Etätaidetta ja porttikieltoja – Taiteilua uusissa ympäristöissä
Taide voi jäsentää kriisin keskellä uusia kestäviä ja inhimillisiä elintapoja sekä kehittää ihmisten ajattelua ja toimintaa.
“Koska kevät ei tiennyt sitä ja opetti meille kaikille elämän voiman.” Näin päättyy Irene Vellan somehittinä leviävä runo autioituneesta Italiasta (vapaa käännös Iida Riekon). Se kuvastaa hyvin koko maailman tavoittaneen koronaviruksen laajoja vaikutuksia kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen. Kun kyseessä on terveys ja hyvinvointi, ovat ihmiset, yhteisöt ja kulttuurit joutuneet hyvin nopeasti monen perustavanlaatuisten kysymysten äärelle: Mikä on oikeasti tärkeää elämässä? Miten minä, perheeni ja lähimmäiseni selviämme?
Monelle kriisin keskellä toivoa elämään voi tuoda juuri taide. Olemme oheisen runon lisäksi nähneet, miten ihmiset karanteenissa kerääntyvät parvekkeille laulamaan, soittamaan yhdessä, kuuntelemaan toisiaan – hakemaan yhteisöllisyyttä ja voimaa toisistaan taiteen avulla.
Miten tukea haavoittuvimpia, kun itse jää tukitoimien ulkopuolelle?
Elämme ison muutoksen keskellä. Vaikuttaa siltä, että yhteiskuntamme kaikki toimialat tulevat muuttumaan – vain se on tällä hetkellä varmaa. Kulttuurin ja taiteen toimiala on yksi koviten kärsivistä. Perinteisesti kulttuurista on ajateltu ehkä kapea-alaisesti, että tätä me emme välttämättä tarvitse, tästä voimme ensimmäiseksi kriisin tullessa luopua. Sen lisäksi, että konsertit, tapahtumat, tilaukset ja työpajat on peruttu, niin sanotut portinvartija-toimet sekä yhteiskunnassa että hoivaympäristöissä ovat estäneet monilta pääsyn taiteen äärelle ja vaikeuttaneet saatavuutta ja saavutettavuutta entisestään.
Monelta taide- ja kulttuurialan ammattilaiselta työ lähti äkillisesti alta, keikat on peruttu kuukausien ajalta tai lomautusuhka on päällä. Taiteilijat miettivät parhaillaan, miten he voisivat olla mukana myös haavoittuvimpien yksilöiden elämässä tässä haastavassa tilanteessa, kun omakin tulevaisuus vaikuttaa hyvin epävarmalta. Freelancerit jäävät kaikkien tukitoimien ulkopuolelle, vaikka juuri heillä on ollut suuri rooli taiteen hyvinvointikentällä uusien tapojen luomisessa ja taiteen soveltamisessa uusiin ympäristöihin. Viime päivinä on tullut selväksi, että jatkossa kulttuurialan tulisikin miettiä yhdessä sosiaali- ja terveysalan kanssa, miten niiden organisaatiot voisivat nykyistä paremmin yhdessä ottaa vastuuta kulttuurihyvinvoinnin palvelujen tarjonnasta ja kestävästä kehittämisestä.
Sairaalaklovnit auttavat tutkitusti
Taiteen hyvinvointivaikutuksia on tutkittu paljon ja interventiotutkimusta toteutettu esimerkiksi neuvoloissa, sairaaloissa, vankiloissa, palvelutaloissa ja asumisyksiköissä. Esimerkiksi sairaalaklovnit ovat maailmallakin tunnettu tapa tuoda piristystä ja toivoa pienten potilaiden ja heidän perheidensä arkeen vieraassa ja ehkä pelottavassakin sairaalaympäristössä. Taiteilijaresidenssit hoivakodeissa ovat tuoneet erilaisia taidemenetelmiä myös hoitajien jaksamisen ja työhyvinvoinnin tueksi. Kun tie on nyt suljettu sairaaloihin ja hoivalaitoksiin, herää kysymys, mitä nyt pitäisi tehdä niin taiteilijan kuin sote- tai hyte -yksikönkin näkökulmasta.
