”Taiteen rooli muodin innoittajana on massiivinen” – Kuinka kuvataide vaikuttaa siihen, mistä tulee trendikästä?
Ikonisten kuvataiteilijoiden tunnetut työt ovat jatkuvan inspiraation lähde monelle luovan alan tekijälle, mutta ideoita etsitään myös uusien, vasta nousevien tekijöiden töistä. Trendien haistelulla tehdään bisnestä, ja taiteen ja designin rajalla toimivat aiheeseen erikoistuneet konsultit.
Oli vuosi 1937, kun italialainen muotisuunnittelija Elsa Schiaparelli kohautti yleisöä esittelemällä luonnonvalkoisen pitkän silkkimekon, jonka helmaan oli maalattu hummeri. Se ei ollut mikä tahansa hummeri vaan surrealisti Salvador Dalin maalaus. Vuonna 1965 taas ranskalainen muotisuunnittelija Yves Saint Laurent toi catwalkille malliston, jonka kotelomekoissa toistuivat tutunnäköiset graafiset elementit ja värit. Ne olivat suoraan Piet Mondrianin teoksista ja kunnianosoitus hollantilaiselle taiteilijalle.
Kuvataide on inspiroinut muotia jo vuosikymmenten ajan. Samalla tavalla se vaikuttaa myös muihin luoviin aloihin, kuten designiin ja graafiseen suunnitteluun.
Suunnittelijat ja trendikonsultit nuuskivat kuvataiteen kenttää inspiroituakseen ja saadakseen selville kiinnostavia tulevia suuntauksia, oli kyse sitten aiheista, väreistä tai vaikka muodoista.
Kuvataiteen voi sanoa olevan visuaalisen kulttuurin taustavirtaus, joka vaikuttaa – suunnittelijoiden tiedostamatta tai tietoisesti – siihen, mitä kaupallisilla luovilla aloilla tehdään ja mistä tulee trendikästä.
Kopiointia, kulttuurista omimista vai kunnianosoituksia?
Kuvataiteen rooli muodin innoittajana on massiivinen, vahvistaa monessa eri kansainvälisessä luksusmuotitalossa työskennellyt muotisuunnittelija, joka ei halua esiintyä tässä jutussa nimellään.
”Voi sanoa, että lähes aina uusien muotimallistojen värireferenssit tulevat taiteesta, esimerkiksi jostakin maalauksesta tai vaikka valokuvasta. Sitä ei pidetä varastamisena vaan oikeutettuna tapana käyttää taidetta. Alallamme on aivan sallittua katsoa maalausta ja inspiroitua siitä, mutta tieto pidetään talon sisällä”, hän sanoo.
Suunnittelijaa pelottaa, että se, mitä hän paljastaa työprosessistaan, voisi tuoda hänelle alalla ongelmia. Siitäkin huolimatta, että jokainen luovalla alalla työskentelevä ihminen tai sitä tunteva tietää, että ideoita kierrätetään. Vaikutuksen konkreettisuus on tabu, josta ei haluta puhua.
Se saattaa tapahtua vaikka näin: muotitalon luova johtaja tutkii amerikkalaisten kuvataiteilijoiden tekemiä naisten muotokuvia vuosikymmenten takaa ja tarkastelee heidän vaatteitaan, kunnes huomaa naisten takana kiinnostavan tapettikuvion ja innostuu siitä, joko väristä tai kuviosta tai molemmista. Sitten siitä napataan elementti ja muokataan sitä sopivaksi vaikkapa vaateprinttiin ja kirjailuun.
Tai käy kuten edesmenneelle Alexander McQueenille, joka rakastui palavasti Arts and Crafts -liikkeen taiteilija William Morrisin töihin ja inspiroitumisen seurauksena maalasi ja tikkasi Morris-henkisiä kukkakuvioita mekkoihin 1990-luvun mallistoissaan.
”Harvemmin kukaan hoksaa näitä inspiraatiokuvioita, eikä lähteistä mainita välttämättä mitään. Jos vaatteet pantaisiin rinnakkain taideteosten kanssa, moni näkisi samankaltaisuuden.”
Ongelmaksi inspiroituminen nousee varsinkin silloin, kun yhteys muistuttaa lähinnä kopiointia, eikä alkuperäistä tekijää ole mainittu. Kulttuurisesta omimisesta on muodin puolella paljon esimerkkejä. Niitä tuo ahkerasti esiin vaikkapa Instagramin Diet Prada -tili.
”Loewe-merkki teki joitakin vuosia sitten malliston, jonka laukuissa ja villapaidoissa käytettiin perinteistä ecuadorilaista kudontatekniikkaa, kuvioita ja aiheita lähes suoraan alkuperäisestä taiteesta. Se ei ole todellakaan ok”, suunnittelija sanoo.
