Taiteen uusi koti Myllytontti on osa Sörnäisten teollisuushistoriaa
Taideyliopiston uuden kampusalueen paikalla on ollut tehdastoimintaa 1900-luvun taitteesta lähtien. Parhaiten tontti tunnetaan Helsingin Myllystä, joka toimi tontilla liki 60 vuoden ajan ja antoi nimensä uudelle talolle.
Nykyisen Myllytontin alue alkoi kehittyä 1840-luvulla, kun Helsinki ryhtyi jakamaan kantakaupungin ulkopuolisia alueita tonteiksi Pitkänsillan pohjoispuolella. Tuolloin se kuului Haapaniemen huvila-alueeseen, johon myöhäisempirehuvilan lisäksi kuului viljelyspalstoja. Niistä laajimmat sijaitsivat nykyisen Väinö Tannerin puiston kohdalla.
Kun Helsinki teollistuminen käynnistyi 1850–60-luvuilla, kaupunki halusi tuotantolaitokset höyrykoneineen kantakaupungin ulkopuolelle. Sörnäisten niemelle perustettiin uusi satama ja sinne johdettiin teollisuutta varten rautatie.
Haapaniemi säilyi huvila-alueista pisimpään viljelykäytössä, mutta vuonna 1893 sinne laadittiin asemakaava. Syntyi kolme blokkia, joista yksi oli tuleva Myllytontti. Toisen muodosti nykyisen Teatterikorkean tontti, jolle nousi saippuatehdas. Vuonna 1910 tontille perustettiin Kokos Oy, joka valmisti palmuöljystä ruokarasvoja, ja se tunnetaan siksi Kokoksen tonttina.
Kolmas oli nykyisen Väinö Tannerin kentän eli entisen Haapaniemen urheilukentän alue.
”Se jätettiin puistoalueeksi, koska tontti ei ollut teollisuudelle houkutteleva, sillä siltä puuttui vesi- ja rautatieyhteys. Muuten työväen kaupunginosissa on aukioita ja puistoja vähän”, kertoo Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriympäristötiimin arkkitehti Mikko Lindqvist.
Alueen työläishistoriasta kertoo sekin, että Sörnäinen ensimmäinen työväentalo, Alli Tryggin kansantalo sijaitsi kentän toisella puolella.
Strömbergin tehdas Sörnäisiin
Vuonna 1898 Myllytontin osti Gottfried Strömberg, jonka sähkökoneita ja generaattoreita valmistava tehdas siirtyi sinne Kampista Eerikinkadulta. Tällöin paikalle rakennettiin vanhimmat, sittemmin puretut kokoonpanohallit. Tontille nousi vuosisadan taitteessa myös muun muassa asuinrakennus työläisille ja tehtaan johtajalle.
”Tuolloin oli yleistä, että työväki asui samalla tontilla tehtaan kanssa. 1900-luvun alussa Strömberg oli vajaan sadan hengen työpaikka ja se kasvoi Suomen tärkeimmäksi sähkölaitetuottajaksi.”
Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä tehtaalle rakennettiin Selim A. Lindqvistin suunnittelema uusi konepaja, josta on säilynyt Kaikukadun puoleinen tiilirakennus. Ensimmäiset kolme kerrosta valmistuivat 1914 ja korotusosa 1917.
Strömbergin yhtiökokonaisuuteen perustettiin myös koneiden myyntiin ja sittemmin hissituotantoon erikoistunut Kone Oy, jonka varhaisimmat tilat olivat samalla tontilla Strömbergin kanssa. Koneen laajentuessa se siirtyi viereiselle Kokos-tehtaan tontille.
1920-luvulla Strömberg laajensi tuotantoaan Pitäjänmäelle ja siirtyi lopulta sinne kokonaan, kun vuonna 1933 iso osa Sörnäisten tehtaasta vaurioitui tulipalossa.
Suurmyllyn synty
Tulipalon jälkeen kolme tontin tuotantolaitoksista siirtyi Helsingin Mylly ja Kauppa Oy:lle ja yksi halli jäi peltitarviketuotantoon. Helsingin Mylly oli perheyritys, jota pyöritti virolainen Eduard Puhk. Hänen perheensä omistama Puhk & Pojad oli yksi tuon ajan Viron suurimmista yrityksistä.
”Eduard oli viidestä veljestä ainut, joka jäi sodan aikana Suomeen. Muut veljet hoitivat yritystoimintaa Virossa ja ilmeisesti katosivat sodassa tai sodanjälkeisissä vainoissa.”
Puhkin myllystä on nykyisin jäljellä vanha tiilisiipi. Myllyn tiloissa varastoitiin, jauhettiin ja puhdistettiin ruista ja etenkin vehnää, jota toimitettiin kuluttajille tai kauppaan kymmeniä tuhansia kiloja päivässä. Naapuritonteilla sijaitsi Osuusliike Elannon ja Osuustukkuliikkeen myllyt, mutta Puhkin mylly oli tuohon aikaan Helsingin ainut suurmylly. Yhtä suuria oli vain Viipurissa ja Oulussa.
Leipä oli peruselintarvike, mutta kaupungin työväestö asui pienissä hellahuoneissa, eikä voinut itse paistaa sitä, kuten maaseudun asukkaat. Leivän tuotanto oli siis Helsingissä tärkeää.
”Osuusliike Elantokin perustettiin leivän toimittamiseksi kaupunkilaisille. Leipomoiden työolot olivat heikot ja siksikin osuusliike kiinnitti huomiota niihin.”
