Sivistys ei ole ylellisyyttä vaan ihmisyystaito
Mikä yhdistää keskusteluja taiteilijoiden korona-ahdingosta, suomalaisten kapenevasta kielitaidosta, Shakespearen lukemisesta ja Saska Saarikosken pääkirjoituksesta? Vastaus: sivistyskortin esiin vetäminen. Siksi päätimme kysyä neljältä taiteen ja sivistyksen asiantuntijalta, mitä sivistys on ja miten ajatustemme siitä pitäisi muuttua, kun yhteiskunta ympärillämme muuttuu.
“Vaikuttaisi siltä, että sivistys-käsitteestä on nyt tullut jollain lailla ongelmallinen”, aloittaa historiantutkija Heikki Kokko.
Tutkija tietää mistä puhuu, sillä hän on tutkinut sivistys-käsitteen historiaa Suomessa. Kokon mukaan käsitteitä määritellään uudestaan silloin, kun kokemus käsitteen taustalla on muuttunut. Niin näyttäisi nyt käyneen sivistykselle.
Mitä sivistykselle sitten on tapahtunut?
Sivistys-käsitteen synty Suomessa liittyi 1800-luvulla vahvasti suureen yhteiskunnalliseen muutokseen, modernisaatioon. Käsitteessä on vahvasti läsnä ajatus muutoksesta ja kehityksestä. Teollistumisen ja kaupungistumisen edetessä ajateltiin, että sopeutuakseen uuteen maailmaan ihmisen tulee muuttua ja kehittyä, toisin sanoen sivistyä.
Nyt neuvottelua sivistys-käsitteestä käydään lehdistön lisäksi sosiaalisissa medioissa. Tämän ajan sivistys on jotain muuta kuin printtimedian ajan sivistys.
“On meidän tehtävämme määritellä, mitä sivistys on nyt. Näin tehtiin 1800-luvullakin. Silloinkin sivistys tarkoitti sopeutumista maailmaan, jossa tieto liikkui aiempaa nopeammin”, Kokko sanoo.
“Nykyinen käsityksemme sivistyksestä on todennäköisesti sellainen, jolle viidenkymmenen vuoden päästä vähän hymähdetään.”
Rasistisesta omapöhöstä moninaisuuteen
Sivistyksen käsite on vahvasti sidoksissa valtaan. Valtaapitävän eliitin vastinparina nähtiin tavallinen kansa, jota piti sivistää. Kansallisvaltioiden synnyssä keskeinen rooli oli taiteella, jonka arvosta päätti etuoikeutettu sivistyneistö. Perintönä meillä on kaanon, kansakunnan kaapin päällä istuvat valkoiset miestaiteilijat, jotka kaikkien tulee tuntea.
”Kaanon, jonka varaan moderni taide on rakentunut, on monin tavoin sidoksissa historiallisiin valtarakenteisiin, esimerkiksi kolonialistiseen ja rasistiseen valtaan”, sanoo taidehistorian professori Anita Seppä Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta.
Sadassaviidessäkymmenessä vuodessa Suomesta on tullut monikulttuurisempi ja tasa-arvoisempi. On entistä tärkeämpää pohtia ketkä tulevat sivuutetuiksi, kun määrittelemme mitä tulisi tietää, tuntea tai lukea. Kaanonien kriittinen tarkastelu on siksi välttämätöntä.
(Artikkeli jatkuu linkin alapuolella.)
“On pysähdyttävä katsomaan, miten länsimaiset tieteen tuottamisen tavat ovat yhteydessä kolonialistiseen tietovaltaan ja naisten ulossulkemiseen. Sivistystä on länsimaissa vaivannut pitkään eurosentrinen ja rasistinen omapöhö. Se on ollut haluton katsomaan niitä piileviä toiseuttamisen mekanismeja, joita länsimainen sivistyskertomus on täynnä”, Anita Seppä sanoo.