Monet luovat johtajat kuitenkin suunnittelevat mallistojaan läpinäkyvästi kuin kunnianosoituksina taiteilijoille. Silloin taiteilijoiden nimet mainitaan ja heitä käytetään viestinnässä hyväksi. Taide tuo vaatekappaleelle arvokkuutta, ja taiteilija saa rahaa ja mainetta.
Yksi tunnetuimmista projekteista on Louis Vuittonin taiteilijayhteistyöt Stephen Sprousen, Takashi Murakamin ja Yayoi Kusaman kanssa. Mutta on paljon muitakin: Phoebe Philo suunnitteli Célinelle Yves Klein -mekon, Jil Sanders käytti Picasson veistoksia inspiraationa jakardikankaisiin vaatteisiin ja Raf Simons teki työskennellessään Calvin Kleinille malliston, jonka vaatteisiin silkkipainettiin Andy Warholin teoksia, kuten Gianni Versacekin teki aikoinaan.
Yksi tuoreimmista yhteistyökuvioista löytyy Diorin kevään ja kesän 2021 miesten mallistosta, jossa on käytetty Wienissä asuvan ghanalaisen kuvataiteilija Amoako Boafon maalauksia. Taustalla oli sattuma ja taidekentän seuraaminen: luova johtaja Kim Jones löysi taiteilijan työt, kun Diorin näytös pidettiin Boafoa edustavaa galleriaa vastapäätä.
Taiteilijat nostavat piilotetun esiin
Ikonisten taiteilijoiden tunnetut työt ovat jatkuvan inspiraation lähde monelle luovan alan tekijälle, mutta ideoita etsitään myös uusien, vasta nousevien tekijöiden töistä.
(Artikkeli jatkuu linkin alapuolella.)
Taideyliopiston taidehistorian ja -teorian professori Riikka Stewenin mukaan taiteilijat havaitsevat, paljastavat ja nostavat pinnalle vielä piilossa olevia asioita ja ideoita. He myös panevat itsensä alttiiksi isolle määrälle aikaisempien kausien virikkeitä eli tuntevat historian, jota vasten omat työt nojaavat.
”Näen työssäni paljon sellaista, mikä on artikuloimatonta. Jotain sellaista uutta, mikä on vielä tuntematonta eikä asetu mihinkään tuttuun kategoriaan. Monesti yhteiset teemat löytyvät vasta, kun galleriat ja museot alkavat sanallistaa niitä. Osa teoksista toki kierrättää ja tulkitsee jo nähtyä kuvastoa. Taideteokset kiehtovat vuosikymmenistä toisiin, sillä me voimme nähdä niissä nyt jotakin muuta kuin mitä joku muu on nähnyt joskus aiemmin. Niillä ei ole vain yhtä puolta”, Stewen sanoo.
Siksi kuvataiteen pariin pyrkivät kaikki, jotka janoavat uusia ideoita. Kaupallisilla aloilla vapaus on rajallisempi.
”Arvostan muotia, designia ja graafista suunnittelua, ja ne ovat yhtä lailla monimuotoisia paletteja. Näen kuitenkin työssäni paljon uutta koko ajan. Esimerkiksi graafisessa suunnittelussa trendit ovat keskenään samankaltaisempia. Siihen vaikuttavat tietenkin suunnittelijoiden asiakkaat, jotka tekevät tilauksia. Taidetta taas ei tehdä tietyn toimeksiannon puitteissa, mistä syntyy sen vapaus”, Stewen sanoo.
Nuorilla taiteilijoilla kiinnostusta yhteistyöhön
Entä kulkevatko vaikutteet toisinpäin: näkyvätkö muodit ja trendit Stewenin mielestä samalla tavalla myös kuvataiteessa?
”Oli länsimaisen taiteen korkean modernismin ongelma, että taide ei saisi liittyä mihinkään. Eli ollakseen vakavasti otettava taiteilija teoksissasi ei saisi olla mitään, mikä viittaisi toisaalle. Minä ajattelen, että ideat kiertävät joka tapauksessa ja eri suuntiin, eikä rajoittamisessa ole tavallaan järkeä”, sanoo Stewen.
Stewenin mielestä yksi hienoimmista yhteistöistä taiteen ja muodin välillä on yksi ensimmäisistä. Vuonna 1924 Venäläinen baletti tanssi Le Train Bleu -esityksen ensimmäistä kertaa pariisilaisessa Théâtre des Champs-Élysées’ssä, ja päällään balettiseurueella oli Coco Chanelin suunnittelemat tennishenkiset asut. Mukana projektissa olivat myös Picasso, kirjailija Jean Cocteau, kuvanveistäjä Henri Laurens ja säveltäjä Darius Milhaud.
