Nuoret romanit eivät pyytele anteeksi taustaansa
Nuoret romanit ovat ylpeitä juuristaan. Perinteinen romanitaide ja -kulttuuri kiinnostavat heitä ja samalla he myös luovat uutta omaehtoisesti. Tulevaisuutta synkistää kuitenkin lisääntyvä rasismi. Taideyliopiston kunniatohtori Hilja Grönfors ja väitöstutkija Miritza Lundberg paneutuivat romanikulttuurin nykytilaan.
”Sehän on meikäläisiä, ja kaikki fanittaa sitä.” Näin tokaisi Miritza Lundbergin poika taannoin äidilleen silmät loistaen. Poika puhui Timanttei-hitillään villinneestä romanitaustaisesta poptähdestä Mirellasta.
”Mirella ja muut hänen kaltaisensa näkyvät romanitaustaiset artistit ovat romanilapsille ja -nuorille voimaannuttavia esikuvia. He tekevät eivätkä pelkää epäonnistumista. Olen ollut ihan yllättynyt, miten iso vaikutus heillä on romaninuoriin”, Lundberg sanoo.
Mirellan hitit ovat valtavirtamusiikkia eikä niissä ole viittauksia romanikulttuuriin, nuori tähti on kuitenkin puhunut avoimesti etnisestä taustastaan. Mirellan isä on puoliksi romani.
Viulisti Miritza Lundberg itse yhdistää perinteistä romanimusiikkia taidemusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Hänelle ovat tuttuja niin Suomen kuin Euroopan ja Yhdysvaltain konserttilavat.
Lundberg tekee myös Taideyliopistossa taiteellista väitöstutkimusta siitä, miten romanimusiikki näkyy länsimaisen taidemusiikin kontekstissa.
(Juttu jatkuu kuvan alapuolella.)
Lundberg on pannut merkille, miten 20–30-vuotiaat romanit ovat nyt Mirellan tapaan ylpeitä omista juuristaan.
”He ovat tiedostavia ja ymmärtävät moniulotteisesti Suomen ja romanien historiaa ja sitä, miten yhteiskunta on meitä kohdellut. Heillä ei ole sellaista nöyristelevää ja anteeksipyytelevää asennetta kuin vanhemmilla romanisukupolvilla. He pitävät itseään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä eivätkä ajattele olevansa kenellekään velkaa. He katsovat eteenpäin”, Lundberg kuvailee.
Hyvä esimerkki uudenlaisesta asenteesta on näyttelijä–muusikko Fanni Noroilan eli Fanni Tähden romanikuvastoa hyödyntävä poprap-kappale Rosita. Se kertoo nuoresta ja kauniista romaninaisesta, joka ei pyytele olemassaoloaan anteeksi.
”Kappale on yksinkertainen, provosoiva, hyvä – se on kannanotto”, Lundberg sanoo.
(Juttu jatkuu linkin alapuolella.)
Kunnianosoitus romanimusiikille
Myös perinteinen romanimusiikki on paistatellut viime aikoina parrasvaloissa. Romanimusiikin grand old lady Hilja Grönfors vihittiin juuri Taideyliopiston kunniatohtoriksi.
Grönfors on tehnyt mittavan työn 1990-luvun puolivälistä lähtien keräämällä talteen vanhoja romanilauluja. Vuosien mittaan paperivihkoihin on kertynyt 140 laulun sanat. Sävelet Grönfors on tallentanut mieleensä.
Nyt laulut sanoineen ja sävelineen ovat myös kirjoissa ja kansissa. Grönfors on myös levyttänyt perinteistä romanimusiikkia ja tehnyt itse uusia kappaleita.
”Koen, että tämä kunniatohtorius on ennen muuta kunnianosoitus perinteiselle romanimusiikille”, Grönfors sanoo vaatimattomasti.
Hän iloitsee, miten vanhat laulut ovat viime aikoina kiinnostaneet aiempaa enemmän nuoria romaneja.
”Olen kokenut sen ajan, kun romanimusiikkia ei kuullut juuri missään. Harva osasi laulaa perinteistä laulua alusta loppuun. Yhteinen musisointi oli jäänyt, kun romanit 1960–1970-luvuilla lopettivat kiertämisen ja asettuivat aloilleen kerrostaloihin asumaan. Samalla yhteisöllisyys alkoi hiljalleen hiipua ja moni romaniperinne jäi lapsille ja nuorille vieraaksi”, Grönfors kuvailee.
Perinteiset romanilaulut kertovat romanien elämästä ja historiasta, vuosisataisesta vaelluksesta Intiasta Eurooppaan. Itämaiset sointukulut muistuttavat menneisyydestä.
Laulujen sävy on usein tumma ja surullinen. Koettu sorto ja vaino on siirtynyt musiikkiin. Jonkin verran nopeita duurikappaleitakin on jäänyt elämään.
”Minun lapsuudessani romanit vielä kiersivät yhdessä. Laulu kuului jokaiseen päivään. Kun työt oli saatu tehtyä, yksi aloitti laulun ja muut yhtyivät siihen. Noilta ajoilta muistan elävästi paitsi laulujen sanat ja sävelen myös sen, miten ne laulettiin. Millaisia ilmeitä ja eleitä lauluun liittyi”, Grönfors kertoo.
Musiikki on ollut myös osa nelikymppisen Miritza Lundbergin lapsuutta. Lundbergin isä ja setä perustivat legendaarisen Hortto Kaalo -yhtyeen 1970-luvulla.
