Säveltäjä Erkki Melartin: 150 vuotta musiikin monipuolisen mestarin syntymästä

Sibelius-Akatemia juhlistaa merkkivuotta konsertilla, elämäkerralla ja muotokuvan paljastuksella.

 

Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 150 vuotta säveltäjä, pedagogi Erkki Melartinin (1875–1937) syntymästä. Melartinin tuotanto käsittää kuusi sinfoniaa, oopperan, baletin, laajan valikoiman pianomusiikkia sekä yli 300 laulua. Hän olikin yksi Suomen monipuolisimmista säveltäjistä. Melartinin teoksissa yhdistyvät kansallisromantiikan, impressionismin ja ekspressionismin sävyt, ja kiinnostus hänen suurimuotoista musiikkiaan kohtaan on lisääntynyt merkittävästi 2000-luvulla.

Melartin ei kuitenkaan ollut vain säveltäjä, vaan myös keskeinen hahmo suomalaisessa kulttuurielämässä ja musiikkikoulutuksen kehittämisessä. Hän toimi Helsingin Musiikkiopiston (nykyisen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian) johtajana vuosina 1911–1936. Tänä aikana se organisoitiin Sibelius-Akatemiaa edeltäväksi konservatorioksi, ja vuonna 1931 oppilaitos sai myös oman rakennuksensa Eduskuntatalon naapurista Helsingin Pohjoiselta Rautatiekadulta. Melartin tunnettiin avarakatseisena ja kannustavana opettajana, jonka oppilaiden joukkoon kuuluivat monet suomalaisen musiikin suuret nimet, kuten Aarre Merikanto, Ilmari Hannikainen ja Uuno Klami.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia mukana juhlavuodessa 

Varsinaista Melartinin syntymän juhlapäivää vietetään Sibelius-Akatemiassa 7. helmikuuta 2025. Tuolloin paljastetaan Melartin-seuran Sibelius-Akatemialle lahjoittama muotokuva, jonka on maalannut kuvataiteilija ja kirjailija Kaarlo Enqvist-Atra (1879–1961) vuonna 1914. Melartin-seuran puheenjohtaja, FT, dosentti Tuire Ranta-Meyer onnistui hankkimaan teoksen vuonna 2022 Hyvinkään kirjastolta nimenomaan juhlavuonna edelleen lahjoitettavaksi. Vaikka Melartin oli Sibelius-Akatemian pitkäaikaisin johtaja, hänen muotokuvansa on puuttunut Akatemian tiloista. Nyt lahjoitettava muotokuva sijoitetaan Sibelius-Akatemian perinteikkään R-talon konserttisalin aulaan muun muassa Sibeliuksen muotokuvan seuraksi.  

Kevään aikana Sibelius-Akatemian julkaisusarjassa ilmestyy lisäksi Ranta-Meyerin kirjoittama Melartin-elämäkerta, joka tarjoaa laajan katsauksen säveltäjän elämään ja työhön. Ranta-Meyer korostaa Melartinin inhimillistä ja välittävää suhtautumista opiskelijoihin ja kollegoihin.

“150-vuotisjuhlavuosi on kunnianosoitus säveltäjälle ja Sibelius-Akatemian pitkäaikaisimmalle johtajalle. Melartin ei ainoastaan luonut unohtumatonta musiikkia, vaan vaikutti myös syvästi suomalaiseen musiikkikoulutukseen ja kulttuuriin”, toteaa Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg. 

Juhlapäivään kuuluu klo 19 alkava juhlakonsertti, jonka Ilmo Rannan suunnittelemassa ohjelmassa kuullaan Melartinin kamarimusiikkia, lauluja ja pianosävellyksiä. 

Kevään aikana Sibelius-Akatemian julkaisusarjassa ilmestyy myös Tuire Ranta-Meyerin kirjoittama Melartinin elämäkerta, joka tarjoaa syvällisen katsauksen säveltäjän elämään ja työhön. Ranta-Meyer korostaa Melartinin inhimillistä ja välittävää suhtautumista opiskelijoihin ja musiikin opetukseen.  

”On hienoa havaita, että Melartinin rohkaiseva ja optimistinen suhtautuminen elämään ja maamme uusien muusikkosukupolvien kasvattamiseen on välittynyt nykypäivän pedagogiseen kulttuuriin”, Ranta-Meyer toteaa.