Länsimaisen sivistyskertomuksen kriittinen avaaminen tästä näkökulmasta on tärkeää juuri nyt. Intersektionaalinen feminismi nostaa esille sukupuolisen ja seksuaalisen syrjäyttämisen lisäksi ne moninaiset ulossulkemisen tavat, jotka ylläpitävät hiljaista väkivaltaa.
”Näiden rakenteiden kriittinen tarkastelu uudistaa akatemioiden ja taideinstituutioiden sisältöjä ja seiniä, ja tekee tilaa uudenlaiselle monimuotoisuudelle. Mielestäni kysymys edistyksestä on nykyajassa sidoksissa tähän kehitykseen.”
Pitäisikö sitten koko taiteen nykykaanon kaataa jalustaltaan, kuten opiskelijat ovat tehneet rasistisille patsaille Black Lives Matter -mielenosoitusten kuohuissa? Vai mennäänkö kaanonin kyseenalaistamisessa jo ”liian pitkälle”?
Suomen Kuvalehden mukaan osa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opettajista kokee neuvottomuutta nykyopiskelijoiden herkkähipiäisyyden edessä. Opettajat eivät jutun mukaan uskalla luetuttaa kursseillaan kaanoniin kuuluvia teoksia kuten Shakespearea, koska teokset edustavat opiskelijoiden mukaan raiskauskulttuuria. Yle tosin haastatteli jutun ilmestymisen jälkeen teatteriopiskelijoita, jotka eivät tunnistaneet jutussa kuvattuja tilanteita oppilaitoksestaan tai opiskelijayhteisöstään.
Teatterikorkeakoulun professori Eeva Anttilan mielestä kaanoneita tulee tarkastella kriittisesti, uudessa valossa. Se ei tarkoita sitä, että kaanoniin kuuluvat teokset poistettaisiin ohjelmistosta tai lukemistosta.
”Se juuri on sivistystä, että nähdään asioita eri näkökulmista, kyseenalaistetaan ja ajatellaan luovasti. Sitähän taiteilijat ja taideopiskelijat tekevätkin.”
Anttila on työskennellyt Teatterikorkeakoulussa noin 25 vuotta. Vaikka ulospäin vaikuttaisi siltä, että oppilaitoksessa olisi suuri murros käynnissä, se ei hänen mukaansa ole mitenkään täydellinen.
“Näihin käytäntöihin ovat vaikuttaneet #Metoo- ja Black Lives Matter -liikkeet, mutta mihin asti muutos kantaa? Kyllä nämä liikkeet aina jotain siivoavat, mutta asiat muuttuvat pienin askelin.”
Esseisti Silvia Hosseinin mielestä kaanoneita tulee ehdottomasti uudistaa ja purkaa, mutta niiden kritiikissä tulisi olla oikeudenmukainen.
“Kaanoniin jäävät teokset eivät välttämättä ole niitä parhaita tai ideologioiltaan kestävimpiä, mutta niiden myötä esimerkiksi jokin kirjallisuuden tyylilaji on nytkähtänyt eteenpäin.”
Sivistysvastainen 2020-luku?
Sivistyksellä on siis pimeä puolensa valtahierarkioineen. Sivistyksestä ei kuitenkaan päästä mihinkään niin kauan, kun on olemassa koululaitos ja sitä ohjaavat opetussuunnitelmat: joudumme määrittelemään, mikä on jokaiselle suomalaiselle välttämättömiä tai suositeltuja tietoja ja taitoja.
Tänä keväänä on keskusteltu myös siitä, kuinka suomalaisten kielitaito kapenee ja korkeakoulujen pisteytysjärjestelmä ohjaa lukiolaisia valitsemaan matematiikan kielten, humanististen alojen ja taideaineiden sijaan. Jopa humanistisia aineita pääsee helpoiten lukemaan valitsemalla lukiossa pitkän matematiikan.
Koulut ovatkin oivallinen peili, joiden kautta voidaan tarkastella, mitä yhteiskunnassa pidetään tärkeänä.
Monilla humanisteilla on viime aikoina ollut tunne, ettei heidän alaansa arvosteta. Saska Saarikoski heitti vettä myllyyn kirjoittaessaan pääsiäisen alla Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa, että ”mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa.”