Siilojen hallitsema maisema
Myllytontin historiaan liittyvät myös kansanhuoltoministeriön alaisiksi valtion varmuusvarastoiksi 1940–41 rakennetut viljasiilot, jotka ulottuivat tontin sisäosien läpi. Nyt niistä on jäljellä enää kahdeksasosa. Liukuvaletut siilot olivat teknisesti uudentyyppisiä ja funktionalismin hengessä ne hallitsivat tiilitehtaiden keskellä maisemaa kuin kreikkalaiset pylväät – joiden päällä hulmusivat Suomen liput.
”Komeana, puhtaan valkoisena rivistönä ne loivat optimistisen eteenpäin katsovaa ja vaurasta ilmettä alueelle”, Lindqvist kertoo.
Sodan aikana tontille nousi arkkitehtipari Martta Martikaisen ja Ragnar Ypyän suunnittelema kauramylly, joka rakennettiin 1942. Alkuvuoden 1944 pommituksissa tontille putosi miinapommi, joka vaurioitti etenkin puurakennuksia, mutta rakennustyöt jatkuivat ja uusi leipätehdas valmistui 1944–45.
Helsingin Mylly oli ostanut 1946 Sörnäisten Höyryleipomon ja se laajensi leivän tuotantoaan entisestään vuonna 1949 Sörnäisten rantatien varrelle nousseella, kuution mallisella näkkileipätehtaalla. Viljasiilon viereen kohosi vielä säkkivarasto vuonna 1955.
Mylly vaikutti myös kaupunkikuvaan. Monelle helsinkiläiselle tuttu Mylly-Matti-valomainos asetettiin siilojen Kallion puoleiseen päähän vuonna 1951. Myllyn voimalaitoksen piippu on lisäksi yksi harvoja kantakaupungissa säilyneitä, teollisuusperinteestä kertovia tehtaanpiippuja.
Automatisointia ja autioitumista
Seuraavat muutokset tontilla nähtiin 1960-luvulla, jolloin Väinö Tannerin puiston laidalle, vanhojen teollisuusrakennusten paikalle nousi rivi toimistotaloja. Vehnämyllyä uudistettiin 1962 ja kauramyllyn toiminta loppui 1968. Helsingin Mylly automatisoitiin ja vehnä- ja ruismylly siirtyivät tontin pohjoisreunalle entiseen säkkivarastoon 1976.
Teollisuuden rakennemuutoksen myötä myllyn tontin ympäristö oli muuttumassa toimisto- ja asuinalueeksi. Kone muutti pois Kokoksen tontilta 1967, kun rakennusyhtiö Haka osti tontin. Vuonna 1988 Helsingin Myllykin myi tonttinsa rakennuksineen Hakalle ja siirsi toimintansa uusiin tiloihin Järvenpäähän. Myllyn toiminta Sörnäisissä loppui 1992.
Hakan suunnitelmissa oli purkaa tontin kaikki rakennukset. Kaupunkiliike Oranssin aktivistit valtasivat Kokoksen saippuatehtaan 1990 vastalauseena sen purkamiselle. Tätä seuranneen kamppailun myötä rakennusliike luopui aikeistaan ja jo hyväksytty kaavamuutos palasi uuteen valmisteluun.
”Rakennussuojelun näkökulma ei vielä 1990-luvulla ollut teollisuusperinnön osalta niin vahva. Asia nousi esiin vasta, kun teollisuudelta jäi kiinteistöjä tyhjilleen. Kulttuuriympäristön tutkimus toi uusia näkökulmia säilyttämiseen: suojeleminen ei koskettanut vain monumentteja, vaan myös arjen ympäristöjä sekä teollisuusympäristöjä.”
Suojelusta uusiin suunnitelmiin
Helsingin kaupunginmuseo inventoi alueen rakennukset 1995 ja säilytettäväksi arvotettiin myllyn rakennuksista Strömbergin sähkölaitetehtaan siipi, kauramylly, leipätehdas säkkivarastoineen sekä Sörnäisten rantatien varren osa siilokokonaisuutta. Muut tontin rakennukset purettiin 1999.
Myllytontti siirtyi valtion Senaatti-kiinteistöjen omistukseen 2001 ja alueen uutta käyttöä selvitettiin vuonna 2006 tulleen kaavan myötä. Myllyn lopetettua tontin rakennukset olivat olleet vain tilapäisessä käytössä, vailla ylläpitoa ja huoltoa. Tutkimuksissa ilmeni, että rakennukset olivat huonossa kunnossa.
Suojelussa oli erityisen paljon haasteita, koska rakennukset olivat olleet kuluttavassa tuotantokäytössä ja niistä löytyi haitta-aineita. Vaiheittainen rakennustapa oli tehnyt kokonaisuudesta myös vaikeasti yhteen sovitettavan.
Selvityksen perusteella vuoden 2016 kaavassa sallittiin vielä rakenteeltaan turmeltuneiden näkkileipätehtaan ja säkkivaraston purkaminen. Tämän jälkeen alettiin suunnitella Taideyliopiston siirtymistä Sörnäisiin niin, että suojellut rakennukset tulevat osaksi kokonaisuutta ja tuleva uudisrakennus sulautuu alueen tiilirakennusperinteeseen. Nimen Mylly saanut uudisrakennus valmistuu kesällä 2021.
”On innostavaa, että Sörnäisiin syntyy näin vahva kulttuuri- ja taidekoulutuksen ympäristö. Uuden taidekorkeakoulun rakentaminen oli ensimmäistä kertaa esillä jo 1970-luvulla taidekoulutuksen laajentuessa ja Ateneumin siirtyessä kokonaan museokäyttöön.”
Lindqvist iloitsee siitä, että tontin pihasta tulee vastaavalla tavalla aktiivinen tila, kuin se on ollut teollisuuskäytössä.
”Sörnäisten rakennus tulee myös olemaan ensimmäinen korkeinta taideopetusta palveleva uudisrakennus Helsingissä sitten Ateneumin 1887.”
Teksti: Minna Uusivirta