Taiteesta uusia näkökulmia sosiaali- ja terveydenhuoltoon
Kertomuksellinen osaaminen antaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille välineitä asiakkaiden empaattiseen kohtaamiseen.
Lääkärit, sosiaalityöntekijät ja sairaanhoitajat kuulevat työssään lukuisia tarinoita päivittäin. On tärkeää että asiakas tulee kuulluksi, ja se vaatii ammattitaitoa ja keskittymistä.
Miten kertomuksellisuus voisi auttaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia?
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelman alla alkoi syksyllä 2021 Health, Narrative and the Arts -hanke, jonka osana järjestettiin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille suunnattuja kirjoittamiseen ja lukemiseen keskittyviä kursseja. Vastaava kurssikokonaisuus toteutetaan tänä keväänä.
Lääkäri Sonja Sulkava oli kurssilla toisena opettajana, kirjailija Joonas Kallosen työparina. Kursseilla luettiin venäläiskirjailija Anton Tšehovin (1860–1904) novelleja ja tehtiin kirjoitusharjoituksia, joista keskusteltiin.
”Kaunokirjallisuuden lukeminen ja reflektiivinen kirjoittaminen voi auttaa kuuntelemaan ja kohtaamaan potilaita. Se taas johtaa parempaan potilaskokemukseen”, Sulkava sanoo.
Sulkava huomauttaa, että kuormittavassa potilastyössä kuunteleminen ei ole aivan helppoa.
”Pitää olla tosi keskittynyt siihen, mitä kuulee. Ammattiroolissa vaatii aika paljon, että todella kuuntelee potilasta eikä esimerkiksi mieti samalla mitä itse seuraavaksi sanoo. Sen treenaaminen on selvästi itselläkin tarpeen.”
Samaa sanoo Taideyliopiston hankkeen sisällöstä vastaava kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen, joka on sekä Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelman professori että Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkija.
Ihmisten kuuntelu psykologin tai lääkärin työssä on paljon moniulotteisempaa kuin voisi kuvitella, ja kertomuksellisille taidoille on siksi aidosti tarvetta terveydenhuollossa.
”Kun potilas tulee vastaanotolle ja kertoo, että nyt ei mene hyvin, on ammattilainen siinä aktiivisena osapuolena tekemässä tulkintoja. Tulkitsijan aktiivinen rooli on sellainen, jossa ajattelemme että kertomuksiin liittyvät taidot ovat tärkeitä”, Valtonen sanoo.
Tšehovin novellit valikoituivat kurssikirjallisuudeksi osittain siksi, että Tšehov oli lääkäri, mutta myös siitä syystä että hyvä taide on avointa erilaisille tulkinnoille.
”Tšehovin novelleissa on tosi vahva empaattinen ulottuvuus. Niissä tarkastellaan lempeästi ihmisen osaa ja koitetaan ymmärtää ihmisen eri puolia, niin valoisia kuin synkkiäkin”, Joonas Kallonen perustelee.
Taide jaksamisen tukena
Kertomuksellinen osaaminen muistuttaa kliinisen työn tekijöitä siitä, kuinka monia näkökulmia asioihin on, mikä taas voi estää tekemästä kovin ehdottomia ensitulkintoja potilaan tilanteesta.
”Kirjoittaminen, omien tekstien ääneen lukeminen ja niistä keskusteleminen on luonteeltaan kokoava prosessi, jossa ei tarvitse viipaloida itseään erilaisiin rooleihin, kuten ammattiminään ja yksityisempiin puoliin. Kaikki tunteet, ajatukset ja kokemukset saavat olla läsnä samaan aikaan”, Valtonen sanoo.
Kurssilla keskityttiin erityisesti näkökulmaan liittyvään kertomukselliseen osaamiseen. Osallistujat havahtuivat siihen, että mistä tahansa tapahtumasta tai tilanteesta voi kertoa äärettömän määrän erilaisia tarinoita.
Toisen ihmisen näkökulmaan asettuminen näyttää Valtosen mukaan onnistuvan kirjoittamalla paremmin kuin jos asioita vain pohdiskelisi mielessään. Kirjoittaminen voi avata tunteita ja ajatuksia, joiden äärelle ei ole aikaisemmin pysähtynyt. Se avartaa tapoja, joilla kokemiinsa asioihin voi suhtautua.
”Kirjoittamalla on pakko antaa kokemukselle tarkempi kielellinen muoto, ja sillä tavalla pääsee perusteellisempaan dialogiin itsensä kanssa.”
Kertomuksellisen osaamisen kursseilla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta kirjoittamisesta. Ammattimaisemmista kirjoittamisen opinnoista kurssit eroavat siten, että kirjoittamisella ei ole ensisijaisesti taiteellisia tavoitteita, vaan tarkoituksena on vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamista ja työssä jaksamista.