Anita Seppä kritisoi pääkirjoituksen vanhentunutta tiedekäsitystä.
”Kirjoituksessa operoidaan aika karkeilla käsityksillä siitä, mitä tiede on. Ajatus empiirisesti arvovapaasta tieteestä on haudattu viimeistään 1970-luvulla. Tieteenfilosofiassa on moneen kertaan osoitettu, että objektiivista tietoa ei ole olemassakaan.”
Osa kommentoijista tulkitsi Saarikosken kirjoituksen heijastelevan laajempaa sivistysvastaisuutta. Kommenteissa puolustettiin humanistisia aloja ja taidetta vastavoimana kapea-alaiselle teknokraattisuudelle.
“Sivistykseen kuuluu kyky havainnoida maailmaa monesta näkökulmasta, myötätunto ja kuvittelukyky. Niiden ylläpitäminen vaatii harjoittamista”, sanoo Eeva Anttila.
Jos sivistys ymmärretään näin, ei taideaineiden tärkeyttä tarvitse erikseen perustella. Kielitaito, historian ja kulttuurien tuntemus ja kyky itseilmaisuun, jota taideaineet tukevat, ovat itseisarvoja.
Laadukas taideopetus antaa ihmisyystaitoja
Anttila on ollut mukana useissa hankkeissa, joissa on tutkittu taidekasvatuksen merkitystä ja yhteyttä oppimiseen. Tällä hetkellä hän johtaa tutkimushanketta, joka tutkii kehollisuuden ja taiteen merkitystä kielen oppimisessa.
“Kaikki tietäminen ei ole sanoin ilmaistavissa. Taiteen kokemisen kautta ihmisille avautuu moniulotteisempi kokemus itsestään ja maailmasta. Se mahdollistaa erilaisten näkemysten ja kokemusten ymmärtämisen.”
Yhdysvalloissa on tehty pitkittäistutkimuksia, joissa on verrattu taideopetusta paljon tarjoavia kouluja tavallisiin kouluihin.
“Näissä tutkimuksissa huomattiin, että rikas taidekasvatus tuottaa erityisesti korkean riskin oppilaissa niin myönteisiä oppimistuloksia, että he menestyivät parhaimmassa tapauksessa jopa paremmin kuin hyväosaisista perheistä tulevat oppilaat. Menestystä tarkasteltiin sellaisilla mittareilla kuin sijoittuminen jatko-opintoihin tai osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan.”
Anttilan käsitys taiteen voimasta on hyvin samansuuntainen.
“Taide avaa horisontteja ja purkaa lukkiutuneita käsityksiä. Laadukkaan taideopetuksen avulla opitaan yleistaitoja, ihmisyystaitoja, voisi sanoa.”
Silvia Hosseini on aikaisemmalta ammatiltaan lukion suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän näkee, että lukion tulisi opettaa paitsi yleissivistystä, myös jotain paljon syvempää.
“Halusin kannustaa oppilaitani ajattelemaan, ratkaisemaan ongelmia ja näkemään asioiden välisiä merkityssuhteita.”
Hosseininille sivistyksen pohjalla on yleistieto historiasta ja yhteiskunnasta, mutta se ei vielä yksin riitä.
“Ihmisellä pitää olla halu käyttää tietoa yhteiskunnan ja muiden lajien parhaaksi. Sitä voisi sanoa jonkinlaiseksi sydämen sivistykseksi.”
Uusimman esseekokoelmansa Tie, totuus ja kuolema (Gummerus 2021) esseessä Etsivä löytää Hosseini kirjoittaa:
“’Ancora imparo’, kuuluu italialainen sanonta, jonka Michelangelon uskotaan lausuneen kuolinvuoteellaan. Opettelen yhä. Lausahdus on samaan aikaan nöyrä ja juhlava. Se kiteyttää yleviä mielikuvia renessanssin hengestä ja eurooppalaisesta sivistysaatteesta.”