”Tällaiset tuotannot olivat kunnianhimoisia esimerkkejä taiteilijoiden kokonaistuotannoista ja yhteistyöstä, jossa ei nähty mitään erityistä ongelmaa. Myös esimerkiksi taidemaalari Sonia Delaunay suunnitteli vaatteita Serge de Diaghilevin venäläisbalettiin”, Stewen sanoo.
Se, näkeekö yhteistyöt ja eri luovien alojen dialogin kyseenalaisena, liittyy Stewenin mielestä siihen, minkä sukupolven taiteilija on. Nuoremmat suhtautuvat yhteistöihin yleensä suopeammin kuin vanhemmat.
Stewen mainitsee nykytaiteilijoista Ville Anderssonin, joka suunnitteli vastikään Akateemisen kirjakaupan tuotteisiin uuden ilmeen. Kuvataiteilija Satu Rautiainen taas on alkanut suunnitella kankaita ja tekstiilejä, joita on ollut esillä Turun taidemuseossa, ja yksi Taideyliopiston lopputyön tekijöistä, Emma Nurminen, valmisti muumiaiheisen pienen ryijyn laajentaakseen maalaustaiteen keinoja.
Oikeastaan siinä ei ole mitään uutta. Stewen muistuttaa, että jo art nouveaun aikana suomalaiset taiteilijat suunnittelivat esimerkiksi sisustustuotteita.
”Suomessa oli jo sata vuotta sitten Suomen käsityön ystävät -seura, jonka piirissä kuuluisat taidemaalarit suunnittelivat ryijyjä. Ja 1800-luvulla taiteilijat ajattelivat, että parasta taidetta on pikemminkin talonpojan itselleen tekemä haarukka, ei kultakehyksissä oleva taulu”, Stewen sanoo.
Taiteen ja designin rajalla toimivat trendikonsultit
Joka toinen vuosi Venetsian Biennale, joka viikko kierros taidegallerioissa. Ne kuuluvat pariisilaisen trendi- ja tulevaisuuskonsultti Loève Saint-Ourensin rutiineihin, jotta hän pysyy kärryillä, mitä taiteessa tapahtuu.
Se, mistä lopulta tulee tunnettua ja trendikästä, on monen asian summa. Siihen vaikuttavat nykyään sattuma, taidekentän valtaapitävät ja esimerkiksi algoritmit. Osaltaan siihen vaikuttavat myös trenditoimistot, jotka nuuskivat taidekenttää kuumeisesti.
Saint-Ourens on taiteilijan tytär ja kolunnut taidemuseoita taaperosta asti. Kun hän ennustaa asiakkaalleen tulevia trendejä parin- tai neljänkymmenen vuoden päähän, hänestä tuntuu, että hän tekee samanlaista työtä kuin itse taiteilijat.
”Etsin taiteesta, kulttuurista, teknologiasta ja yhteiskunnasta heikkoja signaaleja ja yhdistelen kiinnostavia havaintoja toisiinsa. Taidenäyttelyt, matkustaminen ja luonto ovat parhaita tapoja löytää inspiraatiota, kaivautua ulos arjesta ja ottaa siihen etäisyyttä.”
Saint-Ourensin mukaan taiteilijoilla on erityistä herkkyyttä nähdä asioita, joihin muut eivät kiinnitä huomiota. Tällä hetkellä hän työstää kuolemaan ja hautajaisiin liittyvää trendiä, ja tutkii siksi hautajaisiin liittyviä monumentteja, ornamentteja ja taideteoksia.
Toisaalta trendienhaistelufirmojen toimintatavatkin ovat muuttuneet viime vuosina.
Vielä joitakin vuosia sitten toimistot tekivät löydöksistään synteesejä ja tiivistivät ne muistioiksi merkeille, jotka maksoivat niistä ja käyttivät niitä hyväksi mallistojensa suunnittelussa. Nykyään toimistot haluavat profiloitua pikemminkin tahoiksi, jotka toimivat suosittelijoina taiteilijoiden ja merkkien välissä.
”Ideanamme on toimia kuin kuraattoreina sen sijaan, että käyttäisimme taideteoksia vain inspiraationa. Eli nykyään asiakas lähestyy meitä ja kysyy, keiden taiteilijoiden kanssa heidän kannattaisi tehdä yhteistyötä. Meidän työmme on löytää merkille sopivimmat taiteilijat”, selittää pariisilaisen NellyRodi-konsulttifirman luova johtaja Cécile Rosenstrauch.
Taiteilijoiden ja merkkien yhteistyö riippuu paljon siitä, mitä merkit hakevat yhteistyöstä: murtumapintaa vai sopivuutta merkin omaan maailmaan, muutosvaatimuksia vai rauhaa, hypen herättämistä vai jotakin yllättävää ja omituista.
”Tarkoitus ei siis ole taivuttaa taiteilijaa merkin tarpeisiin vaan päinvastoin luoda mielenkiintoisia yhteistöitä ja dialogia”, Rosenstrauch sanoo.