”Kirjoittaminen on väylä muihin asioihin. Syksyn kursseilla sanoimme heti aluksi, että täällä ei tarvitse olla mikään Hemingway”, Kallonen sanoo.
Kallonen jatkaa, että kursseilla tehdyt lyhyet kirjoitusharjoitukset menivät usein tosi henkilökohtaisiksi, mikä vahvisti luottamusta ryhmän sisällä ja harjoitutti kuuntelemaan.
”Normaalistihan kuuntelemme ihmisiä arjessa vähän toisella korvalla. Henkilökohtaisten kirjoitusten jakamisen kautta kurssilla keskityttiin todella analysoimaan sitä, mitä osallistujat kuulivat.”
Kertomuksellinen osaaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa on tärkeää, sillä ihminen on todella riippuvainen omasta terveydestään, ja jokaisen pitäisi kokea tulevansa kohdatuksi haasteellisessa elämäntilanteessa.
”Sillä on terveysvaikutuksia, että ihminen kohdataan ihmisenä, että häntä kuunnellaan ja että hän tulee terveydenhuollossa nähdyksi kokonaisvaltaisemmin kuin vain sairautensa kautta. On olemassa tutkimuksia siitä, että empaattisempi ja läsnäolevampi potilassuhde vaikuttaa myönteisesti myös paranemisprosessiin”, Kallonen kertoo.
Vastalääke kyynistymiselle
Kirjoittamisen maisteriohjelman Health, Narrative and the Arts -työryhmä suunnitteli kurssit yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston työpajojen inspiroimina. Taideyliopiston kurssien rakentamisessa haluttiin hyödyntää Columbian ryhmän teoreettisten näkökulmien lisäksi juuri niitä työkaluja, jotka kirjailijat tuntevat oman työnsä vuoksi erityisen hyvin.
Kun sosiaali- ja terveysalojen ammattilaiset kirjoittavat kokemuksistaan Taideyliopiston kursseilla, heitä ohjataan muun muassa käyttämään erilaisia kertojaratkaisuja.
”Kertojan vaihtaminen vaikuttaa tekstien näkökulmaan ja sävyyn joskus dramaattisestikin. Taiteellisen työskentelyn välineitä opettamalla voidaan auttaa osallistujia näkemään, kuinka kertomukselliset ratkaisut usein huomaamatta ohjaavat sitä, millaisia näkökulmia maailmasta tarjoutuu, niin omaan kuin toistenkin elämään”, Valtonen kertoo.
Ennen kurssia Sulkava ja Kallonen osallistuivat hankkeen tuntiopettajina Columbian yliopiston narratiivisen lääketieteen työpajaan. Opettamallaan kurssilla Sulkava huomasi, kuinka työpajassa läpikäyty teoria muuttui käytännöksi. Se oli hänestä erityisen innostavaa.
”Hämmästyin sitä, miten hyvin Columbian kurssilta ja teoriakirjallisuudesta opitut harjoitteet toimivat kurssimme suomalaisessa sote-ryhmässä.”
Sulkava kertoo, että novellien lähiluku ja niistä keskusteleminen paljasti, että vaikka kaikki työskentelisivät sosiaali- ja terveydenhuollossa, niin saman tarinan lukeminen voi johtaa täysin erilaisiin tulkintoihin.
”Oli tosi rikastuttavaa kuulla erilaisia tulkintoja ja ymmärtää, että voihan tämän asian näinkin nähdä.”
Kurssipalautteessa osallistujat kertoivat että työssä jo kohdattujen kuoleman, sairauden tai köyhyyden herättämien tunteiden purkaminen muiden ammattilaisten kanssa auttoi jaksamaan paremmin työssä ja välttämään kyynistymistä. Lisäksi omien tekstien lukeminen oli monelle ryhmäläiselle vahva kuulluksi tulemisen kokemus.
Lääketieteen opiskelijoilla on tutkimuksissa todettu kyynistymistä juuri siinä vaiheessa kun he ensimmäisen kerran aloittavat kliinisen potilastyön.
”Kyynistyminen on myös suojamekanismi, koska siinä vaiheessa ei ole vielä pitkää ammatillista kokemusta. Olisi hyvin tarpeellista tuoda tällaista näkökulmaa lääketieteen opintoihin, että opiskelijoilla olisi tarjolla muitakin tapoja jäsentää vaikeita kokemuksia ja tunteita.”
Viime syksyn kurssilta saatu positiivinen palaute osoittaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnatuille kertomuksellisen osaamisen kursseille on todellinen tarve.
Teksti: Susanna Bono