(Juttu jatkuu kuvan alapuolella.)
laulaja Anneli Sari sekä muita muusikoita. Kuva: Simo Rista, 1971. Lähde: Helsingin kaupunginmuseo
”Muistan, miten aikuiset harjoittelivat keikkoja varten. Itse pääsin ensimmäisen kerran keikalle kahdeksanvuotiaana isän bändin kanssa Kalastajatorpalle. Lauloin jonkun Esma Redzepovan kappaleen.”
Grönfors ei ole koskaan opiskellut musiikkia. Hän on painanut kaiken muistiinsa ilman nuotteja ja musiikin teoriaa. Lundberg sen sijaan on suomalaisen musiikkipedagogian kasvatti. Hän aloitti viuluopinnot Helsingin konservatoriossa kuusivuotiaana.
Sivistys on vastavoima rasismille
Nuoret romanit ovat nykyisin ylpeitä juuristaan, mutta yhteiskunnallinen ilmapiiri on kehittynyt Grönforsin ja Lundbergin mukaan aivan toiseen suuntaan.
”Tunnelma on kiristynyt ja rasismi on lisääntynyt. Tämä vaikuttaa aivan kaikkien romanien elämään, myös taiteilijoiden”, Lundberg sanoo.
Hänen mukaansa asenteet ovat synkistyneet vähitellen viiden kuuden vuoden ajan. Nykyisen hallituksen aikana tilanne on vain pahentunut.
Grönfors kuvailee kehitystä palaamiseksi 1970-luvun asenteisiin.
Pitkään jatkuneen positiivisen kehityksen jälkeen, romanit ovat alkaneet kohdata aina vain enemmän ennakkoluuloja. Harjoittelu- tai työpaikan löytäminen on entistä vaikeampaa. Puheet romanitaustaan viittaavien sukunimien vaihtamisesta ovat yleistyneet.
”Ajattelen, että Hilja Grönfors saattoi vielä nyt saada kunniatohtoriuden, mutta olisiko sama mahdollista viiden tai kymmenen vuoden kuluttua”, Lundberg pohtii.
(Juttu jatkuu kuvan alapuolella.)
Sen paremmin Grönfors kuin Lundbergkään eivät ole kokeneet rasismia tai syrjintää esiintyvinä taiteilijoina.
”Päinvastoin minusta tuntuu, että minua on vähän liikaakin nostettu”, Grönfors sanoo.
Lundbergin mukaan hänen ja Grönforsin positiiviset kokemukset selittyvät yhteiskunnan polarisaatiolla. Taide- ja tiedepiireissä valtaväestön suhtautuminen etnisiin vähemmistöihin on mutkatonta. Perinteistä romanimusiikkia arvostetaan siinä missä taidemusiikkia tai kansanmusiikkia. Sivistys on vastavoima rasismille.
Sen sijaan klubien ja tanssilavojen henki voi olla toinen. Lundberg kertoo muutaman vuoden takaisen esimerkin siitä, miten järjestyksenvalvoja ei meinannut päästää romanimusiikkia ja gospelia soittavaa Orkestra Suora lähetys -yhtyettä omiin palkintojuhliinsa Apollo-klubille Helsingissä.
”Romanimuusikot kautta maailman tuntevat iskulauseen: kiitos musiikille – ei kiitos ihmisille”, Lundberg sanoo.
Ilmapiirin kiristymisen lisäksi Lundberg on huolissaan sosiaalisen median mahdista.
Se totuttaa silmät ja korvat lyhytjänteiseen, helppoon ja nopeasti palkitsevaan sisältöön.
”Kaikki keskittymistä vaativa on monille liian vaikeaa. Tämä ilmiö koskettaa kaikkea taidetta musiikista kirjallisuuteen ja elokuvaan.”
Lundbergin mukaan niin romanimusiikki, taidemusiikki kuin esimerkiksi suomalainen kansanmusiikki sinnittelevät aivan samalla tavalla marginaalissa, kun populaarimusikki valtaa alaa.
”Aika näyttää, miten tässä käy.”
Tilaa moninaisuudelle
Synkkien pilvien välistä paistaa kuitenkin aurinko. Lundberg kehuu nuorta sukupolvea.
”Nykyteinit ja parikymppiset nuoret aikuiset ovat hirveän fiksuja. Niin romanit, somalit kuin valtaväestönkin nuoret. Heille yhdenvertaisuus on itsestäänselvyys.”
Lundbergin mukaan nuoret pystyvät puhumaan luontevasti aiheista, jotka ovat vanhemmille sukupolville vaikeita. Keskustelu moninaisuudesta tai vaikkapa kulttuurisesta omimisesta ei saa nuorisoa nostattelemaan kulmakarvojaan.
Tulevaisuuden taide voikin heijastella entistä enemmän sitä moninaisuutta ja erilaisten kulttuurien kirjoa, jota Suomessakin on.
Teksti: Anu Vallinkoski
Tilaa uutiskirje!
Artikkeli on ilmestynyt Taideyliopiston uutiskirjeessä. Saat lisää yhtä kiinnostavaa luettavaa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat kuudesti vuodessa ilmestyvän uutiskirjeemme. Tee tilaus täällä!
Oletko jo uutiskirjeen tilaaja? Anna palautetta uutiskirjeestä tällä lomakkeella.