Tämä ajatus on kirjailijalla sivistyksen ytimessä. Ihminen ei voi koskaan tulla valmiiksi sivistyneeksi olennoksi.
“Sivistys on juuri sitä, että on valmis korjaamaan valmiita käsityksiään ja oppimaan uutta. Maailma muuttuu, ja sitä muutosta pitää seurata.”
Taide kuuluu sivistysvaltioon
Kulttuuri on pitkälti jäänyt vaille tukitoimia koronapandemian aikana. Rajoituksia on purettu huomattavasti hitaammin kuin esimerkiksi ravintola-alalla. Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla aletaan jo kyllästyä ”ensimmäisenä kiinni, viimeisenä auki” -asenteeseen.
Taiteen rahoitusta puolustetaan usein sivistysargumentilla.
“On sivistyneen yhteiskunnan olennainen mittari, että meillä on taidetta, ja taiteilijoilla kunnolliset työskentelyolosuhteet”, Hosseini tiivistää.
Kulttuurialalle tarvittaisiin Hosseinin mukaan nykyistä parempaa edunvalvontaa ja nykyistä vahvempia argumentteja taiteen puolesta.
“Ehkä sellaiset ihmiset puuttuvat, jotka osaisivat argumentoida kulttuurin merkityksen muunakin kuin hyvinvointia tuottavana. Pitäisi selkeämmin osoittaa, että yhteiskunta tarvitsee taiteen peilikseen.”
“Turveihmiset ovat nyt saaneet niin paljon tukea, että sillä pystyisi kaksi vuotta rahoittamaan koko kulttuurialan”, Hosseini sanoo.
Anttila on Hosseinin kanssa yhtä mieltä siitä, että alan ammattiliitot eivät ole pitäneet riittävästi ääntä. Tosin aivan viime viikkoina kulttuurialan järjestöt ovat aktivoituneet. Mitta alkaa olla täynnä.
“Tässäkin näkyy sivistyksen puute päättäjien taholta. Ei yksinkertaisesti tiedetä, mikä on kulttuurin talousvaikutus ja vetovoima kuntanäkökulmasta”, Anttila tiivistää.
Jotain valoa saattaa olla kulman takana, niin uskoo ainakin Hosseini. Kulttuurin tuen sitominen veikkausvaravoittoihin on hyvin ongelmallista, mutta veikkausrahakuvio näyttäisi olevan menossa lähivuosina uusiksi.
“Ajatus taustalla on sellainen, että jos jotain ekstrarahaa tulee, niin se voidaan sitten käyttää kulttuuriin. En silti usko, että yksikään hallitus haluaa jättää kulttuuria täysin tyhjän päälle, vaikka se tällä hetkellä vähän siltä vaikuttaakin.”
Hosseini näkee, että sivistyksen tulevaisuus voi kallistua kahteen vaihtoehtoiseen suuntaan.
“Kauhutilanne on se, että ilmastoahdistuksen äärellä ihmiset keskittyvät kamppailemaan resursseista, ja sivistyksestä tulee ylellisyyttä. Toisaalta ajattelen, että sivistys on juuri se, minkä avulla on mahdollista torjua tuleva katastrofi. Tällöin sivistystä käytettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla kaikkien lajien tulevaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen.”
Taidehistorian professori Seppä näkee taiteen merkittävänä osana sivistystä kaikissa kulttuureissa, sillä se työstää yhteisön syvimpiä olemassaoloon liittyviä peruskysymyksiä.
“Taide on ihmisen kehittynein käsitejärjestelmä. Se voi vahvistaa kykyämme elää samassa tilassa erilaisten toiseuksien kanssa.”
Teksti: Susanna Karhapää
Kuvat: Veikko Kähkönen, Liisa Valonen, Anita Seppä
Anna palautetta!
Oletko Taideyliopiston uutiskirjeen tilaaja? Anna palautetta uutiskirjeestä tällä lomakkeella. Jos et ole vielä tilaaja, voit tilata uutiskirjeen täällä.