeskusteluilla. Taide mahdollistaa moniarvoista vuoropuhelua ja väittelyä, taide ei ole pelkkää tyytyväistä hymistelyä ja kauneuden tavoittelua. Se yhdistää ryhmiä ja kansakuntia. Se voi estää polarisaatiota eskaloitumasta konflikteiksi, mutta myös tukea konfliktien purkamista.
”Taide tekee tulevaisuuden”, on Taideyliopiston visio. Se ei tapahdu muuten kuin osana yhteiskuntaa, reflektoimalla sen ilmiöitä ja käymällä vuoropuhelua, yksilöiden ja organisaation tasolla. Sillä demokratian varmistaminen on meidän jokaisen sananvapauden ja ilmaisunvapauden edellytys.
Meidän tulee tukea taiteilijoita, joita pelottaa ja uskaltavat käyttää vaikutusvaltaansa ja suosiotaan vahvojen viestien esilletuomiseen. Me emme saa jättää yksin heitä, jotka käyttävät sanan ja ilmaisunvapauttaan. Meidän tulee kuulla marginaalista nousevia ilmiöitä ja ääniä, jotka jäävät polarisaation jalkoihin. Meidän pitää mahdollistaa taiteen ja luomisen vapautta, myös sallimalla epäonnistumiset ja virhearvioinnit, seisoa taiteen tekijöiden takana – seisoa niin arvojen takana, jotka uskomme oikeaksi, vaikka se venyttäisi niitä vapauden rajoja, jotka me itsellemme tai instituutioillemme olemme asettaneet.
Itsekin voisin tehdä enemmän.
Meidän pitää elää ja toimia niin kuin opetamme. Vaatia itseltämme ja organisaatioltamme, sitä että käsitteemme vapaudesta ja turvallisuudesta määrittyvät suhteessa arvoihin, joiden mukaan toimimme. Vapauden puolustaminen ja sen turvaaminen, vaatii myös sitä, että osa meistä on valmis menemään pois mukavuusalueeltaan ja laittamaan itsensä alttiiksi. Toisaalta on demokratian toteutumisen kannalta välttämätöntä, että osa vaihtaa vapautensa vastineeksi esimerkiksi paremmasta asemasta tai turvallisuudesta.
Meidän pitää vahvistaa kriisinkestävyyttämme ja oppia suojaamaan toimintaamme, tiedostettava turvallisuusuhkat ja opeteltava varautumaan niihin.
On myös itsepetosta kuvitella, etteikö meillä olisi vastuuta, vaikkapa siitä, miten me ja aikaisemmat sukupolvet olemme käyttäneet rajatonta vapauttamme väärin, tavalla, joka on kahlinnut meidät kohti maapallon tuhoutumista ajavaa ekologisen kriisin luotijunaa. Sen pysäyttäminen on meidän jokaisen vastuu – vapautusta ei saa kukaan.
Hyvät taideyliopiston opiskelijat,
tiedostan, miten naiivilta kuulostaa, kun valkoisen kulttuurieliitin keski-ikäinen vallankäyttäjä kehottaa teitä olemaan rohkeita. Teen sen silti.
Taiteen edistämiskeskuksen tehtävänä on varmistaa edellytyksiä sille, että taide ja kulttuuri vahvistavat demokraattista, kestävää ja moniarvoista yhteiskuntaa taiteen ja kulttuurin avulla. Sama tematiikka toistuu opetus-ja kulttuuriministeriön strategioissa. Osallisuuden turvaaminen ja demokratian tukeminen nousevat esiin myös Taideyliopiston visioissa. Kun monenlaista sisältöä halutaan tuoda tietoisesti esille, olla avoimia, moniäänisiä ja monikulttuurisia, olisi ristiriitaista ajatella, että tiettyjen aiheiden käsitteleminen olisi epäsuotavaa.
Taideyliopiston visio kuuluu ”Taide rakentaa tulevaisuuden.” Tämä tarkoittaa, että taiteella on yhä tärkeämpi tehtävä pitää yhteiskunta moniarvoisena, toista arvostavana ja vapaana ajatuksille, joita emme vielä tiedä edes ajattelevamme. Pelko on suurin vihollisemme ja pelottelijoita kyllä ympärillämme riittää.
Te rakennatte tulevaisuutta. Sananvapaus ja ilmaisunvapaus ovat perustuslakiimme kirjattuja asioita – taide kannattelee niitä.
Käyttäkää sitä vapautta, joka teistä tuntuu oikealta, käyttäkää harkiten ja spontaanisti, käyttäkää rohkeasti, jos haluatte saada aikaan muutosta. Jos haluaa saada aikaan muutoksen, on edistettävä samoja asioita yhdessä – yhä uudelleen ja uudelleen.
Olkaa valmiita myös keskustelemaan − kuuntelemaan ja ymmärtämään, sillä vapaa tulevaisuus ei rakennu pelkästään samanmielisten selkääntaputtelulla. Älkää pelätkö elämää!
Täydellistä taiteen vapautta tärkeämpää lieneekin ajatus oman luovan työnsä ja ilmaisunsa vapaudesta, tunne siitä, että voin valita vapaasti. Tärkein vapautesi on valita, millaisten arvojen puolesta taistelet, teit sen millä tavoin tahansa.
Toivotan teille antoisaa, turvallista ja inspiroivaa uutta lukuvuotta ja onnittelen 10-vuotiasta Taideyliopistoa.
Keep on rocking in the free world.