Moni kuvataiteilija on jo löytänyt oman tapansa tehdä yhteistyötä eri merkkien kanssa. Rosenstrauchin mielestä vaikkapa taidemaalari Julien Colombier tekee kiinnostavaa yhteistyötä esimerkiksi Ferragamo-muotibrändin ja Hennessy-konjakkimerkin kanssa. Saint-Ourens mainitsee Diptyque-hajustemerkin yhteistyön kreikkalaistaiteilija Andreas Angelidakiksen kanssa. Hyvin suunniteltu yhteistyö on kuvataiteilijalle hyödyllistä, sekä Rosenstrauch että Saint-Ourens sanovat.
”Olen itse tehnyt taiteen parissa töitä vuosikymmeniä ja minusta eri taiteenalojen leikkauspisteet ovat kiinnostavia. Ja mikä itse asiassa on taidetta? Esimerkiksi kokin luomaa upeaa annoslautasta voidaan mielestäni pitää taiteena”, Rosenstrauch sanoo.
Teknologia muuttaa taidemarkkinaa
Teknologia, internet ja sosiaalinen media kuitenkin muovaavat taiteen tekemistä ja erityisesti taidemarkkinoita.
Loève Saint-Ourens on erikoistunut designiin ja teknologiaan ja on tällä hetkellä erityisen kiinnostunut metaversumista eli virtuaalitiloista koostuvasta virtuaalimaailmasta.
”Amazon on vastikään avannut metaversumiin taidegallerian, koska he pystyvät siihen. Kysymys kuuluu nyt, miten teosten kuratointi tehdään, kuinka työt valitaan ja mitä niistä kerrotaan”, Saint-Ourens sanoo.
Riikka Stewenin mukaan kuvataiteilijat ovat kommentoineet nettikuvastoa jo useamman vuosikymmenen ajan. Silti kuvataiteeseen liittyy vahvasti ajatus siitä, että teokset tulee kohdata todellisuudessa, koska ne ovat kehollishavainnollisia ja materiaalisia.
Sosiaalisen median aikana jotkut taiteilijat ovat myös tuoneet teoksiaan suoraan myyntiin omiin kanaviinsa ja tehneet maalauksistaan itse erilaisia kulutustuotteita, muotia ja sisustusta. Onko tämä suunta, johon ollaan menossa?
”Olen ehkä vähän vanhanaikainen, mutta minusta kuvataiteilijalle on tärkeää, että voi työskennellä vaikka satavuotiaaksi, että jaksaa tehdä töitä pitkäjänteisesti. Pohdin sitä, kuinka paljon kannattaa repiä irti tästä hetkestä sen hetken investointilogiikalla vai pitäisikö ennemmin miettiä, mitä haluaisi maailmaan tulevan enemmän ja optimistisesti toivoa, että joskus se myös huomataan”, Stewen sanoo.
”Esimerkiksi Louise Bourgeois, oli hänestä mitä mieltä tahansa, työskenteli taideterapeuttina ja kirjoitti kirjoja, eikä yrittänyt tulla toimeen taiteellaan. Vasta 1960-luvulta eteenpäin hänen maineensa kasvoi. Eli jos ikään kuin kaupallistaa itsensä jo 25-vuotiaana, pystyykö kasvattamaan yleisöään seuraavat puoli vuosisataa kuten Bourgeois?”
Stewen muistuttaa, että vaikka trendejä yritetään vimmatusti haistella, harva pystyy todellisuudessa aavistamaan, miten yleisö ottaa vastaan taideteokset ja milloin, mistä innostutaan ja mistä ei. Joidenkin aika on vasta paljon myöhemmin.
”Mitä enemmän aikaansa edellä taiteilija on, sitä vähemmän ihmiset tunnistavat uusien teosten merkityksiä. Riippuu taiteilijasta, kuinka paljon hän muuntelee sitä, mitä on aikaisemmin tehty, jotta taide säilyy vastaanottokelpoisena. Esimerkiksi Hilma af Klint oli aikoinaan aivan liian radikaali, eikä yleisö ollut hänen taiteelleen valmis kuten nyt”, Stewen sanoo.
af Klint oli siis aikaansa edellä – jopa liian paljon edellä toimiakseen inspiraationa aikansa trendinenille, jos sellaisia silloin olisi ollut.
Teksti: Pihla Hintikka
Jutun kirjoittaja on Pariisissa asuva toimittaja ja kirjailija.
Linkkejä
Loève Saint-Ourensin kotisivut
NellyRodin kotisivut
Anna palautetta!
Oletko Taideyliopiston uutiskirjeen tilaaja? Anna palautetta uutiskirjeestä tällä lomakkeella. Jos et ole vielä tilaaja, voit tilata uutiskirjeen täällä.