Myös sosiaalisesti ollaan isojen haasteiden edessä. Lapset ovat kotikouluissa, perheet ovat keskenään samojen seinien sisällä päivittäin. Nyt koetellaan parisuhteita ja perheyksiköitä sekä niiden kykyä ottaa yhdessä käyttöön ja myös kehittää perheen kulttuurista pääomaa. Yhtäkkiä meistä on tullut kotitoimistolaisia, kotiopettajia sekä harrastusvalmentajia. Onko meistä kaikista siihen? Huoli kaikuu syrjäytymisuhan alla ja sosiaalisissa riskiryhmissä olevien perheiden, parisuhteiden ja yksilöiden puolesta. Miten muutoksen keskellä elävä yhteiskunta tai koko ihmiskunta voisi hyötyä juuri taiteesta ja taiteilijoiden tavasta ajatella ja toimia?
Viihdyttäjästä muutosagentiksi
On tärkeää, että taiteilijat ovat lähteneet pohtimaan, miten voisivat etätaiteella piristää ja viihdyttää eristyksissä olevia ikäihmisiä, monisairaita ja yhteiskunnan kaikista herkimpiä ja haavoittuvimpia yksilöitä. Mutta jos tarkastelemme koronaepidemian synnyttämää tilannetta laajemmin koko yhteiskuntaa ja maailmanjärjestystä horjuttavana historiallisena tapahtumana, emme voi ajatella taiteen roolia pelkkänä viihdykkeenä tai hetken huvituksena. Taide voi jäsentää kriisin keskellä uusia kestäviä ja inhimillisiä elintapoja ja kehittää ihmisten ajattelua ja toimintatapoja.
Sen sijaan, että tulevaisuudessa kulttuuri ja taide leikattaisiin kriisin aikana pois ylimääräisenä ja turhana yhteiskunnan osa-alueena, jokaisen taiteen ammattilaisen olisi syytä nyt miettiä, mikä on oma ja yleisemmin taiteen tehtävä tulevaisuuden rakentamisessa. Taiteen ja hyvinvoinnin kannalta meidän tulee ajatella sitä yhteiskunnallista arvomaailmaa, missä elämme ja sitä, mitä tai keitä varten tulevaa maailmaa rakennamme. Taiteella on paljon annettavaa tunteiden käsittelyssä, oppimisessa ja parhaimmillaan myös henkilökohtaisessa kasvussa ja muutoksessa.
Nyt on aika miettiä realistisesti ja pitkäjänteisesti, miten taiteen ja kulttuurin ammattilaiset – terveydenhuoltoalan sisällä vaikuttavia taideterapeutteja unohtamatta – voisivat olla ihmisten tukena juuri nyt ja myöhemmin, kun yhteiskunta alkaa toipua koronakriisistä. Voisivatko rahoittajatahot, esimerkiksi säätiöt ja järjestöt, hyväksyä näissä poikkeusoloissa etäkonsertit tai etätaidetyöpajat? Voisinko tallentaa etukäteen valmiin taidetapahtuman tai ideoita taidetoimintaan? Voinko kutsua koolle etäpalaverin tulevien tapahtumien ja toiminnan suunnitteluun? Miten voin pitää yhteydet auki, saada ja antaa tukea, vaikka hoivapaikan fyysiset ovet olisivatkin sulkeutuneet?
Kriisikevät riisuu pois kaiken turhan
Tulevaisuudessa voidaan pohtia yhteiskunnan eri organisaatioiden ja toimialojen yhteiskunnallista vastuuta ja sitoutumista. Miten huolehdimme siitä, että olosuhteiden dramaattisesti muuttuessa ja ihmisten avuntarpeen lisääntyessä hoivakodit, seurakunnat, sairaalat ja muut yhteisöt yhdessä taiteilijoiden kanssa onnistuvat huolehtimaan ihmisten kulttuurisista tarpeista ja kulttuurihyvinvoinnista? Miten huolehdimme siitä, että taiteilija pidetään mukana toiminnassa vaikeista olosuhteista huolimatta ja juuri siksi? Voisiko tämän todellisuuden rajapintoja ja moniammatillista rajatyöskentelyä tulevaisuudessa taivuttaa, jäntevöittää, kiinteyttää ja sitkostaa esimerkiksi etätaiteen, virtuaalitaiteen, taidekonsultaation ja innovatiivisten taidepalvelujen avulla?
Luovuuden ilmeneminen tarvitsee usein joutilaisuutta ja vapaata tilaa, mutta joskus myös tuuppausta ja ahtaalle asettumista. Mitä tässä yhteiskunnallisesti ahtaassa tilanteessa syntyvä etätaide, virtuaalitaide, (etä)taide osana organisaatioita tai moniammatillinen kulttuurihyvinvointityö todella tarkoittaa ja merkitsee yhteisöille ja miten se asettautuu taide- ja kulttuurialojen ammattilaisten työhön ja arkeen, jää nähtäväksi tulevaisuudessa. Tämä kevät tuo meille kaikille mullistuksia, surua, epävarmuutta, ahdistusta ja stressiä. Mutta se tuo mukanaan myös henkistä kasvua, kehittämistyötä ja keinoja hallita nopeasti muuttuvaa todellisuutta jatkossa. Ennen kaikkea se riisuu pois kaiken turhan: keskittää ajatukset tärkeimpiin asioihin. Opimme uudenlaisia tapoja, joilla voimme tukea toisiamme ja tuntea yhteenkuuluvuutta. Opimme, että kaikesta huolimatta elämä kantaa eteenpäin.
“Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.” – Irene Vella –
Kirjoittajat
Taru Koivisto on tohtorikoulutettava Taideyliopiston Taidekasvatuksen tutkimuskeskus CERADA:ssa ja ArtsEqual-tutkimushankkeessa. Taustaltaan Taru on musiikkikasvattaja ja musiikkiterapeutti. Hän on toiminut pitkään terveyden edistämisen, ennaltaehkäisevän päihdetyön ja taidepainotteisen hyvinvointityön asiantuntijana Suomen Valkonauhaliitossa. Väitöstutkimuksessaan hän tarkastelee sairaalamuusikoiden moniammatillista työtä suomalaisessa terveydenhuollossa, erityisesti sairaaloissa.
Pauliina Lapio toimi taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijana vuosina 2015–2019 Taiteen edistämiskeskuksessa. Viimeisimpänä työtehtävinä Pauliina on kehittänyt ja johtanut mm. Jyväskylän uuden Sairaala Novan osallistavan taiteen suunnitelmatyötä ja yhteisölähtöistä taiteilijaresidenssitoimintaa. Tällä hetkellä hän toimii taiteen ja hyvinvoinnin asiantuntijana New Beat oy:ssä ja vielä muutaman viikon Taiteen edistämiskeskuksen palveluksessa.
Kirjoittajat kuuluvat ArtsEqual-hankkeen Taide sairaalassa -työryhmään, joka julkaisee syksyllä 2020 Taide terveyspalveluorganisaatioissa -toimenpidesuosituksen.
Lähteet
Fancourt, D. & Finn, S. (2019). What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. Copenhagen: WHO Regional office for Europe. Health Evidence Network (HEN) synthesis report 67.
Koivisto, T. A. ym. (tulossa). Taide terveyspalveluorganisaatioissa. ArtsEqual Policy Brief 1/2020. Helsinki: ArtsEqual.
Petäjä, J. (2020). Somehitiksi noussut runo tarjoaa italialaisille toivoa keskellä ahdinkoa ja kiertää nyt Suomessakin. Helsingin sanomat 17.3.2020.
Schiuma, G. (2018). Mapping the value drivers of arts & design based initiatives. Journal of Business Research, 85(2018), 434–443.